Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka lapsettomia koska eivät löytäneet kumppania?
25.02.2025 |
Otsikkoon kiteytyy varmasti se miksi tämä koira älähtää lukiessaan uutisia synnytystalkoista ja väestökriisistä. En syytä omasta lapsettomuudestani mitään tai ketään, vaan ajattelen että kohdallani elämä nyt vain meni näin ja mukana on ollut ihan vaan huonoa tuuria.
Olen ihan tavallinen, korkeakoulutettu ja keskituloinen suomalainen nainen ja varmasti monella mittarilla hyvin keskiverto. Olen ollut pitkissä parisuhteissa ihan tavallisten miesten kanssa, mutta useamman vuoden yhdessäolon jälkeen miehet eivät ole halunneetkaan mennä naimisiin ja perustaa perhettä vaan harrastella ja touhuilla omiaan. En vaan ole sitten löytänyt miestä jonka kanssa vakiintua ja nyt ikä alkaa väistämättä tulla vastaan sillä en hyppäisi lapsentekoon nopealla aikataululla uuden ihmisen kanssa.
Tiedän itsellisen äitiyden olevan vaihtoehto, mutta itselleni se on vain teoreettinen sellainen. Minulla ei ole tarpeeksi vakaata turvaverkkoa lähellä tai taloudellista tilaa jotta kokisin tuon hyväksi vaihtoehdoksi lapsen kannalta. Mutta nyt sitten tässä elämänvaiheessa alan pikkuhiljaa kohdata realiteetit ja että äitiys ei koskaan toteutunut. Ajatus tuon myöntämisestä ääneen on pelottava ja hyvin lopullinen joten kuulisin mielelläni anonyymina muiden kokemuksia ja mietteitä vastaavasta tilanteesta.
Kommentit (64)
Muutoin sama tilanne, mutta itse on ihan tavallinen duunarinainen ja nimenomaan katsellut tavallisia duunarimiehiä jollaisia myös jokainen seurustelukumppanini oli. Valitettavasti vain kukaan heistä ei jakanut samanlaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita vaan miehille se pelkkä ajatuskin perheellistymisestä tavisarkineen oli ihan no-no jota kavahdettiin, jos se edes sivulauseessa kävi ilmi. Muutenkin näille kaikille miehille oli yhteistä se, ettei oikeastaan mistään syvällisestä/tärkeästä voinut jutella vaan keskustelu ohjautui nopeasti kevyempiin aiheisiin ja sellaiseen jutusteluun niistä näistä tai esim työkaverin uudesta autosta tai tyttöystävästä joka on entinen taitoluistelija..
Sinällään kyllä jokainen (siis kaikki kolme) oli ihan sitoutuneita suhteeseen ja tietenkin kaukana mistään naistennaurattajista, mutta suhde pysyi kuitenkin pinnallisena nimenomaan miesten toiveesta vaikka en itsekään koskaan esim mistään suurista kirkkohäistä ym ole haaveillut eikä yhteenmuutonkaan kanssa olisi ollut minkäänlaista kiirettä. Jotenkin vaan mistään tällaisesta ei voinut puhua eikä jutella missään vaiheessa eli suhteella ei ollut tavallaan minkäänlaista tulevaisuutta eikä se olisi edennyt vuosienkaan päästä. Olin varmasti itsekin aivan vääränlainen kumppani tuollaiselle miehelle, koska en ole mitenkään päällepäsmäri joka tekee päätökset miehenkin puolesta ja kenties just sellaista "justiinaa" nämä miehet olisi elämäänsä kaivanneet. Naista joka ottaa ohjat eikä miehen mielipiteitä pahemmin kysellä. Itse kaipasin huomattavasti tasa-arvoisempaa ihmissuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutoin sama tilanne, mutta itse on ihan tavallinen duunarinainen ja nimenomaan katsellut tavallisia duunarimiehiä jollaisia myös jokainen seurustelukumppanini oli. Valitettavasti vain kukaan heistä ei jakanut samanlaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita vaan miehille se pelkkä ajatuskin perheellistymisestä tavisarkineen oli ihan no-no jota kavahdettiin, jos se edes sivulauseessa kävi ilmi. Muutenkin näille kaikille miehille oli yhteistä se, ettei oikeastaan mistään syvällisestä/tärkeästä voinut jutella vaan keskustelu ohjautui nopeasti kevyempiin aiheisiin ja sellaiseen jutusteluun niistä näistä tai esim työkaverin uudesta autosta tai tyttöystävästä joka on entinen taitoluistelija..
