Minulla on puhelinkammo joka tuntuu vaan pahenevan
Lankapuhelinaikoina tuli joskus jaariteltua tuntikausia kavereitten kanssa mutta nyt minullakin on vain kännykkä. Vihaan sitä ja murehdin päivätolkulla jos on aivan pakko soittaa, siis jotain virallisempaa. Ystävät tietävät etten tykkää puhua puhelimessa ja soitellaan harvoin, s-postit kyllä kulkevat. Mistä ihmeestä tämmöinen voi johtua?
Kommentit (9)
Lankapuhelimen aikakautena saatoin pari tuntiakin jaaritella puhelimessa, mutta en nykyisin kännykän kanssa. On vaivattomampaa ja kasvottomampaakin(?) laittaa sähköpostia, kuin soittaa toiselle kännykällä. Tulee miettineeksi, jos toinen onkin sopimattomassa tilanteessa tai jotain... ja sitten turvautuu siihen tekstiviestiin kuin hukkuva oljenkorteen;)
Jotenkin tunnen itseni aivan tyhmäksi puhelimessa. Nyt viimeaikoina on tullut iän tuomaa uhmaa että mitäs siitä sitten! Olen puhelimessa(kin) sellainen kun olen!
Onkohan kännykkäkammo yleistäkin? Inhottaa soittaa, kun aina ihmiset ovat kiireisiä ja hankalassa paikassa ja soittajan pitäisi sanoa sanottavansa kompaktisti suunnilleen viidessä sanassa.
Ja lisäksi (vaikka en hysteerikko olekaan) mietityttää mahdollinen säteily jota kännykästä lähtee.
Tämä on kyllä jännä juttu. Työn puolesta olen paljon puhelimen päässä... mutta se on se lankapuhelin!!
Kännykkään siis liityy tämä minunkin pieni fobiani!
Minulla on myös uhma kasvanut. En edes yritä muuttua, tällainen minä olen ja sillä siisiti. Hoidan kaiken mahdollisen sähköpostilla ja joskus harvoin tekstareilla, tarpeen tullen pistän mieheni soittamaan.
Mutta en ikinä vastaa, jos joku kaveri tai sukulainen yrittää soitella. Pitkiä tekstareita kyllä lähettelen ja sähköpostia tietty, ja tapaan heitä mielelläni.
Suurin osa tämän tietää ja ymmärtää!
Viralliset puhelut hoidan kyllä mielelläni ja työssänikin hoidan paljon asioita puhelimitse.
Kun soittaa kavereillekin, niin ne hyvin usein kuulostaa siltä, että mä olen jotenkin häirinnyt niitä. Vaikka kysyn aina, että voitko puhua, oletko pahassa paikassa. Ehkä mä itsekin kuulostan siltä, en tiedä!
Mutta joo, mä olen aina vihannut virallisten puheluiden tekemistä. Mä en anna sille silti periksi, koska lopulta varmaan alkaisin oikeasti pelätä soittamista! Pakotan itseni välillä myös soittamaan, sillä usein se on ainoa tapa saada virallisilta instansseilta asiallista tietoa. Sähköposteihin monesti vastataan tosi vasemmalla kädellä, puhelimessa on pakko paneutua asiaan ja kysyä, jos ei ymmärrä toisen pointtia jne.
Vältän soittamista viimeiseen asti. Erityisesti viralliset puhelut ovat kauhun paikka.
Jos joku soittaa minulle päin, en pidä sitä lainkaan niin kauheana. En vain tahtoisi soittaa itse.
Tekstarit ja meilit kyllä kulkee...