Lue keskustelun säännöt.
Näköalattomuus
26.03.2025 |
Olen kasvanut ihan ok olosuhteissa mutta 90- luvun lama vaikutti vahvasti. Raha oli tiukassa mutta vanhemmat sinnittelivät jotenkin.
Nuorena jätin ensimmäiset opinnot kesken koulussa vallinneen huonon ilmapiirin ja kiusaamisen takia. Muutin muualle. Ainoa asunto johon oli varaa, oli kaupungin vuokra-asunto. Naapurissa asui mukavia ihmisiä mutta kaikki elivät enemmän tai vähemmän tukien varassa. Oli alkoholisteja, pitkäaikaistyöttömiä, köyhiä eläkeläisiä, yh- äitejä lapsineen ym. Kaveriporukassa oli monenlaista elämäntapatyötöntä. Silloisen poikaystävän äiti oli myös työtön pubiruusu.
Elin tuossa ympäristössä pari vuotta ja kuuntelin sitä näköalatonta valitusta, kaikki hallituksen päätökset olivat aina väärin mutta äänestämässä ei käyty. Omiin mahdollisuuksiin ei uskottu ja koko elämä pyöri tukipäivästä toiseen pienessä vuokralähiössä. Jotenkin se lähialueen omakotitalon omistaja näytti tuolloin vähintään porvarilta vaikka tuota sanaa en käyttänytkään. Jos jollekin kaverille vanhempi osti jotain uutta niin sitä sortui itsekin karkeriin ajatuksiin kuinka sillä toisella on niin helppoa. Oma elämä näytti mahdottomalta eikä näyttnyt mitenkään mahdolliselta esim ostaa joskus oma asunto.
Sain kuitenkin osa-aikatöitä jonka lisäksi asumistukea ja huomasin miten paljon helpompaa elämä oli kun ei tarvinnut enää selitellä sosiaalitoimelle tulojani. Sain lopulta vakipaikan. Sain ostaa palkalla mitä halusin ja jos tein enemmän tunteja niin myös käteen jäi enemmän rahaa. Palkka oli pieni mutta koin olevani vapaa kun ei tarvinnut enää olla omista asioista tilivelvollinen.
Sain oppisopimuspaikan samasta työpaikasta ja opinnot suoritettuani opiskelin lisää. Ostin myös ensimmäisen oman asunnon tuolloin. Silloin ei tarvinnut käsirahaa.
Elämä alkoi sujua ja pääsin etenemään elämässä.
Se mitä yritän tässä sanoa: katkeroituminen tai näköalattomuus ei auta ketään pois sieltä kuopasta. Ymmärrän kuitenkin miten helppoa sinne on luisua mutta kannattaa silti uskoa itseensä.
Nykyään näkee todella paljon näköalatonta ja katkeraa ajattelua. Tsemppiä ja uskokaa oikeasti omiin mahdollisuuksiin. Olette fiksumpia kuin luulettekaan. Hyvää kevättä.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene näköalatorniin
Ei vaiskaa 🤥
Tämä on niin totta. Se masentava ympäristö jotenkin vetää mukaansa sinne alas ja juurikin kuntien vuokra-asunnot ovat ympäristöineen monesti melkoisia toivottomuuden tyyssijoja. Kuuntelet pihallasi yh-äidin räyhäämistä lapsilleen ja ääneen harkintaa milloin tulee seuraavat tuet.
Uskon, että vaikkapa pitkäaikaistyötön, joka näkee vain tuon elämän eikä saa esim työkontakteja ihmisiin- luisuu helposti tuohon katastrofiajatteluun ja identifioi itsensä loppuelämäkseen työttömäksi. Mielessään ei usko mihinkään mahdollisuuksiin ja näkee työelämässä olevien elämän jotenkin epäreiluna ja uskottelee itselleen kuinka muut ovat saaneet kaiken "suhteilla ja kultalusikka suussa". Totuus kuitenkin on, että usein taustalla voi olla ihan vaan käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia jotka pitkäaik.työtön on nähnytkin uhkana. (Kuten harjoittelu tai muut työllistämistoimet)
Mukava päivä satu. Toki positiivista tekstiä on aina mukava lukea. Ikävä kyllä ja liian monen ihmisen kohdalla nämä elämän pelikortit ja kultalusikat on jaettu jo ennen syntymää, joten asiat ei kaikkien kohdalla mene niinkuin saduissa. Itse olen lähtöisin lähiön köyhästä perheestä, ja elämä on kohdellut monessa asiassa kaltoin, täysin itse riippumattomista syistä. Ikä nyt 57 v. Parit lamat kokenut, niistä seuranneet työttömyydet konkurssien mukana, sairaudet, yms... Enkä ole itse voinut vaikuttaa mitenkään näihin asioihin, en positiivisesti enkä negatiivisesti. Elämäntavat ja sosiaaliset taidot on kumminkin olleet aina hyvät. Elämä on ollut vuoristorataa.
