Nuorehkona tutkijanaisena olen pohtinut, mitä puoluetta äänestäisin

Perussuomalaisten junttimaisuus on vahva este omalle äänestämiselle. Paitsi että näen junttiuden ihan reaalisena tosiseikkana, kuvittelen myös puolueen nimenomaisen imagon olevan itselleni vääränlainen. Kaikesta valtavasta fiksuudestani ja läpitunkevasta rationaalisuudestani huolimatta taidan olla imagon orja!

Olisiko vikani tässä sitten se, että edustan väärää sukupuolta vai se, etten ole konservatiivinen vai se, etten syö lihaa vai se, että siippa on Hesarissa? Vai mennäänkö vielä kauemmaksi sinne, että kasvoin kulttuurivasemmistolaisessa yleisradio-kodissa? Saadaanko me erilaisetkin kuitenkin olla mahanmuttokriittisiä? Saadaanko mekin ajatella omilla aivoillamme? Uskaltaako henkilökohtaiseen edistymiseen uskova liberaali individualisti, jota voi luonnehtia myös elitistiseksi ja mm. koulutusfasistiksi, koputella ovia ma mukriittisten, pääasiassa vhm-ihmisten ovia? Kysymystä voi ajatella retorisena tai sitten ei. Mitäköhän helvéttiä sitä taas sitten äänestäisi?!

Olen kolmikymppinen. Olen äänestänyt useimmiten vihreitä (ampukaa vaan). Toisinaan myös kokoomusta. Yksi hairahdus jopa demareihin on tapahtunut asia, jota on hyvin vaikeaa antaa itselleen anteeksi. Olen merkittävällä tavalla siis volatiili äänestäjä, puoluetoimistojen analyytikkojen vaikea mutta kiihottava suosikkitapaus. Edustuksellisessa demokratiassa voi ajatella joko äänestävänsä itsensä kaltaista ehdokasta tai sitten sellaista, joka on parempi kuin itse (paremmalla tarkoitan esim. suurempaa asiantuntevuutta tietyissä asioissa, ei välttämättä mitään normatiivisempaa).

Varmasti olen tällä tavalla ajatellen identifioitunut vahvimmin vihreisiin ehdokkaisiin, VAIKKA en kehenkään ehdokkaaseen enkä varsinkaan puolueeseen sinällään, läheskään niin paljon kuin varsinainen puolue- tai ideologiasitoutuneisuus edellyttäisi. Joskus tuntui siltäkin, että ydinvoimaa kannattavana ekonomistisesti ajattelevana vihreänä, joka suosii vähäisempää valtioholhousta, ei ollut mitään paikkaa tuossakaan joukossa. Ihan ilman että mahanmuutosta tai monikultturisuudesta otetaan edes ensimmäistä väitettä!

Väitän, että Suomessa on paljon enemmän mahanmuttokriittisiä oikeasti ajattelevia ihmisiä kuin te väitätte. Heitä on muissakin piireissä kuin kansallismielisissä (en käsitä käsitettä), sisulaisissa, persuissa, Halla-Ahon vieraskirjassa tms. (anteeksi niputus; kyseessä vain asian esittämistä helpottava metodi). Oma näkemykseni on, että teidän piirinne ovat erittäin kovat, vaikkakaan eivät tutustumisen jälkeen välttämättä lainkaan radikaalit. Riippumatta siitä, onko politiikkanne uutta vai suoraan Vennamoa alemmassa polvessa tms., vaikuttaa se kuitenkin näin uudesta tulokkaasta olevan melkoisen sisäsiittoista. En tiedä, onko se huono asia per se lienee luonnollista.

Jos leikitään, että halla-aholaiset ovat uusi poliittinen liike, on teille käyvä kuten muillekin ennen teitä: teidät ja agendanne otetaan haltuun, te teette pohjatyön ja sen jälkeen julki-sulokkaammat ihmiset leventävät kaistaa. Onko tämä väistämätöntä? Kuuluuko politiikan sisältä aina klik klik klik, kun siivet irtoilevat ja -ismit siirtelevät ihmisiä eri puolille? Miten monikultturisuuskriittisyys voidaan siirtää parlamentaariselle tasolle, ilman että siitä tulee junttia? Tai muuten naurunalaista?

Yritin tuossa ennen joulua mennä juttelemaan paikallisella torilla Perussuomalaisten kojulle. Mutta siellä oli vain sellaisia vanhoja ylipainoisia duunaripunaniskoja, joiden laukeamiseen riittäisi Halonen on lesbó -mantran hokeminen. Ei ne asiat muissakaan kojuissa paljon sen paremmin olleet, mutta ainakin kokkareiden tiskillä sai parempaa kahvia. Kyllä politiikka on säälittävää! Niin siis eli kohti parempaa maailmaa ja sitä rataa. Onneksi vaaleihin on vielä aikaa.