Miksi Suomen valtiojohto kerta toisensa jälkeen yllättyy Trumpin edesottamuksista?
Siis mikä siinä on että Suomen valtiojohto on pihalla kuin lumiukko ja tuntuu olevan koko ajan jotenkin jälkijunassa? Trump on kertonut suunnitelmansa tismalleen jo vaalikampanjassaan. Perehtymällä esim Project 2025-ohjelmaan saa helposti selkoa mikä on pitkän tähtäimen projekti. Suomen valtiojohto puolestaan ei tunnu tajuavan mistään mitään. Se on koko ajan yllättynyt, toljottaa kuin hölmö, ja toistelee ulkoa opittua mantraa siitä miten tuki ja turva tulee edelleen rapakon takaa. Se ei tunnu kykenevän tekemään johtopäätöksiä tosiasioiden pohjalta. Miksi? Onko kyse siitä, että nykyiset turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ovat liian ideologeja eivätkä kykene reagoimaan tai halua reagoida? Ehkä se on liian nöyryyttävää tunnustaa olleensa väärässä koko ajan, vaikka varoituksia sateli? Minusta tämä on todella huolestuttavaa, varsinkin kun monet taviskansalaiset huomasivat asioiden suunnan jo aikoja sitten.
Okei, nyt sitten valtiojohto korkeintaan ehkä sanoo että "se on vaan tämä neljä vuotta sitten asiat muuttuu normaaliksi". Mikä on tietysti toinen ja äärimmäinen virhepäätelmä. Koska kuka takaa ettei esim vielä hullumpaa Vancea valita tuolloin presidentiksi? Sitten ollaan taas suu auki ja yllättyneitä. Ja Vance voi jatkaa hyvinkin kahdeksan vuotta Trumpin jälkeen, sikäli mikäli ei onnistu siinä ajassa muuttamaan koko vaalisysteemiä niin että jatko on rajaton. Eli tässä voi olla edessä 12 vuotta tätä meininkiä ja vielä pahempaa. Mutta tätä ei tunnu asiantuntijat tajuavan eikä kukaan tuo sitä esille.
Ei hyvältä näytä.
Kommentit (63)
Mietin tätä hetken ja tulin tulokseen, että ei voi olla aikuset ihmiset politiikassa noin saatanan sokeita ja tyhmiä, joten tuon toljoilun on pakko olla tahallista. He ostaa aikaa sillä idiootin esittämisellä kenties omille agendoilleen tai Putinin kun se nyt tätä sirkusta nyt pyörittää.
Osa varmaan on yllättynyt, mutta kyllä minä luulen että siellä on niitäkin jotka tietää tismalleen mihin tuo suuntaus on menossa. Se sopii heille.
Vierailija kirjoitti:
Moni Neuvostoliittoon uskonut idealisti koki tuhoutumisen kokemuksen kun koko paska romahti. Olisiko tässä samaa meininkiä.. On hyvin vaikea tunnustaa olleensa väärässä ja myöntää se. Että koko elämän perusta romahtaa. Mieluummin sitten härkäpäisesti uskoo siihen vanhaan totuuteen ja ajaa koko laivan helvettiin omaa typeryyttään.
Ainakin Orpolla on selkeä fanipojan syndrooma. Se ei kykene elämään ilman, että kieli on jonkun ison herran peräreiässä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Moni Neuvostoliittoon uskonut idealisti koki tuhoutumisen kokemuksen kun koko paska romahti. Olisiko tässä samaa meininkiä.. On hyvin vaikea tunnustaa olleensa väärässä ja myöntää se. Että koko elämän perusta romahtaa. Mieluummin sitten härkäpäisesti uskoo siihen vanhaan totuuteen ja ajaa koko laivan helvettiin omaa typeryyttään.
Tässähän se perimmäinen syy tuli. Sokea ideologinen usko "isoveliin" ja kognitiivinen dissonanssi ja epäusko, kun se muuttuukin vihamieliseksi.
Ei eroa mitenkään Neuvostoliiton nöyristelystä ennen 90-lukua. Monethan saivat Gorbatshovin avoimesta kirjeestä jopa sydänkohtauksia, kun siinä kerrottiin järjestelmän epäonnistumisista ja epäkohdista ensimmäistä kertaa ilman sensuuria.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Yllättyy moni edelleen maahan muuttajien rikoksistakin.
Minusta media on se, joka yllättyy.
