Turku vai Tampere, kokemuksia asuinpaikkana?
Muutto pk-seudulta suunnitelmissa, työ paikkariippumaton. Hyvät ja huonot puolet?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kysymys asuinpaikasta on vähän samankaltainen asia kuin asema matkailukaupunkina. Turkulainen kuvittelee ja uskottelee muille mielellään kotikaupunkinsa totta kai olevan ylivoimainen matkailun saralla, ovista ja ikkunoista kuulemma tunkee matkailijoita innosta piukeina ihmettelemään Suomen vanhimman kaupungin kauneutta. Uutta loistohotelliakin suunnitellaan Aurajoen rannalle. No, todellisuus on jotain aivan toista. Tampereen ylivoima matkailun saralla vanhaan kilpakumppaniinsa on vain kasvanut. Vuonna 2025 Tilastokeskuksen majoitustilaston mukaan kotimaisia ja ulkomaisia hotelliyöpymisiä tilastoitiin noin 500 000 enemmän kuin Turussa. Näistä pieni vähemmistö oli myös viime vuonna ulkomaalaisia hotellivieraita, joten satamakaupungin asemasta huolimatta Turku ei paljon maailmalta vedä matkailijoita oletettuja ihanuuksiaan ihmettelemään! Tästä "tutkimustuloksesta" olen aikoinaan tullut vakuuttuneeksi henkiökohtaisesti siitä, että Turun puolesta suureen ääneen huutavat ovat vain uskomattomien satujen livertelijöitä. Turun kautta tosiaan lähtee komea määrä supisuomalaista miniristeilijöitä vuosittain, mutta Turussa yöpyvien turistien luvuissa nämä eivät tosiaan näy mitenkään. Tampereen vahvuus taas on kaupungin erittäin monipuolinen ympärivuotinen tapahtumatarjonta läpi vuoden, ei pelkästään jokin tietty yksittäinen festari tai Särkänniemen huvipuisto. Jos on yöpyviä turisteja, niin on Tampereen hotellivarustuskin toistatuhatta huonetta mittavampi kuin Turun! Jos tämä ei ole kouriintuntuva ero Tampereen eduksi niin mikä sitten on?
Tampereen tapahtumatarjonta lopahti kun Veikkaus areena avattiin. Eipä tule enää ulkomaisia artisteja Nokia areenalle, ja kuka lähtee esim. Stadista katsomaan jotain Kaija Koota ja Portion Boysia. Ratinalla kiinnostavia konsertteja on ehkä kerran parissa kolmessa vuodessa. Tänäkään vuonna ei ole yhtään kiinnostavaa tapahtumaa, joiden takia jaksaisi vaivautua Tampereelle, eli se siitä mahtavasta tapahtumatarjonnasta.
Ei ole syytä dissailla kotimaisia artisteja, lisäksi Tampereella on mm. jokavuotinen hip hop -festivaali Blockfest, joka taitaa olla lajissaan Pohjoismaiden suurin. Eipä Turku-halli ole myöskään ollut vuosikausiin merkittävä vetonaula konserttien pitopaikkana.
odotan vaan että päästään muuttamaan tampereelta maaseudulle rauhallisempaan ympäristöön emmekä ole edes lapsiperhe
Suomen vuokranantajien kaupunkirankkauksessa Tampere oli tänä vuonna vasta kuudes, Turku seitsemäs. Helsinki ja Espoo puolestaan olivat aivan rankingin häntäpäässä. Asuntojen vuokratuottojen suhteen parhaimpia kaupunkeja löytyy tällä haavaa pohjoisemmasta ja Oulua lukuunottamatta ne ovat nimenomaan pienempiä kaupunkeja. Muuten, jos liikaa rakennettujen pienten asuntojen heikko vuokratuotto on ongelma Tampereella, on se sitä myös Turussa.
https://www.vuokranantajat.fi/kaupunkiranking-ja-tuottotutkimus-2026/
Turkulaiset ovat melkoisia tarinankertojia. Niinpä turkulainen paikallisturinoitsija voi esittää vakavalla naamalla sellaisenkin ällistyttävän väitteen, että Helsinki olisi ollut vasta runsaat 200 vuotta pääkaupunki, Turku kuulemma vuosisatoja. Näin voi satuilla, vaikka on yleisessä tiedossa, ettei hallinnollisessa mielessä Suomea ole koskaan ollut olemassa ennen vuotta 1809.
