Olen alkanut pelkäämään miestäni
Kun mieheni joskus harvoin suuttuu (mielestäni joskus jopa ihan mitättömistä ja oudoista asioista), hän pistää sun suppuun jopa kahdeksi viikoksi, mutta räjähtelee kuin teekannu eli yks kaks huutaa, raivoaa, meuhkaa ja uhittelee, haukkuu ja uhkailee. Ensin pidin sitä naurettavana. Nyt olen vuosia myöhemmin huomannut, että olen jopa alkanut pelkäämään miestäni tällöin. Ehkä tietty arvaamattomuus hänessä on silloin ja samaan aikaan kun en saa itse lainkaan suunvuoroa vaan syytetään milloin h****ksi milloin niskoittelijaksi, niin on alkanut niskavillat nousta vanhemmiten pystyyn. Koskaan tähän alkuperäiseen suuttumusta aiheittaneeseen asiaan ei palata, eli en välttämättä edes saa tietää mistä mies on suuttunut, mutta sen pari viikkoa kuin tahalleen pitää minua varpaillaan. Ennen en jaksanut noteerata tätä kun harvoin kuitenkin suuttuu, mutta nykyään olen alkanut pelätä.
Kommentit (73)
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kai on tapana eskaloitua. Ensin 2-3 vuodessa, lopulta kuukaudessa.
Jo 2-3 x vuodessa tarkoittaa siis mykkäkoulua 1-1,5 kuukautta. Kivakiva.
Juu, ei näin. Meillä vuosia sitten alkoi riidoissa tulla puolison mykkäkoulutilanteita. Kävimme ryhmässä opettelemassa parisuhdetaitoja jossa yhteydessä tuo mykkäkoulun tuhoisuus tuli selväksi myös ohjaajan esilletuomana. Sen jälkeen niitä ei enää ollut.
Siinä on isoja eroja, mitä kukakin mykkäkoululla tarkoittaa. Joskus sanotaan mykkäkouuksi sellaistakin, mikä sitä ei varsinaisesti ole
On ihan eri asia, onko suuttuneena hetken aikaa hiljaa, ja myöhemmin, vaikkapa tunnin päästä, kun on vähän tasaantunut, pystyy juttelemaan riidan aiheesta. Joskus riidan olessa päällä voi olla ihan hyvä ottaa time out. Vai puhutaankö vaikka parin viikon mielenosoittamisesta ja lähtösyytä ei pysty sittenkään käsittelemään ja puhumaan.
Mitä sinä tarkoitat kun puhut puolison mykkäkoulusta riidoissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran herää kysymys, miksi kaikista maailman miehistä juuri hän on sinun miehesi.
Ja aina herää kysymys miksi monellekin miehelle juuri vaimo on se jolle räjähdellään. Miksi ei kaveri, pomo, sukulainen? Muualla ollaan niin mielin kielin. Aina ei voi tietää millaista se kotikäytös tulisi olemaan.
Koska muut miehet pistää kova kovaa vastaan. Ei ne uskalla. Vaimo/nainen on helppo ja heikko kohde purkaa pahaa oloaan ilman välittömiä seurauksia.
Kyllä se siitä. Osoita miehellesi rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä kai on tapana eskaloitua. Ensin 2-3 vuodessa, lopulta kuukaudessa.
Jo 2-3 x vuodessa tarkoittaa siis mykkäkoulua 1-1,5 kuukautta. Kivakiva.
Juu, ei näin. Meillä vuosia sitten alkoi riidoissa tulla puolison mykkäkoulutilanteita. Kävimme ryhmässä opettelemassa parisuhdetaitoja jossa yhteydessä tuo mykkäkoulun tuhoisuus tuli selväksi myös ohjaajan esilletuomana. Sen jälkeen niitä ei enää ollut.
Siinä on isoja eroja, mitä kukakin mykkäkoululla tarkoittaa. Joskus sanotaan mykkäkouuksi sellaistakin, mikä sitä ei varsinaisesti ole
On ihan eri asia, onko suuttuneena hetken aikaa hiljaa, ja myöhemmin, vaikkapa tunnin päästä, kun on vähän tasaantunut, pystyy juttelemaan riidan
aiheesta. Joskus riidan olessa päällä voi olla ihan hyvä ottaa time out. Vai puhutaankö vaikka parin viikon mielenosoittamisesta ja lähtösyytä ei pysty sittenkään käsittelemään ja puhumaan.
Mitä sinä tarkoitat kun puhut puolison mykkäkoulusta riidoissa?
Hei alapeukuttaja, kiinnostaisi eriävä näkemyksesi.
Mikä on muiden mielestä mykkäkoulun ja hetkellisen loukkaantumisen/mököttämisen/hiljenemisen /time outin, ero? Ja mikä on ok ja mikä ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran herää kysymys, miksi kaikista maailman miehistä juuri hän on sinun miehesi.
Ja aina herää kysymys miksi monellekin miehelle juuri vaimo on se jolle räjähdellään. Miksi ei kaveri, pomo, sukulainen? Muualla ollaan niin mielin kielin. Aina ei voi tietää millaista se kotikäytös tulisi olemaan.
