Mikä motiivi patologisella valehtelijalla on valehdella

Ei heillä ole motiivia. Valehtelin asioista joilla ei ollut edes merkitystä silloin kun olin pahasti alkoholisoitunut. 

Ei välttämättä mitään motiivia, koska tottumus on toinen luonto. Patologinen valehtelija puhuu täyttä puuta heinää ihan arkisista asioista, jopa niin, että todistat omilla silmilläsi, että eihän tuo asia ole noin ollenkaan. Patologinen valehtelija jää tästä usein vielä verekseltään kiinni, mutta kohauttaa olkiaan ja jatkaa samaan malliin. Toisinaan nämä rouva/herra von Münchausenit ovat aika koomisia ja harmittomia, koska ne jutut vaan on niin älyttömän höpöjä, mutta jos kyseessä on ilkeä ja laskelmoiva hyötymishakuinen persoona, olet vaarassa. Juokse.

Ei mitään käryä miksi?? 

Vierailija kirjoitti:

Ei heillä ole motiivia. Valehtelin asioista joilla ei ollut edes merkitystä silloin kun olin pahasti alkoholisoitunut. 

Mielenkiintoista. Minun läheiseni (olen katkaissut välit jo kauan sitten) oli patologinen valehtelija ja ajattelin, että hän eli eräänlaisessa itse keksimässään mielikuvitusmaailmassa, josta löytyi aina sopivia selityksiä huonolle tilanteelle ja sille, että elämä oli mennyt miten meni. Motiivi siis oli itsensä lohduttelu, vaikka samalla tuli valehdeltua aika ajoin muidenkin asioista. Tunnistatko tuosta mitään?

Onnea raitistumisesta, se on aika harvinaista, että pystyy raitistumaan eli iso saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Huomion ja myötätunnon hakeminen valheiden avulla on aika yleistä, olen monesti miettinyt näitä ihmisiä, jotka julkisuudessakin esiintyvät vaikkapa jonkun sairauden tiimoilta ilman että sairaudesta on mitään näkyvää tai muuta faktaa olemassa.

Tarinaa kerrotaan vaikkapa siksi, että valitetaan yhteiskunnan tuista tai sitten todellinen syy olla yhteiskunnan ulkopuolella on sellainen sairaus, jolla on stigmaa. Tiedän kaksi henkilöä, jotka sanovat sairastavansa sairautta, jota heillä ei ole koskaan todettu ja valittavat sen hoidosta, vaikka todellinen sairaus on psyykkinen sairaus, jota eivät kuitenkaan itse myönnä, toisella on myös vakava päihteiden sekakäyttöongelma.

Psyykkisillä sairauksilla on edelleen stigmaa ja valehtelu on myös psyykkisten sairauksien oire. Jostain luin, että jopa 20 prosenttia julkiseen terveydenhoitoon hakeutuvista olisi sellaisia, joiden fyysiseksi kuvattu oirehdinta on psyykkistä perua.

Fyysinen sairaus on onneksi todennettavissa. Jos stigmatisoinnilta viitsitään. 

Mun serkku on kova valehtelemaan. Ja asioista, joista ei hyödy edes yhtään mitään. On ollut sellainen lapsesta asti. Juttelee välillä ihan höpöjuttuja, toisen hänelle kertomia tarinoita ominaan ja itselle tapahtuneita arkisia asioita ihan muunlaisina kuin ne tapahtui. Eikä hyödy tästä mitään.

Palsta pistää taas parastaan. Olisikohan niin, että patologisella valehtelijalla on tarve ja syy valehdella samankaltainen, kuin touretten syndroomaa sairastavalla kiroilla? Tai miksi alkoholisti juo alkoholia? Miksi masentunut ajattelee vain synkkiä asioita? Ja mitä nyt näitä on. Eiköhän se ole se vastaus, ongelma ja kysymys jo esitetty siinä samassa lauseessa.

Vierailija kirjoitti:

Mun serkku on kova valehtelemaan. Ja asioista, joista ei hyödy edes yhtään mitään. On ollut sellainen lapsesta asti. Juttelee välillä ihan höpöjuttuja, toisen hänelle kertomia tarinoita ominaan ja itselle tapahtuneita arkisia asioita ihan muunlaisina kuin ne tapahtui. Eikä hyödy tästä mitään.

