Mikä on masentavin *tavallinen* kohtalo, mikä ihmiselle voi langeta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä se, kun jäädään yksin lasten kanssa, kun mies lähtee perustamaan uutta perhettä ja usein tässä tapahtuu myös muutto ihanasta talosta jonnekin lähiö kaksioon ja elintaso laskee ja nainen toteaa että jäi nuoruus viettämättä, koulut käymättä ja työkokemustakaan ei tullut, että "tättärää", kelan orja lopun elämän ja lasten hienot tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi.

Tulonsiirrot loppuu kun lapset täyttää 18v ja joutuisi menemään töihin. Saisikohan masennuksella eläkkeen?

No se masennuseläkeläisen elämä on yksi kurja kohtalo sekin. Pitää olla todella, todella huonossa kunnossa, että "saa" eläkkeen. 

Terveisiä kuntoutustuelta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi tai huumeriippuvuus.

Nämä ovat valintojen seurauksia.

Eivät ole. Yleensä ihmisellä on sekä geneettinen alttius että traumatausta, että voi syntyä tuollainen addiktio. Ja huom hoitamaton traumatausta. 

Tuo on osittain totta, mutta vaikka sinulla olisi trauma tausta, ei sinun siltikään ole  pakko sortua viinaan ja huumeisiin. Ehkä se silloin on todennäköisempää, mutta ei mikään luonnonlaki. Oma valinta siinä on taustalla alkaako huumeiden ja viinan kanssa sekoilla. Voi jättääkö ne täysin kokeilematta.

Ihminen vaan yleensä hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa haluaa olla ja siitä se sitten lähtee se alamäki. Kukaan ei kuitenkaan pakota liikkumaan huonosissa piireissä. 

Kiusaamisella tai hyväksikäytön seurauksena synnytetty koko elämän kestävä alemmuuden tunne tai muu vastaava henkinen trauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi tai huumeriippuvuus.

Nämä ovat valintojen seurauksia.

Eivät ole. Yleensä ihmisellä on sekä geneettinen alttius että traumatausta, että voi syntyä tuollainen addiktio. Ja huom hoitamaton traumatausta. 

 

Vai niin. Jänniä nämä juoppojen kootut selitykset, joissa yleensä syytetään muita kun itseään. Mutta kukaan ei silti pakota siihen pulloon tarttumaan, se valinta on kyllä ihan sinun. Sivusta.

En ole alkoholisti eikä perheessänikään ole yhtään alkoholistia. Silti olen ymmärtänyt, että se on sairaus. Vaarallinen ja hoitamattomana etenevä sairaus. Harva haluaa alkaa alkoholistiksi, luultavasti ei kukaan. 

Varm

Harva myöskään haluaa sitä sairauttaan hoitaa, vaikka se pilaa oman terveyden ja suhteet läheisiin. En valitettavasti tunne minkään laista sääliä alkoholisteja kohtaan, oli se sitten sairaus tai ei. Ja kyllä, läheltä olen seurannut pariakin juoppoa elämässäni. Meinasin sairastua siinä sivussa itsekkin, mutta onneksi sain käännettyä kelkkani omin voimin toiseen suuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Elinikäinen köyhyys on pahinta mitä tiedän..ja se stana on osunut omalle kohdalle..v i t t u sitä v i t u t u k s e n määrää..

Jäikö koulut jostain syystä käymättä? Itsekin käyhästä kodista ja sisarukset tietenkin myös, mutta ymmärrettiin kouluttautua ja hankkia ammatit ja elämä on ollut ihan hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi tai huumeriippuvuus.

Nämä ovat valintojen seurauksia.

Eivät ole. Yleensä ihmisellä on sekä geneettinen alttius että traumatausta, että voi syntyä tuollainen addiktio. Ja huom hoitamaton traumatausta. 

 

Tuo on osittain totta, mutta vaikka sinulla olisi trauma tausta, ei sinun siltikään ole  pakko sortua viinaan ja huumeisiin. Ehkä se silloin on todennäköisempää, mutta ei mikään luonnonlaki. Oma valinta siinä on taustalla alkaako huumeiden ja viinan kanssa sekoilla. Voi jättääkö ne täysin kokeilematta.

