Aikuinen lapsi joka vkl kotona
Olemme uusperhe ja alaikäiset lapset edellisistä liitoistamme asuvat kanssamme joka toinen viikko. Meillä on molemmilla myös aikuiset lapset, jotka asuvat omillaan. Yhteisiä lapsia ei ole. Rakastan syvästi myös mieheni lapsia, mutta nyt on alkanut ärsyttämään se, että mieheni aikuinen tytär tulee luoksemme joka ikinen vkl pe-su ajaksi täysihoitoon. Oma aikuinen lapseni ei tule, vaan näemme häntä muuten.
Onko yleistäkin, että aikuinen lapsi tulee joka ikiseksi viikonlopuksi vanhempansa luo? Tytör asuu toisessa kaupungissa omasta halustaan eli ymmärrän, että hän tulee välillä myös kotikaupunkiinsa. Minä haluaisin kuitenkin välillä viettää viikonloppuisin ihan aikuisten aikaa mieheni kanssa kahdestaan. Miehenkin haluaisi samaa, mutta ei aio sanoa lapselleen mitään. Toki ymmärrän sen, mutta mietin kuinka kauan tämä systeemi jatkuu? Tyttären äiti ei ota häntä luokseen kuin pari kertaa vuodessa.
Tyttäreltä on aina rahat loppu, vaikka syö meillä aina pe-su välillä. Vanhemmat maksavat hänelle asumisen ja elämisen, vaikka saakin opintotukea, asumistukea jne. Siltikään rahat eivät riitä. Asia ei sinällään minulle kuulu, mutta tuokin ärsyttää vaikkei saisi. Oma lapseni pärjää oikein hyvin opiskelustaan huolimatta. Neuvoja?
Kommentit (229)
Jos alaikäiset lapset on teillä joka toinen viikko, ettekö voi viettää miehen kanssa sitä laatuaikaa viikolla? Jos ei onnistu, ilmoittakaa, että lähdette vaikka kylpylään viikonlopuksi. Ei kai tuosta kukaan loukkaantuisi. Miksei se aikuinen tytär käy äitinsä luona?
Täyshoitoon ei tarvitse kyllä tulla, vaan kotitöihin ainakin voi laittaa: pyykkiä pesemään, imuroimaan, ikkunanpesuun, kierrätystavaran viemiseen, haravointiin ja niin päin pois.
Kyllä opiskelijatkin käyvät töissä työn ohessa ja kesällä. Ainakin omat lapseni käyvät. Ja on opiskelijoillakin talviloma koulusta eli mitään sekavaa ei viesteissäni ole.
Olen yrittänyt laittaa häntä tekemään kotitöitä, mutta poistuu heti ulkoilemaan tms.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä opiskelijatkin käyvät töissä työn ohessa ja kesällä. Ainakin omat lapseni käyvät. Ja on opiskelijoillakin talviloma koulusta eli mitään sekavaa ei viesteissäni ole.
Opiskelijoiden työt ovat usein määräaikaisia pätkiä. Ja työnteko riippuu paljon miten palbon oppilaitoksessa pitää olla läsnä vai voiko tenttiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos alaikäiset lapset on teillä joka toinen viikko, ettekö voi viettää miehen kanssa sitä laatuaikaa viikolla? Jos ei onnistu, ilmoittakaa, että lähdette vaikka kylpylään viikonlopuksi. Ei kai tuosta kukaan loukkaantuisi. Miksei se aikuinen tytär käy äitinsä luona?
Ap vastaa: Tottakai voimme, mutta arkena on työt ja muut velvollisuudet, joten varsinaista lepoaikaa ei juurikaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Tyttären äiti ei halua häntä luokseen ja nyt te ette haluaisi häntä luokseen. Antakaa nyt opiskelijan tulla käymään kotonaan, kun vielä haluaa. Joku päivä isä mahdollisesti vielä harmittelee, ettei tytär enää ehdi edes kylässä käymään kuin kerran vuodessa.
Paino sanalla käymään. Ei ole normaalia tulla sinne olemaan joka viikonloppu pe-su.

Ap vastaa: Juuri noin, mutta kun ei hän pysy niissä töissä edes sitä määräaikaisuuden mittaa. Hän opiskelee ammattikoulussa.