Onko meillä sama serkku :)

Pääsääntöisesti olen kuulemma liiankin rehellinen.

Mutta on muutama asia, mistä en halua kertoa. Esim. Jos vaikka edellinen työpaikka on ollut huono, koska pomo on ollut surkea. Sanon lähdön syyksi seuraavalle pomolle esim. "Työnkuva ei vastannut odotuksia" tms tms...

Lisäksi on muutama muu asia, mitkä ovat niin laaja-alaisia, että koen paremmaksi etten niistä kerro ulkopuolisille.

Tiedän kyllä myös noita hupivalehtelijoita, kai jotain huomionhakua, lapsena jäänyt vaille tms. 

"Fyysinen sairaus on onneksi todennettavissa. Jos stigmatisoinnilta viitsitään. "

Totta, joskushan outo oireilu paljastuukin sairaudeksi, jota ei osattu diagnosoida. Äskettäin luin tilanteesta, missä MS-tautia oli hoidettu skitsofreniana kuuloharhojen ja silmäoireiden takia.

Mutta noissa minun tarkoittamissani tapauksissa se menee niin, että ihminen itse on vakuuttunut, että hänellä on sairaus X ja kyseistä sairautta ei lukuisista tutkimuksista huolimatta löydy. Silti henkilö kertoo sairastavansa tätä kyseistä tautia.

Vierailija kirjoitti:

Palsta pistää taas parastaan. Olisikohan niin, että patologisella valehtelijalla on tarve ja syy valehdella samankaltainen, kuin touretten syndroomaa sairastavalla kiroilla? Tai miksi alkoholisti juo alkoholia? Miksi masentunut ajattelee vain synkkiä asioita? Ja mitä nyt näitä on. Eiköhän se ole se vastaus, ongelma ja kysymys jo esitetty siinä samassa lauseessa.

Touretten syndrooma on fyysinen sairaus, ei sillä ole mitään tekemistä patologisen valehtelemisen kanssa, paitsi jos se valehtelija on psykopaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei heillä ole motiivia. Valehtelin asioista joilla ei ollut edes merkitystä silloin kun olin pahasti alkoholisoitunut. 

Mielenkiintoista. Minun läheiseni (olen katkaissut välit jo kauan sitten) oli patologinen valehtelija ja ajattelin, että hän eli eräänlaisessa itse keksimässään mielikuvitusmaailmassa, josta löytyi aina sopivia selityksiä huonolle tilanteelle ja sille, että elämä oli mennyt miten meni. Motiivi siis oli itsensä lohduttelu, vaikka samalla tuli valehdeltua aika ajoin muidenkin asioista. Tunnistatko tuosta mitään?

Onnea raitistumisesta, se on aika harvinaista, että pystyy raitistumaan eli iso saavutus.

Totta. Kun joutuu valehtelemaan juomisessaan, perhetilanteestaan ym, pian sitä huomaa että valehtelee joka asiassa. Myös suurin piirtein mikä sää on ja mikä pahinta että uskoo valheisiin myös itse. Vasta kunnon hoidossa tajusi millaisessa maailmassa oli elänyt ja mitä paskaa oli puhunut itselle ja muille. 

-sama

"Osittain siksi avasin tämän ketjun, kun ryhdyin miettimään onko tuo yleinenkin tapa suhtautua valehteleviin ihmisiin."

Sorry ap, ei tämä olekaan ketjuni (aihe oli sama), se on ilmeisesti poistettu. Vastaaja Nro 18

Oman kokemuksen mukaan patologiset valehtijat ovat lapsuudessaan kaltoinkohdeltuja, jotka lohduttavat itseään fantisoiduilla tarinoilla.

Valehteluun ei ympäristö puutu, koska ajatellaan, että toi nyt on tuollainen ja oikeastaan kaikkia viihdyttävä pelle. Tämä myös samalla kannustaa valehtelemaan enemmän, kun saa muilta huomiota ja näennäistä hyväksyntää (joka tosiasiassa on nauramista).

