Joudun varomaan mitä miehelle sanon, onko ok?
Joku jostain ihmeen syystä poisti edellisen ketjun, joten kysyn uudestaan.
Meillä on ollut muutamia todella pahoja riitoja viime aikoina. Vaikka muuten rakkautta on aina ollut paljon.
Olen tarkkailija ja pakostakin huomaan asioita muissa. Varsinkin läheisessä ihmisessä ja myöskin huolehdin. Koska rakastan. Olen huomannut näitä myös miehessä. Usein asiat ovat olleet syvällisempiä, mutta esimerkin vuoksi kerron että kun kysyin häneltä onko hän nukkunut tarpeeksi, se ärsytti häntä. Kysyin koska eräs hänen harrastus oli vienyt hänen aikaa ja valvottanut ja hän oli väsynyt. Kysymykseni ärsytävät häntä, siis sellaiset että kerron että hän vaikutti tietynlaiselta, onko huomioni totta, miltä hänestä tuntuu. Kysyn koska haluan lähentyä hänen kanssa.
Kerran jo lähes aikiuinen poikani oli käymässä ja poika hlausi tehdä jotain kahdestaan. Kun tulimme kotiin, mies vaikutti ärtyneeltä. Myöhemmin kerroin miltä hän vaikutti ja siitäkin tuli iso riita.
Hän on sanonut että olen tarkkasilmäinen. Miksi siis kysmyksseni ärsyttää häntä ja onko se ok että hän sanoo etten saa kysyä niitä niin?? Minun pitäisi kysyä sillä tavalla etten "oleta" mitään.
Minusta tuntuu että joudun varomaan häntä.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä itse kysymyksissä ole mitään vikaa tai ahdistavaa. Mutta ihminen, jolla on hyvin vahva menettämisen pelko, saattaa esittää ne kysymykset sellaisella äänensävyllä tai painotuksella, että se kuulostaa vaativalta utelulta.
Hmm ok, kiitos, kiinnitän huomiota tähän.
ap
Mies kaipaa positiivista huomiota. Jos huomautuksesi ovat useimmiten negatiivissävyisiä, niin kukapa niistä tykkäisi. Älä kysy oletko nukkunut tarpeeksi, koska kysymyksessä on jo oletus siitä, ettei ole nukkunut. Nukuitko hyvin olisi parempi. Mieti omaa asennettasi mieheen. Onko se myönteinen vai kielteinen. Asenne heijastuu sanavalintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Heh, Joku jostain ihmeen syystä poisti edellisen ketjun, joten kysyn uudestaan.
Osasit ihan ulkomuisista kirjoittaa teksin tisamalleen samalla tavalla?
Edellinen sivu oli yhä auki ja antoi palata tekstiin vielä uudestaan vaikka ketju katosi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa.
Ja illalla peitellään sänkyyn ja annetaan suukko. Luetaako satu myös?

Katselisin ja kuuntelisin tuollaista ehkä kaksi päivää, jonka jälkeen kyselyikäinen saisi etsiä itselleen uuden kodin.
No sitten ei kannata olla ihmisten kanssa tekemisissä jos toiset ihmiset eivät millään lailla kiinnosta.
Jos ei aikuinen ihminen osaa ihan itse kertoa jos on jotain mistä minun pitäisi olla tietoinen niin pärjään varsin hyvin ilman ks. tietoa ja ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ok ja sun tarina on tyhmä. Mikään laki ei pakota elämään epäkypsän kiukuttelijan kanssa SUKUPUOLEEN KATSOMSTTA.
Kiva että huoleni ja kysymykseni on tyhmä. Olet aika empatiakyvytön ja ilkeä.
Ei siinä ole mitään kivaa että kirjoitat tyhmiä asioita. Se on pelkkää palvelintilan tuhlaamista.
