Mistä tulee uskomus että maalla kaikki tuntevat toisensa?
Asun noin 10000 ihmisen paikkakunnalla ja erittäin sosiaaliset ihmiset tuntevat ehkä pari tuhatta ihmistä niin eihän tuo ole lähellekään kaikki ja kun suurin osa epäsosiaalisia niin ei voi pitää paikkaansa.
Kommentit (27)
Itse asun Helsingissä n. 3500 asukkaan okt alueella ja kyllä mä täältä tunnen ja tiedän tosi paljon porukkaa. Täällä asuu edelleen paljon koulukavereideni vanhempia, omia kavereita on opiskelujen jälkeen muuttanut takaisin kun saaneet lapsia, vanhempieni ystäviä on myös täällä vielö vaikka kuunka monia. Olen ollut vuosia paikallisen urheiluseuran junnutoiminnassa ohjaajana joten sitä kautta tutustunut alueen lapsiin ja heidän vanhempiin. Koiraa ulkoiluttaessa tutustunut koiraihmisiin. Kaikki naapurini tunnen hyvin ja myös heidän naapurit. Väitän että tunnen enemmän tai vähemmän n. kolmasosan tämän alueen ihmisistä.
Uskoisin että enemmän on kiinni ihmisestä onko luonteeltaan erakko vai sosiaalinen. Sisareni asuu pienellä paikkakunnalla eikä tunne sieltä puolisonsa ja työkavereiden lisäksi juuri ketään, ei edes lähimpiä naapureita nimeltä.
Voiko siis joku oikeasti ottaa noin kirjaimellisesti jonkun sanonnassa esiintyvän asian...? Suosittelen kyllä pysymään erossa sanonnoista, jos ei kerran ole mitään ymmärrystä niihin. 😂
Tarkoittaa naapurustoa/kylää, ei koko kuntaa.
Kyllä tiesin maalla asuessa käytännössä kaikki omalla kylällä asuvat jollain tasolla (vähintään nimi ja naama). Jos heitä näki jossain, niin vähintään tervehdittiin, osan kanssa vaihdettiin kuulumisia. Nyt kerrostalossa asuessa en tietäisi naapurin nimeä, jos se ei ovessa lukisi. Kaikki eivät edes tervehdi, osa suorastaan pakoilee naapureita.
Maalaiset itse kaupunkivastaisella paasauksellaan ovat tämän huhun takana, kun kauhistelevat sitä, ettei kaupungissa kukaan tunne edes naapureitaan, eikä kukaan auta toistaan, kun taas maalla on se syvä yhteisheinki ja kaikki toisensa tukena, koska kaikki ystäviä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Maalaiset itse kaupunkivastaisella paasauksellaan ovat tämän huhun takana, kun kauhistelevat sitä, ettei kaupungissa kukaan tunne edes naapureitaan, eikä kukaan auta toistaan, kun taas maalla on se syvä yhteisheinki ja kaikki toisensa tukena, koska kaikki ystäviä keskenään.
Mä en ymmärrä, miksi kukaan jaksaa kuunnella mitään tuollaista paasausta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Asun samankokoisessa kaupungissa. Muutin tänne yhdestä Suomen isoimmasta kaupungista. Onhan se meininki ihan eri. He, jotka ovat täältä kotoisin tuntevat käytännössä joka toisen vastaantulijan jostain. Lasten harrastusryhmissä on käytännössä aina lajista riippumatta puolet tuttuja koulusta tai muusta harrastuksesta. Kaupassa törmää aina johonkin tuttuun. Aina kun tapaa jonkun uuden ihmisen, on vähintään yksi yhteinen tuttu, todennäköisesti useampia.
Isommassa kaupungissa saattoi liikkua viikkoja törmäämättä kehenkään tuttuun, lasten harrastuksissa yleensä kaikki oli entuudestaan tuntemattomia toisilleen jnejne.
Asuin lapsuuteni maalla muutaman sadan kyläläisen yhteisössä. Joissakin taloissa oli saman tai naapurikylien asukkaista löytynyt puolisokin vanhemmilla sukupolvilla. Se myös tiedettiin, mistä talosta oli isäntä/emäntä tk:n vuodeosastolla ja mikä sairaus. Aika kamalaa.