Arto Satosen työhakemus Kelan pääjohtajaksi luettavissa nyt!
"Olen kiinnostunut tehtävästä. Tehtävä on hyvin kiinnostava. Olen kirjoittanut kaksi kirjaa."
Sillä lailla.
Kommentit (170)
On tämä kokoomus naurettava. Orpo jauhaa samaa paskaa kuinka työnteko ja yrittäjyys on tärkeintä. Onhan se tärkeintä mutta tarviiko sitä samaa paskaa jauhaa koko ajan kansalle kun on suur työttömyys.
Orpo pitää huolta vain hyväosaisten eduista jotka pärjäävät muutenkin mutta vihaa kaikkia vähemmän pärjääviä joidenka oma syy ei ole ole ettei ole työpaikkoja ja työnantajia jotka ottavat töihin.
Miksi orpo vihaa kaikkia työttömiä ja lisää työttömien köyhyyttä ja ahdinkoa. Rahaa on syytää paljon muualle mutta työttömille ei mitään.
Meinaako Orpo sysätä kaikki työttömät yleistuella tienaavan puolison kokonaan elätettäviksi ja minkälaista leikkuria ne suunnittelevat yleistukeen. Uskon että kokonaan puolison kanssa elävät leikataan kokonaan pois työttömyyskorvauksilta tullen tuista talouskohtaista kuten ennen oli.
Kokoomuksella pitää saada Grilli makkara satoselle suojatyöpaikka ja sörssimään koko Kelan systeemit eikä vähäisempänä viemään kaikkein köyhimmiltä tuet pois kun sellaiseen Kokoomus haluaa pyrkiä kaikkein eniten.
Köyhiä pitää saada halpatyövoimaksi työnantajille jotta työnantajalla on mahdollista saada maksimaaliset omaisuudet itselleen.
Orpon hokemat tänne. Työ ja yrittäjyys. Mitään muuta Orpo ei hoe. Orpo on ihan sairas äijä.
Kelan pääjohtajan valintapäivä varmistui
Kelan uusi pääjohtaja valitaan 29. huhtikuuta, tiedottaa Kela.
https://yle.fi/a/74-20155498?origin=rss
Ovelaa juuri ennen vappuaattoa.
Tämä pieni äijä Orpo on kuin hitleri ja haluaa laittaa keskitysleirille kaikki työttömät.
Hyvä veli -järjestömme Kansallinen Kokoomus tietää miten hommat hoidetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tota hakemusta pitäis repostella medioissa kunnes Satoska nauretaan ulos tuosta hakuprosessista. Huhhuh.
Satoska? Eikös Arto ole poikamies?
Eikö esim Virtaska nimimuoto ole käytössä rouvahenkilöisstä, herra Virtasen vaimosta?
Huomenna on siis maailmanhistorian ehkä merkittävin päivä, joka ratkaisee Suomen tulevaisuuden suunnan. Viinerit tulille!
-winner-
Repsin ihan kunnolla tolle Satosen työhakemukselle. Tuo on kuin jonkun peruskoululaisen hakemus, joka harjoittelee ensimmäisen työhakemuksen kirjoittamista.
Ensinäkin haet kyseistä tehtävää, totta kai se on mielestäsi kiinnostava. Haloo?!
Oliko niin,ettei Satonen päässyt edes haattaelunierrokselle, mutta sitten pääsi ylimääräisenä? Näin käsitin, voin olla väärässä. Mutta jos siitä tulee Kelan pääjohtaja , niin se todistaa oikeiston törkeyden. Onko se korruptiota? Vai mitä? Ihmiset aina todistaa olevansa pahempia kuin koskaan osaan kuvitella. En olisi uskonut, että oletan persujen olevan vähemmän korruptoituneita. Mutta ei niillä ole mitään menetettävää, jos häviävät vaalit. Tekevät sitten vain kiusaa.