Lue keskustelun säännöt.
Elämäni pahin ero meneillään ihmisestä jota rakastan palavasti edelleen kuinka kauan akuutti tuska voi enimmillään kestää?
12.03.2025 |
Kertokaa kokeneemmat, mihin kannattaa varautua? Missä vaiheessa pahin tuska yleensä alkaa hellittää? Tajuan, että kokonaisuudessaan erosta toipuminen voi viedä monia vuosiakin. Mutta olen tällä hetkellä ihan pohjalla ja tuntemukset ovat samankaltaisia kuin vakavassa masennuksessa. Ei kai tällainen tämän tason merkityksettömyyden tunne voi jatkua loputtomiin, vai voiko?
Tilanteesta tekee hirvittävän vaikean lisäksi se, että suhteessa oli monia vuosia molemminpuolisen riippuvuuden elementtejä ja jouduin itse tekemään lopullisen eropäätöksen. Kumppani kohtelee erittäin huonosti, on tuuliviiri ja sitoutumiskammoinen, mutta ei siis pysy päätöksissään. Hän ei haluaisi erota, mutta ei olla kunnolla yhdessäkään. Väittää rakastavansa, mutta teot puhuvat ihan muuta. Puuttuu luottamus ja kunnioitus ja olen kadottanut itseni tähän kaaokseen. Kaikki keinot on kokeiltu ja enemmänkin, ei auta terapiat eikä aikalisät. On vain hyväksyttävä, että minä en kai sitten ollutkaan toiselle yhtä tärkeä ja rakas kuin hän minulle eikä hän vain kykene olemaan minulle rehellinen. Aina paljastuu uusia valheita ja pettymyksiä. Löysin Youtubesta tuollaisen "The harderst person in the world to break up with" ja kaikki kohdat täsmäävät omaan kumppaniin. Ei siis ole mikä tahansa ero edes, vaan tämä tuntuu enemmänkin vieroitukselta kuin tavalliselta sydänsurulta. Olen jo sen ikäinenkin että olen eronnut elämässäni aiemminkin, mutta ne eivät mitenkään ole verrattavissa tähän. Toki vaikuttaa jo sekin, että tässä suhteessa olin enemmän tosissani kuin kenenkään kanssa aiemmin ja exäni on ollut ainut ihminen jonka kanssa on puhuttu esim. avioliitosta.
Olen vain ihan rikki ja tiedän kyllä että aika auttaa, mutta en tiedä miten jaksan sitä odotellessa. Tilannetta lisäksi pahentaa se, että syytän helposti kaikesta itseäni ja hävettää että olen NÄIN epätoivoinen. Miten voin olla niin ripustautunut, että itken näin paljon yhden manipuloivan ja hyväksikäyttävän pelkurin perään? Miksi en pysty kunnioittamaan itseäni tämän enempää? Ajatukset kiertävät tuollaista kehää, vaikka järjellä ymmärrän että elämässä on niin paljon muutakin ja muitakin. Olen pitänyt itseni kiireisenä ja panostan elintapoihin niin paljon kuin vain suinkin kykenen, mutta tuntuu ettei se lopulta auta yhtään mitenkään niihin tyhjimpiin ja tuskaisimpiin yksinäisiin hetkiin, kun sydämeen sattuu niin että tuntuu kuin se vuotaisi verta ja haluaisin vain kuolla. Tarvitsen jonkun selkeän aikarajan, jonkun konkreettisen pisteen mitä voin ajatella sellaisena määräpäänä johon on pakko yrittää selviytyä hengissä. Älkääkä tulko ehdottamaan mitään laastarisuhteita, koska sellainen vain sekottaisi kuviota lisää enkä keksi mitään kaukaisempaa ajatusta kuin esim. irtosuhde. Haluaisin parantua tästä kunnolla ja ajan kanssa, selvittää pohjamutia myöten mikä sai minut lankeamaan näin toksiseen suhteeseen. En halua ojasta allikkoon enkä kykene edes kiinnostumaan kenestäkään muusta, toisin kuin kumppanini on varmaankin haaveillut muista koko suhteen ajan. Olen hakenut myös jo ammattiapua mutta keskustelukäynnit ovat vain kerran kuussa. Sielläkin vain itken ja kotona lamaannun tai en tunne mitään.
