Tapaturma päiväkodissa - kuka vie TK ?
Taapero tippui leikkiessään ulkona niin, että päähän tuli liimauksen vaatima haava. Vanhemmille ei soitettu eikä päiväkodin puolestakaan käyty TK:ssä. Lasta hakiessa kerrottiin tapaturmasta ja me jouduttiin mennä päivän päätteeksi päivystykseen tämän takia. Syy miksei soitettu meille, niin lapsi oli kunnoltaan ok ja saivat verenvuodon tyrehdytettyä (ja päälle laastari). Päivystyksessä taas lääkäri manasi sitä, kun ei aikaisemmin tultu liimauttamaan haavaa ja se piti ns avata uudestaan että saa roskat pois ennen liimausta.
Miten tällaisissa tapauksissa tulisi toimia itse kunkin?
Kommentit (55)
Pään alueen pienetkin haavat voi vuotaa paljon. Yleensä tollasessa tapauksessa soitetaan vanhemmalle (jos ei vaikuta vakavemmalta, jollon lähdetään yhdessä terveyskeskukseen tms) ja vanhempi voi kertoa oman mielipiteensä että tuleeko esim hakemaan lapsen heti.
Jos ihan pieni juttu, niin vanhemmalle kerrotaan pääsääntösesti hakutilanteessa (esim pienet mustelmat, tms)
Lapsen vanhempiin yhteys välittömästi, hoitaja voi antaa ensiapua. Vanhemmista jompikumpi tulee kyllä hakemaan lapsen ja toimittaa hoitoon mikäli katsoo tarpeen. Ihan pikku pipit sormessa toki voidaan hoitaa pelkällä laastarilla ja haavan puhdistuksella. Päiväkodeissa on ensiapuvälineet. Tästä sitten kerrottava vanhemmalle tämä tullessa hakemaan lastaan. Vakavemmissa tapauksissa soitettava 112 ja ilmoitus vanhemmille.
Päiväkodin henkilökunnalta vaadittava ea-kurssin suorittaminen, yleensä työnantaja näitä järjestää ja kustantaa. Vakuutus kattaa tapaturmat mihin vaaditaan tk. tai sairaala.
Olen päiväkodissa töissä ja olen ihan itsekin mennyt vastaavassa tilanteessa lapsen kanssa taksilla päivystykseen. Toki vanhempaa infotaan ja tulee sitten itse sairaalaan kun ehtii, mutta päävammat on tutkittava ja haavat ommeltava tai liimattava pikimmiten.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut päiväkodissa töissä ja tällaisissa on ollut kahta käytäntöä. Jos vanhemmat tavoitetaan heti ja pääsevät pian paikalle, he vievät. Jos vanhempia ei tavoiteta heti, niin päiväkodilta lastenhoitaja lähtee taksilla viemään lasta hoitoon.
Itselleni tämä ohjeistettiin heti työsuhteen alussa.
Mites kun lastenistuin pitää takseihin tilata useinkin jo vähintään tunteja aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos verenvuoto oli tyrehdytetty miksi lääkäriin ap edes vei lapsen ? En minä olisi lähtenyt jos haava ei olisi vuotanut.
Päähaavat Ja -vammat pitäsi aina käydä tutkimassa. Entä jos pään lyömisestä lapsi tuntee myöhemmin olonsa huonoksi ja alkaa oksennella?
Ei pidä, pään haavat vuotaa paljon. Eikä se lääkärikään sano muuta jos on päänsä lyönyt sinne menee, että tule takaisin jos alat oksentamaan tms.
Tapaturmasta pitää ilmoittaa lapsen huoltajalle ja viedä lapsi tervkeskukseen lääkärin/hoitajan tarkistettavaksi ja tehdä vakuutusyhtiölle tapaturmailmoitus. Sitä varten päiväkodissa maksetaan vakuutuksia.
Jos tarina on totta, niin tpiminta on ollut vastuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut päiväkodissa töissä ja tällaisissa on ollut kahta käytäntöä. Jos vanhemmat tavoitetaan heti ja pääsevät pian paikalle, he vievät. Jos vanhempia ei tavoiteta heti, niin päiväkodilta lastenhoitaja lähtee taksilla viemään lasta hoitoon.
Itselleni tämä ohjeistettiin heti työsuhteen alussa.
Mites kun lastenistuin pitää takseihin tilata useinkin jo vähintään tunteja aikaisemmin.
Ei tarvitse tilata. Päiväkodilla on lastenistuimia pienille, isommat eivät sellaista tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Jos verenvuoto oli tyrehdytetty miksi lääkäriin ap edes vei lapsen ? En minä olisi lähtenyt jos haava ei olisi vuotanut.
Jos lapsesta ei välitä, niin luulisi ihan päiväkodin henkilökunnan oikeusturvan kannalta, sillä tuossa tapauksessa he kantavat juridisen vastuun ja ovat korvausvelvollisia, vaikka kaupungilla vastaavia tapsuksia varten vastuu- ja tapaturmavakuutuset.