Psykopaattiset valehtelijat ovat toinen tarina, tyyliin Auervaara. Silloin valehtelijalla on ihan rakennettu hyväksikäytön agenda.

Anopilla oli tällaista piirrettä, mutta en nuorempana lainkaan ymmärtänyt, että melkein kaikki hänen kertomansa on valetta. Hän puhui runsaasti pahaa muista ihmisistä tarkoituksenaan näyttäytyä itse hyvänä ihmisenä ja hänellä oli kaikessa uhrin rooli. Kun näitä juttuja alkoi tulla minusta ja suvustani lapsille, alkoivat lapset oireilla ja perheneuvolasta annettiin ohje, ettei kannata jättää hoitoon hänelle ollenkaan. 

Ajan mittaan vakuutuin, että hänellä on persoonallisuushäiriö ja sitten myöhemmin se osoittautui todeksi, kun hänen jäämistöään siivosimme. Sieltä löytyi juuri se persoonallisuushäiriö, jota olin epäillytkin, koska kun luin ensimmäistä kertaa kuvauksen tuosta pers. häiriöstä, se oli kuin hänestä kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Anopilla oli tällaista piirrettä, mutta en nuorempana lainkaan ymmärtänyt, että melkein kaikki hänen kertomansa on valetta. Hän puhui runsaasti pahaa muista ihmisistä tarkoituksenaan näyttäytyä itse hyvänä ihmisenä ja hänellä oli kaikessa uhrin rooli. Kun näitä juttuja alkoi tulla minusta ja suvustani lapsille, alkoivat lapset oireilla ja perheneuvolasta annettiin ohje, ettei kannata jättää hoitoon hänelle ollenkaan. 

Ajan mittaan vakuutuin, että hänellä on persoonallisuushäiriö ja sitten myöhemmin se osoittautui todeksi, kun hänen jäämistöään siivosimme. Sieltä löytyi juuri se persoonallisuushäiriö, jota olin epäillytkin, koska kun luin ensimmäistä kertaa kuvauksen tuosta pers. häiriöstä, se oli kuin hänestä kirjoitettu.

*siis jäämistöstä köytyi epikriisejä, joissa oli diagnoosi.

"Kerran luin täällä ketjun missä useampi ryhtyi puolustamaan jotain tyyppiä, joka väitetysti sanoi olevansa orpo, vaikka molemmat vanhemmat olivat elossa. Keksittiin ties millaisia selityksiä ("hänestä tuntui, että hän on henkisesti orpo" jne.) sataprosenttiselle valheelle, jota ei minun mielestäni voi ollenkaan selittää muuksi. Osittain siksi avasin tämän ketjun, kun ryhdyin miettimään onko tuo yleinenkin tapa suhtautua valehteleviin ihmisiin. "

Minä olen sanonut olevani orpo, sillä molemmat vanhempani ovat potkineet minut ja sisarukseni alaikäisinä kotoa ja eläneet uutta perhe-elämää. Orvolla ei ole vanhempia, uusperheorpo saattaa saada osakseen jopa negatiivista huomiota, siinä missä oikea orpo ei saa mitään. Esimerkiksi jenkeissä on ilmeisen tyypillistä, että uuden pesueen perustanut mies yrittää kupata rahaa kakkospesueensa elättämiseen ykköspesueen lapsilta. Tuossa se isä on selkeästi negatiivinen vaikutin lapsen elämässä

Itsellä on kokemusta vähän vastaavasta: väkivaltaa sekä omien perheenjäsenten taholta, seksuaalista ahdistelua, väkivaltaa vanhempien uusien puolisoiden taholta, väkivaltaa sukulaisten vaimojen taholta, jne.

Orpouteen suhtaudutaan automaattisesti säälien ja olettaen, että vanhemmat ja sisarukset olisivat elämän kannalta positiivinen asia. Mutta joissakin tapauksissa heidän poismenonsa saattaisi olla yksilön kannalta jopa positiivinen asia. Jos sanon olevani "uusperheorpo", kukaan ei välitä siitä tippaakaan, vaikka orvon vanhemmat eivät varmasti pahoinpitele ja ahdistele häntä seksuaalisesti, tai yritä kupata taloudellista hyötyä lapsesta. 

