Lue keskustelun säännöt.
Sinä jolla menee huonosti avo/avioliitossasi. Miten vietät iltasi kotona?
01.04.2025 |
Sinä, joka asut yhdessä puolisosi kanssa, mutta parisuhteessanne menee huonosti, on riitoja, rakkaus ehkä kadonnut, vi tuttaa toisen pelkkä olemassaolo tai vastaavaa. Kuitenkin ainakin arki-illat molemmat on kotona, lapsiakin ehkä on ja heistä pitää huolehtia jne. Eli pakoon ei pääse. Ennen kuin joko muuttaa erilleen (tai sitten ehkä parisuhde korjaantuu). Kiinnostaisi miten vietät illat kotona. Miten kestät sitä, että parisuhteessa on kamalaa mutta molemmat ovat kotona?
Kommentit (102)
Nykyisessä suhteessani menee todella hyvin, mutta edellisessä pitkässä suhteessa meni viimeiset vuodet huonosti. Kotona oli tosi ahdistava tunnelma (ainakin minulla) kun eksäni olo täysin puhumaton, ei suostunut keskustelemaan asioista eikä selittämään, miksi on ottanut niin paljon etäisyyttä ja että mikä meillä on.
Häneltä hävisi kaikki mielenkiinto minua kohtaan, ei halunnut tehdä yhdessä mitään, ei viettää aikaa yhdessä, eikä seksiä tai läheisyyttäkään ollut, vaan se loppui kuin seinään. Kerran vuodessa (jostain syystä, ehkä jostain oudosta velvollisuudentunnosta?) hän teki itse aloitteen seksiin, aika tarkkaan vuoden välein. Muuten sain olla ihan omissa oloissani, loppuajasta hän useimmiten myös nukkui eri huoneessa (yleensä olohuoneen sohvalla) ja viimeisinä vuosina muutti koko kesäksi äitinsä luo lapsuudenkotiinsa. Kaikesta tästä huolimatta hän oli järkyttynyt, kun itse lopulta halusin erota.
Muistan hyvin sen kamalan tunnelman, joka oli päällä joka ilta, kun tulin töistä kotiin. Mies istui tietokoneella tai katsoi telkkaria, kävi salilla ja koiransa kanssa lenkillä ja vältteli minulle puhumista kaikin keinoin. Jos yritin itse avata keskustelua, oli kuin olisin seinille puhunut. Ainoa vastaus, jonka sain oli "en tiiä". Kysymyksestä huolimatta, aina ja vain "en tiiä" eikä mitään muuta. Ja lopulta mies suuttui, jos en siihen lopettanut keskusteluysritystä vaan yritin jatkaa.
Minusta tuntui siltä kuin olisin asunut vastahakoisen kämppiksen kanssa, joka ei olisi voinut vähempää välittää minusta. Puhumattomuus tuntui ahdistavana möykkynä ja vaivasi jatkuvasti, en voinut keskittyä mihinkään ja yritin vain harhauttaa ajatuksia jollain. Pelasin itsekin tai kuuntelin äänikirjaa, nukkumaan mennessä jouduin joka ilta kuuntelemaan youtubesta asmr-videoita, jotta pystyin nukahtamaan. Ilman ajatuksia turruttavaa kuunneltavaa aloin aina pyörittää päässäni sitä, miksi meidän suhde on muuttunut tällaiseksi ja kuinka kauan sitä jatkuu, pystyykö sitä enää pelastamaan jne.
Kaikkein raastavinta oli se, että mitään selitystä miehen käytökselle en koskaan saanut. Minusta tuntui siltä, että hän oli täysin kyllästynyt minuun ja hylännyt minut, mutta kysyessäni hän kielsi tämänkin. Ja väitti, että ei ole kyllästynyt meidän suhteeseen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että kyllä oli, mutta ei halunnut sitä myöntää koska sai käytännön hyötyä suhteessa olemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakenen tietokonepelien ääreen, en kestä ilkeää ja raivoavaa vaimoani.
