Hei te 50+ ikäisenä työttömäksi jääneet, eikö teillä ole varallisuutta?
Paljon näissä ketjuissa törmää siihen, että 50+ ikäiset ovat kauhuissaan työttömäksi jäätyään, kun ikääntyneenä on vaikeaa löytää enää uutta työpaikkaa. Kysymykseni koskee nyt erityisesti keskituloisia (brutto ollut 2500 ylöspäin), niin eikö teille ihan oikeasti ole kertynyt pitkän työuran aikana varallisuutta, jonka turvin elellä eläkeikään asti? Mihin kaikki rahat ovat kadonneet? Ymmärrän, että tilanne on eri, jos on sinnitellyt hyvin matalapalkkaisella alalla pätkätöissä viiden lapsen yksinhuoltajana. Mutta pariskunnat, joilla on max. 3 lasta ja keskituloiset ammatit, niin ettekö tosiaan ole saaneet säästöön mitään? Minä olen nyt 26-vuotias ja kovaa vauhtia makselen ensiasunnon lainaa pois. Samalla kuukausisäästän aktiivisesti rahastoihin. Palkkani ei ole kummoinen, mutta olen jo 3 vuoden työurani aika saanut kivasti puskuria kerrytettyä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Aika monella 50-vuotiaalla on kyllä varallisuutta, mutta se halutaan käyttää eläkkeellä matkusteluun sekä terveyspalveluihin eikä ruuan ym.ostamiseen ennen eläkeikää. Työttömän eläkekertymä vuodessa on 0.00 euroa eli työttömyys 50+ tarkoittaa eläkekertymän pienenemistä eli köyhää vanhuutta. Harva haluaa olla köyhä vanhus varsinkasn nyt, kun palveluita ei enää ole ja sos.tuet leikattu.
Kun täällä puhutaan työeläkkeistä, niin muistutetaan vielä, että työssäkäymisestä tuleva hyöty ei näy eläkkeessä, jos tulot ovat olleet pienet. Tämä on moneen kertaan kerrottu sanomalehdessä ja näytetty laskelmia. Toimeentulotuella tai kansaneläkkeellä olevat voivat saada ylimääräistä rahaa lääkärinlaskuihin, lääkkeisiin ja muuhun, mihin työeläkkeellä oleva ei saa penniäkään (centiä). Tässä on huutava vääryys. Yksinasuvan tilanne on suorastaan karmea sen lisäksi, että yhteiskunnan palveluja ajetaan kovalla kädellä alas.
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
opintovapaaVUOSI on VÄHÄN eri asia kuin 20 VUOTTA odotella eläkeikää säästöillä.
No, itselläni on kaksi teiniä, jotka jo vuosia sitten valinneet harrastukset, joiden hinta aluksi siedettävä mutta noussut vuosien myötä. Harrastusmaksujen lisäksi on leirejä ja kisoja, kuskauksia ja välinehankintoja, hotelliöitä yms. Näihin menee noin 1500€ kuussa, jos riittää. Ja sitten vielä muut menot kuten ruoka ja vaatteet.
Teineille tärkeitä ja ajattelen että oppivat näistä hyviä taitoja elämään, pysyvät hyvässä fyysisessä kunnossa ja poissa kyliltä notkumassa. Särkee sydämeni, jos tämän heiltä joudun pois ottamaan.
Tämä nyt siis tavallaan omaa valintaa, mutta huomioitavaksi kaikille lasten hankintaa harkitseville. Itselleni ainakin tavallaan yllätyksenä tullut tämän kalleus.
Villi veikkaus, että usea +50 v on muuttanut omilleen jo hyvin varhain.
Siinä ei ole sijoitettu rahastoihin.
Ja sitten on tullut perhe & mahdollisesti ero & sitten uusperhe &
Vierailija kirjoitti:
No odota kunnes olet keskituloinen ja sulla on ne kolme lasta. Yllätyt vielä paljonko niihin uppoaa rahaa. Ja asuminen tietysti kallistuu perheen kasvaessa. Ei keskituloisella jää välttämättä kauheasti säästöön, jos ihan perus normaalia elintasoa ylläpitää arjessa.
Toiset ovat halunneet sijoittaa rahansa lapsiin. Saahan niihin upotettua niin paljon kun persuus kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
opintovapaaVUOSI on VÄHÄN eri asia kuin 20 VUOTTA odotella eläkeikää säästöillä.
Miksi kukaan odottelisi 20 vuotta eläkeikää säästöillä? Kuulostaa todella ankealta.
On omaisuutta 3 asuntoa ja sijoituksia, ei velkaa mistään. En stressaa yhtään vaikka jäisi työttömäksi. Niin, ja kaikki itse hankittu, ei perintöä.