Vierailija kirjoitti:
Mukava päivä satu. Toki positiivista tekstiä on aina mukava lukea. Ikävä kyllä ja liian monen ihmisen kohdalla nämä elämän pelikortit ja kultalusikat on jaettu jo ennen syntymää, joten asiat ei kaikkien kohdalla mene niinkuin saduissa. Itse olen lähtöisin lähiön köyhästä perheestä, ja elämä on kohdellut monessa asiassa kaltoin, täysin itse riippumattomista syistä. Ikä nyt 57 v. Parit lamat kokenut, niistä seuranneet työttömyydet konkurssien mukana, sairaudet, yms... Enkä ole itse voinut vaikuttaa mitenkään näihin asioihin, en positiivisesti enkä negatiivisesti. Elämäntavat ja sosiaaliset taidot on kumminkin olleet aina hyvät. Elämä on ollut vuoristorataa.
Miksi toisen kokemus on mielestäsi satu?
Kommenttisi kuvastaa juuri sitä näköalatonta mielialaa, johtui se sitten mistä tahansa.
Monella kovia kokeneella on myös selviytymistarinoita ja olisikin kiinnostavaa löytää näistä enemmän tietoa, miten se ympäristö on sitten vaikuttanut joko lannistumiseen tai pohjaltanousemiseen.
Kokemuksia on monenlaisia kuten on ihmisluonteitakin. Jotkut voivat huonoista lähtökohdista huolimatta olla hyvinkin positiivisia ja toiset voivat hyvistä lähtökohdista huolimatta olla hyvinkin negatiivisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen eräät sisarukset joista toinen on jo lapsesta saakka ollut sosiaalisempi ja luonut enemmän ihmissuhteita. Koulutustausta ja koti siis samoista lähtökohdista ja kasvaneet lamasuomessa.
Toinen tutustui nuorempana ns oikeisiin ihmisiin ja osasi verkostoitua työelämään vaikka valmiita kontakteja ei ollut. Positiivinen asenne ja ympäristö näyttäytyi mahdollisuuksina.
Toinen näistä sisaruksista jäi jumittamaan kunnan vuokrataloon ja koki työnhakemisen pakottamisena ja nöyryyttämisenä. Oli muutenkin luonteeltaan negatiivisempi.
Jälkimmäinen väittää muiden saavan kaiken suhteilla mutta unohtaa että matalalta se hänen sisaruskin ponnisti luoden samalla niitä kontakteja.
Jälkimmäinen elää hyvin pienessä kuplassa eikä näe mahdollisuuksia vaikka niitä tuotaisiin ovelle asti tarjolle (näin on tehtykin). Jälkimmäinen on siis jumiutunut tuohon näköalattomaan maailmaansa passivoitumalla ympäristössään.
Kasvoin itse hyväosaisena ja olen fiksu. Opiskelin vähän pakon edestä lukion jälkeen lähihoitajaksi, ja olin vanhustyötä. En koskaan ole ollut niin uupunut ja henkisesti kuollut, siellä oli hyvin näköalatonta ja masennuin. Myös ne työntekijät ja aina samat jutut, kaikki oli surkeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin itse hyväosaisena ja olen fiksu. Opiskelin vähän pakon edestä lukion jälkeen lähihoitajaksi, ja olin vanhustyötä. En koskaan ole ollut niin uupunut ja henkisesti kuollut, siellä oli hyvin näköalatonta ja masennuin. Myös ne työntekijät ja aina samat jutut, kaikki oli surkeaa.
Matalapalkkaisilla aloilla ja huonossa työyhteisössä voi myös yhtä lailla olla näköalattomuuutta.
Monet pitkäaikaistyöttömät sortuvat näköalattomaan katastrofiajatteluun ja kaikki tarjotut (matalapalkka)työt nähdään sortona ja riistona. Mahdollisuuksiin ei uskota ja kaikessa on aina se koira haudattuna. Näistä kokemuksista sitten keskustellaan siellä pakotettujen työllistämistoimien yhteydessä saman "kokeneiden" kanssa, koetaan yhteisöllisyyttä ja haetaan vertaustukea.
Moni ei ehkä uskalla irrottautua näistä luomistaan verkostoista, koska uuteen elämään =työhön ja työporukoihin hyppääminem tuntuu liian suurelta riskiltä ja haasteelta. Pysytään tutussa ja turvallisessa lähiössä jossa koetaan yhteisöllisyyttä ja nähdään vertaisiaan.
Sääli, koska siellä menee ns "hukkaan" monta fiksua ihmistä joilla voisin heti korvata vaikka pari päättäjän paikkaa.
Kerätkää rohkeutenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti, voin kertoa. Jätit koulun kesken huonon ilmapiirin ja kiusaamisen vuoksi, miksi? Oma vika: "minä jätin koulun kesken".