Vierailija kirjoitti:

"Kerran luin täällä ketjun missä useampi ryhtyi puolustamaan jotain tyyppiä, joka väitetysti sanoi olevansa orpo, vaikka molemmat vanhemmat olivat elossa. Keksittiin ties millaisia selityksiä ("hänestä tuntui, että hän on henkisesti orpo" jne.) sataprosenttiselle valheelle, jota ei minun mielestäni voi ollenkaan selittää muuksi. Osittain siksi avasin tämän ketjun, kun ryhdyin miettimään onko tuo yleinenkin tapa suhtautua valehteleviin ihmisiin. "

Minä olen sanonut olevani orpo, sillä molemmat vanhempani ovat potkineet minut ja sisarukseni alaikäisinä kotoa ja eläneet uutta perhe-elämää. Orvolla ei ole vanhempia, uusperheorpo saattaa saada osakseen jopa negatiivista huomiota, siinä missä oikea orpo ei saa mitään. Esimerkiksi jenkeissä on ilmeisen tyypillistä, että uuden pesueen perustanut mies yrittää kupata rahaa kakkospesueensa elättämiseen ykköspesueen lapsilta. Tuossa se isä on selkeästi negatiivinen vaikutin lapsen elämässä

Ja siis olen sanonut näin vain kerran puoliksi vitsillä, eli tämä ei ole mikään säälitarina millä etenen elämässäni :D Tuli vaan mieleen tuosta. Toki on varmaan sellaisiakin, jotka valehtelevat saadakseen sitä sääliä. Mutta enpä tiedä, useamman kerran hakattuna ja ns. nurkkalapsena uusperheiden ja uusien romanssien varjossa, sekä kateellisten sukulaisten vaimojen vihan kohteena... Kyllä minä olisin mieluummin orpo.

Vierailija kirjoitti:

Ei heillä ole motiivia. Valehtelin asioista joilla ei ollut edes merkitystä silloin kun olin pahasti alkoholisoitunut. 

Tottakai sinulla oli kännissäkin motiivi tuohon, muutenhan et olisi sitä tehnyt. Todennäköisesti olet jäänyt rakkautta vaille lapsuudessa ja kun känni vei estot, laskettelit luikuria koska kaipasit huomiota. Et vaan tietysti oikein muista niitä kännisen toilailuja, nyt ne tuntuvat niin kaukaiselta ja hölmöltä. Olin ihan samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Palsta pistää taas parastaan. Olisikohan niin, että patologisella valehtelijalla on tarve ja syy valehdella samankaltainen, kuin touretten syndroomaa sairastavalla kiroilla? Tai miksi alkoholisti juo alkoholia? Miksi masentunut ajattelee vain synkkiä asioita? Ja mitä nyt näitä on. Eiköhän se ole se vastaus, ongelma ja kysymys jo esitetty siinä samassa lauseessa.

Alkoholisti on fyysisesti ja psyykkisesti addiktoitunut ja ehdollistunut alkoholiin, tourettessa on kyse muusta. Samoin patologinen valehtelija voi olla aidosti erottamatta totuuden ja valeen eroa, jolloin se ehkä rinnastuu johonkin toureten kaltaiseen - toisaalta tämä on myös hieman filosofinen kysymys, mikä lasketaan todeksi ja epätodeksi

Mutta sitten on ihan vaan ns. kusipäitä, jotka valehtelevat häikäilemättömyyttään, samalla tavalla kuin joku huijaa saadakseen hyötyä. Tiedän esim. naisten sarjahyväksikäyttäjän, jonka oma identiteetti perustuu sille, että häntä hyväksikäytetään, vaikka hän on se joka pettää lupauksensa, käyttää toisten omaisuutta ja rahoja, kehoja, emotionaalista ja henkistä pääomaa, mustamaalaa heitä, valehtelee, jne. Ja hän on aina omasta mielestään uhri ja erittäin hyvä ihminen, uhriutuu ja tekeytyy pieneksi, on herkkä. Oman arvioni mukaan hän saattaa jopa itse uskoa ja kokea niin, sillä tuo näytelmä on niin uskottava. Mutta "kuitit" puhuvat muuta kieltä