Ero on suunnitelmissa, mutta aion tehdä isyystestin lapsestamme ensin (olen alkanut epäillä biologista isyyttäni). Mikäli en ole isä biologisesti, silloin tiedän pystyväni häipymään erittäin nopealla aikataululla. Onneksi on avioehto.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisessä suhteessani menee todella hyvin, mutta edellisessä pitkässä suhteessa meni viimeiset vuodet huonosti. Kotona oli tosi ahdistava tunnelma (ainakin minulla) kun eksäni olo täysin puhumaton, ei suostunut keskustelemaan asioista eikä selittämään, miksi on ottanut niin paljon etäisyyttä ja että mikä meillä on.
Häneltä hävisi kaikki mielenkiinto minua kohtaan, ei halunnut tehdä yhdessä mitään, ei viettää aikaa yhdessä, eikä seksiä tai läheisyyttäkään ollut, vaan se loppui kuin seinään. Kerran vuodessa (jostain syystä, ehkä jostain oudosta velvollisuudentunnosta?) hän teki itse aloitteen seksiin, aika tarkkaan vuoden välein. Muuten sain olla ihan omissa oloissani, loppuajasta hän useimmiten myös nukkui eri huoneessa (yleensä olohuoneen sohvalla) ja viimeisinä vuosina muutti koko kesäksi äitinsä luo lapsuudenkotiinsa. Kaikesta tästä huolimatta hän oli järkyttynyt, kun itse lopulta halusin erota.
Muistan hyvin sen
Olikohan hän masentunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jalkapalloilija on seksy, mutta viikinki on iso möykky, not seksy.
Pitkätkalsarit, risat polvista ja vaimonhakkaajan kalsaripaita, niin on sexy. Niin että napa törsyää kumpuna paidan alta.
Me tehdään omia juttuja, mies kännykällä ja minä kirjan parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on vuorotöissä. Vkonloputkin usein töissä. Tekee 3-vuoroduunia tehtaassa.
Sitten on vapaapäivät kotona ja iltaisin salilla vapaapäivinä.
Minä käyn 8.30 -16.30 työssä.
Ei me huudeta eikä tiuskita lasten kuulleen.
Mutta pettämisjutun takia, välit ovat tosi kireät. Pahasti.
On mies yrittänyt sovitella, puhua, mutta itse en ole vielä ollut valmis.
Pattitilanteesta yli pitäis päästä. Olen miettinyt jotain pariterapiaa, vaikka seurakunnan kautta.
En tiedä, saa nähdä. Vaikeaa on.
Miksi sinun pitäisi antaa pettäminen anteeksi?
Itse en todellakaan antaisi , puoliso on eropäätöksen tehnyt pettäessään.
Onko yllättävää lainkaan jo omia vanhempia seuranneena aikoinaan, että työelämä tekee nämä erot hyvin usein.
Väsyttää ihmiset sille tasolle ettei jaksa keskustella ja tulojen vähyys voi aiheuttaa riitaa tai stressata jatkosta.
Eniten ajan vähyys parisuhteelle on merkittävin. Siihen samaan lapsi, koira ja ehkä harrastuksia, niin koko torni heiluu ja odottaa draamaa. Yleensä rakkaus tai pelko tekee sen että ihmiset valitsee kuitenkin työelämän, vaikka siitä voisi vähentää päiviä viikosta reilusti pois perheen tai parisuhteen pelastamiseksi.
Suomen työelämä on huonontunut jatkuvasti ja erojen määrät lisääntyy, myös lapsiluvut on kääntyneet laskuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies on sairaseläkkeellä ja AINA KOTONA. Onneksi lapsia ei ole. Vietän päivät töissä ja illat pääasiassa muualla (tallilla, kirjastossa, uimassa tai muuten vaan chillailen jossain). Koska hän ei lähde koskaan asunnosta, niin mun on lähdettävä. Mun oma aika alkaa, kun hän menee nukkumaan. Silloin saatan katsella televisiota, mutta tekstitettyä ohjelmaa, koska ääntä ei voi laittaa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kumpikin omissa oloissa. Luetaan tai jotain, toisillemme ei puhuta. Tilanne on kireä ja vaikea, mutta ei olla vielä erottu. Lapsi on pieni ja ero aiheuttaisi paljon muutoksia arkeen.
Just. Ja sitten lapselta menee kymppitonni terapiaan aikuisena.
