Miten kiusaaminen saadaan OIKEASTI loppumaan - kiusaaja on 10-vuotias empatiakyvytön poika
Lastani on kiusattu koulussa muutaman vuoden. Kiusaaja on 10-vuotias poika, ihan "tavallisesta" perheestä, äiti töissä päiväkodissa eli ns. ammattikasvattaja.
Poika on ns. pikkukovis, ilmeisesti suht hyvä futiksessa ja isokokoinen, hän pelaa paljon väkivaltapelejä ja tekee näistä pelivideoita ja muutenkin kovin kärkkäästi latailee omia juttujaan luokan WA-ryhmään ja pyrkii dominoimaan.
Oma lapseni on samanikäinen, mutta päätä lyhyempi ja ei niin hyvä futiksessa, mutta pelaa sitä välitunneilla "koska kaikki muutkin." Oma lapseni on tarkka, että sääntöjä noudatetaan, kun taas tämä kiusaaja rikkoo sääntöjä, kun aikuiset eivät ole näkemässä, ja hänellä on uskomaton pokka valehdella aikuisille. Luokan tytöt ovat ihastuneita tähän kovikseen ja opettajakin sanoi, että NN on hyvin suosittu poika. En ymmärrä, miten opettajalle menee manipulointi läpi!
Kiusaaminen on nälvimistä, tahallaan pohkeisiin potkimista, sitä, että ei syötä palloa ja huutaa, että lapseni on pelissä huono, jota sitten koviksen pillit ja pullat (pari poikaa) toistelevat ja ilmeilevät. Kiusaaja huutelee lapselleni rumasti, kun tämä on muutaman kerran vastannut takaisin, on kiusaaja ja pari pilliä ja pullaa mennyt kertomaan tästä vastakommentista opettajalle.
On puhuttu rehtorille, mutta mitään "keskusteluja" kummempaa ei tapahdu. Kiusaajan äitiin olen ollut yhteydessä ja hän on luvannut jutella lapsensa kanssa.
Pojat pelasivat pienempänä samassa säbäjoukkueessa, ja kiusaamista oli jo tuolloin ja valmentaja sanoi hyvin tyhjentävästi, että tuo kiusaaja on oikeasti ilkeänoloinen lapsi.
Sama poika synttäreillä vaatii, että saisi aina tarjoilut ensimmäisenä, ennen päivänsankaria, luokan juhlissa kahmaloi lautaselleen paljon keksejä, varhaiskasvattajaäiti seisoi vieressä ja ei sanonut mitään...
Luokalla muut pojat kivoja tätä kiusaajaa ja paria pilliä ja pullaa lukuun ottamatta, mutta kukaan ei halua joutua kiusaajan kanssa ns. napit vastakkain ja uhmata häntä, nauravat mukana.
Kyseessä siis suht pienet lapset, 10-vuotiaat, mutta selkeästi tämän pojan käytös on hyvin tavoitehakuista ja loukkaamaan pyrkivää. Tuntuu, ettei tässä KiVa-koulut ja juttelut auta. Onko OIKEASTI mitään, mikä saisi kusaamisen loppumaan. Ehdotin lapselleni jo jotain itsepuolustuslajia, jotta oppisi jotain "temppuja", miten mätkiä takaisin, mutta ei kiinnostunut.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vastassa on isokokoinen ja kieroon kasvanut pikkukriminaali, ja sun lapsesi on säännöistä ja määräyksistä nillittävä huomionhakuinen hippiäinen?
Tuo ei lopu ennen kuin jompi kumpi vaihtaa koulua.
Ap:n lapsi on normaali. Kiusaaja ei ole.
Jos AP:n lapsi nillittää säännöistä, ei se ole normaalia. Omalle lapsellemme sanoimme, että hänen tehtävä ei ole valvoa sääntöjä, ja jos joku niitä rikkoo, ei hänellä ole mitään virkaa, vastuuta tai auktoriteettia valvoa muita niiden kanssa.
Kannattaa pitää huolta omista asioistaan niin ei tule ongelmia. Tämä kantaa elämässä pidemmälle muutenkin.
Jos taas AP:n lapsi ei puutu muiden asioihin, on kiusaamiseen puututtava. Jos hän puuttuu ja saa sen vuoksi itse osakseen negatiivista huomiota, on kyseessä 100% oma syy.
