Onko rankempaa olla koko perheensä tsunamissa menettänyt lapsi vai aikuinen?
Siis koko perheensä, vanhempansa ja mahdollisesti sisaruksensa menettänyt lapsi vai koko perheensä, puolisonsa ja lapsensa, menettänyt aikuinen?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää että vesi on korkealla?
Merihevoset heiluttaa ikkunan takana.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän lapsen menettäminen ole aina pahinta, kun järjestys on väärä.
Mitään järjestystä ei kuolemisessa ole olemassakaan. Ei oikeaa eikä väärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän lapsen menettäminen ole aina pahinta, kun järjestys on väärä.
Mitään järjestystä ei kuolemisessa ole olemassakaan. Ei oikeaa eikä väärää.
Kyllä se järjestys on väärä silloin kun vanhempi menettää lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
OKSETTAA teidän TYHMYYS, hyi hlvetti!!!!
Eikö ole tylsää jankata tuota samaa?
Tsunamissa menehtyneiden lasten omaisiin otettiin yhteyttä ja myös sosiaalitoimeen. Sosiaaliviranomaiset huolehtivat lasten sijoittamisesta sukulaisille.
Yksin Suomeen tulleet aikuiset sen sijaan saattoi jäädä ihan yksin.
Miksi vertailla tällaisia asioita, mikä suru on kovempi tai vähäisempi kuin joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OKSETTAA teidän TYHMYYS, hyi hlvetti!!!!
Eikö ole tylsää jankata tuota samaa?
Ei ole ja JÄRKYTTÄÄ tuo teidän tyhmyys!
Tsunamiorvoista taisi tulla samantien sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakkaita?
Oletan että heidät sijoitettiin sukulaisille sosiaalitoimen päätöksillä. Taisi olla jotain spr järjestämää kriisiapuakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tsunamista kukaan omin voimin tai omin ansioin pelastunut. Kaikki oli ihan täysin sattumaa, mitä tapahtui kenellekin.
Totta. Näin joskus jonkun nuoren haastattelun, missä kerrottiin pelastautui perheensä kanssa. Se pelastautui sana oli tosi outoa, ihan kuin olisivat itse tehneet kaiken.
Tuttavapiirissä oli yksi perhe mistä selvisi isä ja yläkouluikäinen nuori. Molemmat kertoi että heitä autettiin monta kertaa, nuori kertoi että hän ei olisi edes pystynyt auttamaan muita kun ei voinut auttaa itseäänkään. Meinasi kuolla kun joku tarttui häneen kiinni ja joutui rimpuilemaan takertujan irti.
Tuo olisi kauheaa, elää sen kanssa että ei ole voinut auttaa.
Luin joskus jutun minkä aiheena oli suomalaiset lapset jotka oli menettäneet perheenjäseniään tsunamissa. Yleisesti oli aika positiivinen juttu, vaikka kerrottiinkin esim huoltajuuskiistoista.
En usko, että voi verrata. Tietyllä tapaa aikuinen kokee varmaan monesti enemmän syyllisyydentunteita, kun hän todennäköisesti ollut päättävämpi jäsen matkakohteen, matkan ajankohdan, päiväohjelman ja tapahtumahetkellä toimimisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia saa uusia vanhempia ei.
Lapsi saa aina uuden huoltajan, esimerkiksi isovanhemmista.
Se on luonnonlaki että lapset selviää helpommin vanhemman menetyksestä. Lasten elämä menee eteenpäin. Vanhemmilla taas on lapsissaan "kaikki pelissä" ja menetys on musertava.
Eihän lapsen menettämistä voi verrata vanhempien menettämiseen. Lähipiiristäni eräs ihminen menetti lapsensa tuolla ja tietyllä tavalla hän on erilainen ihminen kuin aiemmin. Esimerkiksi syyllisyyden tunteista hän ei yleensä puhu mutta jotenkin sen huomaa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että voi verrata. Tietyllä tapaa aikuinen kokee varmaan monesti enemmän syyllisyydentunteita, kun hän todennäköisesti ollut päättävämpi jäsen matkakohteen, matkan ajankohdan, päiväohjelman ja tapahtumahetkellä toimimisen suhteen.
Tiedätkö että aika moni kuolee kotonaan? Liukastuu ja lyö päänsä tai tukehtuu ruokaan. Tuskin nuo matkan yksityiskohdat on se asia mitä jossitellaan vuosien jälkeenkin. Perheenjäsenen menetys tuntuu kokonaisvaltaisena tuskana, läheinen ei ole enää koskaan jakamassa arkea ja elämää.
Miksi olisi eri asia olla tsunamiorpo kuin vaikka onnettomuudessa vanhempansa menettänyt orpo? Tai orpo sen vuoksi että vanhemmat kuolivat yliannostukseen ja itsemurhaan?
Totta. Näin joskus jonkun nuoren haastattelun, missä kerrottiin pelastautui perheensä kanssa. Se pelastautui sana oli tosi outoa, ihan kuin olisivat itse tehneet kaiken.
Tuttavapiirissä oli yksi perhe mistä selvisi isä ja yläkouluikäinen nuori. Molemmat kertoi että heitä autettiin monta kertaa, nuori kertoi että hän ei olisi edes pystynyt auttamaan muita kun ei voinut auttaa itseäänkään. Meinasi kuolla kun joku tarttui häneen kiinni ja joutui rimpuilemaan takertujan irti.