Ap vastaa: Ei asu kimppakämpässä vaan yksin kaksiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos alaikäiset lapset on teillä joka toinen viikko, ettekö voi viettää miehen kanssa sitä laatuaikaa viikolla? Jos ei onnistu, ilmoittakaa, että lähdette vaikka kylpylään viikonlopuksi. Ei kai tuosta kukaan loukkaantuisi. Miksei se aikuinen tytär käy äitinsä luona?
Ap vastaa: Tottakai voimme, mutta arkena on työt ja muut velvollisuudet, joten varsinaista lepoaikaa ei juurikaan ole.
On hirvittävää ajatella että joka toinen viikko olevat lapset rasittavat silläkin viikolla kun ovat poissa. Miten jaksatte ne läsnäoloviikot?.
Ydinperheissä jaksetaan pääsääntöisesti lapsia paljon paremmin, heidän kanssaa. Sitten harrastetaan viikonloppuisin, vaikkapa laskettelu näin talvisin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttären äiti ei halua häntä luokseen ja nyt te ette haluaisi häntä luokseen. Antakaa nyt opiskelijan tulla käymään kotonaan, kun vielä haluaa. Joku päivä isä mahdollisesti vielä harmittelee, ettei tytär enää ehdi edes kylässä käymään kuin kerran vuodessa.
Paino sanalla käymään. Ei ole normaalia tulla sinne olemaan joka viikonloppu pe-su.
Ap vastaa: Juuri noin! Hän on aina tervetullut meille käymään, mutta ei minustakaan ole normaalia, että asuu meillä lähes puolet joka viikosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä opiskelijatkin käyvät töissä työn ohessa ja kesällä. Ainakin omat lapseni käyvät. Ja on opiskelijoillakin talviloma koulusta eli mitään sekavaa ei viesteissäni ole.
Opiskelijoiden työt ovat usein määräaikaisia pätkiä. Ja työnteko riippuu paljon miten palbon oppilaitoksessa pitää olla läsnä vai voiko tenttiä.
Ap vastaa: Juuri noin, mutta kun ei hän pysy niissä töissä edes sitä määräaikaisuuden mittaa. Hän opiskelee ammattikoulussa.
23 v ammattikoulussA? Eikö niissä ole läsnäolovelvollisuus ihan joka päivä, ei kuten esim yliopistossa voi tenttiä joitakin kursseja.
No miksi et voi sanoa, että ensi viikonloppuna haluaisitte sitten olla miehen kanssa kahdestaan? Ja kun teillä on ne alaikäiset lapset kotona, niin mitä se haittaa jos siellä on vielä yksikin? Ja kotitöitäkin voit varmaan pyytää tekemään?
Itse kävin kotona paljon ja jopa asuin lyhyitä aikoja kotona johonkin 24 ikävuoteen asti, jonka jälkeen aloin viihtyä yksinäänkin. Mullakin oli vaikea lapsuus, kuten tälläkin tuntuu olevan tuon takia, ettei äiti halua nähdä. Sellainen perus turvallisuuden tunne puuttui, enkä osannut ehkä aikuistua niin nopeasti. Viikonloput on opiskelijapiireissä yleensä sellaisia, että silloin ei nähdä opiskelukavereita vaan ollaan kumppaneiden kanssa, tehdään töitä tai käydään siellä vanhempien luona. Se voi olla tosi yksinäistä.
Lapset ja nuoret ovat avioerojen kärsijöitä kun vanhemmat ovat lapsivapaan hekuman haussa.
Itselle tuli käsitys tämän olevan kolmas avioliitto kummallekin. Yhdestä aikuiset lapset molemmilla, toisesta peruskouluikäiset ja nyt kolmas jossa ei yhteisiä lapsia.
Onko tämä heitteillä oleva, sisarpuoltensa varjoon jäänyt, saanut mitään keskusteluapua huoliinsa?
Mummo oli raitis koko pitkä elämänsä ajan.
tyttärentytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos alaikäiset lapset on teillä joka toinen viikko, ettekö voi viettää miehen kanssa sitä laatuaikaa viikolla? Jos ei onnistu, ilmoittakaa, että lähdette vaikka kylpylään viikonlopuksi. Ei kai tuosta kukaan loukkaantuisi. Miksei se aikuinen tytär käy äitinsä luona?