Kommentit (82)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri eroista toipuminen voi ottaa yhdellä ihmisellä eri pituisia aikoja, eikä ole mitään sääntöä kauanko kestää. Ja se on ihan ok, jokainen tunne on sallittu, vaikka jotkut tuntuvat inhottavilta tai tekevät kipeää. Kiitollisuuspäiväkirja auttoi minua.
Vierailija kirjoitti:
Ylernsä sanotaan että se vierotustuska kestää 3 kk. Muu erotuska voi kestää mitä vain 1-5 v välillä.
Tavallaan näin se on. Jossain oli joskus sanottu, että saman verran, kuin suhteen hyvien kuukausien määrä. Eli jos suhteen alussa oli 8 kk mukavaa ja loput 2 vuotta paskaa, niin 8 kk taputeltu.
Toisaalta uudelleen rakastuminen voi parantaa surut välittömästi.
pari vuotta ja sit löydät jonkun kivan ihmisen.
Suosittelen myös kaikenlaisen yhteydenpidon välttämistä akuuttivaiheessa. Se auttaa vähitellen, on oma kokemus tuosta.
Kuinka kauan kestää? No ei se ainakaan kuukausissa mene, vuosissa ehkä pari vuotta on hyvä arvio. Mutta parasta tässä on että se todellakin menee ohi, usko tai älä. Joku päivä voit nauraa omille tunteillesi ja riippuvaisuuksille, silloin on ero todellakin ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksi yleensäkään ottaen pitäisi mennä uuteen suhteeseen.Kokemuksesta sanon että kun on jo kypsällä iällä ja kokenut jokusenkin ei-toimivan suhteen, niin voi tehdä itsensä kanssa sovun ja elää ihan vain itsellisenä ihmisenä . Ainakin minulle näin on hyvä , en ole ihminen joka kaipaa fyysistä läheisyyttä ja muutenkin pidän siitä että voi tehdä justiinsa niin kuin itse tahtoo. Helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuelämän kestää. Et pääse lopullisesti eroon tunteesta.
Minua auttoi erossa totaalinen välien katkaisu sekä se kun katselin toksisiin suhteisiin ja ihmisiin liittyviä psykologien ja terapeuttien youtube-luentoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita päiväkirjaa niin saat asioita ulos itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi yleensäkään ottaen pitäisi mennä uuteen suhteeseen.Kokemuksesta sanon että kun on jo kypsällä iällä ja kokenut jokusenkin ei-toimivan suhteen, niin voi tehdä itsensä kanssa sovun ja elää ihan vain itsellisenä ihmisenä . Ainakin minulle näin on hyvä , en ole ihminen joka kaipaa fyysistä läheisyyttä ja muutenkin pidän siitä että voi tehdä justiinsa niin kuin itse tahtoo. Helppoa.
Itselleni taas fyysinen läheisyys (ei pelkkä seksi) on keskeinen osa hyvää elämää. Ilman sitä kuihdun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pari vuotta ja sit löydät jonkun kivan ihmisen.
Höpö höpö, harvoin löytää. Toki jos ei ole mitään standardeja kumppanille, niin ehkä sitten, juu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pari vuotta ja sit löydät jonkun kivan ihmisen.
Höpö höpö, harvoin löytää. Toki jos ei ole mitään standardeja kumppanille, niin ehkä sitten, juu.
Jotkut löytää, jotkut ei. Voi olla ihan sattumastakin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toipuminen suhteen päättymisestä on täysin yksilöllistä.
Ero henkilöstä, josta ei haluaisi erota, on verrattavissa siihen tilanteeseen, että puoliso kuolee.
Itsellä on puolison kuolemasta nyt yli 10 vuotta. Vuosien aikana olen saattanut purskahtaa jostain yhdestä asiasta hillittömään itkuun, joka muistuttaa hänestä jne. Vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut huomata, etten enää oikeastaan kaipaa puolisoani. Yhteinen biisikään ei saanut enää itkemään, kun kuuntelin sitä taannoin yms.
Itkettekö te vaikka sivusuhdetta vuosia pitäneen puolison perään? Tai sellaisen, joka on aina läiminyt ja haukkunut?
Oikeasti helpottaa nopeammin kuin aloittaja kuvittelee. Kuten hän itse sanoo, kyseessä ei ole niinkään tavallinen ero ja sydänsurut, vaan enemmänkin vieroitus.