Tampere.
Turussa kaikki on aivan helvetin vaikeata.
Lähdin pois Tampereelta vuosia sitten, digitalisaation pilottikaupunkina se muutetaan koko ajan kamalammaksi ja kamalammaksi.
Tampere slogan: "Ihmiset ja luonto roskakoriin, robottien on tulevaisuus"
Ei ikinä enää.
Miksi tamperelaisilla on niin heikko itsetunto? Se ei ole seksikästä.
Vierailija kirjoitti:
Tampere.
Turussa kaikki on aivan helvetin vaikeata.
Saattaa olla.
Miksi turkulaisten täytyy kohottaa omaa itsentuntoaan Suomen Pariisi -tyyppisillä höpsäköillä iskulauseilla, jotka ovat varsinaisia mielikuvitustuotteita. Täytyy olla pesunkestävä turkulainen, jotta tämä roska menee läpi.
Vierailija kirjoitti:
Turku. Rannikko, eli meri ja satama. Leppoisa meno. Vähemmän narkkeja kuin Tampereella, siedettävämpi murre oman korvaan. Kaikkiaan miellyttävämpi ilmapiiri. Sisämaa ahdistaa aina.
Tampereella on leppoisampi meno kuin Turussa. Asuin ekat 30 vuotta Turussa ja sitten 20 vuotta Tampereella.
Tampereella meni huonommaksi ratikan myötä, mutta nyt Turkuunkin tulee sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Turkulaiset ovat melkoisia tarinankertojia. Niinpä turkulainen paikallisturinoitsija voi esittää vakavalla naamalla sellaisenkin ällistyttävän väitteen, että Helsinki olisi ollut vasta runsaat 200 vuotta pääkaupunki, Turku kuulemma vuosisatoja. Näin voi satuilla, vaikka on yleisessä tiedossa, ettei hallinnollisessa mielessä Suomea ole koskaan ollut olemassa ennen vuotta 1809.
Niin, kuitenkin Ruotsin vallan allakin tällä hallintoalueella oli pääkaupunkinsa, ja se oli Turku. Ei se ollut itsenäisen valtion pääkaupunki toki, mutta ei kukaan niin väitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turkulaiset ovat melkoisia tarinankertojia. Niinpä turkulainen paikallisturinoitsija voi esittää vakavalla naamalla sellaisenkin ällistyttävän väitteen, että Helsinki olisi ollut vasta runsaat 200 vuotta pääkaupunki, Turku kuulemma vuosisatoja. Näin voi satuilla, vaikka on yleisessä tiedossa, ettei hallinnollisessa mielessä Suomea ole koskaan ollut olemassa ennen vuotta 1809.
Niin, kuitenkin Ruotsin vallan allakin tällä hallintoalueella oli pääkaupunkinsa, ja se oli Turku. Ei se ollut itsenäisen valtion pääkaupunki toki, mutta ei kukaan niin väitäkään.
Onhan se valitettavaa, että historiantuntemus on näin heikkoa. Suomi ei ollut koskaan ennen suuriruhtinaskunnan perustamista omaa hallinnollisesta erityisasemaa. Täällä ei ollut mitään poliittista omaa valtiokoneistoa eikä myöskään erillisiä hallinnollisia instituutioita, joiden toimialue olisi kattanut koko Suomen. Suomi oli tiukoin sitein osa Ruotsia. Tukholma oli käytännössä valtakunnan itäpuoliskon pääkaupunki samalla tavalla kuin emä-Ruotsinkin. Myös verot kannettiin Tukholmaan, jossa tehtiin päätökset rahankäytöstä. Mitä oli Turussa? Maaherra ja lääninhallinto? Nimi ja alue toki vaihtui vuosisatojen kuluessa.
