Menee hermot (omasta tahdostaan) lapsettomiin ystäviin

Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, ja monelle sinun kaltaisesi tilanne, missä lapsia on vain yksi, on hyvin helppo elämänvaihe.



Minulla oli raskaampaa kun lapsia oli kaksi siihen verrattuna, kun nyt neljän kanssa. Ja aloittaessani työelämässä elämäni oli raskaampaa, kuin nyt neljän lapsen äitinä.



Sitä sinulle on tässä yritetty selittää, että sinä et oikeasti voi tietää, mikä kenellekin on raskasta. Voi olla, että ystäväsi elävät nyt elämänsä raskainta aikaa, ja lasten tullessa elämä tasaantuu ja helpottuu. Tai vaikeutuu. Kaikki on mahdollista.



Sinä katsot asioita vain omasta kokemuksestasi lähtien, mutta jos osaisit asettua toisten asemaan, voisit huomata, että opit jotain uutta.



Muutenkin minua rasittaa tuollainen rankkuuskilpailu. Miksi ystävilleen ei saisi puhua niistä ongelmista mitä itsellä on, vaan pitäisi vain pönkittää sen tuoreen äidin itsetuntoa? Ei se mitään ystävyyttä ole.

se muuta puhuttavaa keksi kuin kakkavaipat ja famariauton malli. Onhan tää niin nähty.

"Helppoo elämää ei kirjaa kukaan aikakirjoihin" - Neumann? Ole sinä vain lapseton.

Olen akateemisesti koulutettu ihminen että luulisi minun osaavan muustakin puhua, ja niin teenkin. Puhumme ystävieni kanssa esim kirjoista, joita olemme lukeneet, ihmissuhteista, elämästä yleensäkin.



En minäkään heiltä juuri saa sympatiaa jos joskus valitan elämän olevan raskasta. KUN EIVÄT HE TAJUA MILLAISTA ON KUN EI OLE JUURI VAPAA-AIKAA EIKÄ MUUTA ELÄMÄÄ KUN PERHE-ELÄMÄ!

että kyllä minäkin aika kateellisena kuuntelen kun lapsettomat ystäväni puhuvat työpäivän jälkeen että " huhhuijaa, kun oli tylsä ilta, nukuin sitten 4 tunnin päiväunet kun en muutakaan keksinyt" :O voi että oliski tylsää nukkua 4h putkeen ILTAPÄIVÄLLÄ ilman että kukaan vaatii mitään :) mutta oikeesti, tähän väsymykseen kyllä on jo tottunut ja aamuvirkkukin minusta on tullut vaikka ennen olinkin täysin aamutorkku! ymmärrän kyllä ap.n pointin.

-elämä ei ole rankkuuskilpailu; aina on joku, jolla on rankempaa ja väsymys on muutenkin subjektiivinen kokemus

-ystävyys ei varsinkaan ole rankkuuskilpailu, eikä tälläisissä asioissa pitäisi joutua varomaan sanojaan ystävän läsnäollessa. Sanojaan on toki hyvä varoa todella arkaluonteisissa asioissa, mutta että lapseton ei saisi lapselliselle sanoa olevansa työpäivän jälkeen liian väsynyt tekemään jotaina?

-sinä ITSE ajattelet asioita vain ja ainoastaan omasta kokemuksestasi käsin, vaikka syytät juuri siitä lapsettomia ystäviäsi

-et itse ole valmis ottamaan vastaan ystäviesi kokemuksia tai murheita sellaisenaan ja silti syytät heitä siitä, että vain OMAT asiat koetaan kiinnostaviksi ja niistä pitäisi toistenkin kiinnostua



Get the point, ap?

Tätä asiaa olen itsekin miettinyt paljon. Minullakin on paljon sinkkuystäviä ja lapsettomia pareja.

Olen ajatellut niin että ihminen joka tapauksessa muuttuu lapsen saadessaan. Ei ole sinun ystäviesi vika etteivät voikaan ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Kyllä ne mielipiteet sitten muuttuvat heilläkin kun niitä lapsia putkahtaa taloon.

ilmeisesti ystäväsikin osaavat sitten puhua muustakin, kuin omista talvitakeistaan ja väsymyksestään? Vai pidätkö sinä heille monologia kirjoista, ihmissuhteista ja elämästä?

