yhteenmuutto teki musta kontrollifriikin vai sumutetaanko mua?
Tarvitsen neuvoa, olenko turhasta nipottava kontrollifriikki, vai onko tässä takana kuitenkin jotain outoa toimintaa, jolle olisi joku järjellinen selitys.
Pääkysymykset on, miksi yhteen muuttaessa toinen ei halua muuttaa yhtään kotiaan, miksi minä en saa näkyä kotona, miksi lasten elämässä ei saa tapahtua mitään muutoksii ja miksi musta tuntuu, että mun lasta jotenkin sorsitaan. Ja miksi taloudesta puhuminen yhtäkkiä muuttui kummaksi.
Eli taustaa:
mä olen 29 vuotias ja mun kumppani on 36. Kumppanilla on kolme lasta, mulla yksi.
Me muutettiin yhteen ja meidän parisuhde muutti muotoaan tosi paljon.
Ennen muuttoa, josta olin vähän epävarma, kumppani maalaili ihania haaveita, miten voidaan tosi paljon tehdä enemmän yhdessä asioita, kun asutaan saman katon alla. Voidaan yhdessä opiskella ja sen semmosta. Voidaan perheenä tehdä asioita ja olla toistemme tukena. Kyl te tiiätte, sellaisia perusasioita. Hän myös kertoi, että suhteen kummalliset ristiriidat on helpompi ratkoo, kun ollaan samankaton alla. Hän voi heti puhua asioista, kun hänestä niin tuntuu. Ajatus yhteisestä ajasta, tekemisestä ja asioiden selviämisestä sai mut suostuu muuttaa yhteen.
Mutta asiat ei menny yhtään miten mä oletin ja miten mulle puhuttiin.
Me muutettiin kumppanin isoon omakotitaloon, jossa hän on hankkinut aikaisemman kumppaninsa, lastensa äidin kanssa.Kun me muutettiin yhteen, heti muuttopäivänä tapahtui kummallisuuksia. Mun kaikki tavarat meni varastoon. Siis KAIKKI tavarat meni pihavarastoon, PAITSI ne mitä mun kumppani halusi että tulee asuntoon. Siis sellaisia asioita, mitä voi ottaa yhteiseen käyttöön ja mistä kaikki hyötyy, mitä ei vielä ollut. Esim paremmat pyyhkeet kelpasi, osa lakanoista, osa astioista.
Mut se kaikki muu. Kaikki muu meni varastoon. Ne on siellä vielä niin ahtaasti, etten voi helposti hakee sieltä jotain tarvittavaa tavaraa, joten harvemmin sitten tulee haettua sieltä mitään.
Mutta sitten se oikee ongelma. Kumppani kokee, ettei asunto ole enää hänen koti. Hänen muistot ja muut on särjetty. Häntä ahdistaa. Kun on nimetty asioita, mikä häntä ahdistaa, hän nimeää kaikki asiat, jotka liittyy muhun tai mun lapsiin.
Täällä ei oo mun tauluja, ei kuvii mun lapsista, yksikään huonekalu ei oo saanut vaihtaa paikkaa.
Kauhistuin hirveesti, kun tajusin, että kaapeissa on vielä exän tavaroita. Siis kaikkee hiuslakkaa, kirjoja, DVD levyjä, asiakirjoja, sen vaatteita löytyy ja kirjoja. Mä sain kuulla olevani kateellinen nipottaja, että en mä voi olla mustasukkainen tavaroille, että mitä mua haittaa joku hiuslakka, et miks mä en vaan ota sitä käyttööni.
Mä en halua ottaa sen exän hiuslakkaa käyttöön, mä haluan mun omani varastosta.
Jatkuu kommenteissa...
Kommentit (96)
Siis mitä hemmettiä? Mä ihan pöyristyin aloituksesta. :D Ei sua ap mitään sumuteta, sua kusetetaan ihan huolella. Mies sai sut rakkauslurinoillaan muuttamaan piiaksi ja maksajaksi omaan kotiinsa. Sinun kotisihan se ei ole, eikä lapsesi joka asuu jossain komerossa.