Sinällään kyllä jokainen (siis kaikki kolme) oli ihan sitoutuneita suhteeseen ja tietenkin kaukana mistään naistennaurattajista, mutta suhde pysyi kuitenkin pinnallisena nimenomaan miesten toiveesta vaikka en itsekään koskaan esim mistään suurista kirkkoh
Voiskohan olla että yksinkertainen perusduuni yhdistettynä hiukan tohvelisankarimaiseen ja myöntyilevään "vaimo vie, mä vikisen"-luonteeseen herättää miehissä jonkut seikkailija-fantasiat ja saa heidät odottamaan sitä jotain hetkeä, kun tulee heidän hetkensä tehdä "jotain suurta"? Ovat sitten vastahakoisia perhe-elämään koska se kahlitsisi heidät kahta kauheammin vain siihen tavalliseen arjen harmauteen ja mahdollisuus urotekojen tekemiselle pienenisi. Kuulostaa naurettavalta, mutta pakkohan niistä itsetunnon rippeistä on kai jotenkin kiinni pitää :D
Mulla oli jokunen huono parisuhde, mm. päihdeongelmainen mies, sitoutumiskyvytön mies, liikaa riitelyä erilaisuuden vuoksi. Yksi hyvä kumppani jätti toisen naisen takia, olimme toki liian nuoria silloin vielä perustamaan perhettä. Jotkin suhteet olen pilannut itse olemalla oma kauhea itseni...
Nyt olen 45 ja lapset jäi saamatta. Olis kannattanut "tehdä" lapsi huonoon suhteeseen, mut jotenkin luulin, että se hyväkin parisuhde vielä löytyy. Ihan oma vika, en osannut pariutua oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja omaa estoisuuttani vielä tuhlasin vuosia surren päättyneitä parisuhteita.
No voi hitt*o! Mä puolestani tapaan vain miehiä, joilla on vauvakuume. Oikeastaan vasta 37-vuotiaana tapailin Ekaa kertaa miestä, jonka kanssa olisin voinut harkita, että jos siitä olisi tullut parisuhde, niin olisin voinut hankkia lapsen (sekin olisi iän puolesta voinut olla vaikeaa). Mutta mies lopettikin tapailun ennen kuin se ehti johtaa seurusteluun, joten se siitä.
Oikeasti itsellinen äitiys sopii vain niille, joilla on hyvä turvaverkko, siis hyväkuntoiset omat vanhemmat ja siskoja ja veljiä, jotka voivat tarvittaessa auttaa lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin 37-vuotias sinkku ja hyppäsin lapsentekoon nopealla aikataululla uuden ihmisen kanssa. Sain kaksi lasta nelikymppisenä ja liitto ajautui eroon kun lapset olivat alakoulussa ja minusta tuli yksinhuoltaja. Isovanhempia tai muuta tukiverkkoa ei ole ollut nimeksikään. En silti kadu mitään, vaikka helppoa ei ole ollut. Lapset ovat jo aikuistumisen kynnyksellä.
Tässä tulikin syy miksi on vaikeaa löytää sitoutumishaluisia miehiä: Mennään yhteen, tehdään lapset ja nainen eroaa. Miehet ei halua tällaista. Miehet haluaa elinikäistä juttua eikä rulettia missä puolet omaisuudesta pistetään punaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LouLou kirjoitti:
No voi hitt*o! Mä puolestani tapaan vain miehiä, joilla on vauvakuume. Oikeastaan vasta 37-vuotiaana tapailin Ekaa kertaa miestä, jonka kanssa olisin voinut harkita, että jos siitä olisi tullut parisuhde, niin olisin voinut hankkia lapsen (sekin olisi iän puolesta voinut olla vaikeaa). Mutta mies lopettikin tapailun ennen kuin se ehti johtaa seurusteluun, joten se siitä.
Oikeasti itsellinen äitiys sopii vain niille, joilla on hyvä turvaverkko, siis hyväkuntoiset omat vanhemmat ja siskoja ja veljiä, jotka voivat tarvittaessa auttaa lapsen kanssa.