Terveisin Aikuinen lapsenne (kiitti vanhemmat)
Kertoisitko lisää omasta kokemuksestasi avioerolapsena? Miten vanhempiesi suhteen ongelmat näyttäytyivät sinulle ja oliko kotona ahdistava ilmapiiri, miten se ilmeni sinulle lapsena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kamalaa jos on tahtotilaa ja molemmat tekevät töitä parisuhteen eteen jotta se tulevaisuus olisi parempi.
Harvoin kai noin silti on.
Todella yleistä se on. Normaalien ja mieleltään vaikaiden ja itsenäistyneiden ihmisten keskuudessa
Tässähän puhuttiin avioliitoista, joissa on huono olla. Ja sinä katsoit asialliseksi tulla lällättelemään. Ei taida omakaan suhde kukoistaa, kun et näköjään ole mieleltäsi vakaa tai normaali.
Erosta jo yli 10v,mutta vieläkin muistan ne viimeiset 3v kun lasten ja talon takia yhdessä oltiin. Kotona yhdessä mahdollisimman vähän ja tämähän onnistui kun kummallakin vuorotyö ja pyysin oikein omat työt hänen vapaille, kesälomiakaan ei "saatu"koskaan samaan aikaan. Nukuttiin eri kerroksissa eikä puhuttu kun pakolliset, lasten aikana ei koskaan riidelty. Aamulla kun heräsi niin itku pääsi, että taas uusi päivä helvetissä. Lopulta kun päätettiin yhdessä erota oltiin kumpikin niin helpottuneita, että oikein vuosiin halattiin ja ero hoidettiin hyvin, lapset jo aikuisia ja ovat sanoneet hyvin meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kärsin huonossa suhteessa monia vuosia. Lopulta erottiin, mikä helpotus. Jälkikäteen mietittynä olisi vaan pitänyt erota jo paljo aikasempaa.
Jälkiviisas on aina helppo olla.
Eron syy oli että exukolla ei pysynyt muna housuissa. Kävi vieraissa koko suhteemme ajan, on selvinnyt nytten.
Vierailija kirjoitti:
Pakenen tietokonepelien ääreen, en kestä ilkeää ja raivoavaa vaimoani.
Ero on suunnitelmissa, mutta aion tehdä isyystestin lapsestamme ensin (olen alkanut epäillä biologista isyyttäni). Mikäli en ole isä biologisesti, silloin tiedän pystyväni häipymään erittäin nopealla aikataululla. Onneksi on avioehto.
Näin naisena sanoisin että teet sen salassa.
Ja kun toteavat että olet isä lapselle niin et kerro että oot tän testin tehnyt edes.
Muutes vaimosi tulee kertomaan kaikille vähäki kiinnostuneille mikä paska olet jos eroatte kun tälläsen testikin se teetti.
Tai jos riitelette tulevaisuudessa niin saat aina kuulla tästä.
Me naiset ollaan pitkävihasia ja tommonen testi on loukkaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olikohan hän masentunut?"
Lainaus ei taas onnistunut, mutta tähän yritin vastata. Sitä itsekin epäilin ja olin huolissani, yritin tuotakin kysyä ja pyytää että hän lähtisi kanssani pariterapiaan. Tai suostuisi kertomaan, mikä häntä painaa. Mutta siihenkin tuli vain kieltävä vastaus, eli ainakin itse sanoi että ei ole masentunut eikä kyllästynyt, eikä muka mitään vialla. Sitten kun yritin kysyä, että miksi hän sitten välttelee minua kaikin tavoin ja suhteesta oli kadonnut kaikki läheisyys ja lämpö, niin siihen vastaus oli taas "en tiiä".
Mies vain istui hiljaa kotona kolme vuotta, suostumatta antamaan minkäänlaista selitystä. Lopulta sitten paljastui kaikenlaista muutakin, oli mm. valehdellut minulle vuosien ajan tulevaisuudensuunnitelmistaan, pimittänyt asioita minulta ym. Lopulta teinkin eropäätöksen sen takia että minulta meni luottamus miestä kohtaan, vaikka pitkään yritin sinnitellä tuosta suhteen laiminlyönnistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Onko yllättävää lainkaan jo omia vanhempia seuranneena aikoinaan, että työelämä tekee nämä erot hyvin usein.