Rahat imeytyivät perheeseen.
Säästöjä ehkä 50000€ ja omistusasunto. Ei noilla loppuelämää elellä mitenkään päin - vähän pehmentävät vain ensimmäisiä työttömyysvuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepa hankkia niitä lapsia ensin, niin palataan sen jälkeen asiaan.
Niinpä fiksut ei rupea porsimaan. Oisit pitänyt housusi jalassa.
Olisipa äitisi tehnyt niin.
Mikä helvetin ikäisenä?! Se on VUOTIAANA, ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
opintovapaaVUOSI on VÄHÄN eri asia kuin 20 VUOTTA odotella eläkeikää säästöillä.
Miksi kukaan odottelisi 20 vuotta eläkeikää säästöillä? Kuulostaa todella ankealta.
no siksi kun 50-vuotiasta ei Suomessa kovinkaan helposti PALKATA TÖIHIN, vaikka intoa, osaamista ja terveyttäkin riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
No odota kunnes olet keskituloinen ja sulla on ne kolme lasta. Yllätyt vielä paljonko niihin uppoaa rahaa. Ja asuminen tietysti kallistuu perheen kasvaessa. Ei keskituloisella jää välttämättä kauheasti säästöön, jos ihan perus normaalia elintasoa ylläpitää arjessa.
Minä en uskaltaisi hankkia sellaisia kuluja joista yllättyisin. Harrastus kulutkin pitää laskea sen mukaan mihinkä on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
opintovapaaVUOSI on VÄHÄN eri asia kuin 20 VUOTTA odotella eläkeikää säästöillä.
Miksi kukaan odottelisi 20 vuotta eläkeikää säästöillä? Kuulostaa todella ankealta.
no siksi kun 50-vuotiasta ei Suomessa kovinkaan helposti PALKATA TÖIHIN, vaikka intoa, osaamista ja terveyttäkin riittäisi.
Olisi kestämätön ajatus elää muiden lompakolla aikuisena ihmisenä. Viimeistään etsisin ulkomailta töitä.
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
Niin, yhden vuoden. Entäs kun vuosia eläkkeeseen on vielä 10-20. Lisäksi niiden vuosien eläkekertymä jää pois siitä tulevasta eläkkeestä. 60+ vuotiaana en enää pelkää työttömyyttä, mutta 10 vuotta aikaisemmin se olisi tehnyt koko loppuelämästä köyhää. Kaikki siihen asti kerätyt säästöt olisi ehtinyt syödä ennen eläkettä ja tuleva eläke olisi jäänyt pieneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monella 50-vuotiaalla on kyllä varallisuutta, mutta se halutaan käyttää eläkkeellä matkusteluun sekä terveyspalveluihin eikä ruuan ym.ostamiseen ennen eläkeikää. Työttömän eläkekertymä vuodessa on 0.00 euroa eli työttömyys 50+ tarkoittaa eläkekertymän pienenemistä eli köyhää vanhuutta. Harva haluaa olla köyhä vanhus varsinkasn nyt, kun palveluita ei enää ole ja sos.tuet leikattu.
Kun täällä puhutaan työeläkkeistä, niin muistutetaan vielä, että työssäkäymisestä tuleva hyöty ei näy eläkkeessä, jos tulot ovat olleet pienet. Tämä on moneen kertaan kerrottu sanomalehdessä ja näytetty laskelmia. Toimeentulotuella tai kansaneläkkeellä olevat voivat saada ylimääräistä rahaa lääkärinlaskuihin, lääkkeisiin ja muuhun, mihin työeläkkeellä oleva ei saa penniäkään (centiä). Tässä on huutava vääryys. Yksinasuvan tilanne on su
Totta, jos palkkatulo on pieni, niin ei eläke ole kummoinen. Viimeiset 20v Suomen yleiskorotukset ovat olleet 1.1-1.5% vuodessa (vrt 4.5-7.5 % Ruotsi - tänä vuonna Virossa 8 %/v ja meillä 7.8 %/kolme vuotta). Ei näillä palkoilla elellä eläkkeellä mitään kulutusjuhlaa.
Harva edes tajuaa, miksi yleiskorotukset Suomessa ovat niin pieniä. Vastaus piilee siellä mikä kaiken niukkuuden ja hupenevan varallisuuden juurisyy on: eläkepommi. Työeläkemaksut ovat räjähtäneet käsiin ja niitä kompensoidaan sekä ennakonpidätyksen alentamisella (=leikataan nykyisten palveluiden ml.lapset rahoituksesta) että pienillä palkankorotuksilla (=leikataan nykyisiltä työntekijöiltä eläkekarttumaa). Tämän kuvion ymmärtäminen ja sen järkyttävä hinta on monelle vaikeaa ymmärtää.