Ihan samat kuviot on meidän hallituksella kuin Trumpillakin. Jos meillä olisi yhtä kevyt valtio kuin Usassa niin tämä olisi raunioina jo.
Vierailija kirjoitti:
Minusta media on se, joka yllättyy.
Sekin voi olla. Ainakin Hesarin Saska Saarikoski on pihalla kuin lumiukko. Noin vähällä ällillä siellä vaan ollaan esimiesasemassa ja nautitaan hyvää palkkaa.
Tämä hämmästyttää myös? Ja itse olisin ainakin tuossa asemassa hyvinkin ympäripyöreä julkisissa ulostuloissa, kun tilanne on vähintääkin sekava tällä hetkellä.
Nyt antaa erikoisen kuvan itsestään ja ylipäätään koko suomen valtion tiedustelun tasosta kun höpinät koko ajan vanhenee hetkessä.
Miten sinun mielestäsi hallituksen pitäisi reagoida? Kaikkihan me tässä olemme odottavalla kannalla, mikä on Trumpin lopputulos kaikkien käänteiden jälkeen. Eiköhän kannata ottaa kantaa vasta sitten, kun se lopputulos tiedetään.
Tässä on pahinta juuri tuo että tuudittaudutaan siihen että tämä kestää vain neljä vuotta. Kun se Vance voidaan hyvinkin valita Trumpin jälkeen ja sitten ajo on entistä kovempaa. Yksikään asiantuntija tai media ei ole tuonut tätä vaihtoehtoa esille. Sitten se tietysti tulee "yllätyksenä" jos niin käy, voi helvetti sentään..
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap jankkaa samaa asiaa?
En ole ap, mutta minusta kiinnostava aihe.
Nyt Trumpin toimenpiteet ovat nostamassa infalaatiota usassa ja suunta on taantumaan päin. Vancea ei takuulla valita, jos Trump tuhoaa usan sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä hämmästyttää myös? Ja itse olisin ainakin tuossa asemassa hyvinkin ympäripyöreä julkisissa ulostuloissa, kun tilanne on vähintääkin sekava tällä hetkellä.
Nyt antaa erikoisen kuvan itsestään ja ylipäätään koko suomen valtion tiedustelun tasosta kun höpinät koko ajan vanhenee hetkessä.
Onhan se outoa. Ehkä nykypoliitikkojen kärki on liian kokematonta ja pumpulissa kasvanutta, eikä se tajua mitä on raaka voimapolitiikka yhdistettynä fasistiseen populismiin. Sodan käynyt sukupolvi oli hyvin kartalla asioista mutta se on jo manan mailla. Kenties joudutaan uudestaan kokemaan joku iso paska että saamme tasaisen vaiheen viideksi kymmeneksi vuodeksi. Sitten tulee taas uusi sukupolvi joka mokaa kun ei ole kokemusta.
Tuskin yllättyvät. Suun soittaminen USA:lle ei myöskään auttaisi yhtään mitään. Tuskin kukaan Euroopassa enää luottaa USA:han piirun vertaa, mutta ei sitä ääneen kannata USA:n naraistijohdolle sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Miten sinun mielestäsi hallituksen pitäisi reagoida? Kaikkihan me tässä olemme odottavalla kannalla, mikä on Trumpin lopputulos kaikkien käänteiden jälkeen. Eiköhän kannata ottaa kantaa vasta sitten, kun se lopputulos tiedetään.
Ainakin voisi lopettaa sen järjen vastaisen höpöjen puhumisen ja suorannaisen valehtelun tilanteesta. Näyttää todella epäluotettavalle kun meillä on päättäjinä ihmisiä jotka elää ihan reaalitodellisuudesta irti. Ei siitä kovin montaa tuntia ole kun Trump myönsi toistamiseen väärentäneensä vaalit ihan suorassa televisiolähetyksessä, joten tyyppi ei ole edes Yhdysvaltojen presidentti vaan jokin vallan kaapannut sekopää. Siellä on meneillään vallankaappaus eikä mikään laillinen hallinto.
Vierailija kirjoitti:
Miten sinun mielestäsi hallituksen pitäisi reagoida? Kaikkihan me tässä olemme odottavalla kannalla, mikä on Trumpin lopputulos kaikkien käänteiden jälkeen. Eiköhän kannata ottaa kantaa vasta sitten, kun se lopputulos tiedetään.
Lopputulos on todennäköisesti kolmas maailmansota.