Miten työtön voi viettää viikonloppua?
Itse kun painan töitä ma-pe niin viikonloput tuntuu aina viikonlopuilta mutta miten työttömät? Eikö se tunnu yhtä samalta oleskelulta vaan kun viikon on kotona sitten viikonloput on sitä samaa?
Kommentit (51)
Puolisoni on työssäkäyvä, jotenka elän itsekkin työläisen rytmin mukaan. Herään aamulla aikaisin samaan aikaan ja viikonloppuisin hoidellaan yhdessä kauppa yms. asioita.
Tuntuisi kamalalta jos viikko ja viikonloppu ei enää erottuisi mitenkään eikä edes tietäisi mikä viikonpäivä on.
Kunnon kamaa ja voit olla kuka vain ja missä vain. Tsemppiä.
Olen työtön ja tekemistä on vaikka kuinka paljon. Käyn usein kalassa ja minulla on oma vene ja kalaverkkoja joilla kalastan paljon. Onkin siikaa meren rannalla usein arkisinkin ja menen huomenna aamulla taas. Sitten joku tarjoo välillä jotain pihahommia kuten puiden kaatoa ja terassien tekoa joten teen sellaista ja saan rahaa käteen siitä. Olen joskus ollut jopa lapioimassa hevosen paskaa ja sain siitä 200 euroa. Monet käyttää puutarhassaan hevosen paskaa.
Nyt onkin jo viides perjantai tällä viikolla. Huomenna on lauantai, ja kavereillakin on vapaapäivä.
Eli samaa se on meillä työttömillä kuin teillä työllisilläkin, että 5 päivää viikossa yritetään jotenkin kestää, ja viikonloppuna sitten eletään.
Työttömyyden pahin vaihe on siinä n. 2 kk työttömäksi jäämisestä. Kun kaikkiin vähänkin kiinnostaviin, ja mahdolliselta tuntuviin avoimiin työpaikkoihin on laitettu hakemus, ja avoin hakemus kaikkiin potentiaalisiin firmoihin, missä tehdään jotain, mitä osaa tehdä. Alkaa tulla vastauksia niihin hakemuksiin: "Haastateltavat on nyt valittu..." "Meillä ei juuri nyt ..." "... oli niin paljon hakijoita ..." Ja kuumeisesti mietit, mihin vielä voisi hakea. Työvoimaviranomainenkin siihen soittaa, ja haluaa laatia työnhakusuunnitelman, ja lätkäisee työnhakuvelvoitteen päälle, juuri kuin tarvitsisit hetken hengähdystauon siihen hakurumbaan, ja jotenkin pitäisi saada pidettyä pää kasassa, kun tulee niitä ilmoituksia, että töihin on valittu taas joku muu.
Kun tilanne rauhoittuu, ja haet enää vain ne pakolliset neljä työpaikkaa kuukaudessa, ei enää tule niitä kielteisiä vastauksiakaan kymmentä viikossa. Silloin alkaa pikkuhiljaa se paha olokin helpottamaan. Tosin jos työttömyys pitkittyy, tulee ajoittain niitä turhuuden tunteita, jotka vievät voimia.
Viikonloppuna on aikaa tehdä rahaa. Hyvinkin keskimäärin 800€ /vkl saa kasaan, kun livevedonlyöntiä naputtelee. Kaikki vieläpä verottomana käteen. Toki tuotto ei aina tasaista, mutta kyllä se keskimääräisen kuukausipalkan ylittää.
Ei toki ole perheellisen ihmisen elämää tällainen, kun jatkuvasti saa olla hälytysvalmiudessa. Mutta toisaalta viikot sitten hiljaisempia. Elän tavallaan vastakkaista elämää ns. normiin verrattuna.
Ei työssä käyvät vietä viikonloppua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
työttömälle jokainen päivä on viikonloppu. Työläiselle vain lauantai on todellinen vapaapäivä. Sunnuntaina maanantai jo ahdistaa takaraivaossa.
Tämä on se mitä työttömät ei tiedä, työtön vetää kaljaa viikot ja makoilee kotona. Sunnuntaina me työläiset ollaan jo ahdistuneita kun maanantaina taas aherrus alkaa kun taas työtön voi vaan makoilla kotona.
En koskaan ole 40 työvuoden aikana ollut ahdistunut siitä että olen saanut lähteä töihin. En yhtenäkään päivänä. Sen sijaan viimeisen viiden kuukauden aikana olen kokenut ahdistusta. Ensin siitä, että tiesin että työt loppuvat yt-neuvottelujen tuloksena ja nyt siitä, että en saa töitä vaikka joka päivä teen hakemuksia. Ja muuten, en koskaan pitkän elämäni aikana edes maistanut kaljaa tai muitakaan päihteitä, toisin kuin useimmat työssäkäyvät entiset työkaverini, joille se vaikutti olevan joka viikonloppuista ajanvietettä.
Tyhmä aloitus. Freelancereille, taiteilijoille ja muille urakkatyöläisille sekä yrittäjille kaikki päivät ovat samanarvoisia työpäiviä.
Pelaan pleikkaa ja katson pornoo. No on minulla harrastuksiakin kuten kalastus.
Työttömän viikonloppu on siitä erilainen ettei sunnuntaina pääse Alkoon.