Kakolassa Suomen Turussa on ilmeisesti tuhlattu tuhannen taalan paikka kehittää alueesta merkittävän kulttuurinmatkailun vetonaula. Alueella järjestettiin takavuosina ilmeisesti useita kiertokäyntejä. Näitä ei ilmeisesti enää järjestetä. Museo on varsin pieni. Alue myytiin grynderille, jotta alueelle saataisiin asuntoja, hotelli, kylpylä ja vastaavaa. Tampereella museotoimintaa on saatu Finlaysonin ja Tampellan alueelle merkittävästi paremmin. Samoin Hiedanrannan entistä teollisuusaluetta kehitetään myös kulttuurin tarpeisiin. Taidemuseon laajennus lähtee Tampereella tänä vuonna käyntiin. Niinhän se on, että Tampere jättää Turun kulttuurikaupunkina pahasti varjoonsa.
Turkuko erityisen muotitietoisten ihmisten kaupunki? Sitenkö Turkua voitaisiin rinnastaa jopa Pariisiin? Sepä olisi mielenkiintoista saada tietää, mitä ovat nämä turkulaiset mallitoimistot, muotisuunnittelutoimistot, vaatemerkit, vaatekauppaketjut ja tai erityiset putiikit, jotka ainakin minulta ovat menneet täysin ohi. Viime keväänä Tampereen keskusta todettiin jälleen kerran Suomen elinvoimaisimmaksi. Tässä EKK:n teettämässä tutkimuksessa luetteloitiin kaupunkien liikekeskustojen liiketilat kattavasti. Selvityksestä käy ilmi, että Helsingissä ja jopa Tampereella on keskustassa selvästi enemmän vaatekauppoja kuin Turussa.
Jos rahat loppuvat Tampere vaikea paikka asua, järviä on. Verrattuna pienempään kaupunkiin jossa järvi. Mutta sairaala löytyy, ensiapu ja jotain palveluja rahallisille. Ihmiset jaettu hyvin köyhiin ja töissä käyviin autollisiin. Vaikea katsoa sitä jakoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos rahat loppuvat Tampere vaikea paikka asua, järviä on. Verrattuna pienempään kaupunkiin jossa järvi. Mutta sairaala löytyy, ensiapu ja jotain palveluja rahallisille. Ihmiset jaettu hyvin köyhiin ja töissä käyviin autollisiin. Vaikea katsoa sitä jakoa.
Uusjakoa huono- ja hyväosaisiin Suomessa tapahtuu kaikkialla, ei vain Tampereella. Onhan työttömyys maassamme Euroopan kärkeä. Työttömyystilanne tosiaan on Tampereella tällä hetkellä vaikea. Pirkanmaa on sisämaasijainnista huolimatta viennistä riippuva maakunta, joten kun vienti ei vedä, Suomen vaikea taloudellinen tilanne näkyy Tampereella korostuneesti. Tampere on myös niitä alueita Suomessa, jotka eivät valtiolle tule ensimmäiseksi mieleen aluepoliiittisia tukitoimenpiteitä sorvattaessa. Turun tilanne näyttää olevan valoisampi tässä suhteessa ainakin jonkin verran.
