Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te muut viisikymppiset aivan uupuneita ja paskana?
13.02.2025 |
Minä olen niin lopen väsynyt, että pelkään vajoavani psykoosiin.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vähän alle 50 v. Minulla alkaa olla asioita, jotka ärsyttävät. Töissä ja yhteiskunnassa yleisesti. Ensinnäkin politiikka ja kaikki leikkaukset. Tämäkö on sivistysvaltio. Sakset viuhuu vailla järjen hiventä. On vanhuksia, jotka ei pärjää kotina, ja on tyhjillään hoivapaikkojen, kun hyvinvointialueilla on rahakriisi. Jätetään heikot ja vanhat hoitamatta. Jätetään hoitajat työttömäksi. Mukavampaa päättäjille, kun saadaan päteviä hoitajia kortistoon, onhan meillä rahaa kuitenkin maksaa heidän elämisensä silloin kun eivät tee mitään hyödyllistä. Lisää masentuneita ihmisiä saadaan,
Olen uupunut huonoihin uutisiin. Koskee sekä omaa elämää että yleisesti maailman tilannetta. Läheisten vanheneminen ja sairaudet huolestuttavat.
Olen täysin kyllästynyt tyhmyyteen. Siis kuten tämä Erika Vikman. Miksi laulaja haluaa tehdä itsestään bimbon? Enemmän pornotähden kuin laulajan näköinen nykyisin. En menisi katsomaa
Sun täytyy ymmärtää että Wikman esiintyy nykyisen feministipolitiikan mannekiinina. Helpottaa hieman kun tuon käsittää, vaikkei sitä ajatusta takana (miten tuo "voimautunut" sätkiminen ja määkiminen edistää naisten arvostuksen ja yhteiskunnallisen vallan kasvua) ymmärtäisikään.
Maailma on nyt erityisen peffasta (ainakin siitä muodostettava kuva eri viestimien kautta) mutta koen omaa oloani hieman helpottavan sen etten vain alistu, mykisty, masennu ja lamaannu. Vaan itsekin pidän ääntä ja osallistun, mitä en nuorempana tehnyt tippaakaan. Tuo vähentää heti tunnetta siitä että on vain avuton lastu lainehilla. En oikeasti usko ylipäätään ihmisten tyhmyyteen ja avuttomuuteen, mutta tietämättömyyteen ja ehkä myös mukavuudenhaluun kyllä. Toisten asiat ovat niin hyvin että he voivat helposti kääriytyä monen kerroksen itsepetokseen. Toisessa laidassa ehkä vaarana näköalaton raivo vailla toimintaa, joka edistäisi oman elämän edellytyksiä. Ihan vaikka vain oman itsearvostuksen kasvua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse vaikuttaa elämäntilanteeseen. Voi vaikuttaa siihen, miten pitää itsestään huolta, jotta jaksaa ne haastavatkin tilanteet. Miksi sinulle tuli ensimmäisenä mieleen lasten sijoittaminen ja tukien varassa eläminen sen sijaan, että olisit ajatellut esimerkiksi ruokavalion muokkaamista tai palstailun vähentäm
Miten naiivi ihminen voi ollakaan, mutta ehkä elämä vielä opettaa
Vierailija kirjoitti:
Ajoittain tunnen samoja fiiliksiä kuin ap. Olen 55-vuotias. Jotkut päivät töissä ovat aivan hirveitä. Tuntuu, että esimiehet ovat täysin ulalla ihan kaikesta käytännön työstä. Olen joskus niin turhautunut, että tekisi mieli vain huutaa ja irtisanoutua saman tien. Mutta eihän tämän ikäinen enää voi, uutta työtä olisi mahdoton saada.
Nukun tietysti myös pääosin huonosti, ja yksittäisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen muistan taas, millaista on olla ns. normaalitilassa. Eron todella huomaa, energiatasot ovat ihan eri levelillä.
Onneksi jokainen päivä (ei ainakaan vielä) ole yhtä huono. Ihmissuhde asiat ovat ihan hyvin, eikä ole suuria terveyshuolia. Päivä kerrallaan.