😡😡😡🖕🏻🖕🏻🖕🏻
Vierailija kirjoitti:
Milloin ihmiset oppivat että maailma ei toimi heikoimpien ehdoilla. Itseäkin kiusattiin koulussa tasan siihen asti kunnes opettelin itsepuolustusta ja puolustin itseäni. Väkivalta lopettaa vittuilun ja kiusaamisen
Tässä tapauksessa riittäisi että poika oppii potkimaan palloa. Saattaisi joku syöttääkin.
somebodis wathcing me is my anxsiety 😭👌🏻🔥🔥🔥
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vastassa on isokokoinen ja kieroon kasvanut pikkukriminaali, ja sun lapsesi on säännöistä ja määräyksistä nillittävä huomionhakuinen hippiäinen?
Tuo ei lopu ennen kuin jompi kumpi vaihtaa koulua.
Ap:n lapsi on normaali. Kiusaaja ei ole.
Jos AP:n lapsi nillittää säännöistä, ei se ole normaalia. Omalle lapsellemme sanoimme, että hänen tehtävä ei ole valvoa sääntöjä, ja jos joku niitä rikkoo, ei hänellä ole mitään virkaa, vastuuta tai auktoriteettia valvoa muita niiden kanssa.
Kannattaa pitää huolta omista asioistaan niin ei tule ongelmia. Tämä kantaa elämässä pidemmälle muutenkin.
Jos taas AP:n lapsi ei puutu muiden asioihin, on kiusaamiseen puututtava. Jos hän puuttuu ja saa sen vuoksi itse osakseen negatiivista huomiota, on kyseessä 100% oma syy.
Niinhän se on että edes opettajat eivät pidä pikku vasikoista jotka ovat koko ajan kantelemassa että se teki sitä ja tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vastassa on isokokoinen ja kieroon kasvanut pikkukriminaali, ja sun lapsesi on säännöistä ja määräyksistä nillittävä huomionhakuinen hippiäinen?
Tuo ei lopu ennen kuin jompi kumpi vaihtaa koulua.
Ap:n lapsi on normaali. Kiusaaja ei ole.
Oletko koskaan tavannut vanhempaa ja varsinkaan äitiä joka myöntäisi että omassa lapsessaa olisi vikaa tai että oma lapsi tekisi väörin? Itse en ole, itse olen tavannut vain naisia jotka sanoo aina että minun lapsi on täydellinen enkeli joka ei koskaan tee mitään väärää tai pahaa kaikki vika on aina muiden lapsissa
Meitä on juoksutettu kaiken maailman KiVa-keskusteluissa ja palavereissa hysteeristen vanhempien takia. Sanoin että puutumme kiusaamiseen jos meille sellaisesta kerrotaan. Kysyin toistuvasti koulun aikuisilta mitä on tapahtunut, emmekä kertaakaan saaneet vastausta.
Ilmoitin että emme voi puuttua mihinkään jos meille ei kerrota mistään.
Kaikkia ei kiusata, jotkut vanhemmat vain haluaa huomiota. Ilkeilyyn voi puuttua, mutta AP:n kertomus ei kuulosta kiusaamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samantapaisessa tilanteessa ystäväni käveli luokkaan, läimäytti kiusaajaa kyvyttömän opettajan ulistessa jotain, ja käveli pois.
Kiusaaminen loppui, eikä asiasta kuulunut viranomaistenkaan taholta.
Itsehän en tietenkään koskaan suosittelisi tuollaista toimintaa.
Nämä päästä keksityt voimafantasiat ovat tietysti kivoja, mutta tosielämässä asiat ei mene noin helposti. Ensinnäkin voit saada turpaasi jos et osaa oikeasti tapella ja yrität jotakin epäonnista heijaria. Ja sitten se kunnon kiusaaminen vasta alkaa. Saat turpaasi koko ajan. Jos jollakin ilveellä onnistuisit tiputtamaan tämän tyypin, ei sekään vielä takaa mitään. Hän voi kerätä porukan ja kostaa. Kolmanneksi voi olla, että se meneekin valittamaan asiasta jollekin ja poika saa hullun leiman. Kenties sossut ynnä muut tulee, poika sijoitetaan jonnekin "erity
Oletko päissäsi vai lukihäiriöinen?
Vierailija kirjoitti:
Futis on kontaktipeli jossa potkitaan myös pohkeille. Ehkäpä pojan kannattaa opetella pelaamaan eikä itkeä joka asiasta. Ei muut pojat itkupilliä kunnioita.