Ihminen vaan yleensä hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa haluaa olla ja siitä se sitten lähtee se alamäki. Kukaan ei kuitenkaan pakota liikkumaan huonosissa piireissä. 

No joo ja ei. Ei se ole oma valinta, että se trauma pahenee ja miten se pahenee ja mitä siihen löytää hoidoksi. 

Itselläni EI ONNEKSI ole ollut koskaan vetoa huumeisiin tai alkoholiin, mutta jos olisi, se olisi kyllä ollut aika "luonteva" itsehoitotapa. 

Traumojensa kanssa saa painia kukin miten ikinä sen tekeekään. Osa ei edes tiedosta asiaa ja osa pyrkii ihan aktiivisesti parantamaan itseään terveillä tavoilla (kuulun tähän ryhmään), mutta kun ei sitä tervettä hoitoa ole riittävästi saatavilla. 

Vierailija kirjoitti:

VAIMO LÄHTI.

Parasta mitä mulle on tapahtunut.

Syntyminen valkoroskaperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi tai huumeriippuvuus.

Nämä ovat valintojen seurauksia.

Eivät ole. Yleensä ihmisellä on sekä geneettinen alttius että traumatausta, että voi syntyä tuollainen addiktio. Ja huom hoitamaton traumatausta. 

 

Tuo on osittain totta, mutta vaikka sinulla olisi trauma tausta, ei sinun siltikään ole  pakko sortua viinaan ja huumeisiin. Ehkä se silloin on todennäköisempää, mutta ei mikään luonnonlaki. Oma valinta siinä on taustalla alkaako huumeiden ja viinan kanssa sekoilla. Voi jättääkö ne täysin kokeilematta.

Ihminen vaan yleensä hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa haluaa olla ja siitä se sitten lähtee se alamäki. Kukaan ei kuitenkaan pakota liikkumaan huonosissa piireissä. 

Itse olin todella nuorena todella kamalissa piireissä, tosin sellaisena "hang aroundina", koska ko. seura ei kiehtonut eivätkä päihteet kiinnostaneet. Mutta vähän vaikea löytää muitakaan piirejä, kun kotona ei voi olla ja kaikki saatavilla olevat ystävät ovat samanlaisia. En minä voi mennä pimpottamaan jonkun luokkakaverin ovikelloa ja ilmoittaa, että terve, tulisin teille pelaamaan lautapelejä, ettei tarvitse seistä pakkasessa hullujen narkkien ja muiden väkivaltaisten päihdesekoilijoiden keskellä. 

Lapsettomaksi jääminen "ilman omaa syytä". Tarkoitan, että puoliso vaan pitkittää lapsentekoa ja vuosien päästä ilmoittaa halusta erota. Jätetty ei löydä uutta puolisoa tai ikä tulee vastaan. Pahimmassa tapauksessa ex-puoliso vieläpä saa lapsia uuden kumppaninsa kanssa.

Minusta se on varsin surullinen kohtalo sellaiselle, joka oikeasti olisi lapsia halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi tai huumeriippuvuus.

Nämä ovat valintojen seurauksia.

Eivät ole. Yleensä ihmisellä on sekä geneettinen alttius että traumatausta, että voi syntyä tuollainen addiktio. Ja huom hoitamaton traumatausta. 

 

Vai niin. Jänniä nämä juoppojen kootut selitykset, joissa yleensä syytetään muita kun itseään. Mutta kukaan ei silti pakota siihen pulloon tarttumaan, se valinta on kyllä ihan sinun. Sivusta.

En ole alkoholisti eikä perheessänikään ole yhtään alkoholistia. Silti olen ymmärtänyt, että se on sairaus. Vaarallinen ja hoitamattomana etenevä sairaus. Harva haluaa alkaa alkohol

Harva myöskään haluaa sitä sairauttaan hoitaa, vaikka se pilaa oman terveyden ja suhteet läheisiin. En valitettavasti tunne minkään laista sääliä alkoholisteja kohtaan, oli se sitten sairaus tai ei. Ja kyllä, läheltä olen seurannut pariakin juoppoa elämässäni. Meinasin sairastua siinä sivussa itsekkin, mutta onneksi sain käännettyä kelkkani omin voimin toiseen suuntaan. 

