En jaksaisi uusioperhettä

En voisi kuvitellakaan mitään uusioperhe kuvioita...

Jos mieheni kuolisi tai eroaisimme, niin kyllä pysyisin yksin (tai ainakin asuisin vain lasteni kanssa) siihen asti, kunnet lapset aikuisia.



Ei kiinnostaisi sitten yhtään esim. lomailla jonkun kiukuttelevan puoliksi vieraan varhaisteinin kanssa...Omani vielä jaksan, mutten toisten.

meidän uusperheessä on toisella ollut lapsia tavatessamme, ja he asuvat kanssamme 365 päivää vuodessa. Tätä on jatkunut jo 15 vuotta ja ihan vielä ei olla kyllästytty. Kauhean minäkeskeisiä tuntuvat monet olevan, kumppanilla ei saisi olla lapsia, mutta itsellä kyllä.

kuolema erottaa ;)



Hirmu rankoilta tuntuvat joidenkin kertomukset täällä uuden kumppanin lapsista. Hatun nosto heille jotka jaksavat avata mielensä myös niille ei omille lapsille :)



AP

jonka lapset tapaavat ihan muuten vaan asumatta teillä. Mulla toinen tällänen tapaus menossa. Rakastaa lapsiaan, mutta näkee niitä niin paljon ettei ole tarvetta majoittua meille kuin ehkä pari yötä vuodessa. Huom! lapset suht isoja.

meidän uusperheessä on toisella ollut lapsia tavatessamme, ja he asuvat kanssamme 365 päivää vuodessa. Tätä on jatkunut jo 15 vuotta ja ihan vielä ei olla kyllästytty. Kauhean minäkeskeisiä tuntuvat monet olevan, kumppanilla ei saisi olla lapsia, mutta itsellä kyllä.

koko ajan. Silloin ei tule niin helposti sitä tunnetta, että vieras tulee omaan kotiin säännöll. väliajoin. Eikä lapsellakaan ole koko ajan sellaista oloa, että olisi kuin lomalla, etävanhemman luona, kun nyt harvemmin koetaan ihan tavallista arkea. Yleensä viikonloppuisin on jtk kivaa tiedossa, syödään paremmin, saa valvoa pidempään jne.

vaatiihan tuo kumppanilta kuitenkin aika paljon, pitää tosissaan tulla toimeen ja rakastaa toisen lapsia, kun ei voi ajatella, että sinne ne taas menivät ja vasta kahden viikon päästä sitten uudestaan....

Minä se otan lapsen asiat useammin puheeksi ja mies puhuu sen ajan, kun jaksan jatkaa. Sitten kääntyy taas jutut tuohon yhteiseen tai muihin arkielämän asioihin. Mies on seurallinen ja meillä puhutaan avoimesti asioista. Poissa silmistä, poissa mielestä. Jotenkin näin se menee. Varmaan tilanne olisi eri, jos miehen suhde lapseen olisi päässyt jo vauvana muodostumaan, eikä vasta taaperoiässä ja silloinkin vain krt/kk pari päivää. Mies välittää, mutta varmaan jopa ajoittain unohtaa lapsen olemassa olon. Tai ei nyt unohda, mutta ei ole pinnalla mielessä. Tässäpä teille yksin odottavat äitylit ihan pieni varoitus, kuinka hyväkin mies jää lapselle etäiseksi, jos ei anna isälle tilaa ja mahdollisuutta tutustua lapseen tarpeeksi usein ja alusta asti. Yrittää voi, mutta yhteinen arki ja sitä kautta muodostunut suhde vahvistaa lapsen ja isän rakkauden. Pelkkä geeniyhteys ei ritä...

Ne lapset on sen miehen verta ja lihaa. Niistä puhutaan, niiden asioita järkätään, niiden kanssa suunnitellaan asioita, käydään vanhempain illoissa jne. Ne ovat läsnä aina 24/7

Joku viikonloppuvierailu on pientä siihen verrattuna, kuinka paljon se mies niitä ajattelee ja kuinka paljon se niistä puhuu. Sä et voi aivopestä niitä lapsia sen miehen päästä.

Itseään voi varjella, ettei joudu osalliseksi uusperhekuvioon, mutta lapsiaan ei valitettavasti voi mitenkään.

ainahan se ei tapahdu omasta tahdosta, jos mies vaikka lähteekin toisen matkaan! Et sitten yhtään tullut sellaista vaihtoehtoa ajatelleeksi, että vaikket itse lapsellista miestä ottaisikaan (jos tilanne vastaan tulisi), niin omat lapsesi saattaisivat kuitenkin joutua uusperhekuvioon osallisiksi, jos miehesi lähtisi uuden naisen matkaan. Vai etkö antaisi heidän enää tavata isäänsä?



Ja mikähän susta silloin tulisi, se kamala ex, joka terrorisoi uuden perheen elämää? Jos näin joskus käy, toivo sydämestäsi, että isukin uusi tyttis suhtautuu hyvin lapsiinne.



Kolikolla on monet puolet...

Niin kävi minulle. En ole koskaan ollut lapsirakas enkä edes halunnut omia lapsia. En ollut vielä ikinä tavannut lasta, jonka seurassa olisin viihtynyt. Kunnes mieheni esitteli minulle tyttärensä. Maailman söpöin olento, joka suhtautui minuun kuin olisin olllut aina siinä. Vei leikkeihinsä, otti elämäänsä. Meilläkin ongelmia aiheutti ainoastaan hänen äitinsä, mutta aika auttoi siihenkin.



Ja sille, joka marisi, ettei pääse kahdestaan lomalle: kyllä sekin aika tulee. Lapset kasvavat nopeasti. Ylipäätään tuntuu, että täällä harvoin ihmisillä on aikaperspektiiviä. Nykyisyys ei jatku ikuisesti, ei kurjakaan nykyisyys.

ja JUMALAN KIITOS ei ole tarvettakaan ajatella moista hulluutta.naapurissa asuu uusioperhe.heillä kolme yhteistä lasta,miehen edelliset ovat jo aikuisia mutta uusi äiti on joskus sanonut että parempi kun eivät tulisi ikinä käymään.aina tapellaan jos ei muuta niin rahasta.surku tulee mutta ÄIKKIS.kyllähän tuo nainen tiesi mihin alkaa.turhaa sitä on sitte urputtaa....

ainahan se ei tapahdu omasta tahdosta, jos mies vaikka lähteekin toisen matkaan! Et sitten yhtään tullut sellaista vaihtoehtoa ajatelleeksi, että vaikket itse lapsellista miestä ottaisikaan (jos tilanne vastaan tulisi), niin omat lapsesi saattaisivat kuitenkin joutua uusperhekuvioon osallisiksi, jos miehesi lähtisi uuden naisen matkaan. Vai etkö antaisi heidän enää tavata isäänsä? .

Tottakai toivoisin, että exällä olisi mukava uusi nainen joka tykkäisi lapsista ja tulisivat toimeen. Ei se sitä tarkoita, että minulla olisi tarvetta terrorisoida heidän elämäänsä. Itse vain en jaksaisi uusperheen arkea ja yrittäisin sitä tilannetta parhaani mukaan välttää.

AP

että miehen lapset ovat kivoja, mutta heidän äitinsä aiheuttaa ongelmia. Voisin lyödä vetoa, että minun ex-mieheni nykyinen puoliso puhuu minusta täysin samoin. Ainakin hänen kohdallaan näyttää siltä, että on jo valmiiksi päätetty, että lasten äiti on paha ja ilkeä ja haluaa tahallaan terrorisoida, ja kaikki tekeminen tai tekemättä jättäminen nähdään kiusantekona.