Jos et halua suojella itseäsi, suojele edes lastasi. Ei mene kauaa kun hän alkaa ihmetellä että miksi tällainen kohtelu on äidille ok.
En tajua millä taikatempulla mies on saanut sinut maksamaan puolet viuluista, kun jopa hänen eksänsä tavarat ovat taloudessa arvostetumpia kuin sinä ja lapsesi. Ja miksi niitä entisen kamoja on edelleen kaapeissa? Koska mies odottaa eksää takaisin. Siinä vaiheessa sinä lennät pihalle kuin leppäkeihäs lapsi reppuselässäsi, rahattomana ja huijattuna.
Nyt ap heräät ja muutat lapsesi kanssa omaan kotiin. Ei toisen perheen nurkkiin vieraaksi kovalla hinnalla.
Maksat kohtuuttoman suuren osuuden tuloistasi. Vastikkeeksi saat asua kuin tilapäinen vieras lapsesi kanssa, kaikki(?) kulkeminen ulkomaailmaan/omat menot on miehen takana, kulutat vapaa-aikasi siivoten, lastasi pidetään vähempiarvoisena kuin "perheenne" muita lapsia... Hampaan pureminen ja paskannieleminen ei tee susta tai sun lapsestas Disneyn prinsessaa. Se vaan katkeroittaa.
Paras mitä voisit itsellesi ja lapsellesi tehdä, on muuttaa pois. Kymäisinkin yksiö tympeässä naapurustossa on parempi kuin mitä teillä nyt on.
Vuokraa uusi kämppä. Kerää kamasi sinne vaivihkaa, Pura kaikki taloudelliset järjestelyt, yhteinen tili tms. Älä kerro mitään tästä äijällesi. Muuta pois, äläkä kuuntele mitään selityksiä missä kaikki tehdään juuri niinkuin sinä sanot. Olet luonnehäiriöisen loisen kanssa, joka käyttää sinua hyväkseen. Hän tietää millä selostuksilla sinut saa takaisin koukkuun, mutta pysy lujana. Lähde ja pysy poissa. Sairastut vielä henkisesti siellä missä nyt olet ja myöhemmin jopa fyysisesti.
Lähde.
Mies halusi sinut larppaamaan ex-vaimoa eli jakamaan kuluja ja pitämään taloa pystyssä. Kuulostaa muutenkin siltä että viisain on vaan lähteä menemään tuolta mahdollisimman nopeasti.
Mitenkä sattuukin, että uusi suhde löytyy hevonvitunloukosta tiettömien töiden päästä ja sinne pitää heti muuttaa ihmisen, joka ei osaa liikkua itsenäisesti. Vähintään tuhannen kilsan päässä kotikonnuilta sijaitseva hevonvitunloukossa sijaitseva, 12h päivässä töissä oleva, sen päälle punttaava treenijäbäkin löytyy ja sen kanssa jotenkin ehditään ja voidaan seurustella ennne avoliittoa. Kavereita, vanhemmat ja eksäkin löytyy, eikä kukaan sano ennen muuttoa, että mitä sun päässäs oikein liikkuu.
Muutat päivässä pois niin ison maksettujen kantajien köörin kanssa etkä sano mitään sille treenijäbälle. Et sanaakaan. Pidä kännykässä lista tärkeimmistä tavaroista, kuten passi, tutkintotodistukset, lapsen paperit, pankkitunnukset, läppäri, telkka, koska mitään et tule muuttopäivän jälkeen saamaan takas, vaan ne on mennyttä. Jos palaat sinne enää ikinä, et sieltä löhde kuin arkussa jalat edellä.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä sattuukin, että uusi suhde löytyy hevonvitunloukosta tiettömien töiden päästä ja sinne pitää heti muuttaa ihmisen, joka ei osaa liikkua itsenäisesti. Vähintään tuhannen kilsan päässä kotikonnuilta sijaitseva hevonvitunloukossa sijaitseva, 12h päivässä töissä oleva, sen päälle punttaava treenijäbäkin löytyy ja sen kanssa jotenkin ehditään ja voidaan seurustella ennne avoliittoa. Kavereita, vanhemmat ja eksäkin löytyy, eikä kukaan sano ennen muuttoa, että mitä sun päässäs oikein liikkuu.