Väsyttää ihmiset sille tasolle ettei jaksa keskustella ja tulojen vähyys voi aiheuttaa riitaa tai stressata jatkosta.
Eniten ajan vähyys parisuhteelle on merkittävin. Siihen samaan lapsi, koira ja ehkä harrastuksia, niin koko torni heiluu ja odottaa draamaa. Yleensä rakkaus tai pelko tekee sen että ihmiset valitsee kuitenkin työelämän, vaikka siitä voisi vähentää päiviä viikosta reilusti pois perheen tai parisuhteen pelastamiseksi.
Suomen työelämä on huonontunut jatkuvasti ja erojen määrät lisääntyy, myös lapsiluvut on kääntyneet laskuun.
Suomessa työelämä on pyhälehmä ja kristusmaria itse.
Sitä ei saa kritisoida. Toisaalta koko yhteiskunta on hajoamassa liitoksistaan huonontuneen työelämän ja yritysjohtajien vaatimusten edessä.
Koti, usko ja isänmaa sai jäädä työelämän alle.
Vierailija kirjoitti:
"Olikohan hän masentunut?"
Lainaus ei taas onnistunut, mutta tähän yritin vastata. Sitä itsekin epäilin ja olin huolissani, yritin tuotakin kysyä ja pyytää että hän lähtisi kanssani pariterapiaan. Tai suostuisi kertomaan, mikä häntä painaa. Mutta siihenkin tuli vain kieltävä vastaus, eli ainakin itse sanoi että ei ole masentunut eikä kyllästynyt, eikä muka mitään vialla. Sitten kun yritin kysyä, että miksi hän sitten välttelee minua kaikin tavoin ja suhteesta oli kadonnut kaikki läheisyys ja lämpö, niin siihen vastaus oli taas "en tiiä".
Mies vain istui hiljaa kotona kolme vuotta, suostumatta antamaan minkäänlaista selitystä. Lopulta sitten paljastui kaikenlaista muutakin, oli mm. valehdellut minulle vuosien ajan tulevaisuudensuunnitelmistaan, pimittänyt asioita minulta ym. Lopulta teinkin eropäätöksen sen takia että minulta meni luottamus miestä kohtaan, vaikka pitkään yritin sinnitellä tuosta suhteen laiminly
Olenkohan nykyään sun entisen miehesi kanssa... Käytös kuulostaa nimittäin täysin samalta. Valehtelua, asioiden pimittämistä, puhumattomuutta, eristäytymistä... Hänen vakiovastauksensa on juurikin tuo "en tiiä".
Meneekö meillä huonosti? En tiedä, ehkä - mutta paljon vietetään aikaa eri huoneissa. Sen lisäksi puoliso on sairas, ja tämä vaikuttaa niin moneen asiaan, ei voida lähteä mihinkään kun ei kivuilta pysty, kotona sitten möllötetään. Kun puhutaan niin huomaa selvästi miten kiinnostuksen kohteet on ihan erilaiset. Toisella henkiset asiat ja luonto, toisella lähinnä urheilu, pelit ja päihteet. Sitten kuitenkin jos ei riidellä, niin onko parempi olla yhdessä kuin täysin yksin. En haluaisi olla toisen samanlaisen kanssa kuin minä, saan jopa omasta seurastani ja kiinnostuksenkohteistani välillä tarpeeksi. On meillä kuitenkin jotain yhteistäkin, kumpikaan ei välillä saa kotona aikaan yhtään mitään. En kestäisi olla jonkun durasellpupun kanssa. Joku tuutti molemmilla on aina tulilla, puhelin tietokone tai telkkari tai joskus kaikki yhtä aikaa. Ainainen virikevirta peittää omia ajatuksia ja jonkun verran elämäntuskaa.
Joku voisi sanoa, että tämä on sitä tasaista arjen onnea, että jos siihen ei ole tyytyväinen niin on jotain traumataustaa joka vaatii aina jotain draamaa tunteakseen olonsa kotoisaksi. Siinä voi olla perää. Viime viikolla mietin kaupassa että miten tulikin niin tuttu fiilis, ihan kuin lapsuudessa - katsoin ympärilleni ja siinäpä olikin viinanhuuruinen syrjäytynyt setä valitsemassa iltapalaa lonkerohyllystä itselleen. Voisin kirjoittaa kirjan: alkoholistit ympärilläni. Toisaalta alkoholistin lapsena olen valinnut toisenlaisen addiktion, työn. Eipä sekään ole tasapainoista elämää.