Kuule puhut nyt itseäsi yhä pahemmin pussiin. Ehkä ystäväsi eivät anna sinulle sympatiaa, eivätkä yritä ymmärtää sinun kokemustasi perheellisenä, mutta etpä anna sinäkään heille sympatiaa tai ymmärrä heitä. Kyllä vakka kantensa valitsee.

Ja minut tunnetaan hyvänä kuuntelijana, jolle monet purkavat huoliaan koska todella kuuntelen heitä. Ärsyttää vaan välillä heidän ongelmiensa 'triviaalisuus', vaikka toki heillä on myös ns. oikeita ongelmia ja huolia. Tekisi mieli vaan joskus sanoa esim että no kuule, minne se aika oikein katoaa kun sinulla on joka ilta n. 6-7 tuntia töiden jälkeen tehdä mitä ikinä haluat?

vielä lapseton. Eikä minulla ole nyt ongelmaa lapsettomien tai sinkkuystävieni kanssa, kun itselläni on perhe. Kyse on ihan yksilöistä. Jos on myötätuntoisia, kuuntelukykyisiä, avoimia ja fiksuja, TODELLISIA ystäviä, osaa kyllä eläytyä toisen elämäntilanteeseen, tai ainakin luottaa toisen omaan kuvaukseen ja arvioon siitä.



Ei tarvitse vertailla tilanteita ja väheksyä toisen kokemuksia. Ehkä teillä on vaan vähän yksinkertaisia kavereita tai pohjimmiltaan huonoja ystävyyssuhteita? Ja kuten sanottu, niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

muutaman lapsen yksinhuoltajan tms. tekisi sinulle mieli sanoa, että mihin ne kaikki sinun resurssisi katoavat, kun sinulla on vain yksi parivuotias lapsi?



Miksi se ei mene jakeluun, että jaksaminen on subjektiivinen kokemus ja koostuu niin monesta tekijästä? Jos ystäväsi on väsynyt, hän on väsynyt. Piste. Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko sinä väsynyt vai et tai kuinka paljon enemmän sinä jaksat. Mikäli sinulla on vaikeuksia ottaa vastaan erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kokemuksia, ehkä sinun ei kannattaisi kaveerata heidän kanssaan.

6-viikkoisen äitiä, kun se ei tiedä mistään mitään.



Jos olet sama, sinulla on ongelma. Olet ehkä jotenkin masenutunut tai turhautunut. Miksi muiden ihmisten elämä tai sanomiset on sinulle tuollainen ongelma?

ja vain se Virallisesti Rankempaa Elämää viettävä saa koskaan purkaa harmejaan mistään asiasta... Se rankkuuskilpailun häviäjä ei saa edes haluta uutta talvitakkia, kun vanha talvitakki ei ole rankka asia.

Itselläni on yksi lapseton ystävä, josta ajattelen samalla tavalla kuin ap. Mutta koen asian niin, että hän on ihan vain perusluonteeltaan omaan napaan tuijottava, pitää omia asioitaan aina muiden asioita tärkeämpinä ja muutenkin kaikkea omaan elämäänsä liittyvää hyvää ja huonoa muiden vastaavia juttuja merkityksellisempinä.



Hän ei kysele toisten vointia tai väsymystä, valittaa itse aiheutetuista ongelmista, itseaiheutetusta väsymyksestä, itseaiheutetusta vähäisestä ajasta puolison kanssa jne. Minä en valita turhasta, tai jos valitan esim. väsymystä niin totean, perään, että toisaalta tilanteeseen tottuu ja mistään hinnasta en antaisi lapsia pois tms. Tai että väsymys on sen kaiken arvoista. En halua ikinä vertailla elämiemme rankkuutta/paremmuutta, meillä on niin erilaiset elämät ja intressit. Mulla ne tärkeimmät asiat on mies ja lapset. Kaikki muu tulee kaukana perässä. Kaikista paras heitto tältä ystävältä oli se, kun hän perui lupauksensa ottaa esikoisemme hoitoon jos kuopuksen synnytys käynnistyy yöllä... Lupasi ensin ja kiitin tosi vuolaasti ja sanoin, että ilman häntä joutuisi mieheni jäämään kotiin esikoisen kanssa. Myöhemmin perui lupauksensa vedoten siihen, että hänelle yöuni on tosi tärkeä ja ei voi rentoutua, jos tietää että jonakin yönä voi joutua heräämään kesken unien! Ja perään pahoittelu, ei kai haittaa, saattehan järjestymään asian muutenkin...