Tuohon voin yhtyä, että esihenkilöt ovat joko tyhmentyneet tai sitten itse olen vain päivä päivältä viisaampi. Minusta tuntuu, että kokouksissa saa vääntää, miksi jokin asia kannattaa tehdä tavalla x eikä tavalla y. Tapaa y on jo kokeiltu, ei toimi. Uusi työ olisi kiinnostava mahdollisuus ja jollain tasolla tajuaa, että se juna meni jo.
Nukkuminen myös minulla heikentynyt. Illalla saattaa väsyttää klo 19, mutta sitten kun menee sänkyyn klo 23, ei uneta. Aamuyöllä saatan herätä vessaan klo 05. Uni ei tulekaan heti uudestaan. Herätessä klo 6.15 tai 6.45 väsyttää.
Onneksi teillä on huomenna taas luksusaamiainen yli 100 neliön terassilla. Onhan mies ostanut jo leikkeleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajoittain tunnen samoja fiiliksiä kuin ap. Olen 55-vuotias. Jotkut päivät töissä ovat aivan hirveitä. Tuntuu, että esimiehet ovat täysin ulalla ihan kaikesta käytännön työstä. Olen joskus niin turhautunut, että tekisi mieli vain huutaa ja irtisanoutua saman tien. Mutta eihän tämän ikäinen enää voi, uutta työtä olisi mahdoton saada.
Nukun tietysti myös pääosin huonosti, ja yksittäisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen muistan taas, millaista on olla ns. normaalitilassa. Eron todella huomaa, energiatasot ovat ihan eri levelillä.
Onneksi jokainen päivä (ei ainakaan vielä) ole yhtä huono. Ihmissuhde asiat ovat ihan hyvin, eikä ole suuria terveyshuolia. Päivä kerrallaan.Tuohon voin yhtyä, että esihenkilöt ovat joko tyhmentyneet tai sitten itse olen vain päivä päivältä viisaampi. Minusta tuntuu, että kokouksissa saa vääntää, miksi jokin asia kann
Mene joskus nukkumaan klo 19.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse vaikuttaa elämäntilanteeseen. Voi vaikuttaa siihen, miten pitää itsestään huolta, jotta jaksaa ne haastavatkin tilanteet. Miksi sinulle tuli ensimmäisenä mieleen lasten sijoittaminen ja tukien varassa eläminen sen sijaan, että olisit ajatellut esimerkiksi ruokavalion muokkaamista tai palstailun vähentäm
Miten naiivi ihminen voi ollakaan, mutta ehkä elämä vielä opettaa
Voi kultapieni. Elämä on nimenomaan se, joka on opettanut, että asioihin voi hyvin paljon vaikuttaa itse. Ei se elämäntilanne ainakaan sillä helpota, että velloo negatiivisessa ja itkee, kun on niin kamalan rankkaa. Kyllä ne helpottavat tekijät lähtevät sinusta itsestäsi ja sinun asenteestasi.
Kyllä! Pahinta on ollut sen jälkeen kun täytin 55v. Oli pakko siirtyä osa-aikatöihin vaikka palkka on surkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
59v nainen lähihoitajana kolmivuorotyötä. Ihan parasta. Jatkan niin pitkään kun kroppa kestää. Ja kestäähän se. Teen töitä palvelutalossa. Taukoja 7.5 h työstä n 2h. Hyvin menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse vaikuttaa elämäntilanteeseen. Voi vaikuttaa siihen, miten pitää itsestään huolta, jotta jaksaa ne haastavatkin tilanteet. Miksi sinulle tuli ensimmäisenä mieleen lasten sijoittaminen ja tukien varassa eläminen sen sijaan, että olisit ajatellut esimerkiksi ruokavalion muokkaamista tai palstailun vähentäm
Miten naiivi ihminen voi ollakaan, mutta ehkä elämä vielä opettaa
Ai elämä opettaa, että ainut mahdollinen muutos, jonka voi tehdä on antaa lapset pois ja jäädä elämään tuilla? Vai mitä meinaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin parisen vuotta sitten samassa jamassa. Vähensin työntekoa, ja nyt elämä taas hymyilee. Lopetin uskomasta eläkekertymä-mantraan. Eipä se kertymä paljon lohduta, jos työstressi vie ennen aikoja hautaan!
