Jännittäminen vie voimani
Jännitän paljon sosiaalisissa tilanteissa. Töissä on yhtä helvettiä sen vuoksi. Jännitän etukäteen töihin menoa, suunnittelen päiviäni niin etten esim tarvitsisi mennä lounaalle ruuhka-aikaan ym. Töissä sinnittelen,keskityn omaan selviytymiseeni ja pelkään muiden huomaavan kun punastun ja ahdistun. Töiden jälkeen olen aivan poikki. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa palautuakseni. Harrastan liikuntaa ja se on henkireikäni. Mutta aina ei jaksa sitäkään. Lisäksi syön propralia tarvittaessa. Mutta miten helpottaisi omaa oloa jännittävissä tilanteissa? Oon ihan rikki, tätäkö tää elämä on..
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sosiaaliset tilanteet jännittävät?
Kunpa tietäisin. Olen ollut aina ujo jännittäjä ja sosiaaliset tilanteet on ahdistavia. Pelkään että mulle vaikka sanotaan jotain mihin alan vaan änkyttää, tai kädet vapisee syödessä jos mua katsotaan tai kun punastun niin herkästi. Hävettää. Ap
Mene armeijaan. Pääset ehkä puhelin- ja someriippuvuudesta eroon ja opit elämään ihmisten kanssa. Haasteista ei selviä pakenemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sosiaaliset tilanteet jännittävät?
Kunpa tietäisin. Olen ollut aina ujo jännittäjä ja sosiaaliset tilanteet on ahdistavia. Pelkään että mulle vaikka sanotaan jotain mihin alan vaan änkyttää, tai kädet vapisee syödessä jos mua katsotaan tai kun punastun niin herkästi. Hävettää. Ap
Oletko kokeillut mindfulnessia? Kannattaa opetella tietoista rentoutumista. Siitä on apua.
I feel you.
Olen jännittänyt aina, 14-vuotiaasta saakka eli 30 vuotta nyt.
Toki vuodet ovat helpottaneet vaivaa, ja oireet ovat muuttuneet.
Halusin vain sanoa, että et ole yksin, ja tämä on kurja vaiva, mutta tämän kanssa pystyy kyllä elämään.
Kaikilla on omat haasteensa, ja meillä se on tämä.
Vierailija kirjoitti:
I feel you.
Olen jännittänyt aina, 14-vuotiaasta saakka eli 30 vuotta nyt.
Toki vuodet ovat helpottaneet vaivaa, ja oireet ovat muuttuneet.
Halusin vain sanoa, että et ole yksin, ja tämä on kurja vaiva, mutta tämän kanssa pystyy kyllä elämään.
Kaikilla on omat haasteensa, ja meillä se on tämä.
Sama mulla. Nuoresta asti jännittänyt. Silti olen työelämässä ja pärjään kohtuullisen hyvin.
Katse pois omasta navasta. Kukaan ei katso sinua, kaikki ajattelevat vain miltä minä näytän eli itseään. Mene joogaan tai pilatekseen, opettelet hengittelemään syvään. Vaikuttaa vagushermoon. Syön magnesium ravintolisää, vaikuttaa hermostoon. Kysele ihmisiltä niiden lapsista, koirista, harrastuksista. Ihmiset rakastavat itsestään puhumista.
Tsemppiä, iän myötä helpottaa. Et ole yksin, useat suomalaiset ovat ujoja ja ihania.
Mitä jos leikit mielessäsi olevasi niiden muiden äiti? Tai mikä vaan rooli, kokeile?
Nuorena se on tuota, jos ympäristö on keinotekoinen kaupunki, ei aito tai luontoa. Kylmyys myös kiristää lihaksia osalla ja kirkas valaistus voi olla kylmä. Osa ei siksi mennyt niihin paikkoihin. Ja muualla oli parempi. Saattoi olla muitakin vaivoja. Muualla tuli parempia ideoita.
Moni vastaaja ei nyt ymmärrä, että jännittäminen ihan oikeasti on sairauteen verrattava asia, jonka muuttaminen pitkäaikaista ja todella vaikeaa. Itse kärsinyt tästä nuoresta saakka ja monesta asiasta jouduin elämässäni oireiden vuoksi luopumaan. Nyt vanhemmalla iällä oireet helpottaneet, mutta matka ollut ja on koko elämän mittainen. Voimia AP:lle 💖
Koeta opetella rentouttava hengitystekniikka.
