Lue keskustelun säännöt.
Apua!En halua "jakaa" ystäviä puolison kanssa
09.03.2025 |
Kaipaan vertaistukea tai uusia ajatuksia itseäni häiritsevään asiaan!
Minulla on joku outo päähän pinttymä, että kaverit ovat aina omia kavereita ja puolison ei välttämättä tarvitse juuri viettää aikaa heidän kanssaan. Olen aina hieman ihmetellyt ystäviä, jotka ovat "raahanneet" puolisonsa mukaan vaikka illanviettoon tai synttäreille. (En tiedä miksi minun on tarpeellista käyttää sanaa raahata - joka on jo negatiivinen ilmaisu) Toki aina jos jonkun puoliso on tullut paikalle, niin hän kuuluu joukkoon ihan siinä missä muutkin. Välillä mietin, onko näillä puolisoilla mukavaa olla seurueessa (joku on voinut olla tosi hiljainen, viihtyvätkö "vaimot" aidosti miestensä avecceina jossain random juhlissa).Tietysti erittäin hieno asia olisi, jos ystäväpiirissä kaikkien puolisot sulautuvat joukkoon luonnollisesti ja ystävystyvät. Sitä en siis kiellä. Ihmisenä olen muutenkin sellainen, että tykkään ottaa kaikki huomioon ja minulla on tapana huolehtia, että kaikki on mukana porukassa. En ymmärrä alkuunkaan joitain tuttujani, jotka esim baari-illan aikana hukkaavat yhden kaverin jonnekkin, kun eivät muista odotella että hänkin on seurueessa mukana.
Mainittakoon, että pitkäaikasessa kaveripiirissäni on sekä miehiä että naisia tasapuolisesti, joten lähtökohtaisesti ei ole mitään "tyttöjen iltoja" missä jonkun mies voisi kokea olonsa ulkopuoliseksi. En vain ymmärrä, miksi minun on niin vaikea kutsua oma puolisoni mukaan tai lähteä hänen kavereidensa seuraan. Olen asiaa alkanut kyseenalaistamaan vasta nyt, kun ollaan naimisiinmenosta puhuttu ja totesin, että samapa se minulle ketä vieraita kumpikin kutsuu, kun emme tunne toistemme ystäviä juuri lainkaan - koska en ole ikinä hänen mukana missään eikä hänkään minun ystävien.
Kommentit (48)
Meillä on kolmen pariskunnan tiivis kaveriporukka. Käytännössä kaikki meistä on löytänyt kumppanin kavereiden kautta ja tässä ja siitä on sitten muodostunut luontevasti kaveriporukka joista osa seurustelee keskenään. Muuten itselläni ja miesystävällä on myös omia kavereita joita tavataan ilman kumppania.
Tuossa jo yksi aiemminkin kirjoitti, että kai tuo on paljon kiinni siitä mitä kavereiden kanssa tehdään ja kuinka sitä aikaa vietetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo suoraan sanoen vähän kummallista, että oikein näet vaivaa ettei mies vahingossakaan tapaa kavereitasi. Meilläkin on aikuisina ihmisinä omat kaverit, mutta kyllä molempien ystävät ovat aina tervetulleita kotiimme milloin milläkin konseptilla, puoliso osallistuu tai on osallistumatta tilantren mukaan. Aikuisten maailmassa on myös aika erikoista olla menemättä häihin/synttäreille/juhannuksen viettoon jne ilman puolisoa ilman erityistä syytä. Kuulostaa siltä ettet halua olla miehellesi täysin avoin ja rehellinen, vaan haluat piilottaa osan elämästäsi. Voi se jollain toimia mutta yleensä ei, varsinkin kun itsekin huomaat että jokin on vinossa. Muutenhan et olisi keskustelua edes avannut.
Introilla on yleensä omat kiinnostuksenkohteensa ja kavereilla omat juttunsa. Jaksaisitko itse kuunnell jotain mopojengiläisten pärinäjuttuja, ja olisiko sinulla jotakin yhteistä heidän tatskattujen ja alkoholiin menevien kavereidensa kanssa? Se että tulee toimeen jonkun yksittäisen ihmisen kanssa (puoliso) ei tarkoita automaattisesti, että pitäisi tämän kaikista tutuista ja tutun tutuista. Ja se että pitää kaikista ihmisistä on mielestäni merkki ali-ihmisyydestä, koirat ovat sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä nämä täysin erilliset kaveripiirit ihmiset olette aloittaneet seurustelun nykyisen kumppaninne kanssa? Miten kauan olette olleet yhdessä?
Itsellä lähes 30-vuotiaana. Toiselle paikkakunnalle muutto, korona ja molempien erakkoluonne on tosin aiheuttanut sen että tällaisiä kaveripiirejä ei kummallakaan enää ole. Ainoastaan harrastusporukoita tai yksittäisiä kavereita.
Kuulostaa kovin rajoittuneelta ja ahdistavalta tuollainen elämä. Elämällä olisi paljon enemmän annettavaa kokemusten muodossa kun ei rajoittaisi elämäänsä noin kummallisesti. Miten kivaa on viettää juhlia, viikonloppuja tai lomia erilaisissa kokoonpanoissa oli ne sukulaisia, kavereita tai pariskuntia. Ihmisten paras taito on sosiaalisuus ja kaikilla on annettavaa toisilleen.
Kaikki mikä on mun on myös mun rakkaimman ihmisen ja edesauttaa meitä molempia kun tykätään samoista asioista ja voidaan viettää aikaa samassa paikassa ja/tai samojen ihmisten kesken. Tällä ajatus tavalla elämä on sekä helppoa että kivaa. Tarvittaessa osataan toki myös mennä erikseen ja välillä on ihan kivaa ja tervettäkin ylläpitää myös erillistä elämää. Mutta esim joku joulu olisi todella ankeaa olla erikseen tai tuntea noin rankkaa ahdistusta ja tyytymättömyyttä illanvietosta ilman omia suosikkityyppejä. Oma kumppani ajattelee sen verran samoin että hänen valitsemat kaverit on kyllä munkin mielestä mukavia ja ihmettelen jos näin ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihmiseltä, jolla kaverit pysyvät, mutta puolisot vaihtuvat.
Kyllä me tunnemme toistemme ystävät ja vietämme heidän kanssaan aikaa. Silti emme oli jokaisessa tapaamisessa yhteispakettina paikalla.
Sama. Meillä kummallakin on sekä omia että yhteisiä kavereita ja ystäviä.
Sama täällä mutta ei tämä ole ongelma. Ollaan miehen kanssa kummatkin introverttejä ja viihdytään kotosalla, ei ole paineita tai kiinnostusta tutustuttaa laajempaan piiriin
No jaa. Mies jonka lapsen synnytin yritti ujuttautua kaikkiin verkostoihini ja pilasi lopulta välit omaan sukuunikin pahoinpitelemällä ensin minua suoraan ja sitten mustamaalaamalla minua suvulle, sillä suku asettui hänen puolelleen. Ei ollut ajatuksissa enää sekoittaa mitään verkostoja keskenään, kun tuollaisia paholaisia liikkuu vapaana.