Auttakaa selvittämään tämän miehen motivaatio toiminnalleen
Käytännössä vieras mies, jonka kanssa kävin lounaalla. Oltiin oltu joskus vuosikausia sitten etäisesti töiden kautta yhteydessä.
Olin tuolloin työtön ja hän ehdotti voivansa auttaa minua cv:n kanssa. Ja teki oikeasti tosi paljon töitä sen eteen ja auttaakseen minua. Sitten oli jatkuvasti yhteydessä viesteillä ja kyseli miten työnhaku meni, neuvoi, opasti, kannusti, rohkaisi.
Miksi joku tekisi tällaista? Olen kysynyt monta kertaa ja hän on aina kieltäytynyt vastaamasta. On suhteessa eikä ollut seksin perässä (niin, olen siis nainen). En vain tajua. Onko joku oikeasti noin hyväntahtoinen että hyväntekeväisyytenä lähtee auttamaan jonkun uraa?
Ja niin, olen nyt takaisin työelämässä ja hänellä oli siinä iso rooli, eli sai minut liikkeelle. On vain outo tunne olla kiitollisuudenvelassa vieraalle ihmiselle jonka motivaatioita en tajua ja joka ei niitä suostu kertomaan.
Kommentit (42)
Monet ihmiset saavat tyydytystä muiden auttamisesta. Tuo, että hän viestitteli perääsi, viittaa siihen, että hänestä todella tuntui mukavalta tietää, että hänen avustaan oli ollut hyötyä.
Tässä voi olla useita mahdollisia selityksiä, eikä mikään niistä sulje pois muita. Muutamia vaihtoehtoja:
Aidosti hyväntahtoinen ihminen Jotkut ihmiset todella nauttivat muiden auttamisesta ilman taka-ajatuksia. Hänellä voi olla luontainen taipumus mentorointiin tai hän on ehkä itse saanut joskus apua ja haluaa nyt antaa sitä eteenpäin.
Omien kokemusten kautta samaistuminen Ehkä hän on itse joskus ollut samassa tilanteessa ja tietää, miltä tuntuu olla työtön tai eksyksissä uran suhteen. Jos hänelle itselleen oli joskus vaikeaa saada apua, hän voi kokea tärkeäksi auttaa muita.
Merkityksellisyyden etsiminen Joillekin ihmisille muiden auttaminen tuo merkitystä elämään. Se voi olla tapa tuntea itsensä hyödylliseksi, saada onnistumisen kokemuksia tai kokea itsensä arvokkaaksi.
Sosiaalinen normi tai kulttuurinen tapa Joissain työyhteisöissä tai piireissä on enemmän tapana auttaa toisia ilman suoraa vastapalveluksen odotusta. Hän voi olla tottunut tähän ajattelutapaan.
Mahdollinen pidempi aikavälin tavoite Ei välttämättä romanttinen, mutta voi olla, että hän näkee sinussa potentiaalia ja haluaa pitää yhteyttä, koska teidän polkunne voivat risteytyä tulevaisuudessa. Hän saattaa ajatella, että voi joskus hyötyä siitä, että sinä menestyt.
Persoonallisuus tai arvoihin liittyvä asia Joillakin ihmisillä on vahva auttamisen tarve. Hän voi olla sellainen ihminen, jolle muiden tukeminen on itsestäänselvyys eikä vaadi erityistä syytä.
Hänellä voi olla syitä, joita hän ei halua jakaa Ehkä hän kokee, ettei hänen motiiveillaan ole väliä tai ettei niistä puhuminen tuntuisi hyvältä. Joskus ihmiset vain eivät halua analysoida tai avata omia motiivejaan.
On ymmärrettävää, että tunnet olosi hämmentyneeksi ja jopa kiitollisuudenvelassa, koska et tiedä, miksi hän teki sen mitä teki. Mutta ehkä tärkeintä on hyväksyä, että joskus ihmiset tekevät hyviä asioita ilman salattua agendaa ja että sinä et ole velvollinen maksamaan siitä takaisin muuta kuin sillä, että menestyt.
Voi miten liikuttavan sinisilmäinen olet. Tottakai sillä on pipari mielessä. Ei ehkä aktiivisesti yritä syrjähyppyä, mutta selvästi kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset saavat tyydytystä muiden auttamisesta. Tuo, että hän viestitteli perääsi, viittaa siihen, että hänestä todella tuntui mukavalta tietää, että hänen avustaan oli ollut hyötyä.
Mutta miksi hän kieltäytyi vastaamasta kun ihmettelin, miksi hän auttoi minua. Miksi ei vain sanonut, että koska nauttii auttamisesta jos voi.

Ei silti ole ehdottanut mitään.