Niinpä. Itsekin olen katkaissut kaksi suhdetta tuosta syystä. Alkoholisti harvoin haluaa sairauttaan hoitaa, se silti on sairaus. Ja muiden kannattaa pitää itsensä kaukana ko. sairaasta. 

- se, jolle vastasit

Alkoholismi voi olla sairaus, mutta se on siitä ihmeellinen sairaus, että siihen sairastuneista vain hyvin harva haluaa parantua, vaikka siihen olisi keinoja. 

Joten siltä osin se on oma valinta. 

Harva syöpään sairastunut kieltäytyy hoidoista ja haluaa mielummin olla syöpäpotilas elämänsä loppuun asti. 

Muiden mieliksi eläminen. Itsekin kouluttauduin varmasti työllistävälle ja kuolettavan tylsälle naisvaltaiselle alalle, menin naimisiin ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa (70-luvulla kumppanin ominaisuuksista ei välitetty, niihin vaan tyydyttiin), perustin perheen ja ostin miehen kanssa ison okt:n isolla velalla, vaikka oikeasti sisimmässäni halusin olla sinkku, matkustella ympäri maailmaa ja elättää itseni luovan alan yrittäjänä. Opin tämän elämisen mallin kotoa, muulla tavalla ei vanhempieni mukaan saanut elää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomaksi jääminen "ilman omaa syytä". Tarkoitan, että puoliso vaan pitkittää lapsentekoa ja vuosien päästä ilmoittaa halusta erota. Jätetty ei löydä uutta puolisoa tai ikä tulee vastaan. Pahimmassa tapauksessa ex-puoliso vieläpä saa lapsia uuden kumppaninsa kanssa.

Minusta se on varsin surullinen kohtalo sellaiselle, joka oikeasti olisi lapsia halunnut.

On ihan riittävän surullista jäädä ilman kovasti toivomaansa perhettä siksikin, ettei onnistunut alun perinkään löytämään sopivaa kumppania. Kuten myös se, että on kumppani, mutta ei onnistuta raskautumaan.

Elin lapsuuteni henkisen väkivallan alla. Vanhempani riitelivät jatkuvasti. Minä oli taakka sika, joka olin pilannut toisen vanhempani uramahdollisuudet. Vakava masennus alkoi jo joskus 13 vuotiaana. Pysyin aktiivisesti mukana. Olin vain vähän outo ja hiljainen. Haaveilin kuolevani, mutta en yrittänyt im, koska pelkäsin epäonnistuvani. Kaverit jätti minua menojen ulkopuolelle, että pojat olisi kiinnostunut heistä. Luuivat, että olisin vienyt heiltä huomiota, vaikka en edes uskaltanut pojille puhua.

Nuorena join alkoholia tunteakseni ilon hetkiä. Tuli hölmöiltyä, mutta aika harmittomasti. Muut keksi juoruja, joihin lisäsivät valheita, että kuulostaisi huonolta. Minua haukuttiin muun muassa tyhmäksi töissä naisvaltaisella alalla, vaikka olin etevä ja korkeammin kouluttautunut kuin muut. Vakava masennus aiheutti varmaan jonkinlaista feikkeyttä työpaikan ihmissuhteisiin, joten siitä ilkeimmät keksi puhua pahaa. Oli pari huonoa miesystävää.

Jouduin todella ikävän rikoksen uhriksi ja kaikki käänsivät selkänsä minulle. Nekin, jotka muilla ovat läsnä vaikeimpina hetkinä. Meinasin kuolla oman käden kautta ja jouduin hoitoon ennen yritystä. Ketään ei sielläkään kiinnostanut.

Kaikki kesti 28 vuotta. Sairastuin vakavan masenuksen lisäksi toiseen vakavaan sairauteen. En onneksi kuollut. 

Nyt olen terve ja onnellinen. Onneksi en luovuttanut. Ihmiset ovat välillä vielä ikäviä, mutta hymyilen vain ja sanon jotakin takaisin, josta ymmärtävät typeryytensä.

Kaiken lomassa tein paljon töitä ja 400 000€ asunto on oman työni avulla velaton.

