Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun haastateltava hymyilee vaikka kuolleista puhuessaan
19.03.2025 |
Olen ällistynyt ja surullinen sekä suuttunut ja ihmeissäni. Katselen usein erilaisia haastatteluja televisiosta ja varsinkin nyt kun on niin paljon tapahtumia maailmassa. Kerta toisensa jälkeen käy niin, että haastateltava hymyilee jonkin verran tai jopa niin että hampaat näkyy, myös silloin kun puhutaan järkyttävistä asioista. Kun joku on kuollut tai loukkaantunut niin mitä nauramista siinä on. Sodista ja esim.. sääilmiöiden aiheuttamista katastrofeista myös näin. Häpeällistä.
Eikö haastatelvia tosiaan voi ohjeistaan jotenkin jos eivät itse tajua irvokasta käytöstään. Eikö haastattelijoilla ja muilla työntekijöillä ole ammattitaitoa ohjeistaa tilanteissa joissa joku ei hallitse kasvojensa ilmeitä asianmukaisesti.
Kommentit (35)
Hymyily voi olla seurausta jännityksestä, hermostuneisuudesta tai ristiriitaisista tunteista. Jotkut ihmiset reagoivat niin luonnostaan eikä sille voi mitään vaikka se voi muista näyttää oudolta. Se on vain reaktio jota ei voi välttämättä kontrolloida kuten vaikkapa punastuminen tai kalpeneminen.
Hymy ei siis läheskään aina ole sama asia kuin ilo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet hymyilee sen takia, että muuten alkaisivat itkemään.
Itkeminen on luonnollista, joten ei se haittaisi. Ymmärrettävää.
Hymyileminen on yhtä luonnollista
Vierailija kirjoitti:
Kerran joku neitokainen kertoi hymyillen oman veljensä kuolemasta. Kauheeta katsottavaa. Miltäköhän hänestä itsestään tuntui kun katseli jälkeenpäin....
Onko vain yksi oikea tapa reagoida?
Vierailija kirjoitti:
Hymyily voi olla seurausta jännityksestä, hermostuneisuudesta tai ristiriitaisista tunteista. Jotkut ihmiset reagoivat niin luonnostaan eikä sille voi mitään vaikka se voi muista näyttää oudolta. Se on vain reaktio jota ei voi välttämättä kontrolloida kuten vaikkapa punastuminen tai kalpeneminen.
Hymy ei siis läheskään aina ole sama asia kuin ilo.
Auta armias heitä joiden perusilme on "hymyilevä"
Normaali käytäntö dystopioissa.
Korporaatiot ja oligarkit hallitsee. Kansalla on valtaa enää vain nyökytellä, että jep jep, näinhän se menee, tykkäsi tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanna Marin teki koko ajan samaa, kun puhui ikävistä asioista silloin, kun oli koronatoimia.
Epäadekvaatti (tilanteeseen sopimaton) naureskelu ja hymyily on oire joissakin mielitaudeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkavereissa on ollut monesti tyyppejä jotka hymyilevät, nauravat tai hymähtelevät toisten virheille ja epäonnelle. Ei tajuta pitää sitä turpaa viivana silloin kun puhutaan jostakin toiselle ikävästä asiasta. Ollaan vahingoniloisia ja kiirehditään sanomaan että "onneksi mulla ei tuota/tuollaista ole, mulla on päläpälä plaaplaa" ja se siitä. Tai ihan nauretaan päin naamaa ja räkätetään kippurassa jos toinen kompastuu tai sanoo jotakin väärin tai mokaa muuten. Hohotetaan ilkeästi.
Sanot vaikka että "hemmetti, kyllä on ksuheet kuukautiset taas, mahaa koskee ihan sikana, pitääpäs käydä nappaamassa Burana. Sais loppua nämäki vaivat jo pian" johon idiootti työkaveri : "Onneks mulla on NUO vaivat sentään menneet jo 10 vuotta sitten, en jaksais enää jos olis vielä niitäki kestettävä. Ainiin, mulla muuten puutarhassa oli viime viikolla päläpäl..."
Tai hehkutetaan alkavaa lomaa viikkotolkulla muille, etenkin vasta aloittaneelle työkaverille jolla ei tietenkään ole ekana kesänä lomaa. Sama juttu eläkkeelle lähdön kanssa, hillutaan asiasta kuukausia etukäteen ja kysytään vahingoniloisena et "millonkas SULLA se eläke olikaan, aaa, 15 vuoden päästä" ja ikävää naurua päälle. Eläköityviä olen välillä muistuttanut iästään ja siitä että kirkkomaa kutsuu heitä myös sitten nopeammin kuin meitä nuorempia. Loppuu yleensä se ilakointi siihen. Kiva juttu et on loma tai eläke, onnittelen aina ja olen iloinen heidän puolestaan mutta liika hehkuttelu on liikaa.
Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin teki koko ajan samaa, kun puhui ikävistä asioista silloin, kun oli koronatoimia.
Purraa vaikuttaisi huvittavan myös leikkaustoimet ja kansan kiusaaminen niin että pitää olla hymy naamalla kun niistä kertoo. Pimeää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerran joku neitokainen kertoi hymyillen oman veljensä kuolemasta. Kauheeta katsottavaa. Miltäköhän hänestä itsestään tuntui kun katseli jälkeenpäin....
Ihminen voi olla sokissa.
Ihminen yrittää jotenkin selvitä sellaisessa tilanteessa, joka on aivan kamala ja jota ei koskaan ole kokenut ja ei tiedä miten siitä selviää ja mitä siinä tulee tapahtumaan. Se on hirveän pelottavaa.
Kun oma pikkuveli kuoli äkillisesti, niin tajusin että
olen aivan käsittämättömässä tuntemattomassa tilanteessa.
Ei siinä ole merkitystä hymyllä tai itkulla tai millään, koska siinä vaan yrittää jotenkin selviytyä.
Kieltäytyisin ehdottomasti menemästä sellaisiin julkisiin tilanteisiin missä pitäisi puhua äärisurullisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Miten ulkopuolinen voi tietää mikä reaktio sen on. Ainakin itse kun kävin omaa kuolemantumiotani läpi koin jossain vaiheessa valtavaa rakkautta ja lempeyttä.kaikkea kohtaan. Eiforinen tunne. Varmasti olin silloin onnellisen oloinen. Ja esim jonkun tutun, johon olen tutustunut saman kohtalon kautta, kuolema on jo moneen kertaan käyty läpi. Ja esim ennen hautajissa itkut jo itketty ja eteenpäin surussa menty. Suruun ja kuolemaan liittyy kaikki tunteet.