Miten päästä yli huonoista vanhemmista?

Ottamalla oman elämäsi haltuun ja lakkaamalla vertailemasta muihin. Voit tehdä elämästäsi ihan omannäköistäsi. Kaikilla ihmisillä ei edes ole vanhempia. Ainoa rajoite on se, minkä itsellesi olet asettanut. Menneisyyttä ei voi muuttaa, nykyisyys on se hetki, missä tulevaisuus muutetaan.

Provo. Mutta ei menneestä kannata ketään syyttää, eikä olla katkera, jokainen vanhempi tehnyt parhaansa. Nyt on nyt, ota itseäsi niskasta kiinni ja ole oman elämäsi paras henkilö.

En tiedä vastausta kysymykseesi koska itsekin painin saman asian kanssa. Lähinnä tulin seuraamaan jos saisit jotain viisaita vastauksia tähän kysymykseesi.

En ole keksinyt muuta keinoa kuin käsitellä ja surra menetykset koskien omaa menneisyyttä ja tulevaisuutta. Eli surra läpi asiat jotka tapahtuivat menneisyydessä ja surra läpi asiat joita ei koskaan tule tapahtumaan johtuen siitä että vanhemmat eivät kykene rakastamaan. 

En halua vähätellä kokemuksiasi, mutta jos lohduttaa, todella monilla on syystä taikka toisesta ollut epäsopiva koti. Ensimmäinen vastaus, jonka sait, on todella hyvä. Perhetaustan/trauman/millä sitä haluaa kutsua, käsittelemällä, on hyvin mahdollista saada oma elämä haltuun. Eli jos on traumaa, puhu. Ikuisesti ei voi syyttää vanhempiaan elämänsä suunnasta. Moni tulee todella traagisista lähtökohdista ja elää silti hyvän elämän. 

Psykoterapia on hyödyllistä, jos siihen on mahdollisuus ja halua käsitellä niitä asioita tarkemminkin. Minua auttoi.

Mä en tiedä minkälaista se mun omannäköinen elämä olisi, muuta kuin tätä samaa kuin nytkin. Että suoritan vaan pakolliset asiat pois alta ja muu ei jaksa kiinnostaa aloituksessa kuvatuista syistä. Ei ole mitään mitä haluaisin tavoitella.

Tiedän, että olen itse vastuussa elämästäni ja olen kyllä siitä ihan vastuun ottanutkin. Mutta sen lisään, että kaikki vanhemmat eivät kyllä oikeasti ole tehneet parastaan. Mutta se on jo ihan toinen aihe.

Olen yrittänyt voisko tää parantua suremalla, mutta toistaiseksi se ei ole auttanut, se suru ennemmin vaan tuntuu nielevän kaiken muunkin mukanaan.

Ap

Tajuamalla, että yhtään mikään ei ole johtunut sinusta. Ne vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja oman taustansa vankeja. Ja heillä on varmasti olleet huonot vanhemmat myös. Varsinkin suomalaisen on syytä sisäistää, miten sota vammauttaa ihmisiä henkisesti vielä kolmannessakin sukupolvessa.

Vierailija kirjoitti:

Tajuamalla, että yhtään mikään ei ole johtunut sinusta. Ne vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja oman taustansa vankeja. Ja heillä on varmasti olleet huonot vanhemmat myös. Varsinkin suomalaisen on syytä sisäistää, miten sota vammauttaa ihmisiä henkisesti vielä kolmannessakin sukupolvessa.

Sinuun tullessa asiat ovat jo sen verran laimentuneet, että pystyt ihmettelemään, että mitäs hevonpaskaa tämä oikein on, ja kykenet toimimaan mahdollisia lapsiasi kohtaan eri tavalla. Pari aikaisempaa sukupolvea eivät ole siihen kyenneet.

Jos ei pääse yli, niin noheva kaivautuu alikin...

Vierailija kirjoitti:

Provo. Mutta ei menneestä kannata ketään syyttää, eikä olla katkera, jokainen vanhempi tehnyt parhaansa. Nyt on nyt, ota itseäsi niskasta kiinni ja ole oman elämäsi paras henkilö.

Eivät kaikki vanhemmat ole tehneet parastaan, eikä kaikkien olisi koskaan pitänyt vanhemmaksi edes päätyä.

Kannattaa yrittää etsiä jostain korjaavia kokemuksia (ei kuitenkaan romanttisista suhteista). Esim. terapia voi olla korjaava kokemus mutta muutenkin itseä on auttanut paljon vanhemmat ystäväpariskunnat keneltä olen saanut sitä hyvää, mitä en omilta vanhemmilta saanut.

 

Ja kyllä on mahdollisuus jollain tavalla päästä elämässä eteenpäin mutta kyllä tämä on pitkä prosessi ollut ja esim. juhlapäivät ovat yhä vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa yrittää etsiä jostain korjaavia kokemuksia (ei kuitenkaan romanttisista suhteista). Esim. terapia voi olla korjaava kokemus mutta muutenkin itseä on auttanut paljon vanhemmat ystäväpariskunnat keneltä olen saanut sitä hyvää, mitä en omilta vanhemmilta saanut.