Mikä avuksi? Ainakin tosiasioiden tunnustaminen olisi hyvä alku. Työttömien ja ma mujen kurittamisella ei saada mitään aikaan, kuten ollaan jo huomattu. Voisimmeko ostaa esim. Norjalta konsultointiapua? Omat päättäjät ja osa kansasta on niin yksinkertaista porukkaa, että eivät osaa enää laskea 1 plus 1. Apua me tarvitsemne nyt, omat kyvyt eivät enää riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
Niin, yhden vuoden. Entäs kun vuosia eläkkeeseen on vielä 10-20. Lisäksi niiden vuosien eläkekertymä jää pois siitä tulevasta eläkkeestä. 60+ vuotiaana en enää pelkää työttömyyttä, mutta 10 vuotta aikaisemmin se olisi tehnyt koko loppuelämästä köyhää. Kaikki siihen asti kerätyt säästöt olisi ehtinyt syödä ennen eläkettä ja tuleva eläke olisi jäänyt pieneksi.
Miksi jengi ajattelee, että työttömäksi jääminen olisi jotenkin lopullista? Miten ihmeessä te oikein elätte, jos teitä ei kukaan haluaisi palkata? Ettekö työn ohessa kouluttaudu lisää ja kehitä ammattitaitoanne?
Tein viisikymppisenä konkurssin, joka vei muutaman vuoden kuluessa kaiken omaisuuden - rahat, puoliksi maksetun kodin, auton - ja myös terveyden eli liikuntakyvyn. Nyt kuusikymppisenä olen pitkäaikaistyötön, työkyvyttömäksi todettu ja velkajärjestelyssä eläkeikään asti. Siis rutiköyhänä ja toimeentulotuen varassa.
Oli minunkin tarkoitukseni elellä eläkkeellä omassa kodissani, ajella autolla kauppareissut ja huvin vuoksi, ostaa ruokaa ja muuta oman mielen mukaan ja päättää omista asioistani. Ei onnistu muulla kuin isolla lottovoitolla.
Sinä olet minua 36 vuotta nuorempi. Et tiedä, mitä elämäsi tuo tullessaan. Vaikka kuinka varaudut, tosi huono tuuri ja monta erilaista takaiskua voi tehdä sinulle samanlaiset temput kuin minulle. Uskot tukevasti toisin, mutta väärässä olet.
Eihän niiden säästöjen varassa tarvitsisi kokonaan olla, vaan toisivat vähän pelivaraa työttömyysetuuden rinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä tuntuu oudolta. En ole vielä edes 40v ja ajattelin jossain vaiheessa pitää opintovapaavuoden 100% omilla säästöillä.
Niin, yhden vuoden. Entäs kun vuosia eläkkeeseen on vielä 10-20. Lisäksi niiden vuosien eläkekertymä jää pois siitä tulevasta eläkkeestä. 60+ vuotiaana en enää pelkää työttömyyttä, mutta 10 vuotta aikaisemmin se olisi tehnyt koko loppuelämästä köyhää. Kaikki siihen asti kerätyt säästöt olisi ehtinyt syödä ennen eläkettä ja tuleva eläke olisi jäänyt pieneksi.
Miksi jengi ajattelee, että työttömäksi jääminen olisi jotenkin lopullista? Miten ihmeessä te oikein elätte, jos teitä ei kukaan haluaisi palkata? Ettekö työn ohessa kouluttaudu lisää ja kehitä ammattitaitoanne?
Sinä olet harvinaisuus, kun yli viisikymppisenä olet saanut uuden työn entisen loputtua. Kun työhaastattelussa haastattelija on oman lapsen ikäinen, niin hän katsoo, että onpa siinä vanha ihminen, kohta se sairastuu ja jää pian sen jälkeen eläkkeelle. Hyvin harva on alalla, jossa on jatkiuva työvoimapula eikä alan ammattilaisia ole koko Suomessa kuin viisi.
Ap jatkaa: Kysyn ihan tietämättömyyttäni ja uteliaisuudesta, että paljonko sitten esim. 5-10-vuotiaan lapsen kk kulutus euroissa on, jos jätetään pois laskuista kaikki kalleimmat eliittiharrastukset? Teinit varmasti on kalliimpia. Mulla itellä tällä hetkellä pakolliset kulut on n. tuhat euroa ja lopuista suurin osa menee säästöön/sijoituksiin ja osalla toki hieman humputtelen.