Toinen: "naapurit"... Ok kaveriporukan vaikuttaa. Mut hittoako sulle vaikuttaa joku naapuri, että olet näköalaton. Ehkä toi omakin uhriutuminen on jotenkin vaikuttanut, tiesitkö sitä?
Vierailija kirjoitti:
Monet pitkäaikaistyöttömät sortuvat näköalattomaan katastrofiajatteluun ja kaikki tarjotut (matalapalkka)työt nähdään sortona ja riistona. Mahdollisuuksiin ei uskota ja kaikessa on aina se koira haudattuna. Näistä kokemuksista sitten keskustellaan siellä pakotettujen työllistämistoimien yhteydessä saman "kokeneiden" kanssa, koetaan yhteisöllisyyttä ja haetaan vertaustukea.
Moni ei ehkä uskalla irrottautua näistä luomistaan verkostoista, koska uuteen elämään =työhön ja työporukoihin hyppääminem tuntuu liian suurelta riskiltä ja haasteelta. Pysytään tutussa ja turvallisessa lähiössä jossa koetaan yhteisöllisyyttä ja nähdään vertaisiaan.
Sääli, koska siellä menee ns "hukkaan" monta fiksua ihmistä joilla voisin heti korvata vaikka pari päättäjän paikkaa.
Kerätkää rohkeutenne.
Se oli surkeampaa siellä matalapalkkatöissä. Kuunnella kaikkien surkeasta elämästä ja huolista... Omassa ympäristössä lenkkeilen, huolehdi itsestäni, joogasin, kävin kylpylässä, olin levännyt, kävin kahvilla, näin läheisiä. Sitten olen yhtäkkiä jossain ku sen ja pas kan hakusessa työpaikassa ja sain joka päivä migreenin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti, voin kertoa. Jätit koulun kesken huonon ilmapiirin ja kiusaamisen vuoksi, miksi? Oma vika: "minä jätin koulun kesken".
Toinen: "naapurit"... Ok kaveriporukan vaikuttaa. Mut hittoako sulle vaikuttaa joku naapuri, että olet näköalaton. Ehkä toi omakin uhriutuminen on jotenkin vaikuttanut, tiesitkö sitä?
Missä kohtaa uhriuduttiin? Opiskeli myöhemmin ja on siis tutkinto/ useampi sekä töitä ja asunto. Irrottautui tuosta ympäristöstä (ehkä siksi että huomasi negatiivisen ympäristön vaikutukset ympärillään?)
Huomasitko että tässähän nimen omaa nähtiin mahdollisuuksia ja edettiin elämässä eikä jumiuduttu ja uhriuduttu vaikka ympäristö tekikin niin.
Tuossahan kerrottiin ympäristön vaikutuksesta näköalattoman ajatteluun ja selvästi ap tiedosti tämän jossain vaiheessa kun pystyy analysoimaan ja pohtimaan asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti, voin kertoa. Jätit koulun kesken huonon ilmapiirin ja kiusaamisen vuoksi, miksi? Oma vika: "minä jätin koulun kesken".
Toinen: "naapurit"... Ok kaveriporukan vaikuttaa. Mut hittoako sulle vaikuttaa joku naapuri, että olet näköalaton. Ehkä toi omakin uhriutuminen on jotenkin vaikuttanut, tiesitkö sitä?
Olet kommenttisi perusteella tuollainen ap,n kuvailun mukainen näköalaton naapuri ja loukkaannut nyt siitä että olet kenties manaillut omaa elämääsi kaupungin vuokrakerrostalon pihalla ääneen ja tajusit juuri olevasi ahdistavaa kuunneltavaa valitusvirsinesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näköalattomuutta esiintyy omien havaintojeni mukaan juurikin esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien keskuudessa. Joillakin voi olla mt puolen haasteita lisänä mutta syyllistyvät kaikessa negaatioihin. "Kun mikään ei kuitenkaan onnistu- en hae tuota työpaikkaa kun en saa sitä kuitenkaan"
Moni siis todella vaikuttaa jäävän siihen "turvalliseen" työttömän kuplaan josta ei loppujen lopuksi halua tai uskalla poistua.
Realismi on olemassa. Ja aatteellinen positiivisuus kohtaa realismin aina. Jos asioita vaikeutettu, se luo vaikeaa. Jos helpotetaan, se helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin itse hyväosaisena ja olen fiksu. Opiskelin vähän pakon edestä lukion jälkeen lähihoitajaksi, ja olin vanhustyötä. En koskaan ole ollut niin uupunut ja henkisesti kuollut, siellä oli hyvin näköalatonta ja masennuin. Myös ne työntekijät ja aina samat jutut, kaikki oli surkeaa.
Matalapalkkaisilla aloilla ja huonossa työyhteisössä voi myös yhtä lailla olla näköalattomuuutta.
Pahinta on, jos sattuu joutumaan päähän potkittujen päähän potkimaksi, eli työpaikkakiusatuksi tuollaiseen paikkaan.
Nyt on kevät!