Miten siinä voi muka pysyä elämänilo tallella kun tekee töitä 8h päivässä

Vierailija kirjoitti:

Lopeta työnteko äläkä vongu. Koita siis heittäytyä reilusti sosiaalipummiksi. Sen jälkeen et tee sitäkään vähää mitä nyt kun rahas ei riitä. Sulla taitaa olla pahemman luokan lorvikatari. Kyllä sun tilalle löytyy aina ihminen joka osaa tehdä sun työsi ja tekee sen ruikuttamatta. S..tanan laiska luuseri. Maailman sivu on ihmiset tehneet 8 h töitä, hoitaneet kodin, kersat ja vielä ehtineet huolehtimaan itsestään. Nyt pitää kaikki saada isolla kultalusikalla ja maata himassa kattoon räkimässä.

Näinhän se ei ole. Pää pois pyllystä ja sivistämään itseään.  

Pidän työstäni. Organisoin ajankäytön hyvin ja tänäänkin ehdin vielä hyvin roikkua täällä vaikka ruoka on laitettu ja syöty, pyykit pesty ja tiskit tiskattu sekä kävin jo lenkilläkin.

Tein ruokaa jo huomiselle myös koska huomenna kuskaan muksut harrastuksiin. Itse harrastan sillä aikaa kun hekin ja mies käyttää sitten koiran lenkillä.

Aloituksen aivopieru lienee joltakin työttömältä trollilta peräisin ? (Hajusta päätellen)

Vierailija kirjoitti:

Työnteko kuuluu olennaisesti elämään, se kuuluu ruuan hankintaan.

Niin siis metsästys, keräily ja puutarhan hoitaminen kuuluvat, jotka ovat itsessään mielekkäitä ja mielihyvää vapauttavia toimintoja. Työelämä on asia erikseen. Joku metsässä pamppailu ja puutarhan kaiveluhan tuovat paljon iloa, terveyttä ja virikkeitä ihmisen elämään jo itsessään

Oikein hyvin. Syön vapaa-ajalla enimmäkseen valmissalaatteja, ja kämppäni on sen verran pieni, että sen siivous käy nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Olisipa elämä helppoa jos velvollisuudet loppuisi tuohon 8 tunnin työpäivään. 

Näinpä. Naimisissa ja kaksi lasta. Vanhempia pitää auttaa perhearjen ja työnteon lisäksi. Välillä tekee vähän tiukkaa. 

Tätä minäkin mietin viisi vuotta. Sitten lakkasin välittämästä työstäni, koska tajusin, ettei työnantajaakaan juurikaan kiinnosta työntekijöiden hyvinvointi. Olen oikeastaan täysin korvattavissa työpaikallani, mikä oli ennen ahdistava ajatus, mutta nykyään ajattelen että se on aika vapauttavaa.

Minun vapaa-aikani ja hyvinvointini on aina tärkeämpää kuin työ. Pidän kaikki lakisääteiset tauot. En koskaan multitaskaa, koska huomasin, että se ylläpitää ihan ihmeellistä stressitilaa joka päivä. Pidän palaverien välissä 10 min tauon. Käyn lounastauolla ulkona ja pidän muutenkin itsestäni huolta. Töiden huono suunnittelu projektipäälliköiden tai esihenkilöni taholta ei ole minun ongelmani, eikä sen pitäisi vaatia minulta toimia tai lisätä kiireen tuntua. En ota ylimääräisiä töitä vastaan. Minulla on työkoneelle ja -kännykälle eteisessä oma paikka, jossa ne pysyvät kunnes menen taas töihin. Pidän huolta työyhteisöstäni ja sen yhteishengestä parhaani mukaan, eli en ole sillä tavalla välinpitämätön työpaikkaani kohtaan.  Teen myös työni aina moitteetta. En vain enää tee sellaista, mihin minulla ei ole fyysisen ja henkisen terveyteni kannalta varaa.

Olen kolmekymppinen asiantuntijatöissä oleva nainen. En tule missään tapauksessa suostumaan siihen, että menetän vanhempieni tapaan terveyteni alle viisikymppisenä siksi, että työelämä on liian rankkaa eikä itse asiassa tällaisenaan sovi ihmiseläimelle.

Mulla on 2-4 päivää viikossa niitä 8 tunnin päiviä. Eihän se kokopäivätöissä säilykään.

Mitä matalampi koulutus, sitä enemmän ihminen panostaa vapaa-aikaansa. Eletään sitä vapaata (varten). Toisaalta, työnteko, aikanaan myös ravinnon hankintaan liittyvä metsästys, on ollut elinehto.

Hyvinvointiyhteiskunta perustuu aina kuitenkin siihen, että tarpeeksi monet tekevät työtä ja elättävät heikompiaan. Kysymys kuuluu sitten, että kuinka monta työntekoon pystyvää elämäntapaloista työtätekevien täytyy vetää perässään? Maistuisi se vapaa joskus meillekin. Ei valtiota ole ilman veronmaksajia ja tuottavaa työtä tekeviä.

Tiedän monta vapaa-ajan tavoittelijaa, jotka sitten sitä saavutettuaan jossakin vaiheessa alkavat oireilemaan, kun on taas tylsää.  Pikkuongelmineen haluavat huomiota  terrorisoimalla työtätekeviä, varsinkin läheisiään. En vaihtaisi.