Muutat päivässä pois niin ison maksettujen kantajien köörin kanssa etkä sano mitään sille treenijäbälle. Et sanaakaan. Pidä kännykässä lista tärkeimmistä tavaroista, kuten passi, tutkintotodistukset, lapsen paperit, pankkitunnukset, läppäri, telkka, koska mitään et tule muuttopäivän jälkeen saamaan takas, vaan ne on mennyttä. Jos palaat sinne enää ikinä, et sieltä löhde kuin arkussa jalat edellä.
Ja tämän jälkeen et enää ikinä seurustele niin kauan kuin lapsesi asuu kotona. Hommaa dildo. Toivottavasti yli 10 vuoden päässä sulla pyöriikin jotain muuta päässä kuin sekundamuna.
Toisen valmiiseen kotiin muuttaminen on aina huono idea. Mahdottomaksi se muuttuu, jos toinen on tuollainen joustamaton kontrolloija.
Hyvä että ne sun tavarat on jo valmiiksi laatikoissa: lähde!
Sinä et saanut sitä mitä sinulle luvattiin, mies sai maksajan, siivoojan ja kotikin pysyy omana ilman että sitä tarvitsee sen enempää jakaa. Kaikki mainitsemasi on vallankäyttöä. Se miten hän käyttäytyy lastensa kanssa nyt kun pelkää sinun luovan heihin siteen kertoo sen että miehellä on tarve kyykyttää sinua. Tämä on muuten sellainen urheilulaji että siinä mennään aina vain pidemmälle kun työnnetään toisen sietokyvyn rajoja.
On myös ihan tiettyä kaavaa, että mies pyytää yhteenmuuttoa ja maalailee miten sillä selvitetään kaikki suhteen kummalliset ongelmat. Mulle itselleni viserrettiin että "Kyllä mä sitten olen aktiivisempi kun asutaan yhdessä" ymsp. Eron jälkeen kuulin kavereiltaan että olen varmaan sadas uhri, tyyppi oli piikaa ja muita naisellisia etuja vailla, ja vakavammassa parisuhteessa alkaa se todellinen kyykytys. Olin jo siihen mennessä ihan tarpeeksi nääntynyt suhteesta, pelkäsin että yhteen muuttaessa kävisi kutakuinkin noin.
Kuulostaa nimittäin siltä että sinulta viedään identiteetti - se on yksi kyykytyksen peruspilareista. Sinun ystäväsi ja perheesi on syrjäytetty, kodissasi olet vieraan asemassa, uusperheessä ulkopuolinen, liitossasi yksinäinen. Mitä jää?
Siis sähän olet sille pelkkä sen kotona asuva siivooja ja taloudenhoitaja, joka kaiken lisäksi maksaa puolet kuluista. Äkkiä pois, sinua käytetään hyväksi ja kohdellaan kuin roskaa. Pyydä vaikka ystäviltä ja perheeltä apua, että pääset pikaisesti pois. Älä neuvottele ukon kanssa yhtään mistään, ettei se yritä manipuloida jäämään.
Miksi puhutaan alussa ja lopussa yhdestä lapsesta ja keskellä sinun monista (2 tai enemmän) lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekava teksti. Alussa kirjoitit, että sinulla on yksi lapsi, sitten monta kappaletta puhuit omista lapsista monikossa ja lopussa taas yksikössä. Montako niitä omia lapsia on?
Tähän mäkin takerruin ja sen takia koko stoori kuulostaa keksityltä. En sano, etteikö tuollaisia ihmisiä olisi, mutta tämä kyseinen tapaus epäilyttää.
Tällaiset epäjohdonmukaisuudet voi olla sitä, että muuttaa hieman epäoleelisia faktoja ettei olisi tunnistettavissa. Näin minä teen jos haluan keskustella täällä jostain hieman henk. koht. asiasta.
Olet taloudellisen ja henkisen väkivallan uhri. Onko sinulla kykyä lähteä? Ota yhteyttä vaikka turvakotiin ja kysy sieltä neuvoja ja tukea päästäksesi irti tuosta.
