Avokonttori ja muutama toimistopäivä on turhia
Kun muistelee minkälainen oli työelämä ennen Korona-aikaa, niin aika hurjalta näyttää tämä nykyinen meno. Sosiaalisesti aika kuollutta touhua. Jos menet käymään toimistolla, niin ketään tuttua ei ole paikalla. Vaivaudut ainostaan niihin harvoihin toimistossa pidettyihin palavereihin.
Sinänsä on ymmärrettävää, että halutaan säästää tilavuokrissa, eikä tehdä tarpeettomia työmatkoja kun samat asiat voi tehdä kotonakin, sekä ylläpidetään valmiutta jos tuleekin uusi pandemia. Mutta tolla kaikella on hintansa. Työpaikan sosiaalisen kulttuurin hiipuminen.
Kommentit (16)
Itse olen niin kovin nauttinut siitä että nykyisin saa tehdä työt etänä. Meillä pitäisi virallisesti käydä toimistolla pari kertaa viikossa mutta eipä kukaan asiaa valvo joten käyn ehkä pari kertaa kuukaudessa. Minulla on kaverit työn ulkopuolella ja töissä haluan hoitaa työt, en rupatella työkavereiden kanssa. Työhön liittyvä kommunikaatio hoituu todella hyvin ja tehokkaasti teamsin kautta. Aikaa säästyy palautumiselle kun sitä ei mene työmatkoihin ja joka-aamuiseen meikkaamiseen ym.
Kerran yksi työkaveri kysyi erään asian minulta kun tavattiin toimistolla. Vastasin, jonka jälkeen hän iloisena että "kyllä se vaan on hyvä välillä käydä toimistolla niin tulee juteltua tällaisetkin asiat". Itse olisin vain kirjoittanut kysymyksen teamsiin... Ei kommunikontiin toimistoa tarvi.
Olen maailman iloisin, ettei tarvitse hengata työ"kavereiden" kanssa joka jeevelin arkipäivä enää. Sviddu kun se otti aivoon. Muutama oikeasti kiva työkaveri toki on ja heitä on kiva nähdä edelleen silloin, kun toimistolla piipahdetaan.
Niinpä, ympäristö kiittää myös, kun ei turhia työajoja.
Toimistolla on ihmeellisiä lärpättelijöitä. Ne kaivaa kuoppaa selän takana ja yrittää kiivetä just sun yli ylemmäksi. Kotona saa olla rauhassa ja palkka kilahtaa tilille.
Palaverit muuttui nettipalavereiksi, vaikka kaikki pakotettu lähityöhön.
Toisaalta hyvä, toisaalta ei.
t. ammattia vaihtanut
säästyy turhalta toimistodraamalta, vaikka sitäkin saadaan kyllä etänäkin aikaan. Mutta eipä tarvi nähä usein.
Ja nyt kun huomaan että on alkanut tulla perimenopaussi oireita, niin ihana kärsiä ne kotona töitä tekemällä. Tämä yöhikoilu on karmeaa ja jos pitäs lähteä töihin ni pitäs käydä joka aamu suihkussa ja illalla, 2x päivässä vähintään. Säästyy vettäkin.
Hyi juoruakkojen kerhoa ei tarvitse nähdä kahvihuoneessa. Eikä kuunnella pätijöitä, kerskailijoita tai reh-äijien sovinistisia ja rasistisia "vitsejä".
Vierailija kirjoitti:
Toimistolla on ihmeellisiä lärpättelijöitä. Ne kaivaa kuoppaa selän takana ja yrittää kiivetä just sun yli ylemmäksi. Kotona saa olla rauhassa ja palkka kilahtaa tilille.
Joo tämä, kahvitauoilla udellaan kaikkea ja sitten jos sortuu pölöttämään liikaa, niin se ymmärretään tahallaan väärin, juorutaan pomolle tai muille työkavereille. Kaikkea mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan. Ja tuo toisten kanssa kilpailu ja kyynärpäätaktiikka on kamala.