Jos väite Turun erityisestä historiallisuudesta perustuu erityisesti keskustan rakennuskannan vanhuuteen, ovat väitteet pääosin tuulesta temmattuja. Ei tarvitse matkustaa Pariisiin asti ymmärtääkseen, mitä tässä tarkoitan. Tukholma on totta kai hyvä esimerkki mutta myös pienemmät Baltian pääkaupungit. Kun kaupungille aivan erityislaatuisen leimansa antava vanhakaupunki puuttuu, on syytä kysyä, mitä Turun historiallisuudesta jää käteen, mistä ylpeillä. Linna ja kirkko ovat totta kai ihan kivoja, mutta eivät todellakaan riitä vanhankaupungin perusteeksi. Kun Turussa käy vierailulla, havaitsee kaupungin ydinkeskustan olevan modernin rakennuskannan dominoimaa monin paikoin. Sellaisten talojen, joiden ikä lasketaan pikemminkin kymmenissä vuosissa kuin sadoissa. Sellaisten talojen, jotka arkkitehtuuriltaan näyttävät aivan samanlaisilta keskinkertaisilta pakkilaatikoilta kuin muuallakin Suomessa. Vanhat, kauniit rakennukset jäävät selvään vähemmistöön kuin Tampereellakin. Kaupungin ikä ja historiantutkimus taas kiinnostaa vain tiettyä osaa suomalaisista ja siihen riittävät nojatuolimatkat, se tuskin on mikään syy muuttaa mihinkään kaupunkiin sinänsä. Myös kaupungin oman historian ja perinteiden arvostuksen puute, joka näkyy juurikin näiden pakkilaatikoiden pykäämisenä ihan kaupungin keskustan paraatipaikoille käymään ristiriitaista vuoropuhelua vieressä nököttävien historiallisten arvorakennusten kanssa, leimaa Turun varsin tyypilliseksi suomalaiskaupungiksi. Kun Turkua ylistetään historiallisuudesta tähden kritiikittömästi, pettyy niin matkailija kuin pysyvämpää kirjojen vaihtamista miettivä taatusti.
Turussa oli liikaa länsirannikon kieltä molottavia, Tampereella pösilöitä bemarikuskeja. Muutin Äpättiin.
Turkuko Suomen Pariisi. Perusteina esimerkiksi joki, muoti, katedraali ja museo. No onko tyhmempää kuultu viime vuosina? Melkein minkä hyvänsä maailman kaupungin poikki virtaa joki ja niin virtaa myös hyvin monen suomalaiskaupunginkin läpi. Tällä perusteella globaalisti voitaisiin mitä tahansa kaupunkia verrata miltei mihin hyvänsä kaupunkiin. Pariisi sentään sijaitee kaukana sisämaassa ja vielä sielläkin Seine on monta vertaa mahtavampi kymi kuin Aurajoki edes jokisuussa. Muotipuoli kaiketi ovat vain turkulaisten itsensä kuvitelmia, ja oikeasti tyylikkäimmät ja muotitietoisimmat ihmiset löydetään pikemminkin Helsingin Esplanadin tai Bulevardin tietävämmiltä kuin Turun Kauppatorilta. Kolmanneksi Turun taidemuseoko olisi paras verrokki Pariisin Louvrelle ja muille museoille? Aina vain paremmaksi menee, kun todellisten näyttöjen perusteella tämäkin menee Helsingille ja muulle pääkaupunkiseudullle. Ei ole mitenkään selviö, että Turku kuvataiteissa erottuisi edes selvästi valtakunnan kakkoseksi, niin kovan haasteen mm. Tampere antaa. Pirkanmaalla myös Mänttä-Vilppula on merkittävä kuvataiteen keskus. Katedraalin nyt sentään ymmärtää, kunhan ottaa huomioon, ettei yksi kirkko tee kaupungista minkään valtakunnan "Pariisia" . Tässäkin kannattaa ottaa huomioon, että niin Tampereella, Oululla kuin Helsingilläkin on ollut katedraali jo jonkin aikaa. Eli peli ollaan tasoitettu tälläkin saralla. Tampereen kuvankauniissa tuomiokirkossa on asiakaspaikkojakin tuplaten Turun kirkkoon nähden. Tampereelle pisteet siitä, ettei kaupunki ole lähtenyt silkassa suuruudenhulluudessaan näin naurettavaan matkailu- ja muuhun markkinointiin.
Tampere on dynaaminen eteenpäin suuntautuva, toimelias, elämää sykkivä järvien ympäröimä kaupunki, joka on lähellä kaikkea.
Turku on sellainen maan lounaisnurkassa torkkuva puolihorroksessa uinuva suohon uppoava pittoreski museoalue, jossa saa eläkeläisalennuksen.