Lapsia olisin vihdoin uskaltanut haluta, mutta se aika meni ohi. Ehkä, jos löydän kumppanin, voimme matkustaa maahan, jossa hoidetaan yli 46 vuotiaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elinikäinen köyhyys on pahinta mitä tiedän..ja se stana on osunut omalle kohdalle..v i t t u sitä v i t u t u k s e n määrää..

 

Jäikö koulut jostain syystä käymättä? Itsekin käyhästä kodista ja sisarukset tietenkin myös, mutta ymmärrettiin kouluttautua ja hankkia ammatit ja elämä on ollut ihan hyvää. 

Minulla on koulut käytynä ja urakin tehtynä ja rikastuttukin välissä, mutta sairastuminen perheettömänä köyhdytti. Eri. 

Vierailija kirjoitti:

Alkoholismi voi olla sairaus, mutta se on siitä ihmeellinen sairaus, että siihen sairastuneista vain hyvin harva haluaa parantua, vaikka siihen olisi keinoja. 

Joten siltä osin se on oma valinta. 

Harva syöpään sairastunut kieltäytyy hoidoista ja haluaa mielummin olla syöpäpotilas elämänsä loppuun asti. 

No, kyllä se syöpään sairastunutkin voi kieltäytyä, jos syöpä osuu juuri niihin alueisiin aivoissa, joissa pitäisi tehdä se päätös hoidosta. Harvoin näin kuitenkaan on. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomaksi jääminen "ilman omaa syytä". Tarkoitan, että puoliso vaan pitkittää lapsentekoa ja vuosien päästä ilmoittaa halusta erota. Jätetty ei löydä uutta puolisoa tai ikä tulee vastaan. Pahimmassa tapauksessa ex-puoliso vieläpä saa lapsia uuden kumppaninsa kanssa.

Minusta se on varsin surullinen kohtalo sellaiselle, joka oikeasti olisi lapsia halunnut.

Kuvailit minut tuossa. 32-vuotiaana elämäntilanne oli vihdoin sen verran vakaa että uskalsi jo ajatella perhettä, ja just sitten siinä kohtaa mies ensin ilmoitti ettei hän ole vielä valmis ja reilu vuosi myöhemmin löysi toisen ja lähti. Sen jälkeen ei hetkeen voinut edes ajatella suhdetta ja sitten kun yritti, vastaan tuli vaan niitä vilkkusilmiä ja ikuisia pikkupoikia, joiden kanssa ei olisi tullut kuuloonkaan. Siinä vaiheessa, kun olin vuosien jälkeen taas vakiintuneessa suhteessa, ikä oli tullut vastaan. Viime vuonna kuulin, että eksäni on nyt rillutteluvuosiensa päätteeksi tullut isäksi 43-vuotiaana. Kyllä, olen katkera, en edes kiistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomaksi jääminen "ilman omaa syytä". Tarkoitan, että puoliso vaan pitkittää lapsentekoa ja vuosien päästä ilmoittaa halusta erota. Jätetty ei löydä uutta puolisoa tai ikä tulee vastaan. Pahimmassa tapauksessa ex-puoliso vieläpä saa lapsia uuden kumppaninsa kanssa.

Minusta se on varsin surullinen kohtalo sellaiselle, joka oikeasti olisi lapsia halunnut.

On ihan riittävän surullista jäädä ilman kovasti toivomaansa perhettä siksikin, ettei onnistunut alun perinkään löytämään sopivaa kumppania. Kuten myös se, että on kumppani, mutta ei onnistuta raskautumaan.

En kai ole muuta väittänytkään? 

Esimerkissäni jätetty jää totaalisen yksin lapsettomuutensa kanssa, ja tilannetta pahentaa se, että ex saa myöhemmin lapsia uuden kumppanin kanssa. Jätetyllä olisi ollut mahdollisuus saada lapsia, jos ex ei olisi pitkittänyt asiaa ja lopulta halunnut erota, kun juna niin sanotusti meni jo.

Lapsettomaksi jääneellä pariskunnalla on kuitenkin toisensa tukena, eikä samanlaista katkeruutta jää. Jos kaikki tehtävissä oleva on tehty, asialle ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Syntyä katuojaan. Joku pedofiilisutenööri on ainoa joka välittää ja kerää sinut talteen ja kasvattaa prostituoiduksi. 

No on normaalista poikkeavaa. Itse lapsuudessa insestiuhri, ei ole normaalia.