Vierailija kirjoitti:
Moni vastaaja ei nyt ymmärrä, että jännittäminen ihan oikeasti on sairauteen verrattava asia, jonka muuttaminen pitkäaikaista ja todella vaikeaa. Itse kärsinyt tästä nuoresta saakka ja monesta asiasta jouduin elämässäni oireiden vuoksi luopumaan. Nyt vanhemmalla iällä oireet helpottaneet, mutta matka ollut ja on koko elämän mittainen. Voimia AP:lle 💖
En ymmärrä. Miten tällainen ihminen on päätynyt työhaastatteluun saati selvinnyt siitä?
Sitä tavallaan jännittää niin kauan kun pitää kiinni siitä.
Vaikea selittää. Taistelutilanteessa, kun luodit viuhuu pään yllä ja joka puolella räjähtelee ja kaveriinkin on osunut, niin sä jännität niin kauan kunnes pidät kiinni siitä tilanteesta. Kun irrotat otteen ja annat vain mennä, tehden sen mitä osaat parhaiten. Kerran juttelin erään mäkyhyppääjän kanssa ja se sanoi sen saman.
Aluksi jännittää, koska pidät kiinni siitä. Se jännitys on sä ja se toinen osa miksi haluat tulla ja tiedät olevas on se toinen.
Sun pitää tulla siksi toiseksi, mutta et voi olla se toinen ilman toista. Täydennätte toisianne.
Kuin nainen ja mies. Kaikki mitä teette yhdessä on teidän lapsianne. Taulut maailmalla ja maalattuina metroasemien seinillä. Teidän yhteisiä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mene armeijaan. Pääset ehkä puhelin- ja someriippuvuudesta eroon ja opit elämään ihmisten kanssa. Haasteista ei selviä pakenemalla.
Toivottavasti sun kaltaista ihmistä ei tarvitse missään kohdata t. Armeijan käynyt ja sosiaalinen jännittäjä
Jooga, vagushermo harjoitukset , hengitysharjoitukset, ehkä jokin sienitrippi
Vierailija kirjoitti:
Moni vastaaja ei nyt ymmärrä, että jännittäminen ihan oikeasti on sairauteen verrattava asia, jonka muuttaminen pitkäaikaista ja todella vaikeaa. Itse kärsinyt tästä nuoresta saakka ja monesta asiasta jouduin elämässäni oireiden vuoksi luopumaan. Nyt vanhemmalla iällä oireet helpottaneet, mutta matka ollut ja on koko elämän mittainen. Voimia AP:lle 💖
Kyllä täällä jännittämiselle ymmärrystä riittää, tosi moni suomalainen kärsii vaivasta. Itse ainakin haluaisin sanoa että jännittämistä voi monin kotikonstein lievittää ja usein iän myötä se helpottaa kun pystyy hyväksymään sen osaksi omaa persoonaansa. Itselleen voi olla armollinen ajattelemalla että jännittämisen vuoksi en nyt pysty asiaan x, mutta on mahdollista pystyä siihen myöhemmin. Näin jännittäminen ei pääse hallitsemaan elämää liikaa. Tsemppiä kaikille kanssajännittäjille!
Vierailija kirjoitti:
Moni vastaaja ei nyt ymmärrä, että jännittäminen ihan oikeasti on sairauteen verrattava asia, jonka muuttaminen pitkäaikaista ja todella vaikeaa. Itse kärsinyt tästä nuoresta saakka ja monesta asiasta jouduin elämässäni oireiden vuoksi luopumaan. Nyt vanhemmalla iällä oireet helpottaneet, mutta matka ollut ja on koko elämän mittainen. Voimia AP:lle 💖
Mikä sinulla auttoi?
Minä muutuin kun sain lapsia. Ilmeisesti se ihan konkreettisesti muovaa aivoja mutta myös koulii sillä tavalla kun lapsen etu on ensin niin turha "itseensä keskittyminen" katosi.
Miksi sosiaaliset tilanteet jännittävät?