Ehkä koki että se oli täysin epäolennainen kysymys.
Kuulkaas lapset, näin vanhan ihmisen elämänkokemuksella täti tietää kertoa, että seksi on jotakuinkin aina miehen ensisijainen tai ainoa motiivi tehdä yhtään mitään kenenkään ei-sukua olevan naisen kanssa. Ihan sama, mitä ne sössöttää, tämä on totuus.
No voi tsiisus te naiset olette yksinkertaisia. Toivoi, että saisi sinulta pimppaa kun auttaa. Laski, että "riski kannattaa ottaa", vaikka ei lopulta saisikaan. Ei tietenkään itse torttua rupea näkyvästi vonkaamaan, koska on parisuhteessa ja haluaa muutoinkin ylläpitää herrasmiesstatuksen. Hän ikään kuin pelasi upporikasta ja rutikäyhää, ja hävisi. Se ei kuitenkaan hänen maailmansa kaada, ehkä korkeintaan vähän harmittaa kun ei mennyt keissi ihan loppuun asti toivotunlaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset saavat tyydytystä muiden auttamisesta. Tuo, että hän viestitteli perääsi, viittaa siihen, että hänestä todella tuntui mukavalta tietää, että hänen avustaan oli ollut hyötyä.
Mutta miksi hän kieltäytyi vastaamasta kun ihmettelin, miksi hän auttoi minua. Miksi ei vain sanonut, että koska nauttii auttamisesta jos voi.
Ehkä sinä itse et koskaan auta muita ilman taka-ajatuksia ja siksi toisen motivaatio vaivaa sinua. Kiitä avusta, anna sitten olla, jätä kyselyt.

No näin itsekin oletin, sillä harvoin (jos koskaan) kukaan tekee mitään pyyteettömästi vieraan ihmisen puolesta. Mutta ei silti ole ehdotellut seksiä.
Minusta on omituista investoida useampi työpäivä aikaa täysin vieraan ihmisen hommiin ilmaiseksi, jos siitä ei hyödy mitään.

Kukaan ei koskaan auta ilman taka-ajatuksia. Tieteellinen fakta. Jopa rahan lahjoittaminen kerjäläiselle kadulla tehdään jotta saa siitä itselleen hyvän mielen. Ihmisillä on aina, aina motiivit kaikelle mitä tekevät.
Motivaatio on aiva eri asia kuin motiivi
Vierailija kirjoitti:
No voi tsiisus te naiset olette yksinkertaisia. Toivoi, että saisi sinulta pimppaa kun auttaa. Laski, että "riski kannattaa ottaa", vaikka ei lopulta saisikaan. Ei tietenkään itse torttua rupea näkyvästi vonkaamaan, koska on parisuhteessa ja haluaa muutoinkin ylläpitää herrasmiesstatuksen. Hän ikään kuin pelasi upporikasta ja rutikäyhää, ja hävisi. Se ei kuitenkaan hänen maailmansa kaada, ehkä korkeintaan vähän harmittaa kun ei mennyt keissi ihan loppuun asti toivotunlaisesti.
No eikö tuo ollut sitten aika hölmösti toimittu? Toivoa saavansa seksiä pyytämättä sitä?
Vierailija kirjoitti:
No voi tsiisus te naiset olette yksinkertaisia. Toivoi, että saisi sinulta pimppaa kun auttaa. Laski, että "riski kannattaa ottaa", vaikka ei lopulta saisikaan. Ei tietenkään itse torttua rupea näkyvästi vonkaamaan, koska on parisuhteessa ja haluaa muutoinkin ylläpitää herrasmiesstatuksen. Hän ikään kuin pelasi upporikasta ja rutikäyhää, ja hävisi. Se ei kuitenkaan hänen maailmansa kaada, ehkä korkeintaan vähän harmittaa kun ei mennyt keissi ihan loppuun asti toivotunlaisesti.
Näki paljon vaivaa tutkiakseen ap:n ceeveetä, mitä työpaikkoja jne.? Kumma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas lapset, näin vanhan ihmisen elämänkokemuksella täti tietää kertoa, että seksi on jotakuinkin aina miehen ensisijainen tai ainoa motiivi tehdä yhtään mitään kenenkään ei-sukua olevan naisen kanssa. Ihan sama, mitä ne sössöttää, tämä on totuus.
No näin itsekin oletin, sillä harvoin (jos koskaan) kukaan tekee mitään pyyteettömästi vieraan ihmisen puolesta. Mutta ei silti ole ehdotellut seksiä.
Minusta on omituista investoida useampi työpäivä aikaa täysin vieraan ihmisen hommiin ilmaiseksi, jos siitä ei hyödy mitään.
No voi perkele. Ei tietenkään itse ehdota tällaisessa tilanteessa. Tämä on täyttä psykologista peliä. Odotti, että sinä teet aloitteen ja hän nusauttaa, mutta eipähän ole itse aloitetta tehnyt, niin ei sitoudukaan mihinkään. Jos hän olisi itse ehdottanut, niin tavallaan hän olisi antanut sinulle omalta kannaltaan vääränlaisia singnaaleja.

