Sairauden jälkeinen haluttomuus - kuinka pitkän ajan kuluttua on "oikeus" vaatia muutoksia asiaan?

Sinulla ei ole oikeutta vaatia yhtään mitään eikä puolisollasi mitään velvollisuutta suostua mihinkään. Eroa jos on pakko, mutta silloin olet kusipää.

Ymmärrettävästi hankala tilanne. Näkisin, että yksipuolista oikeutta vaatia mitään ei tietenkään ole, koska on kyse toisen kehosta. Ainoa mitä tuossa ihmettelen on se, miksi puolisosi esittää ettei mitään ongelmaa ole olemassakaan? Itse vastaavassa tilanteessa kokisin, että velvollisuuteni haluttomana on ainakin ottaa asia keskusteluun ja miettiä, onko olemassa ratkaisua.

Olin itse rintasyöpäleikkauksessa 2 vuotta sitten ja puolison kanssa keskusteltiin jo ennakkoon seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja mietittiin vaihtoehtoja, miten toimia mahdollisen haluttomuuden kanssa. Tämä toi minulle erittäin paljon henkistä turvaa tuona raskaana aikana. Eli keskustelua siis suosittelisin! Ei ne halut sillä välttämättä palaa, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole.

Puolitoista vuotta on itse asiassa kovin lyhyt aika esim. syöpäleikkauksesta / hoidosta toipumiseen. Kysymystä ei varmasti ole ilkeäksi / pahalla tarkoitettu, mutta kuvastaa vain sitä ettei kirjoittajalla itsellään ole kokemusta vakavasta sairaudesta. Sen rinnalla seksi ei kyllä kovin tärkeältä tunnu.

Et voi vaatia yhtään mitään ja ylipäätään, olisitko oikeasti muka valmis seksiin tietäen, ettei toinen halua?

Sen sijaan mitä pitää tehdä, on alkaa keskustella asiasta vaikka se kuinka vaikeaa olisikin. Tarvittaessa ottaa vaikka ammattilainen avuksi keskusteluun.

Noh, miten puolisosi seksuaalinen minäkuva jaksaa? Kokeeko hän itsensä kelpaamattomaksi ja epäseksuaaliseksi? Entä miten sinä hänet koet? Naisen tulee kokea olonsa aidosti kauniiksi, hyväksi ja haluttavaksi ennen kuin hän on valmis seksiin.

Jos kyse on miehen haluttomuudesta niin kyllä miehen pitää toimia silloin kun nainen käskee mutta jos kyse on naisen haluttomuudesta niin miehen pitää varautua seksittömään loppuelämään. Seksielämä pitää toimia naisia varten naisten ehdoilla, seksissäkin miehellä on vain sen kaiken työntekijän rooli kun miehen pitää tyydyttää naisen seksuaaliset haluat!!!!

Isosta toimenpiteestä ja hoidoista toipuminen ottaa aikansa, siihen ei voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa, se prosessi on käytävä itse omassa päässä. Keskustelu läheisen kanssa on auttanut minua, samoin ammattilaisen kanssa käydyt keskustelut. Kiitos sairaalan syöpäosaston, keskusteluapua oli tarjolla riittävästi.

Itse olen sairastanut kolme vuotta. Viimeiset syöpähoidot loppuivat vasta hiljattain. Lisäksi kävin läpi useita vatsan alueen leikkauksia. Niistä toipumisen aikana ei todellakaan tullut seksi mieleen. Syöpähoidot pilasivat limakalvot, oma nautintoni on täysin kadonnut, kipuja on edelleen. Lisäksi käyn edelleen itseni kanssa jonkinlaista prosessia kehon muutosten vuoksi. Inhoan arpista vatsaani ja luisevaa vartaloani, josta on kadonnut kaikki lihakset ja muodot. Haluan piiloutua maailmalta paksujen villakerrosten alle.

Puolisoni on ollut ymmärtävä. Hän tietää mitä käyn läpi. Hän on kulkenut vierelläni tämän vaikean ajan ja on jaksanut odottaa. Tällä hetkellä itselleni läheisyys ja halailu on tärkeämpää kuin seksi. Sitäkin olemme jo kokeilleet, mutta varovasti ja harvakseltaan kipujeni vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Noh, miten puolisosi seksuaalinen minäkuva jaksaa? Kokeeko hän itsensä kelpaamattomaksi ja epäseksuaaliseksi?

Entä miten sinä hänet koet?

Naisen tulee kokea olonsa aidosti kauniiksi, hyväksi ja haluttavaksi ennen kuin hän on valmis seksiin.

Vierailija kirjoitti:

Noh, miten puolisosi seksuaalinen minäkuva jaksaa? Kokeeko hän itsensä kelpaamattomaksi ja epäseksuaaliseksi? Entä miten sinä hänet koet? Naisen tulee kokea olonsa aidosti kauniiksi, hyväksi ja haluttavaksi ennen kuin hän on valmis seksiin.

