Ruumiiden kompostoinnin ideologia
Tulee suoraan marxilaisesta intersektionalismista. Kaikkea ne keksiikin murentaakseen länsimaisen kristillisen elämäntavan. Toisaalta on ihme, ettei tällaista täsmäiskua ole aiemmin tehty ja toteutettu. Länsimaisessa kristillisyydessä on tärkeä osa menneiden sukupolvien kunnioittaminen jouluna ja pyhäinmiesten päivänä. Hautausmaat ovat sijainneet kaupunkien keskellä, kirkon vieressä muistuttamassa elämän rajallisuudesta ja sukupolvien jatkumosta, mutta ennenkaikkea kristinuskon lupauksesta kuoleman voittamiseksi. Näitä kaikkea Karl Marx inhosi, kristinuskoa, perinteitä ja kristillistä länsimaista yhteisöä, jotka olivat pahimmat esteet kommunistiseksi vallankumoukselle. 30-luvulla marxilaisten tutkijoiden perustama Frankfurtin koulukunta pettyi Eurooppaan ja sen työläisiin, jotka rakastivat liikaa uskontoa ja isänmaataan, siksi he päättivät alkaa murentamaan demokratiaa sisältä käsin. Tätä työtä kehittivät 60-luvulla ranskalaiset kommunistifilosofit ja tästä otti kopin USAssa intersektionaaliset marxilaiset feministit. Nimet ja termit vaihtuu ja edelleen kaikki on verhottu hyviin aiheisiin, mutta päämäärä on sama kuin Marxilla, pitää tanssit tuhoutuneen länsimaisen kulttuurin tuhkan päällä. Tähän kontekstiin istuu kuin nenä perseeseen Anna Kontulan maahantuoma idea ihmisten kompostoinnista.
Kommentit (63)
Kontulan akka voisi aloittaa itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kompostointi on verhottu ekologiaan, mitä voi hyvin epäillä kuinka ekologista on rakentaa ihmisten kompostilaitoksia ja huoltaa niitä ja tuottaa ihmisten jätöksistä lisäaineita ja lääkejäämiä ym. sisältävää ongelmajätettä.
Lääkejäämät ei haittaa varmaan kauheasti kaupunkiem viher-rakentamista. Nurmikoissa ja puistoissa voi hyvin käyttää kompostia.
Eikö pikkumuksut syö enää multaa kaupungeissa? Mitäs kun mullasta löytyy naapurin sedän tekarit?
Sinne maaperää on kuollut ja maatunut ruumiita jo vuosimiljoonia.
Ei kuulosta yhtään kunnioittavalta vainajaa kohtaan. Suorastaan halveksuvalta.
Ihmiset 180 000 eKr-2024: Haudanneet ruumiit maahan matojen syötäväksi ja muuttumaan mullaksi
Ihmiset 2025: EI SAA KOMPOSTOIDA RUUMIITA!!
Vierailija kirjoitti:
Kookosmusnuoretkin on tätä joskus ehdottaneet. Hekin on varmaan sitten piilokommareita.
Itse olen kannattanut kompostointia jo siitä asti, kun vuosia sitten ensimmäistä kertaa kuulin että se joissakin maissa sallittua. En uskoisi että kukaan muu kuin ehkä kristityt vastustaa.
Juutalaiset ja muslimitkin hautaavat kuolleet samalla tavalla kuin kristitytkin.
Vierailija kirjoitti:
Kookosmusnuoretkin on tätä joskus ehdottaneet. Hekin on varmaan sitten piilokommareita.
Itse olen kannattanut kompostointia jo siitä asti, kun vuosia sitten ensimmäistä kertaa kuulin että se joissakin maissa sallittua. En uskoisi että kukaan muu kuin ehkä kristityt vastustaa.
Ei kristityt käsittääkseni vastusta hautaamista, ja eihän tämä oikeasti poikkea siitä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta yhtään kunnioittavalta vainajaa kohtaan. Suorastaan halveksuvalta.
Silloinhan normaali hautaaminen on ihan yhtä halveksuvaa? Eihän näissä ole eroa kuin maatumisnopeudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta yhtään kunnioittavalta vainajaa kohtaan. Suorastaan halveksuvalta.
Luulen ettei käsiä saisi sitoa, jos on biokääre. Eli kädet pitäisi jättää vapaaksi tai yhteen kauniisti vapaana. Noituudessa aina kädet sidotaan kiinni nukelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kompostointi on verhottu ekologiaan, mitä voi hyvin epäillä kuinka ekologista on rakentaa ihmisten kompostilaitoksia ja huoltaa niitä ja tuottaa ihmisten jätöksistä lisäaineita ja lääkejäämiä ym. sisältävää ongelmajätettä.