Sinäkö sen päätät mikä on, narsisti
Jos niin haluat, vajucci.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ok ja sun tarina on tyhmä. Mikään laki ei pakota elämään epäkypsän kiukuttelijan kanssa SUKUPUOLEEN KATSOMSTTA.
Kiva että huoleni ja kysymykseni on tyhmä. Olet aika empatiakyvytön ja ilkeä.
Ei siinä ole mitään kivaa että kirjoitat tyhmiä asioita. Se on pelkkää palvelintilan tuhlaamista.
Koeta kasvaa aikuiseksi !Et ymmärrä elämästä ja parisuhteesta näköjään alkeellisiakaan asioita
Koita sinä vaikka imeä persvittua.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei ole puhuttu mistään kuulustelusta. Ihan vaan tehty huomio "olet väsynyt" ja kysytty asiasta. Sillä ei ole mitään tekemistä kuulustelun kanssa.
AP:n puoliso varmaan tietää ihan itse onko väsynyt tai ei, ja jos hän kokee tarpeen AP:n saada tietää asiasta, hän osaa myös varmaan ihan itse avata suunsa ja kertoa siitä.

Eli mitään ei saa kysellä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa.
Juuri näin. Pitää kuitenkin antaa toiselle myös omaa tilaa. Toiset tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset. Ap:n tapaus vaikuttaa siltä, että mieheltä ei saisi kysellä mitään. Sellainen ei ole normaalia terveessä parisuhteessa.
Yksi huomio tästä keskustelusta. Älkää tulko vänisemään tänne palvelintilan tuhlaamisesta yms. jos sanomisten laatu on tuollaista alatyyliin solvaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa.
Ja illalla peitellään sänkyyn ja annetaan suukko. Luetaako satu myös?
Itse asiassa joo. Olisin hyvin huolissani jos en saisi aamuin illoin suukkoa, ja joka kerta kun nähdään jossain. Eikö sinun kumppanisi anna iltasuukkoa? Iltasatukin pitää paikkansa, mies tykkää lukea ääneen. Ja minusta on kiva kuunnella. En olisi uskonut, että viisikymppisenä voisin saada näin hyvän parisuhteen mutta niin tässä pääsi käymään. Älkää tyytykö vähempään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa.
Juuri näin. Pitää kuitenkin antaa toiselle myös omaa tilaa. Toiset tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset. Ap:n tapaus vaikuttaa siltä, että mieheltä ei saisi kysellä mitään. Sellainen ei ole normaalia terveessä parisuhteessa.
Kyllä häneltä saa kysellä. Mutta ne kysymykset joissa on muutakn taustaa, minun havaintoihin perustuvaa, on jotenkin väärin. Minusta tämä kertoo että havaintoni on oikeassa ja hän itsekin tietää sen. Se ärsyttää häntä. Koska en yleensä sano että hei huomasin tämän.
ap
Parisuhteessa kuuluu olla kiinnostunut toisesta ja hänen voinnistaan, mutta pitkälle viedyt tulkinnat toisen ilmeiden perusteella eivät kehitä kommunikaatiota vaan päinvastoin. AP:n tilanteesta minulle tulee vaikutelma, että mies on ärtynyt ap:n tulkintoihin hänen voinnistaan. AP esim tulkitsi, että mies on ärtynyt, koska hän kävi poikansa kanssa jossain.Voihan olla, että mies oli ärtynyt koska lempifutisjoukkue oli hävinnyt, tulosveto oli mennyt pieleen, mies oli syönyt jotain sopimatonta ja mahaa väänsi jne, jne. Väsyneisyydestä kysymisen mies on ehkä kokenut arvosteluksi, koska ap:n tekstistä saa kuvan että ap ei hyväksy miehen aikaavievää ja valvottavaa harrastusta, vaikka mies kokee harrastuksen ajan ja yöunien menetyksen arvoiseksi. AP:lle antaisin ohjeeksi, että ole kiinnostunut toisesta ja hänen voinnistaan avoimin mielin, ilman omia tulkintojasi tilanteesta.