Onko työpaikka? Varmista selustasi ja hanki työ- tai opiskelupaikka. Onko sinulla sukulaisia? Joku, joka auttaisi, ettet jää yksin. Silloin on helpompi erota. Älä etsi uutta puolisoa heti. Itsenäisty ensin ja ota oppia kokemuksistasi. Olet vielä nuori, kaikki on mahdollista.
Tästä tulee mieleen yksi aikaisempi ihmissuhteeni. Harmi en osannut kertoa tilanteesta kenellekään edes vauvapalstalla, niin meni tosi pitkään yksinään tajuta koko kuvion sairaus.
Kuten moni on jo neuvonut, lähde pian ja huomaamatta. Jos mies huomaa lähtöaikeesi, voi tosiaan käydä niin, että omaisuutesi siellä varastossa turmeltuu "vahingossa". Sinuna keräisin ensiksi tärkeät asiakirjat ja dokumentit (tutkintotodistukset, työtodistukset ym.) jonnekin turvaan, samoin sinulle tärkeät valokuvat (jos ei ole kopioita/tallennettuna). Pyytäisin vaikka vanhemmilta tai ystäviltä rahaa lainaan, että pääsen vierailulle heidän luokseen ja veisin tärkeät paperit sinne talteen. Sen jälkeen oman asunnon hankinta ja varasto tyhjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekava teksti. Alussa kirjoitit, että sinulla on yksi lapsi, sitten monta kappaletta puhuit omista lapsista monikossa ja lopussa taas yksikössä. Montako niitä omia lapsia on?
Tähän mäkin takerruin ja sen takia koko stoori kuulostaa keksityltä. En sano, etteikö tuollaisia ihmisiä olisi, mutta tämä kyseinen tapaus epäilyttää.
Siis ettekö osaa lukea? AP:lla on yksi lapsi ja miehellä kolme lasta jotka ovat kotona vain muutamia päiviä kuukaudessa. AP:n lapsi asuu pääasiassa tuolla AP:n ja miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutaan alussa ja lopussa yhdestä lapsesta ja keskellä sinun monista (2 tai enemmän) lapsista.
AP puhuu koko ajan miehen kolmesta lapsesta ja yhdestä omastaan.
Luin nuo tekstit kolme kertaa läpi ja saa olla tyhmä jos ymmärtää asian jotenkin muuten
Näin yksimielisiä av:lla ei olla oltu koskaan. Eikä ihme. Juttu on täysin selvä.
Lähde, muuta pois ja ilmoita että ohi on. Osoite ja puhelinnumero salaiseksi. Tuollaiset ihmiset voivat tehdä mitä vain. Kerro myös kaikille tutuillesi varmuuden vuoksi koko kuvio, niin kukaan ei erehdy "auttamaan" sun löytämisessä. Tsemppiä!
Tule kertomaan meille kun homma on ohi:)
Koita vaan esittää niinku asiat ois ku ennenki ja puhu noista ongelmakohdista kuten ennen että mies ei aavista mitään. Tuntuu sille, että jos miehen käytös on tuommoista niin väkivallan uhka on olemassa. Ajoita muutto miehen työpäivänajalle ja hanki sinne sinulle turvallisia ihmisiä auttamaan muutossa ja turvaamaan selustasi. Älä kerro mihin muutat, jätä vaikka heippalappu ja kerro että pelkäät. Varotoimena voi vaihtaa vielä puhelinnumeron. Ikävää miestä kohtaan mutta kaikki ei oo nyt kohillaan.
Kuulostaa niin kauhealta tuo tilanne. Itekki uusperheellinen ja ymmärrän noita ongelmia minkä kanssa painit, mutta tuossa on kerrassaan liikaa. Tsemppiä sulle <3
Muuta pois. Lainaa vaikka rahaa, jos et muuten voi. Tai mene vanhemmillesi vaikka alkuun ja tavarat jos ei sinne mahdu, niin vuokraa varasto, ne ei ole niin kalliita. Miehelle ei kannata kertoa etukäteen. Yhtenä päivänä tyhjennät varaston kun se on töissä, tuskin sitä tajuaa. Seuraavana päivänä sitten loput tavarat.