Ap vastaa: Tottakai voimme, mutta arkena on työt ja muut velvollisuudet, joten varsinaista lepoaikaa ei juurikaan ole.
Miksi teillä on niin paljon niitä lapsia kun ette niiden seurasta välitä?
En oikein ymmärrä että omista perheenjäsenistään pitää pitää lomaa. Jotain on perheessä vialla.
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa: Todella ilkeitä kommentteja ketju täynnä. Minulla ei ole mitään tarvetta erottaa ko. lasta isästään, estää hänen käymistään meillä tai mitään muutakaan mitä moni kirjoitti. Hän on aina tervetullut meille, mutta en vaan jaksaisi tätä joka ikistä viikonloppua täysihoitolana olemista. Minusta vaikka 3 viikonloppua kuussa olisi sopiva, niin me saisimme välillä olla omassa kodissamme ihan rauhassa. Jokainen tarvitsee välillä rauhallista palautumisaikaa.
Tytär ei tee lainkaan kotitöitä tai mitään muutakaan kun käy luonamme. Hän on 23 v ja ei käy töissä, koska lähtee niistä tai tulee irtisanotuksi. Tietää hyvin, että vanhemmat maksavat kaiken eli ei tarvitse käydä töissä elääkseen. Meillä ei ole rahasta tiukkaa eli kyse ei ole siitä etteikö häntä voisi auttaa myös taloudellisesti. Itse en vaan näe, että tuollainen toiminta on tyttären parhaaksi pidemmällä aikavälillä.
Yritin pyytää neuvoja,
Eli lapsi on kutakuinkin tervetullut kotiinsa vaikka ei ihan täysin sydämin, koska häntä pitää passata. Ja neuvoja tarvitaan. Tässä tulee:
Seuraavan kerran kun teet ruokaa/ menet kauppaan tms. pyydä hänet mukaan tekemään avuksesi. Älä siivoa hänen jälkeensä vaan sano hänelle että tekee osansa. Ihan niinkuin sanot omille lapsillesi.
Joskus hämmentää miten avuttomia jotkut ovat.🤔
Tai sitten tämä ei ole koko totuus, vaan mustasukkaisen tekosyy kaivaa maata toisen jalkojen alta.
Aika karsealta tuntuu tuon prinsessa-tyttären tulevaisuus. Nyt biologiset vanhemmat hyysäävät liikaa, ja likka ei opi koskaan itsenäistymään Jos löytää parisuhteen joskus ja tulee omia kersoja, veikkaan että sitten ap ja miehensä joutuvat niistäkin huolehtimaan, jos on tuollainen jonkinlainen matalalle kehitystasolle jäänyt naisihminen. Voin kuvitella että varmaan ripsien pidennykset ja isukin maksamat akryylikynnet kuuluu myös pakettiin. Otan osaa ap, ajattelisin että voisit jo alkaa puhumaan melko suoraan likalle että nyt olisi aika alkaa jo nostamaan takapuolensa penkistä ja ruveta elämään sitä nuoren aikuisen elämäänsä. (tunnen tällaisen tapauksen jossa nyt lähes 70v vanhemmat juoksevat joka viikonloppu tyttärensä 2 adhd lasta hoitamassa ja siivoamassa ja maksamassa kaikki lasten hankinnat jne. aivan järkyttävää katsottavaa)
Vanhemmat tekevät tällaisissa tapauksissa arvaamattoman suuren karhunpalveluksen lapsilleen. Heidän tulevaisuutensa ei hyvältä näytä jos ei yhtään osaa omilla siivillään lentää. Jospa vaikka prinsessna isukki yllättäen sairastuu tai kuolee, tai joutuu onnetomuuteen (kaikki ovat ihan mahdollisia skenaarioita) niin mites sitten suu pannaan jos ei vielä 23-vuotiaanakaan ole oppinut itse pärjäämään. Ei hyvä, ei hyvä ollenkaan.
Siis oliko tytär opiskelemassa vai töissä?