Anu Pensola ja talo Italiassa
Olen aina ihaillut Anun luovuutta, mutta samalla ihmetellyt. Anu on ostanut ja remontoinut ainakin neljä taloa, tehnyt käsitöitä, kirjoittanut kirjoja, saanut lapsia, eronnut ja avioitunut uudestaan.
Valtava määrä eläimiä kissasta lampaisiin ja melanooman sairastuminen.
Ei ihme, että paloi loppuun. Kaikesta materiasta luopuminen ja irtiotto pakureissulle Italiaan oli varmasti hyvä idea, mutta miksi jo menomatkalla piti ostaa 11-huoneen valtava pommikuntoinen talo?
Ei ihme että riitelyksi meni ensimmäinen kuukausi Italiassa, vaikka somessa annettiin idyllinen kuva elämästä.
Miksi taas piti hommata työleiri?
Kuulostaa aika maaniselta.
Kommentit (182)
Olen aina tykännyt Anun kädentaidoista ja taiteilijana hän on mielestäni todella lahjakas.
Kirjan ajattelin ensin ostaa, mutta en tykkää että Anu meni tälle linjalle, että omia ja miehensä intiimiasioita levittämällä yrittää saada myyntiä kirjalleen. Pelkästä elämästä ja uuden arjen opettelusta Italiassa olisi luullut saavan tarpeeksi aineistoa kirjaan. Ei olisi tarvittu jotain masturbointikuvauksia tai paljastuksia miehen alhaisesta libidosta.
Ei miehet meitä yli viisikymppisiä naisia halua. Itselleni on ihan tuttua ettei meillä ole mieheni kanssa seksiä ja masturbointi on ainoa konsti.
Niin mitä tämä Anu tekee työkseen? Kai se on sitten pakko kirjoittaa noita pehmop*rnojuttuja, jotta saa rahaa? Surullista. Olin Anun kanssa samaan aikaan lukiossa ja olen murehtinut sitä, etten ole kovin menestynyt, mutta tiedä onko Anukaan sitten. Kamalaa miehelle ja lapsille, että kirjoittaa tuollaisia juttuja. Ehkä nuorimmalle on hyvä, että asuvat Italiassa ja ettei koulukaverit varmaan tiedä näitä "kruunuchakroja" :(
Kuka sillä rahoittaa nuo sekoilut ?
Miksi kaikkien unelma on ostaa Italiasta talo ja rempata sitä? Miksei kukaan unelmoi mistään muusta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos joku mies kertoisi iltapäivälehdelle miten löysi miehuutensa tumputtaessaan keskellä lattiaa hikisenä?
No oli tuo naisenkin kertomana koomista. Ja noloa. Kaikkea ei tartte julkisesti kertoa.
Minkä ikäisiä Anun vanhimmat lapset ovat?
Taitavat olla aikuisia jo?
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien unelma on ostaa Italiasta talo ja rempata sitä? Miksei kukaan unelmoi mistään muusta?
Jos tykkää lämmöstä ja rennommasta elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiassa ja Ranskassa kutsutaan vuoden 1850 jälkeen valmistuneita rakennuksia ja kivitaloja uudisrakennuksiksi. Kaikkialla on yli tuhat vuotta vanhoja rakennuksia.
Ei ainakaan asuinrakennuksina.
Tottakai myös asuinrakennuksina.
Vaihdevuosihöyryissä nainen astuu nappoon noissa talohankinnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos joku mies kertoisi iltapäivälehdelle miten löysi miehuutensa tumputtaessaan keskellä lattiaa hikisenä?
Naurattaa tuollainen mielikuva! 😂
M37
Mikä tää trendi on että keski-ikäiset säälittävät naistoimittajat tekee elämänmuutoksen, lopettaa vaatteiden ostamisen, lähtee pakumatkalle tai ostaa talon Italiasta. Siitä onkin sitten pakko kirjoittaa kirja, vai oliko niin että kirjan kirjoittaminen oli se alkuperäinen motiivi. Sitten voi vähän nöyryyttää miestäkin siinä sivussa.
Anu vaikuttaa olevan varsin levoton ja käyvän ylikierroksilla. Juoksee jonkun kumman unelman perässä, rauhaa ei löydä mistään. Jonkun pitäisi kertoa Anulle, että jos mieli on sekaisin, ei se rauha elämään löydy työleirin paikkaa vaihtamalla.
Kirjan myynti varmistetaan seksitekstillä. Mies on varmaan iloinen päästessään kirjan sivuille.
Lapsi tuossa säälittää.
Täällä Savossa Anun tyyppisistä ihmisistä sanotaan että heillä "hyvä eestä pakenoo". Eli suomennettuna, heillä ei ole asiat hyvin missään, ja he eivät ole tyytyväisiä mihinkään.
Miettikääpä, jos viisikymppinen mies kirjoittaisi kirjan siitä kuinka myy kaiken omaisuutensä ikäkriisinsä kourissa kipuillessaan, pakkaa akkansa ja lapsensa pakettiautoon ja lähtee etsimään itseään ja inspiraatiota etelä- euroopasta, ostaa päälle kaatuvan talorötiskön italian takahikiältä, raivoremontoi mökkiä kaikki rahansa menettäen, postaisi samalla sokerisia päivityksiä ihanasta elämästään, vaimoa (jostakin kumman syystä) lakkaisi seksi kiinnostamasta, ja mies valittaisi ja vinkuisi seksinpuutetta mutta löytäisi itsensä ja miehuutensa tumputtelemalla kun vaimolle seksi on evvk kaiken sen remonttipölyn ja rahanpuutteen keskellä.
Niin olisiko mies vahva, voimautunut, rohkea ja upea, vaiko ihan vain umpitollo?
^ No niinpä! Muutenkin tuota Anun menoa jo useampia vuosia seuranneena hänestä on piirtynyt aika itsekäs ja itsekeskeinen kuva. Kaikki pyörii aina Anun tarpeiden ja mielenoikkujen ympärillä ja kun Anu jotain saa päähänsä, niin siinä ei paljon muulta perheeltä kysellä. Nyt tässä Italian-reissussa säälitti miehen ja tutusta ympäristöstään riivityn lapsen lisäksi kaikki ne eläimet, joita sinne maalaistaloon oli vuosien aikana keräilty. Koira sai sentään tulla mukaan mutta kaikki (4?) kissaa, mukaan lukien lapsen lempikissa, lakkasivat vain olemasta. Yhtäkkiä ei puhuttu sanallakaan mihin nämä ennen niin tärkeät lemmikit menivät ja mitä niille tapahtui. Tärkeintä oli että joogahöyryinen Anu pääsi uusiin maisemiin meditoimaan ja avautumaan jollekin uudelle ihmeelliselle seitsenvuotiskaudelle. Hän vaikuttaa todella epävakaalta ja minä-keskeiseltä ihmiseltä.
Muistaako joku vielä sen Anun Kotoliving lehden?
Ostin aikanaan pari irtonumeroa ja ihmettelinkin kun Anu itse oli melkein joka aukeamalla. Taitaa olla perää tuossa itsekeskeisyydessä kyllä.
Minä ihailen Anun aikaansaavuutta. Todella tuottelias ja idearikas ihminen!
Vierailija kirjoitti:
Minä ihailen Anun aikaansaavuutta. Todella tuottelias ja idearikas ihminen!
Anu on lahjakas ja luova, mutta samalla itsekeskeinen tyyppi.
En ole mikään siveyspoliisi, mutta jotenkin ällöttää kirjan myyminen paljastamalla miten mies ei kiinnostu seksistä ja kuinka itsetyydytys on niin ihanaa. Plääh.