Joo, vähän sama ongelma. Olen tosin nuorempi, mutta silti turhauttaa kun miehet haluavat vain yhden illan juttuja, muuta pikkukivaa ja "sitoutuvimmat" polyamoriseen suhteeseen kakkoskumppaniksi. Vakituista monogamista suhdetta ja kumppania perheen perustamiseen eksklusiivisesti haluavaa naista pidetään ilonpilaajana ja kumppanuusvanhemmuutta ehdottavaa naista hyväksikäyttäjänä. Itsellinen äitiys mietityttää, koska haluaisin ehdottomasti lapsia mutta turvaverkot ei suvun alkoholismin ja mt-ongelmien takia ole kovinkaan laajat.
Kai sitä pitää vielä yrittää muutama vuosi ja ottaa myöhemmin kissa.
Itsellä tuli 38-vuotiaana aivan hirmuinen vauvakuume ja olisin ollut miltei valmis itselliseksi äidiksikin vaikka aina aiemmin kuvittelin vauvakuumeen tulevan itselleni vasta sen myötä kun olen tavannut sellaisen miehen jonka kanssa perheenperustaminen on luonnollinen askel eikä sitä tarvitse ihmeemmin edes aprikoida. Haaveeni oli aina olla nuori äiti, mutta eipä niitä nuoria miehiä perheenperustamiset ja parisuhteeseen sitoutumiset pahemmin kiinnostanut 25-vuotiaana saati sitten nuorempina.
No, onneksi en siihen yksin ryhtynyt koska nyt reilu 10 vuotta myöhemmin on oma jaksaminen aivan erilaista mitä se oli 40-vuotiaana eli esivaihtarit on jo päällä sekä huolehdittavana on omat ikääntyneet vanhemmat. Tässä yhtälössä jos olisi vielä se esimurrosikäinen lapsi huollettavana (ilman toista vanhempaansa tai minkäänlaisia tukiverkkoja) niin ei tulisi mitään.
Tuo itsellinen äitiys olisi omalla kohdalla voinut toimia jos olisin saanut lapsen viimeistään 30-vuotiaana. Tosin silloin elättelin vielä toivoa siitä ihan tavallisesta kahden vanhemman perheestä ja normaalista parisuhteesta eli tuollaista vaihtoehtoa en koskaan edes miettinyt. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että lapsella on ainakin lähtökohtaisesti oikeus kumpaankin vanhempaan ja myös oikeus syntyä haluttuna eli kaikki nämä "oho, ehkäisy petti-vahingot" oli myös poissa laskuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
on, surullista
Jep
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en tule ikinä hankkimaan lapsia
t: N19
Miten tää liittyy tähän aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä ihan tavallinen nainen saa helposti 100 matchia viikossa. Varmasti löytyy mies jos sen verran vaivaa näkee, että profiilin tekee itselleen. Tai jos ei löydy niin sitten on kyllä todella nirso miesmaku kyseisellä naisella.
Olet ihan oikeassa, matcheja kyllä tulee. Mutta onkin sitten eri pallolaji tutustua mieheen jolla olisi palikat suunnilleen kohdillaan eli työ tai ainakin haku päällä, ei päihdeongelmaa, ei hankala luonne tai esim. sovinisti tai rasisti, fiksu, tasa-arvoinen, kiva tyyppi. Ulkonäön puolesta siisti ja itsestään huolta pitävä ilman mitään tarkempia kriteerejä. Minusta vastaan tulee aika paljon kivannäköisiä miehiä eli se ei ole se isoin ongelma vaikka tällä palstalla varmaan joku vetää kohta sen kortin.
En ole edes poliittisesti vasemmalla, mutta moni mies on yllättävä
Tuleeko oikeasti yllätyksenä, että eriävät arvot on yksi yleisin syy eroille?
Luojalle kiitos fiksuista naisista jos tosiaan 90% naisista ei kelpuuta persumiestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan aika yleistä nykyään
Aika monta on tässä ketjussakin, jotka jäi lapsettomiksi jo kaksi vuosikymmentä sitten juuri siksi ettei sopivaa (eli parisuhdehaluista, yksiavioista ja perhekeskeistä) miestä osunut kohdalle vaikka kuinka jätti tuhlaamatta aikaansa naistennaurattajiin ja muihin hamesankareihin.