Ja jos vuotava haava ja pään/kasvojen alueella on aina vakana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut päiväkodissa töissä ja tällaisissa on ollut kahta käytäntöä. Jos vanhemmat tavoitetaan heti ja pääsevät pian paikalle, he vievät. Jos vanhempia ei tavoiteta heti, niin päiväkodilta lastenhoitaja lähtee taksilla viemään lasta hoitoon.
Itselleni tämä ohjeistettiin heti työsuhteen alussa.
Mites kun lastenistuin pitää takseihin tilata useinkin jo vähintään tunteja aikaisemmin.
Hehheh..silloin kun tilataan taksi, kerrotaan turvaistuien tarpeesta ja se jolla sellainen löytyy, otta ajan. Toinen vaihtoehto on soittaa 112 kun kysymys on lapsesta.
Turvaistuin on vain tekosyy jättää asia hoitamatta.
On kyllä outoa, ettei päiväkodista soitettu. Meidän lapsi tippui jostain kiipeilytelineestä ja loukkasi selkänsä. Sain soiton, hain lapsen ja vein lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos verenvuoto oli tyrehdytetty miksi lääkäriin ap edes vei lapsen ? En minä olisi lähtenyt jos haava ei olisi vuotanut.
Päähaavat Ja -vammat pitäsi aina käydä tutkimassa. Entä jos pään lyömisestä lapsi tuntee myöhemmin olonsa huonoksi ja alkaa oksennella?
Ei pidä, pään haavat vuotaa paljon. Eikä se lääkärikään sano muuta jos on päänsä lyönyt sinne menee, että tule takaisin jos alat oksentamaan tms.
Jos kysymys on tapaturmasta päiväkodissa tai koulussa, jo opettajien/henkilökunnan oikeutusturvan kannalta on lapsi vietävä lääkäriin, jos isku kohdistuu päähän. Sitä varten päiväkodilla vastuuvakuutus ja lapsilla tapaturmavakuutus.
Jos hoitoa ei aloiteta välittömästi, eikä ole lääkärin lausuntoa, vakuutukset eivät korvaa ja pahimmillaan hoitajat ovat vastuussa omalla henk.koht.omaisuudella, jos vamma haittaa myöhemmin.
Pikkuveli päiväkodissa 80-luvun alussa. Soitettiin äidille ja äiti vei ensiapuun.
Oma lapsi pph:lla 2000-luvun alussa soitettiin minulle ja vein ensiapuun.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä haavassa sitten oli ongelma että lähditte päivystykseen?
Hmm kai siinä joku ongelma oli jos lääkäri sen liimasi kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos verenvuoto oli tyrehdytetty miksi lääkäriin ap edes vei lapsen ? En minä olisi lähtenyt jos haava ei olisi vuotanut.
Päähaavat Ja -vammat pitäsi aina käydä tutkimassa. Entä jos pään lyömisestä lapsi tuntee myöhemmin olonsa huonoksi ja alkaa oksennella?
Ei pidä, pään haavat vuotaa paljon. Eikä se lääkärikään sano muuta jos on päänsä lyönyt sinne menee, että tule takaisin jos alat oksentamaan tms.
Joo, aikuiselle,tässä kyse taaperolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä haavassa sitten oli ongelma että lähditte päivystykseen?
Hmm kai siinä joku ongelma oli jos lääkäri sen liimasi kiinni?
Meillä tytär sai päiväkodissa haavan poskeensa ja lääkäri liimasi haavan. Jo silloin sovittiin, että arpi voidaan korjata myöhemmin aikuisena ja niin tehtiin ja vakuutusyhtiö maksoi kaikki ja meni päiväkodin vakuutuksesta. Ja siksi on tärkeää, viedä lapsi lääkäriin, jos on pienintäkään hoidon tarvetta myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
No päiväkodissakin työskentelee vain ihmisiä. He on toimineet harkintansa mukaan, hätätilanteessa soitetaan ambulanssi, ei niin hädässä vanhemmat. Ja nyt tilanne saatiin hallintaan, ainahan lääkärit on sitä mieltä että olisi voinut tulla aiemmin. Jopa siinä tapauksessa kun ensin on sanottu että odota kaksi päivää kotona
Tässä tapauksessa harkinta on selkeästi pettänyt kuitenkin, joten kyllä näistä pitää osata keskustella päiväkodinkin, käydä toimintatapoja vastaisuuden varalta läpi ja ottaa sillä tapaa vastuu. Entä jos haavasta tulee infektio? Kukas sen maksaa?
Oma lapsi kaatui pihalla ja satutti leukansa ja vanhemmille soitettiin samantien asiasta. Saatiin itse päättää lähdetäänkö näyttämään haavaa terveyskeskukseen vai mennäänkö laastarilla. Mielummin soittavat turhaan ja antavat vanhempien päättää tulevatko hakemaan ja viemään näytille kuin se, että mainitsevat asiasta vasta hakutilanteessa. Voihan siitä haavasta ottaa vaikka kuvan vanhemmalle.
Päähän kohdistunut vamma ja vuotava haava on vähän eri asia kuin mustelma ja pintahaava.