Siis hän jopa kirjoitti cv:ni uusiksi puolestani. Ja vielä loistavan hyvin, oli selvästi nähnyt paljon vaivaa ja tehnyt paljon työtä.
Olin aiemmin käynyt ura- ja cv-valmennuksen läpi akavalaisen ammattiliiton uravalmentajan kanssa, joka tekee sitä työkseen ja josta hänelle maksetaan. Ja tämän miehen ja sen ammattilaisen työn jäljestä ei voi edes puhua samana päivänä, edes samana vuonna. Uravalmentaja oli laiska ja surkea ja tämä mies ihan tosissaan kirjoitti cv:ni uusiksi puolestani ja teki sen moninkertaisesti paremmin kuin ammattilainen jolle siitä maksettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas lapset, näin vanhan ihmisen elämänkokemuksella täti tietää kertoa, että seksi on jotakuinkin aina miehen ensisijainen tai ainoa motiivi tehdä yhtään mitään kenenkään ei-sukua olevan naisen kanssa. Ihan sama, mitä ne sössöttää, tämä on totuus.
No näin itsekin oletin, sillä harvoin (jos koskaan) kukaan tekee mitään pyyteettömästi vieraan ihmisen puolesta. Mutta ei silti ole ehdotellut seksiä.
Minusta on omituista investoida useampi työpäivä aikaa täysin vieraan ihmisen hommiin ilmaiseksi, jos siitä ei hyödy mitään.
No voi perkele. Ei tietenkään itse ehdota tällaisessa tilanteessa. Tämä on täyttä psykologista peliä. Odotti, että sinä teet aloitteen ja hän nusauttaa, mutta eipähän ole itse aloitetta tehnyt, niin ei sitoudukaan mihinkään. Jos hän olisi itse ehd
Aha, eli onko tuossa ajatuskuvio se, että jos minä ehdotan eikä hän niin sitten se ei ole pettämistä eikä siinä ole mitään väärää? Vai miten tuo toimii miehen mielessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas lapset, näin vanhan ihmisen elämänkokemuksella täti tietää kertoa, että seksi on jotakuinkin aina miehen ensisijainen tai ainoa motiivi tehdä yhtään mitään kenenkään ei-sukua olevan naisen kanssa. Ihan sama, mitä ne sössöttää, tämä on totuus.
No näin itsekin oletin, sillä harvoin (jos koskaan) kukaan tekee mitään pyyteettömästi vieraan ihmisen puolesta. Mutta ei silti ole ehdotellut seksiä.
Minusta on omituista investoida useampi työpäivä aikaa täysin vieraan ihmisen hommiin ilmaiseksi, jos siitä ei hyödy mitään.
No voi perkele. Ei tietenkään itse ehdota tällaisessa tilanteessa. Tämä on täyttä psykologista peliä. Odotti, että sinä teet aloitteen ja hän nusauttaa, mutta eipähän ole itse aloitetta tehnyt, niin ei sitoudukaan mihinkään. Jos hän olisi itse ehdottanut, niin tavallaan hän olisi antanut sinulle omalta kannaltaan vääränlaisia singnaaleja.
Miksi ihmeessä joku varattu kuvittelisi, että hänelle tullaan tuosta vaan randomilla tarjoamaan seksiä, pyytämättä tai edes flirttailematta? (Oletan, että hän ei flirttaillut, koska ap puhui siihen malliin, ettei hän tehnyt mitään sen suuntaistakaan.) Ei joku cv:n tarkistaminen ole mikään romanttinen tai kuuma tilanne, joka saa naisen halut heräämään.
olen tullut siihen tulokseen että seksiä jatkuvasti ajattelevat ihmiset luulevat muidenkin tekevän näin, ja ainahan voi väittää että siitä on kyse vaikka ei olisi.
Sitten ne ihmiset joilla seksi ei ole koko ajan mielessä kohtaavat elämässään tällaisia asioita eivätkä edes tajua että niitä pitäisi jotenkin analysoida puhki, koska se on normaalia.
Mies on ystävällinen ja välittävä.
Tehtäväsi ei ole antaa vastapalvelusta hänelle vaan auttaa ketä tahansa avuntarvitsijaa tulevaisuudessa.
Näin maailmasta tulee parempi paikka.