Minä kyllä uskaltaisin väittää, ettei tarvitse kokea oloaan kauniiksi, vaan halutuksi kaikkine "vikoineen" ja rakastetuksi.

Miksi sinä et voi ottaa asiaa puheeksi, miksi tunget kaiken vastuun puolisolle? Entä jos hän olettaa, että pidät häntä epäseksikkäänä ja iljettävänä, hän ei vain uskalla kysyä-

Normaalisti ihmissuhteissa pystytään puhumaan asioista eikä olla aistivinaan tai kokevinaan toisen tunteita. Puhukaa asiasta vai pelkäätkö, että puoliso toteaa, että seksi kanssasi oli niin kurjaa, ettei hän halua sitä enää kokea.

Lisääntymisiän jälkeen kaikki tuollainen on ylipäätään pelkkää libidovetoista liskoaivoilua ja elukkatouhua. Jätä vaimosi rauhaan.

No jos ei kotona niin sitten vieraissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, miten puolisosi seksuaalinen minäkuva jaksaa? Kokeeko hän itsensä kelpaamattomaksi ja epäseksuaaliseksi? Entä miten sinä hänet koet? Naisen tulee kokea olonsa aidosti kauniiksi, hyväksi ja haluttavaksi ennen kuin hän on valmis seksiin.

Minä kyllä uskaltaisin väittää, ettei tarvitse kokea oloaan kauniiksi, vaan halutuksi kaikkine "vikoineen" ja rakastetuksi.

Ihan hyvä huomio, mitä tuo sana kenellekin tarkoittaa. Ehkä hain tuolla vain yleisesti sitä, että hän ei kokisi olevansa kumppanille vain lihanpala jolta odotetaan seksiä, vaan aidosti kaikkinensa haluttava ja ihana.

Puolitoista vuotta on oikeasti aika lyhyt aika, kun on vakavasta sairaudesta toipumisesta kyse.

Itse olen toipumisprosessissa ja nyt, reilu vuosi sairastumisesta, seksi on hiljalleen palailemassa suhteeseemme. Ensimmäinen reilu puoli vuotta meni niin, että seksi oli viimeisimpiä asioita joka kävi mielessä. Jossain kohtaa havahduin siihen, että seksiä ei tosiaan ole ollut ja tämä aiheutti painetta ja ahdistusta. Yritin olla, kuin asiaa ei olisi olemassa, mutta onneksi kumppanini on niin uskomaton, että aistii kyllä mitä mielessäni liikkuu ja kävimme asiasta hyvän keskustelun. Se helpotti omaa oloani ja kun vihdoin alkoi tuntumaan siltä, että seksi voisi taas onnistua, noiden keskusteluiden takia oli huomattavasti vähemmän paineita.

Alle kolmikymppisiä mekin.

Vierailija kirjoitti:

No jos ei kotona niin sitten vieraissa.

 

No eikun uutta matoa koukkuun.

Kannattaisiko aloittaa pussailusta ja jos sen myötä palaisi halut?

Hankala tilanne. Rintasyöpä vei rintani ja hiukseni, enkä tunne olevani nainen ollenkaan. Hoidot vievät myös normaalin hormonitoiminnan. Annoin miehelle luvan hakea seksaalista tyydytystä muualta, mutta ei ole halunnut. Haluni ovat hiljalleen syttyneet, mutta spontaanisti ei vain paneta, ei millään. Yhdyntää varten tarvitsen peruukin, tekotissin ja klitoriksen stimuloimista. Orgasmin saaminen ei onneksi ole vaikeutunut lainkaan. Avoin keskustelu auttaa. 

Sairaus on vaikuttanut puolisosi minäkuvaan. Hän ei pidä enää itseään haluttavana. 

Itse en ole antanut minkään vaikuttaa siihen, etten voisi harrastaa seksiä. Keskenmenovaaran vuoksi meillä oli selibaattia, en tiedä olisiko tarvinnut, mutta mieheni arasteli siinä tilanteessa koskea minuun.

Olemme sextailleet vaikka minulla on ollut jalka ja käsi kipsissä - ei sentään samanaikaisesti. 😆

Onko puolisosi elämä muuten palannut kuinka entiselleen, eli tekeekö hän asioita joista hän ennen nautti vai ovatko ne jääneet pois? Näkeekö hän ystäviään, käykö heidän kanssaan ulkona tuulettumassa, tms? Sairastaessa on vaarana unohtaa kuka on, mutta ihan pieni asia tai vaikka oikean ystävän tapaaminen tai laittautuminen ja tyttöjen kanssa ulkona käyminen voi muistuttaa, että hei, minähän olen n a i n e n.