Miksi miestä pitää "lukea" koko ajan, etkö luota häneen vai itseesi? Jos on miehellä ollut kuormittava päivä niin ärtymystä on hyvä tasoittaa ennen siitä raportointia muille.
Voin kuvitella että nainen ja lähes aikuinen lapsi oikein odottaa valmiina kotona millaisella ilmeellä se mies oikein tänään tulee tällä kertaa kotiin.
En ymmärrä miten tästä saa tehtyä niin vaikeaa. Joo, mullakin on käynyt niin, että kumppani kysyy jostain "turhaan". Yhtenä päivänä olin ihan vaan väsynyt, ja hän kysyi että olenko surullinen jostain, eli teki tulkinnan havaintonsa perusteella. Tämmöisestä asiasta ei ärsyynnytä, suututa tai kiukutella, vaan sitten korjataan että ei, vähän väsytti mutta kaikki on muuten ok, kiitos kun huomasit ja kysyit. Niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa kuuluu olla kiinnostunut toisesta ja hänen voinnistaan, mutta pitkälle viedyt tulkinnat toisen ilmeiden perusteella eivät kehitä kommunikaatiota vaan päinvastoin. AP:n tilanteesta minulle tulee vaikutelma, että mies on ärtynyt ap:n tulkintoihin hänen voinnistaan. AP esim tulkitsi, että mies on ärtynyt, koska hän kävi poikansa kanssa jossain.Voihan olla, että mies oli ärtynyt koska lempifutisjoukkue oli hävinnyt, tulosveto oli mennyt pieleen, mies oli syönyt jotain sopimatonta ja mahaa väänsi jne, jne. Väsyneisyydestä kysymisen mies on ehkä kokenut arvosteluksi, koska ap:n tekstistä saa kuvan että ap ei hyväksy miehen aikaavievää ja valvottavaa harrastusta, vaikka mies kokee harrastuksen ajan ja yöunien menetyksen arvoiseksi. AP:lle antaisin ohjeeksi, että ole kiinnostunut toisesta ja hänen voinnistaan avoimin mielin, ilman omia tulkintojasi tilanteesta.
Hieno tulkinta, olet varmasti oikeassa. Kuitenkin, miehen käytös näkyi myös poikani suuntaan ja se ei minusta ole ok. Varsinkaan jos se myöhemmin keilletään ja huomioistani suututaan. Olisin halunnut kuulla miltä hänestä oikeasti tuntui, mutta minusta tuntuu että se se on usein hänelle vaikeaa. Varsinkin jos iihen liittyy jotain ns negatiivista hänestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mies kaipaa positiivista huomiota. Jos huomautuksesi ovat useimmiten negatiivissävyisiä, niin kukapa niistä tykkäisi. Älä kysy oletko nukkunut tarpeeksi, koska kysymyksessä on jo oletus siitä, ettei ole nukkunut. Nukuitko hyvin olisi parempi. Mieti omaa asennettasi mieheen. Onko se myönteinen vai kielteinen. Asenne heijastuu sanavalintoihin.
🤣🤣🤣 on herkkää kananmunankuorilla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten tästä saa tehtyä niin vaikeaa. Joo, mullakin on käynyt niin, että kumppani kysyy jostain "turhaan". Yhtenä päivänä olin ihan vaan väsynyt, ja hän kysyi että olenko surullinen jostain, eli teki tulkinnan havaintonsa perusteella. Tämmöisestä asiasta ei ärsyynnytä, suututa tai kiukutella, vaan sitten korjataan että ei, vähän väsytti mutta kaikki on muuten ok, kiitos kun huomasit ja kysyit. Niin yksinkertaista.
Niin minullain edellisesä suhteessa mies olisi vain ilahtunut, jos olisin kysellyt näin. Nyt oikeasti välitän, haluan kuulla ja haluan saada tämän toimimaan.