Kun olette yksin kotona ja jossain rasahtaa, rapsahtaa tai kuuluu jokin ääni
Mitä teette ensimmäisenä ? Minulle sattui ihan juuri hetki sitten tilanne, jossa olohuoneesta kuului ikäänkuin paperipussin rapinan tapaista ääntä, mutta kun menin katsomaan, mikään ei selittänyt ääntä. Olen yksin. Mitä te teette, jos ääni kuuluu ulkoa, menettekö ulos ?
Kommentit (66)
Minulla oli iät ja ajat kissa, joten olen tottunut yöllisiinkin erikoisääniin. Ei niihin edes reagoi. Nyt kun kissaa ei ole, tiedän että äänet tulevat ihan luonnollisista lähteistä enkä jaksa sen enempää reagoida. Kissataloudessa on se jännä, että yön hiljaisuudessa saattaa kuulua vaikka mitä ääniä, eikä ihminen edes säpsähdä. Tai kun herää ja kissa hyökkää sänkyyn ennen kuin ehtii silmänsä avata, siihen ei edes reagoi, kun on niin tottunut.
Koska koira olisi luonani, en välittäisi rapinasta. Kyllä se kertoisi jos siellä olisi ihminen. Jos kyseessä olisi eläin, niin siitäkin kertoisi.
Vietän paljon aikaa koiran kanssa kahdestaan mökillä, joka on niin syrjässä ettei sinne ihmiset eksy. On kyllä mukavaa kun koira vahtii tiluksia minun puuhaillessa omiani.
Joskus käyn katsomassa, mistä ääni kuuluu. Yleensä löytyy luonnollinen selitys äänelle mutta ei aina.
Näin 54 ikävuoteen ainoa insidentti on ollut, kun kerran rotta tuijotti vessanpytystä. Seitsemännessä kerroksessa.
Ottaisin persunkarkoitussuihkeen esiin. Nämä reidet ei persuille avaudu
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin persunkarkoitussuihkeen esiin. Nämä reidet ei persuille avaudu
"Lahjakkuutta" sekin kun asian kun asian saa vääntymään politiikkaan. Eikö olisi aika jo hellittää ja löysätä kireää pipoasi🤪🤪
Otan saatana kiväärin ja sen jälkeen Gambinaa
Vierailija kirjoitti:
En tee mitään. Seuraavan kerran kun menen siihen huoneeseen mistä ääni kuului, niin katson ympärilleni mikä on tippunut tai kaatunut. Yleensä joku taulu seinältä.
Miten sinä ne taulut oikein olet kiinnittänyt?
Meillä kuuluu koko ajan jotain. Kolme kissaa ja koira, niin jos ei kuulu mitään, alan huolestua!
En tee mitään jos olen jo sängyssä lukemassa. Antaa rapista vaan jos rapisee. Asun vanhassa kivitalossa (ok-talo), joskus saattaa navakka tuuli saada aikaan jotain ääntä tai sitten suoraan ikkunaan ropiseva rankkasade. Aamulla katselen oisko jotain tipahtanut itsekseen lattialle, täyspuiset huonekalutkin joskus naksuvat. En ole pelkuri mutta Marttiinin puukko kyllä roikkuu sängyn päädyssä silti.
Jos ääni kuuluu sisältä,oletan että kissa. Jos uskoa arvelen että orava tai tuuli. En lähde tutkimaan ellei kuulu aivan helvetillinen metakka. Asun omakotitalossa.
En tee mitään, kuuntelen kuuluuko uudestaan jos ei niin unohdan koko jutun. Jos kuuluu otan selvää mistä se ääni kuuluu
Tiedostan että rakenteet elävät lämpötilojen mukana, kurtatut roskat voivat "aueta" hiljalleen aiheuttaen ääntä, huonosti asetellut tavarat voivat kopsahtaa "itsestään" ja jatkan elämääni.
Käyn katsomassa. Ei siihen mitään ihmeellistä tarvitse. Töissä tippui kerran liuta kansioita kun kukaan ei ollut lähelläkään. Ne olivat vain vähitellen valuneet ja sitten siirtäneet toinen toisiaan vinoon ja pois hyllystä, mutta se tapahtui vähitellen. Jotain tällaista voi kotonakin sattua jossain kaapissa, joku tavara on hiukan huonosti aseteltu ja se työntää toista tavaraa aiheuttanut lopulta rasahduksen. Sen voi laukaista vaikka ihan vain se, että kävelee läheltä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla just tällä viikolla kesken suihkun alkoi kylppärin ovi narisemaan samaan tapaan kuin sitä hiljaa avattaisiin. Oli siis raollaan mutta en keksinyt mikä sen ilmavirran siinä aiheutti kun ei se muuten koskaan omia aikojaan heilu
Suihkun kosteus, höyry, tai joku hiippari joka murtautui kotiisi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että leipäkorissa joku leipäpussi ehkä kaatui, en voi muuta keksiä. AP
Hiiriä, rottia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olen sängyssä niin en tee mitään. Katson aamulla.
Ai, sulla on niin hyvät hermot. Olin koneella kun se paperipussin tyyppinen rapina kuului, lähdin oitis katsomaan, en heti tiennyt mistä tuli, mutta epäilen leipäpussia, se on kylläkin muovia, tämä ääni oli hiukan enempi rapinamainen.
Rotta kiipesi biojätepussiin tutkimaan.
Oletan että jätin itse esineen asentoon jossa se elää. Esimerkiksi paperipussi avautuu tai putoaa. Tai laitan kummittelun piikkiin. Joskus naapurin piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että leipäkorissa joku leipäpussi ehkä kaatui, en voi muuta keksiä. AP
Mitä ihmettä leipäkori tekee olohuoneessa?
Sitä minä tuollaisessa tilanteessa ainakin ihmettelisin.
No jos sieltä olisi joku tulossa, niin kuuluisi enemmän ääntä kuin joku satunnainen rasahdus. Eli en tee mitään.