Mieti nyt ensin oikein tarkkaan mitä aapee kirjoitti. Yritä oikein kovasti saada selko.
Et tajunnut. Tai sitten olet täys ääliö noine kommentteinesi.
"😡😡😡🖕🏻🖕🏻🖕🏻"
Isoisoäitini poltti tupakkaa ja eli yli 100-vuotiaaksi. Ei tupakan takia, vaan koska piti huolta omista asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies kävi kiusaajan kotiovella kertomassa kiusaajan isälle, että tulee kiusaamaan tätä niin kauan kuin hänen poika kiusaa meidän lasta. Loppui siihen
Hienosti toimittu, arvostan tuollaista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Futis on kontaktipeli jossa potkitaan myös pohkeille. Ehkäpä pojan kannattaa opetella pelaamaan eikä itkeä joka asiasta. Ei muut pojat itkupilliä kunnioita.
Mieti nyt ensin oikein tarkkaan mitä aapee kirjoitti. Yritä oikein kovasti saada selko.
Et tajunnut. Tai sitten olet täys ääliö noine kommentteinesi.
Niin, "kiusaamista" oli kun taitamattomalle pojalle ei syötetty palloa. Osa pelaa voittaakseen eikä se ole kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaihdettiin koulua, kun tyttären kiusaamista ei saatu millään loppumaan koulun tai meidän puuttumisten avulla.
Takasin antaminen ei välttämättä ole mikään ratkaisu, meillä tyttärelle kostettiin porukalla koulumatkalla sellainen, kun oli mennyt antamaan takaisin. Koulumatkalla ei ole kukaan edes puuttumassa asiaan, kun aletaan rökittää.
Joko saadaan etäkoulut niille lapsille ja nuorille jotka haluavat sellaista käyttää eli se ei ole kotiopetus vaan etäyhteydellä koulu missä opettajat ovat tavallisia opettajia ja opettavat lapsia etäyhteyden kautta. Tämä tekee sen että kiusaajat eivät pääse uhrinsa kimppuun koulussa eivätkä koulumatkoilla mitkä ovat pahimmat paikat uhreille. Näin pelastetaan monia lapsia ja nuoria tuhoutumasta. Etäkouluja vastustavat ainoastaan ne kiusaajien vanhemmat jotka tukevat kiusaamista kaikin tavoin. Tämä ant
Ei, vaan kyllä ne ääliöt on saatava ruotuun. Ei meidän muiden tarvitse niitä väistellä. Jos aikuiset ihan oikeasti puuttuu at lasten käytökseen, niin kyllä ne lapset oppivat.
Vaatii aikuisilta yhteistä rotia.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista on nykymeno ihan aikuistenkin kesken. Valitettavasti tuon tyyppiset oppii tavoille vasta sitten, kun teoilla on seurauksia.
Ja yleensä se seuraus pitää olla ruumiillinen eli kipua, että nuo huonot yksilöt oppivat yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies kävi kiusaajan kotiovella kertomassa kiusaajan isälle, että tulee kiusaamaan tätä niin kauan kuin hänen poika kiusaa meidän lasta. Loppui siihen
Hienosti toimittu, arvostan tuollaista!
Fantasia kertoo lähinna palstan 'koulukiusattujen' huonoista sosiaalisista taidoista ja miksi joutuivat aikanaan 'kiusatuiksi'.
Vierailija kirjoitti:
Pitäis tuollainen pikkukusipää kakara pelotella niin pahanpäiväisesti että ei uskalla enää edes pieraista jos ei ole lupaa annettu.
Kyllä, juuri noin. Sellainen kunnolla traumatisoiva käsittely olisi paikallaan.
Koivuniemen herra käyttöön. Mikään muu ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus kiusaajasta
Rikosilmoitus kun ei syöttäjyn pojalle palloa :D Herätkää pahvit :D
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus kiusaajasta
Poliisin ykkösprioriteetti on selvittää miksi AP:n lapselle ei syötetä futiksessa palloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus kiusaajasta
Rikosilmoitus kun ei syöttäjyn pojalle palloa :D Herätkää pahvit :D
Kiusaaja tekee henkistä väkivaltaa haukkumasanoilla ja potkii pohkeille. Ihan ok ehdotus musta