Lue keskustelun säännöt.
Lapsi oli aikeissa karata kotoa
24.03.2025 |
Sain 14-vuotiaan tyttäreni kiinni. Tämä oli jonkun kaverinsa kanssa suunnitellut kotoa lähtemistä. Satuin näkemään näiden välisiä viestejä (joo, ehkä minut nyt voi laskea huonoksi äidiksi) ja niissä oli ainakin puolen vuoden ajalta erilaisia suunnitelmia, ideoita ja yksityiskohtia tästä reissusta. Olisivat lähteneet junalla pääkaupunkiseudulle (asumme Keski-Suomessa), josta tämä kaveri oli alunperin kotoisin. Kuulemma muistaa edelleen vanhan kämpän osoitteen eikä siellä hänen sanojensa mukaan asunut ketään, koska "heidän kotihan se oli". Äidiltään varmistin, että talo oli pistetty myyntiin jo vuosia sitten ja siellä asuu ihan muita, tuntemattomia ihmisiä. Kaveri oli jo liput ostanut.
Annoin tytölleni kotiarestia, laitekiellon ja tietenkin kunnon läksytyksen, tämän toisen lapsen perheen toimista en tarkemmin tiedä, mutta kai sieltä jotain rangaistusta sitten tuli. Tästä lähtien tyttö ei ole puhunut minulle lainkaan. Ymmärrettävää kyllä.
En voi sanoa muuta kuin huhhuh. Suunnitelma vaikutti aika lailla vedenpitävältä ja oli muutenkin viittä vaille valmis. Lähtö olisi tapahtunut reilun kuukauden kuluttua. Miten ihmeessä puhun lapselleni tästä lähtien? Annanko hänelle lupaa kaveerata tuon toisen tytön kanssa enää?
Kommentit (24)
Yritin ensimmäisen kerran karata kotoa ennen kouluikää, mutta ei onnistunut. Kerran päästiin parhaan kaverin kanssa lähiön pieneen ostoskeskukseen saakka. Oi sitä vapauden tunnetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten näit tyttäresi viestittelyt? Menitkö lukemaan ne vilpillisesti? Osoititkohan jotain sellaista epärehellisyyttä, joka saattaa liittyä myös tyttäresi haluun lähteä kotoa pois.
Surullista. Teininä parasta on vanhempi, jolle voi puhua ihan kaikesta.
Toki, jos "kasvatus" on ollut aiemminkin tavaroiden takavarikointia ja arestia, niin peli on menetetty jo kauan sitten.
Tästä tulee mieleen oma lapsuus. En itse ollut koskaan aikeissa karata kotoa, mutta naapurin (saman ikäinen) tyttö oli. Ei oltu ihan kavereita, mutta leikittiin välillä yhdessä, oltiinkohan jo nelos- tai vitosluokalla.
Oli omien sanojensa mukaan karannut jo paristi kotoa, muttei koskaan kovin kauas. Kysyi ihan puskista keinuilla, että haluanko lähteä matkaan, mentäisiin koulupäivän aikana bussilla rautatieasemalle ja jatkettaisiin sieltä.
Tämä tosin Helsingissä, enkä muista enää, mikä matkan kohde olisi ollut. Tai että oliko sillä edes oikeaa päämäärää. Mutta aika hurjaa ajatella taaksepäin tätä. Pikkuveli olisi saattanut lähteä, kun oli muutenkin niin hurja lapsena. Ja en usko kys. tytöllä olleen mitään ongelmia kotona, niin en tiedä, mistä karkailu ja halu muualle johtui.