Sanoisin niin kuin ne Rollon sohvaperunat, ei uskalla vaihtaa kun voi saada hullumman. Ja että yleensä se ongelma on omien korvien välissä ja siinä että kun ei vaan jaksa enää panostaa sen nyksän kanssa. Jos jaksaisi niin ei ehkä oltaisi tässä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Meneekö meillä huonosti? En tiedä, ehkä - mutta paljon vietetään aikaa eri huoneissa. Sen lisäksi puoliso on sairas, ja tämä vaikuttaa niin moneen asiaan, ei voida lähteä mihinkään kun ei kivuilta pysty, kotona sitten möllötetään. Kun puhutaan niin huomaa selvästi miten kiinnostuksen kohteet on ihan erilaiset. Toisella henkiset asiat ja luonto, toisella lähinnä urheilu, pelit ja päihteet. Sitten kuitenkin jos ei riidellä, niin onko parempi olla yhdessä kuin täysin yksin. En haluaisi olla toisen samanlaisen kanssa kuin minä, saan jopa omasta seurastani ja kiinnostuksenkohteistani välillä tarpeeksi. On meillä kuitenkin jotain yhteistäkin, kumpikaan ei välillä saa kotona aikaan yhtään mitään. En kestäisi olla jonkun durasellpupun kanssa. Joku tuutti molemmilla on aina tulilla, puhelin tietokone tai telkkari tai joskus kaikki yhtä aikaa. Ainainen virikevirta peittää omia ajatuksia ja jonkun verran elämäntuskaa.
Joku voisi sanoa, että t
Joskus kyllä ihan oikeasti vaihtamalla paranee. Mulla kävi niin, olen tuo joka ylempänä kirjoitti pitkän viestin puhumattomasta ja eristäytyvästä eksästä. Elämäni paras päätös oli se, kun uskalsin lopulta erota hänestä ja etsiä uutta rakkautta. Olen romanttinen ja parisuhdekeskeinen ihminen ja tuossa suhteessa tunsin kuihtuvani kasaan. Kuvittelin itseni kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa ja ajatus tuntui musertavalta. Lopulta tiesin, että eroamalla saisin ainakin vielä mahdollisuuden löytää lämpöä ja rakkautta elämääni. Olisi toki voinut olla, etten koskaan uutta hyvää miestä olisi löytänyt, mutta olisin ollut silti mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Silloin ainakaan ei olisi ahdistanut joka päivä se, että oma puoliso ei ole sellainen kuin mielestäni rakastavassa suhteessa tulisi toista kohtaan olla.
Ja mulle kävi tosiaan hyvin eli kolmen kuukauden päästä erosta löysin nykyisen mieheni, johon rakastuin. Hänen kanssaan olemme niin paljon parempi pari, sovimme yhteen ja ymmärrämme toisiamme, on samankaltaiset toiveet elämältä ja parisuhteelta. Kauhistuttaa ajatuskin, että jos olisin jäänyt edelliseen suhteeseen, niin en olisi koskaan tavannut häntä.
Minä olen kasvanut sellaisessa perheessä missä ei ikinä puhuttu mistään. Äidillä ja Isällä ei ollut mitään yhteistä. Elättivät ja kasvattivat meidät,kolme sisarusta oli perheessä. Mutta mitään sellaista mukavaa jutustelua ei ollut ja tunteita ei tietenkään näytetty. Ei halattu koskaan. Meitä myös piiskattiin.
Kun nuorin sisaruksista muutti kotoa pois niin isä jätti äidin välittömästi. Tiedättekö miten paha olo tuli kun tajusin että olivat vain meidän lasten takia yhdessä. Olisi varmaan ollut parempi jos olisivat eronneet jo aiemmin.
No olisko mies saanu siskosi herätettyä takaisin eloon tai sun (itse aiheutetut) potkut peruttua?