Itsekin olisin halunnut perustaa perheen suht nuorena ja lapsiluvun olevan täynnä kolmikymppisenä (ehken se pieni optio iltatähdelle), mutta miehet koki ettei moista "palloa jalassa" voi harkitakaan ennen kuin ehkä sitten joskus.
Mä en ihmettele ollenkaan, että syntyvyys on romahtanut ja mielenterveysongelmat on räjähtäneet käsiin. Jostain kylvettiin aivan ihmeellinen vihamielisyys perinteistä perhemallia kohtaan jo meihin 70- ja 80-luvulla syntyneisiin ja markkinoitiin ajatusta kuinka vähintään se eka 10 vuotta aikuiselämää pitää bilettää sinkkuna eikä missään tapauksessa pidä sitoutua keneenkään eikä mihinkään. Sama laulu jatkuu edelleen ja nyt siihen sitten on saatu aikaiseksi jo liki sota sukupuolten välille.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jokunen huono parisuhde, mm. päihdeongelmainen mies, sitoutumiskyvytön mies, liikaa riitelyä erilaisuuden vuoksi. Yksi hyvä kumppani jätti toisen naisen takia, olimme toki liian nuoria silloin vielä perustamaan perhettä. Jotkin suhteet olen pilannut itse olemalla oma kauhea itseni...
Nyt olen 45 ja lapset jäi saamatta. Olis kannattanut "tehdä" lapsi huonoon suhteeseen, mut jotenkin luulin, että se hyväkin parisuhde vielä löytyy. Ihan oma vika, en osannut pariutua oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja omaa estoisuuttani vielä tuhlasin vuosia surren päättyneitä parisuhteita.
Suht samanlaisia kokemuksia ja just tuota ihme jumiutumista jo kariutuneeseen suhteeseen jolla ei olisi edes ollut minkäänlaista tulevaisuutta. Lisäksi uskoin turhankin hyvin ne vakuuttelut, että aikaa on eikä ole mikään kiire vaan kaikkea ehtii tehdä myöhemminkin, mutta nuori on vain kerran.
Sitten olikin jo kiire eikä hyvää miestä näkynyt edelleenkään missään. Eikä näy vieläkään vaikka perheenperustamisesta ei enää tarvitse edes haaveilla :( Harmittaa.
Sama kohtalo täälläkin. En ole toki koskaan potenut mitään hirveää vauvakuumetta. Ajattelin, että päätämme yhdessä sitten perheen perustamisesta, kun sopiva kumppani löytyy. No eipä koskaan löytynyt ja nyt alkaa ikä tulla kohta vastaan. Tiedän monia yli nelikymppisenä raskautuneitakin, mutta itse en haluaisi alkaa suoraan niitä lapsia tekemään, jos se kumppani nyt löytyisikin vaan haluaisin ensin tutustua rauhassa toiseen ja nauttia yhteisestä ajasta. Siinäpä ne loput hedelmälliset vuodet sitten menisivätkin.
Jaa-a mitä tapahtui palstan narratiiville että nainen on onnellisimmillaan sinkkuna? Ihme itkua koko ketju täynnä kun pitäisi olla ilakoivia ihmisiä.
No tavallaan. Tapasin nykyisen kumppanini vähän päälle kolmekymppisenä. Hän on minua muutaman vuoden vanhempi. Jos olisimme tavanneet vaikka 10 vuotta aiemmin, olisimme todennäköisesti lapsia hankkineet. Periaatteessa se olisi toki ollut täysin mahdollista kolmenkympin jälkeenkin ja voisi ehkä olla mahdollista vieläkin, mutta elämässä vaan on ollut viime vuodet niin paljon kaikkea, ettei siihen lapsi oikein sovi.
Täällä myös yksi, nyt jo 50 täyttänyt, joten lapsenteko aika kohdaltani ohi. En ole koskaan potenut mitään hirveää vauvakuumetta, mutta en myöskään sulkenut missään vaiheessa lastenhankintaa pois. Ajattelin aina, että oikean miehen kohdalle osuessa saattaisin perheen perustaakin. Elämä ei kuitenkaan mennyt niin ja lapsettomaksi jäin.
Onneksi en tule ikinä hankkimaan lapsia
t: N19