Jos logiikkasi pitäisi paikkaansa, niin ihmisten hautaaminen hautausmaalle olisi ympäristörikos.
Mietin joskus valuuko harjuilla olevilta hautausmailta jotain pohjavesiin tai tasamaalta. Entä teollisuus ja muut. Autot. Järvissä akkuja?
Mielisairaan aloitus taas. Ei tällaista ruumiiden kompostointia ole olemassakaan yhtään missään.
Suomen lainsäädäntö kieltää tällaisen ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Idea ihmisten kompostoinnista on nihilistinen.
Se on ihan hyvä idea.
Takana on tietysti ajatus hautausmaiden lopettamisesta ja sitä kautta kohta kirkkojen purkamisesta. Vuonna 1917 Venäjällä oli 57 000 kirkkorakennusta, vuonna 1991 kommunismin kaaduttua enää 5000. Karl Marx oli saatananpalvoja.
Vierailija kirjoitti:
Kontulan idea on niin järkyttävä, että oksettaa. Mutta se on sen tarkoituskin varmaan.
Ikinä, ikinä en enää äänestä väsrmmistoa! Ja mä olen oikeasti ollut hyvinkin vasemmistolainen.
hänhän taisi lupautua jättäytyä pois seuraavista vaaleista, saa nähdä "malttaako". Sen ulostulot kun on palkkaan nähden olleet aikamoisia, ei kukaan halua sitä maskotikseen johonkin eläkevirkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaan aloitus taas. Ei tällaista ruumiiden kompostointia ole olemassakaan yhtään missään.
Suomen lainsäädäntö kieltää tällaisen ehdottomasti.
Miksi kommentoit niin varman oloisena, kun et ole oikeasti perehtynyt asiaan lainkaan. Tuotahan tehdään mm. Ruotsissa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltiossa.
Ja kyllä, Suomen lainsäädäntö ei tosiaan tällä hetkellä mahdollista kuin hautauksen ja tuhkauksen, siksihän tuota juuri ehdotetaan, että lakia muutettaisiin niin, että tulisi tällainen kompostointivaihtoehtokin.
Vierailija kirjoitti:
Takana on tietysti ajatus hautausmaiden lopettamisesta ja sitä kautta kohta kirkkojen purkamisesta. Vuonna 1917 Venäjällä oli 57 000 kirkkorakennusta, vuonna 1991 kommunismin kaaduttua enää 5000. Karl Marx oli saatananpalvoja.
En ole nähnyt pienintäkään viitettä siihen, että Marx olisi uskonut Jumalaan ja Saatanaan.
Usassa osa täytti perheenjäsenen ja laittoi istumaan olohuoneeseen. Joku firma teki sitä. Ok-taloissa ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaan aloitus taas. Ei tällaista ruumiiden kompostointia ole olemassakaan yhtään missään.
Suomen lainsäädäntö kieltää tällaisen ehdottomasti.
Miksi kommentoit niin varman oloisena, kun et ole oikeasti perehtynyt asiaan lainkaan. Tuotahan tehdään mm. Ruotsissa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltiossa.
Ja kyllä, Suomen lainsäädäntö ei tosiaan tällä hetkellä mahdollista kuin hautauksen ja tuhkauksen, siksihän tuota juuri ehdotetaan, että lakia muutettaisiin niin, että tulisi tällainen kompostointivaihtoehtokin.
Eikä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takana on tietysti ajatus hautausmaiden lopettamisesta ja sitä kautta kohta kirkkojen purkamisesta. Vuonna 1917 Venäjällä oli 57 000 kirkkorakennusta, vuonna 1991 kommunismin kaaduttua enää 5000. Karl Marx oli saatananpalvoja.
En ole nähnyt pienintäkään viitettä siihen, että Marx olisi uskonut Jumalaan ja Saatanaan.
Se onkin mysteeri, kuinka paljon on Karl Marx -seuroja ja tutkijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaan aloitus taas. Ei tällaista ruumiiden kompostointia ole olemassakaan yhtään missään.
Suomen lainsäädäntö kieltää tällaisen ehdottomasti.
Miksi kommentoit niin varman oloisena, kun et ole oikeasti perehtynyt asiaan lainkaan. Tuotahan tehdään mm. Ruotsissa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltiossa.
Ja kyllä, Suomen lainsäädäntö ei tosiaan tällä hetkellä mahdollista kuin hautauksen ja tuhkauksen, siksihän tuota juuri ehdotetaan, että lakia muutettaisiin niin, että tulisi tällainen kompostointivaihtoehtokin.
Eikä tehdä. Venäläisten paskapropagandaa. Sinuun uppoaa näköjään täysillä.
Kommunistit voi ihan vapaasti kompostoida ajattelijansa ja kasvattaa mullassa vaikka perunoita.