Täälläkin lähihoitaja 62 v. Tosi helppoa työtä. Taukoja paljon ja kroppa ei rasitu. Mitä nämä itkee et lähihoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita? Meillä istuu ainakin hoitajat tauoilla niin paljon kun pystyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin lähihoitaja 62 v. Tosi helppoa työtä. Taukoja paljon ja kroppa ei rasitu. Mitä nämä itkee et lähihoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita? Meillä istuu ainakin hoitajat tauoilla niin paljon kun pystyy
Harvinaisempaa se noin on. En ole yhtä vanha vaan 10 vuotta nuorempi. Teen töitä lähihoitajan vakanssilla, olen kuitenkin opiskellut sairaanhoitajaksi aikuisena. Aamu alkaa klo 07 kiireisesti, kun sattuu olemaan myös asukkaita, jotka heräävät aikaisin. Hiki päässä vessatusta, hampaiden pesua, pukemista, pissapyykkiä pesuun, aamiaisen jakelua, lääkkeiden antamista, syöttämistä. Usein on vähintään yksi suihkutettava asukas lopuksi. Yleensä kello on noin 10.30, kun meno rauhoittuu ja ehtii kahville ja syömään voileipiä. Minä en jaksa, jos en saa syömistä, sen ikä tuonut riesaksi.
Noin klo 11 alkaa sitten toinen sekasotku, nimittäin lounasta varten käsien pesua, joku haluaa vessaan, jollain on vaippa vaihdettava. Kävelytetään heitä, jotka vielä kävelevät. Keittiössä tarvitaan usein apua astioiden kanssa tai ruuan jakelussa tai leipiä esille. Jossain välissä pyykkiä kuivausrumpuun ja haetaan lounaslääkkeet. Sitten ruokaa asukkaille, syöttämistä. Jotkut asukkaat syönnin jälkeen menevät päiväunille vessan kautta. Meillä on tavoite, että vähintään 5 kertaa viikossa joku asukas tai useampikin pääsee ulos lounaan ja päiväkahvin välillä. Pukemiseen ja ulkoiluun menee vähintään puoli tuntia, pyörätuolin käyttäjillä enemmänkin. Puheluita soitetaan. Noin klo 13 yritän taas syödä jotain, vaikka hedelmän, jos muuta ei ehdi. Ulkoilupäivinä se venähtää pidemmälle.
Aamuvuorossa asiakaskirjaaminen on pakko aloittaa viimeistää klo 13.30, koska meillä on raporttiaika aamu- ja iltavuoron välillä klo 14-14.15. Verenpaineen mittaukset, verensokeritt ja kaikki erityisesti huomioitavaa asiat vähintään pitää olla kirjattu ennen raporttia. Rapsan jälkeen iltavuorolaiset menevät auttamaan ylös päiväunilta heitä, jotka olleet päivälevolla. Ollaan sovittu, että aamuvuorolaiset laittaa päiväkahvit tarjolle ja yleensä sen jälkeen työvaatteista omiin vaihto noin klo 14.30-14.45. Sitten pääsee kotiin. Yleensä olen väsynyt ja käyn sohvalle pitkäkseni vähäksi aikaa. Väsymys työstä ja siitä toipuminen vaatii omaa rauhaa.
Itse olen tylsistynyt ja siltikään ei huvita tehdä mitään sen eteen, että ei olisi tylsää. Tuntuu, että kaiken on jo nähnyt ja kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä psykoosiin pelkää meneväni, mutta on ruvennut viime aikoina suruttamaan niin monet asiat. 10v sitten kaikki oli niin hyvin, että jos edes mietin miten paljon asiat on muuttuneet niin rupeaa itkettämään. Vanhemmilla nyt pahoja sairauksia. Paras kaveri kuoli. Itsellä krooninen kipu. Töissä ongelmia. Parisuhde taisi olla valhetta ja nyt jumissa samassa talossa. Kohta alkaa tutkimukset mahdollisesta omasta sairaudesta. Olen aika eristäytynyt. En juuri nyt pysty tekemään yhtään mitään millekään noista asioista ja olen alkanut katkeroitumaan. En ajatellut että olen katkeroituvaa tyyppiä ja olen siis pettynyt itseenikin.