Mutta muut lapsettomat ystäväni eivät todellakaan ole samanlaisia! He ovat ihan kuten minäkin: eivät valita turhasta tai itse aiheutetuista ongelmista, eivät koe tarvetta vertailla, ottavat huomioon ystävän tilanteen jne.

että lapsettomien ja äitien murheet ja kiinnostuksen kohteet on erilaiset. Jos on lapsia, ne on PAKKO asettaa etusijalle, niin se vaan on. Ja jos niitä ei ole, hoitaa ja murehtii sitten vaan ne omat asiat. Ymmärrän kyllä ap:ta, mutta tässä on faktat. Ihmisten elämät on erilaisia, mutta silti yhtä arvokkaita.

mä olen äitiyslomalla ja mä kuolen tylsyyteen. Lapseni on helppo, syö ja nukkuu erittäin hyvin. Mä olen KATEELLINEN ihmisille, joita väsyttää ja joilla on jotain tekemistä. Mä täällä nyhjään tuon nyytin kanssa ja kuolen näihin rutiineihin jne.

Mä luulen,ettei tämä kotonaolo sovi mulle ollenkaan. Ei lainkaan. Siivoan/leivon/ompelen päivät ja odotan aikaa, että pääsen töihin.

Mikään ei nimittäin ole niin raivostuttavaa kuin odottaa, että tuo vauva herää. Tylsää!!

Ja en tykkää käydä missään tuoreiden äitien tapaamisissa, kun kaikki on vaan niin veteliä eivätkä muka ehdi tehdä mitään.

Kyllä on monta kertaa ottanut päähän kun on pyytänyt lapsettomia meidän keskimmäisen lapsen kummeja käymään, ihan siis vaan käymään meillä että näkisivät kummityttöään, niin ei voi kun on niin kauhea KIIRE! Ja syyt on justiin samanlaisia kun mitä ap sanoi. Lapsettomat ei tiedä kiireestä YHTÄÄN MITÄÄN!

raskaampaa kuin kotona olo. Työelämä voi nykypäivänä todella viedä mehut.

Ne lapsettomat ja sinkut tekee kaikki työt, jotka lapselliset jättävät taakseen, kun heidän on lähdettävä tarhaan hakemaan lapsia.

Mä olen samaa mieltä kuin neljän lapsen äiti. Ihmiset nyt kokevat eri asiat rankoiksi eri aikoina.



Meillä on perushelpot ja terveet lapset ja ollaan sovittu niin työnantajan kanssa, että ei olla uraputkessa nyt pariin vuoteen. Mulla on elämä aika hyvällä mallilla eikä erityisen rankkaa. Ääneenhään tätä ei saa sanoa, koska lapsiperheen elämän kuuluu karseaa rutiiniraatamista päivästä toiseen.



Paljon rankempaa oli silloin kun ei ollut lapsia, kun piti lentää vähän päästä jonnekin maan ääreen ja oli paljon duunia. Koko ajan oli jetlägi ja joka viikko uudet asiakkaat, tavoitteet ja paineet.



Mutta se, että mulla on perhe, ei ole tehnyt musta autereista ja filosofista äitihahmoa. Ystäväpiirin kuumin sähköpostikeskusteluaiheet on tällä hetkellä mitkä talvisaappaat itselle, entä kantsiiko mennä katsoon Erottamattomat, mennäänkö teatteriin ja koska nähdään.

Niin syvää etten mä ainakaan edes ymmärrä, mutta mä oonkin lapseton.