Vasta nyt tajusin tämän: ihmiset öyhöttävät noin 25-vuotiaista 65-vuotiaaksi työpaikoilla, politiikassa jne. oman aikansa. Sitten väistyvät
Jokainen elää hetken täällä. Jokainen on oman aikakautensa vanki. Aikuistuttuaan otetaan joku paikka yhteiskunnasta, pyöritetään palettia, mitä sillä hetkellä on heille jätetty ja sitten vetäydytään eläkkeelle ja seuraavat mellastavat aikansa.
Kaikki käyvät vain pyörähtämässä tässä noin 40 vuotta, öyhöttelevät, tekevät samat virheet kuin edellisetkin jne.
Kommentit (41)
Musta kyllä tuntuu ettei mulle oo sijaa tai paikkaa löytynyt t 28v
Harmi vaan valtion laitokset pullottaa eläkeläisiä! Eivät ne poistu vaan vievät nuorten työpaikat.
Ministeriöt, virastot täynnä eläkevirkoja.
Eläkevirka nykyisin tarkoittaa, että eläkkeelle jäämisen jälkeen suojatyöpaikka säilyy.
Muutosneuvotteluissa nuoret ja määräaikaiset heivattu ulos, jotta yli 65-vuotiaat saa jäädä verorahoille + eläkkeille. Voi laskea kuka täällä tienaa, kun saa eläkkeen päälle valtavat palkkatulot.
Ensimmäinen kommentoija on persufanaatikko, yhtään keskustelua ei voida käydä ilman, että heittää jotain persuista.
Aloitus on hyvä ja oivaltava, ja niinhän se on. Kovimmatkin äänet hiljenevät joku päivä iäksi.
Näinhän se on. Voisi melkein sanoa, että elämä alkaa vasta oikeasti 40-vuotiaana. Siinä vaiheessa on koulut käyty, ei näytetä enää nuoruuden kukkealta, nuorempi sukupolvi on jo aikuisia ja... sinua aletaan ihan oikeasti kohdella kun aikuista. Saat kaiken niskaasi ja sokerikuorrutukset, joilla asiat sinulle nuorempana esiteltiin, loistavat poissaolollaan. Osalla heikommista on tuossa vaiheessa jo alkavia kremppoja... 40-vuotiaasta alkaa ne maratonin viimeiset 15 kilometria ja se oikea aikuisuus. Huh huh!
Minusta on kyllä ollut ihan mielenkiintoista elää täällä miljardien muiden ihmisten joukossa :)
Onneksi osa on kokeillut etää tai yrittämistä. Joka ala ei vaadi öyhöttämistä.
Ihmiset ovat pierun kaltaisia. Haisevat aikansa pahalle ja haihtuvat lopulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyvä ja oivaltava, ja niinhän se on. Kovimmatkin äänet hiljenevät joku päivä iäksi.
Näin on. Kaikki, jotka ovat eläneet ennen meitä oman aikakautensa vankeina, ovat kuolleita ja kuopattuja. Kuten mekin kohta.
Olemme täällä vain hetken, sitten iäisesti poissa.
Niinkö meinaat.
Itse tähtään viimeistään 55v jäädä omakustanteisesti eläkkeelle ja t-tuille. joku puol miljoonaa pitäisi riittää loppuelämäksi tai ainakin siihen asti kunnes pääsee eläkkeelle, ja jos rahat loppuu niin sitten vaan tt-tuille.
Oikeinhan se menee, että alkavat elää omaa mieleistään elämää, kun pääsevät eläkkeelle. Toiset välittömästi, toiset vähän myöhemmin.
Politiikassa taidetaan olla vähintään 80-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja kokevat suunnilleen samat pettymykset elämässä.
Koulu yrittää istuttaa oppilaisiin ihanteita, tulevaisuudenuskoa, tiedonjanoa, oikeudenmukaisuutta.
Sitten pikku hiljaa alkaa todellisuus.
Minun elämä ei ole ollut matka pettymyksestä pettymykseen. Olen saanut elää hyvän elämän ja nauttinut siitä. Ehkä se on asenteesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Politiikassa taidetaan olla vähintään 80-vuotiaaksi.
Varsinkin miehet. Ukot tätä palloa lähinnä pyörittää.
nosto