Tuollaiset erot ovat rankkoja, mutta yleensä helpottaa kun on kärsinyt vieroitusoireet. On vain tärkeä muistaa, ettei "retkahda" uudestaan. Et pääse koskaan kärsimään vieroitusoireita loppuun, jos aina välillä annat pahalle pikkusormen. Eli se kuuluisa kylmä kalkkuna ja sitten vaan kulkee läpi sen viiltävän, huutavan ja raastavan tuskan.
Sen kun on käynyt läpi, avautuu silmät sille kuinka sairaassa suhteessa sitä on ollut ja kuinka luokattomasti on antanut itseään kohdella. Rakkaus jja ikävä kuolevat ja katoavat sillä hetkellä kun tuon tajuaa. Sen jälkeen on enää kysymys siitä, kuinka kauan kestävät itsesyytökset siitä, kuinka antoi itseään kohdalla.
Voimia aloittajalle. Pysy lujana ja sen jälkeen kun olet päässyt "kuiville", muista olla armollinen itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Jos pääset eroseminaari-nimisiin ryhmätapaamisiin (maksullista), se auttaa.
Itse löysin kriisikeskuksen eroryhmän (8 kertaa), joka oli maksuton, mutta runko ja käsiteltävät aiheet suht sama kuin eroseminaarissa, eli pohjautuvat Fisherin kirjoihin. Oli tosi, tosi kiva ja hyvä ryhmä, ja sain lopulta käsiteltyä eron, joka tapahtui jo vuosia sitten, mutta en ollut ymmärtänyt suhteen dynamiikkaa enkä oikein eroon johtaneita syitä. Olin siis 25 vuotta avioliitossa. Muiden osallistujien erot oli tuoreempia, mutta silti koin sopivani joukkoon. Nyt olen tosin jo seurustellut viidettä vuotta, mutta en koe katkeroituneeni erosta lasteni isän kanssa. Eli suosittelen lämpimästi eroryhmää!
Eron jälkeen opettelin elämään yksin hyvää elämää, en antanut sinkkuuteni rajoittaa tekemisiäni vaan päinvastoin, aloin tekemään juuri niitä asioita, jotka oli jääneet lasten vuoksi tauolle, heitin rinkan selkään ja lähdin luontoon ja matkustelin. Myöhemmin deittailin ja oli jotain pidempääkin tapailua, mutta juuri kun olin päättänyt, että nyt riitti deittailu ja keskityn vain itseeni, yhteisten tuttavien kautta tapasin nykyisen miesystäväni ihan yllättäen.
Aika eron jälkeen on ihan hlvettiä. Elin kuin kone: herää, juo kahvi, herätä lapset, pissata koirat, lähde töihin, käy kaupassa jne, tätä tiukkaa päivärutiinia jatkui kuukausia, kunnes seuraavana keväänä aloin pikku hiljaa miettimään mitä ovat asiat, joita haluan tehdä. Ja sitten aloin toteuttamaan niitä.
Olisikin ihan hiton kiva tietää, kuinka monta itkua pitää itkeä, ennen kuin erosta pääsee yli, voisi itkeä kaikki vaikka viikossa ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä ilman sitä kuristavaa kipua. Mutta ei se silleen mene. Ensin on vain pelkkää mustuutta, sitten pieniä valon pilkahduksia, jotka lisääntyvät, kunnes synkät hetket on vain hetkiä. Mutta ainakin itselle tuli vielä monta vuotta eron jälkeen hetkiä, jolloin synkkä koura veti takaisin erofiiliksiin. Eroryhmän jälkeen näitä ei ole tullut enää yhtäkään.
Kuten ystäväni sanoo, jos olet kävellyt metsään puoli vuotta, kestää kävellä metsästä pois puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi yleensäkään ottaen pitäisi mennä uuteen suhteeseen.Kokemuksesta sanon että kun on jo kypsällä iällä ja kokenut jokusenkin ei-toimivan suhteen, niin voi tehdä itsensä kanssa sovun ja elää ihan vain itsellisenä ihmisenä . Ainakin minulle näin on hyvä , en ole ihminen joka kaipaa fyysistä läheisyyttä ja muutenkin pidän siitä että voi tehdä justiinsa niin kuin itse tahtoo. Helppoa.
Tämä. Tai sitten voi toimiva ratkaisu olla, että seurustellaan, mutta asutaan erillään.
Epävakaasta voi toipua ja oppia pois hyvällä terapialla. Se on kovaa ja pitkäjänniteistä työstämistä mihin tarvitsee ammattilaisen apua. Mutta se palkitsee. Tv. Ex-epävakaa.