Olen huomannut itsestäni, että kun olen paljon etänä, niin jotenkin tulee päästeltyä sammakoita suustansa ja nolattua itsensä silloin harvoin, kun ihmisten kanssa juttelee kasvokkain tai palaverissa. Sitten hävettää ja pysyy entistä tiiviimmin kotona eikä kehtaa naamaansa näyttää. Sosiaaliset taitoni taitavat romahtaa kokonaan.
Avokonttori ja toimistopäivä aikaisine heräämisineen on kyllä rasittavaa, näin introvertin näkökulmasta. Vie mehut.
Olen niiin onnellinen etätyöstä. Luultavasti etäilyn vuoksi jatkan vielä eläkepäivien jälkeen, mikäli ammattitaitoani tarvitaan.
Avokanttoria ei kuuntele pirukaan.
Ilman etätyötä olisin varmaan jo palanut loppuun ja luisunut pois työelämästä. Introverttina jokapäiväinen työpaikalla oleminen kuormittaa hirvittävän paljon. Avokonttorin melu, sisäilmaongelmat, ärsyttävä loisteputkivalo ja sellainen yleinen hälyisyys vie sitten viimeisetkin voimat.
Olin jo luisuimaisillani johonkin mistä ei ehkä ollut paluuta... kunnes korona ja etätyöt joista ei tarvinnut toimistolle enää koskaan palata. Nykyisin selviän työelämästä, kun saa rauhassa kotona tehdä työt.
Btw meillä töissä ne kaikkein sosiaalisimmat ja ekstroverteimmat rutisee miten tarvisi sosiaalista elämää, kohtaamisia, jne... Niin HEIDÄN tarpeista kyse. Entäs introverttien tarpeet, joita ei vuosikymmeniin ole otettu työelämässä huomioon?
Osa porukasta on elänyt sellaisesta kiireen ja tärkeyden tunnusta työpaikalla. Kun saa ohimennen työkaverin kanssa jostain puhua ja sit todeta että on kyllä niin kiirettä että huhhuh että palataan tähän asiaan ensi kuun neljästoista päivä (ts minä olen todella tärkeä ja korvaamaton osa tätä organisaatiota). Nyt kun tyhjässä toimistossa tekevät töitä niin ei ole kukaan todistamassa miten korvaamattomia ja kiireisiä he ovat, miten nopeasti mennä viuhottavat pitkin käytäviä kun taas ollaan jo myöhässä seuraavasta palaverista...
Inhoan avokonttoria. Meillä on avokonttorissa kaksi henkilöä, jotka molemmat puhuvat usein kovaan ääneen, toisinaan huutavat.
Toisella on erittäin läpitunkeva ääni ja hän on huomiohakuinen, hänen pitää päteä jatkuvasti ja "säestää" usein esihenkilöään. Jos esihenkilö sanoo jotain, myötäilee tämä ihminen esihenkilön puheita. Lisäksi tämä henkilö saa usein aikaan yleistä hälyä ja työasioista puhumisenkin hän saa kääntymään äänekkääksi huulenheitoksi.
Toimistolla on pakko olla kahtena tai kolmena päivänä viikossa ja olen rättiväsynyt jo kahden päivän jälkeen noiden kahden ihmisen aiheuttamaaan hälyyn.
Onneksi on kohta kesäloma.
Meidät pakotettiin takaisin toimistoon sataprosenttisesti, eli 5 päivää viikossa. Jouduin sen takia osakyvyttömyyseläkkeelle. Ihme tuhlausta, tein työni normaalisti etätöissä, mutta kun on pakko olla "sosiaalinen" tuossa kauheassa avokonttorissa...
Ei ihmiset enää halua nähdä työkavereiden naamoja. Röhnöttävät olkkarissa sohvalla läppäri sylissä.