 

Ja kyllä on mahdollisuus jollain tavalla päästä elämässä eteenpäin mutta kyllä tämä on pitkä prosessi ollut ja esim. juhlapäivät ovat yhä vaikeita.

Jotenkin lohdullinen ja toivoa antava, mutta samalla surullinen vastaus että noin hankala prosessi se oikeasti on.

Terapian käyneille kysymys. Kuinka pitkän terapian se omalla kohdalla vaati? Minkä suuntauksen terapia oli? Tuntuuko elämä ihan ok:lta sen jälkeen, vai jääkö joku jatkuva riuduttava kaipaus silti olemaan? 

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä minkälaista se mun omannäköinen elämä olisi, muuta kuin tätä samaa kuin nytkin. Että suoritan vaan pakolliset asiat pois alta ja muu ei jaksa kiinnostaa aloituksessa kuvatuista syistä. Ei ole mitään mitä haluaisin tavoitella.

Tiedän, että olen itse vastuussa elämästäni ja olen kyllä siitä ihan vastuun ottanutkin. Mutta sen lisään, että kaikki vanhemmat eivät kyllä oikeasti ole tehneet parastaan. Mutta se on jo ihan toinen aihe.

Olen yrittänyt voisko tää parantua suremalla, mutta toistaiseksi se ei ole auttanut, se suru ennemmin vaan tuntuu nielevän kaiken muunkin mukanaan.

Ap

Minulta on kestänyt se lähes 40 vuotta surra ja käsitellä samaa asiaa. Omia vanhempia ei valitettavasti voi valita. En ole uskovainen, mutta pidän suuresti tyyneysrukouksesta: Jumala suokoon minulle tyyneyttä, hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Kipuilin surkeita lähtökohtiani ja susihuonoja vanhempiani reilusti yli 30 vuotta, nyt tässä viime vuosien aikana olen vihdoin alkanut hyväksymään sen, että oikeastaan minulla ei ole ollut vanhempia ollenkaan. Tekeehän se kipeää, kun näkee kaikkialla ympärillään sen mitä on menettänyt, mutta muista että muut ihmiset saat kyllä valita lähellesi. Minulla on samantaustaisia ihmisiä ystävinä, joten saan heistä vertaistukea. Ymmärrämme toisiamme. 

 

Sen sijaan että vain suoritat elämääsi päivästä toiseen, tee asioita mistä oikeasti nautit. Jos et tiedä, kokeile erilaisia asioita. Minulla meni kauan löytää itseni, mielenkiinnonkohteeni ja minuuteni, mutta etsiminen on palkinnut monin tavoin. Ja muista ettet ole yksin, muillakin on paskoja vanhempia. Vertaistuki on auttanut minua paljon.

Suremalla sen, ettei sulla koskaan ollut eikä todennäköisesti tule olemaankaan sellaista suhdetta vanhempiesi kanssa kuin olisit tarvinnut ja halunnut. Opettelemalla olemaan itsellesi se rakastava ja välittävä ihminen, josta vanhempiesi kohdalla jäit paitsi.

Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä, että miten voi olla itselleen joku välittävä ihminen (korvaamaan myöhemmin huonoa vanhempaa)? Siis sellaisen yrittäminen tuntuu musta ihan feikkaukselta. Samantapaiselta kuin jos vaikka joutuu tekemään jonkun epämukavan työn, että hoidanpa sen nyt äkkiä vaan pois alta. Enkö osaa leikkiä tarpeeksi paljon eläytyen sellaista roolia? Kyllä esim. ystävää kohtaan mulla on aidosti empatiaa ja halua auttaa, mutta itse itselle kohdistettuna tuommoinen tuntuu suorastaan valehtelulta. Paitsi etten edes onnistu siinä. Mun mielestä on ihan eri asia osoittaa myötätuntoa jne. toista kohtaan kuin itseä, se vaan ei jotenkin mulla toimi niin. Ja jos joku osoittaa mulle myötätuntoa, se ei tunnu feikiltä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ottamalla oman elämäsi haltuun ja lakkaamalla vertailemasta muihin. Voit tehdä elämästäsi ihan omannäköistäsi. Kaikilla ihmisillä ei edes ole vanhempia. Ainoa rajoite on se, minkä itsellesi olet asettanut. Menneisyyttä ei voi muuttaa, nykyisyys on se hetki, missä tulevaisuus muutetaan.

eli otetaan sotilas eturintamalta pois ja huomenna se aloittaa uuden ihanan elämän puhtaalta pöydältä...

Ei se mene ihan noin jos elänyt painjaisessa koko lapsuuden. Se vaikuttaa kaikkeen,aina, ihmissuhteisiin, itsearvoon.,luottamukseen,toivoon,haaveisiin..

Anna heille anteeksi.

Aika auttaa. Ja tajuaa ettei väärien kanssa voisi olla mitään vanhempisuhdetta. On yksilöitä. Eikä haluaisi väärän kanssa tai ollenkaan. On vapaampi. On muita ihmisiä. Soittele joskus äidille jos nappaa ja ajan myötä joko muuttuu hivenen tai ei.

Katkaise välit kokonaan. Niin tein itse ja kummasti helpotti. Kärsityn lapsuuden tilalle on tullut paljon hyvää. Ei ole mikään pakko olla tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa. Itsesi kanssa sinun on aina oltava.