Koska muut miehet pistää kova kovaa vastaan. Ei ne uskalla. Vaimo/nainen on helppo ja heikko kohde purkaa pahaa oloaan ilman välittömiä seurauksia.
Kavereita saattaa pitää myös eritavalla samanvertaisina, mutta vain puolisoaan on jokin vääristynyt tarve alistaa ja ja kontrolloida.
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan. Jos mies ei suostu niin ero.
Ei, vaan heti ero. Tuo mies on persoonallisuushäiriöinen ja en ylläty, jos jossain vaiheessa kilahtaa siihen malliin, että seurauksena on törkeä pahoinpitely josta saa sakot ja nainen menettää henkensä. Ja tämä on miehen mielipide, olen ollut parisuhteessa naisen kanssa, joka sai myös hirveitä raivokohtauksia ilman mitään syytä.
Täh? Kuka parisuhteessa kutsuu toista osapuolta "niskoittelijaksi"? Mikä ihmeen diktaattori tyyppi kuvittelee olevansa?
Mäkeen ja heti.
"Mitä sinä tarkoitat kun puhut puolison mykkäkoulusta riidoissa?"
Pidempään kuin seuraavalle päivälle jatkunutta puhumattomuutta. Eli sitä passiivis-aggressiivista toimintaa josta kaikki parisuhdeoppaat ja terapeutit muistavat varoittaa parisuhteelle haitallisena.
Tuosta löytyy paljon materiaalia luettavaksi. Hakusanaksi nettiin:
mykkäkoulu parisuhteessa
Tuon asian saimme aikanaan yhdessä korjattua.
M59+
Kuulostat melkein narsistin uhrilta?
Oma isä oli tuollainen: ikinä ei tiennyt, mistä kilahtaa ja milloin. Joku reissu tms saattoi mennä hyvin, mutta silti oli pelko persauksissa, että milloin taas suuttuu ja mistä, kun siis suuttui täysin absurdeista asioista. (Lisäksi jos sana kissa nauratti isää maanantaina, niin tiistaina saattoi siitä raivota. Eli täysin ennalta-arvaamaton käytös omien mielialojen mukaan ja oman pahan olon projisointi muiden syyksi)
Kun tarpeeksi kauan oli ko ihmisen vaikutuspiirissä, niin jälkeen jäi ahdistuneisuushäiriö ja muuta "mukavaa".
On ok riidellä rakentavasti ja sopia. Miehesi käytös taas on täyttä väkivaltaa. Kiukuttelee kuin 3v kakara ja kaikki on toisen vikaa Varmaan hengitit väärin ja siks suuttui, muttei kerro sulle (vitsi). Oikeesti syy käytökseen on ihan jossain muualla kuin sinussa, mutta purkaa suhun vihansa, väsymyksensä ja kiukkunsa.
Itse ottaisin jalat alle.
P.s isäni kohdalla käytös paheni vanhuuttaan. Lopulta kävi myös fyysisesti kiinni ja yrittänyt tulla nyrkit pystyssä päälle.
En ole enää hänen kanssa tekemisissä kuin äärimmäisessä pakossa ja silloinkaan en ole fyysisesti enää samassa tilassa.
Sitä tapahtuu niin harvoin, niin ehkä sen sitten jotenkin unohtaa kun muuten menee hyvin, pystytään puhumaan vaikeistakin aiheista jne. Mut sit sillä aina kilahtaa joskus syystä x, josta ei edes suostu puhumaan, koska ei ota mitään vuorovaikutusta vastaan. Vaikea selittää, mutta tuollaista jopa angstaavan teinin käytöstä aina ovien paiskomisesta lähtien ei vaan ole voinut ottaa tosissaan. Ehkä olen reagoinut siinä mielessä väärin, että jos sillä olen ylläpitänyt miehen mykkäkoulua pidempään kun katson alta kulmien? Noh, en tiedä, nyt vaan havahduin tilanteeseen, pistää miettimään.. Ap
Vierailija kirjoitti:
Sitähän kuitenkin sanotaan että naisen elämän vaarallisin aika on se kun hän ilmoittaa erohalusta/lähtee, tästähän on viime vuosina ollut paljon kirjoittelua, vainoamisesta ja ihan henkirikoksiin asti menevästä alistamisesta. Kun toinen uhkaa tappaa sinut, lapset, lemmikit ja appivanhemmat ja eristys kavereista ja perheestäkin on jo tapahtunut, vaatii aika paljon kyetä järjestämään itselleen apua ja rohkeutta.
Tuolle ei vaan ole oikeasti mitään kelvollista parempaakaan vaihtoehtoa. Kun siis muutenhan jokainen alistavaan suhteeseen päätynyt nainen olisi tilanteessaan jumissa koko loppuelämänsä.
Joskus on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, joista sitten valitaan olosuhteet huomioiden ja parhaan oman tiedon perusteella se vähiten huono. Ja toivotaan että valinta osui oikeaan.
M59+
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan. Jos mies ei suostu niin ero.
Juuri näin! Ap, älä ole idiootin kanssa, se pilaa elämäsi!