Vierailija kirjoitti:
Olen 62 v mies ja jaksan aivan mainiosti käydä joka päivä töissä ja hoidella vaativia kansainvälisiä projekteja.
Ehkä syynä se että olen ikäni harrastanut kuntoliikuntaa, talvisin hiihdän murtsikkaa paitsi tänä talvena kun ei ole lunta. Viime kesänäkin fillaroin yli 3 000 km. Nyt käyn säännöllisesti 3 kertaa viikossa punttisalilla. En ole ikinä tupakoinut. Alkoholin käyttökin on ikää myöden vähentynyt vaikka toki viiniä ruoan kanssa silloin tällöin nautin. Talousasiat ovat kondiksessa niin että velkaa ei ole ja sijoituksia on muutaman sadan tuhannen edestä.Yli painoa ei ole ja yhteiselo avovaimon kanssa sujuu. Kun pitää itsestään huolta niin jaksaa sekä töissä että vapaa-ajalla niin fyysiseti kuin henkisestikin.
Kysyttiinkö tätä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Elän elämäni parasta aikaa. Lapset aikuisia. Käyn töissä, nukun hyvin, liikun, syön terveellisesti enimmäkseen ja en käytä alkoholia.
Mitä ihmettä nyt taas 😂 miksi tuo viimeinen kommentti? Miksi ei esim en käytä majoneesia?
Majoneesi on mielestäsi päihde?
Voihan se joillekin olla, ylensyöminen on joillekin päihdyttävä addiktio. -eri
Fyysisesti jonkin verran paskana. Tullut sairauksia. Satutin urheillessa polven 20 vuotta sitten ja nyt se vasta vaivaa. Ortopedi sanoi, että tyypillistä urheiluvammojen oireilu pitkän ajan päästä, kun alkaa tulla kulumaa. Minä kuulin sen kulumaa-sanan ja tulin Alkon kautta kotiin. Selkärangassa myös nivelten kulumaa, voi elämä! Pelkään todella paljon kaikkia leikkauksia enkä kestä, jos selkä tai polvi pitää leikata, ikä ei ole tuonut helpotusta siihen pelkoon, kohdista otettiin hyvälaatuista myoomaa osittain pois, ja olin sen jälkeen 2 kk todella kipeä.
Henkisesti väsynyt myös ajoittain. Liika työnteko vie voimia, mutta ei ole rahaa vielä keventää. Nuorin lapsi 15 v. Hirveät kulut kaikesta, pitää olla kännykät ja uusia vaatteita ja koko ajan rahaa jonnekin, esim. ystävän perheen kanssa lähdössä matkoille vappuna,
En ollenkaan. Olen sairaalloisen lihava ja alkoholin suurkuluttajakin olen ollut opiskeluvuosista asti, mutta mitään sairauksia tai vaivoja ei ole, ja olo on ihan samanlainen kuin kaksi-kolmekymppisenä. Hyvä ja energinen, ei mitään kipuja. Vaihdevuodet on päällä, menkat tulee enää puolen vuoden välein (ikää 50), mutta ei niistäkään ole ollut mitään oireita. Vain se että menkat ensin tiheni, nyt loppua kohti on harventunut.
Oikeastaan olen nyt kuitenkin onnellisempi kuin koskaan, koska lopultakin ymmärsin pari vuotta sitten mennä terapiaan, käsittelemään kroonistuneen häpeäni joka ilmeni mm. häpeäraivona, epäluottamuksena ihmisiin, ja tarpeeseen lääkitä ahdistusta viinalla. Juominenkin on vähentynyt kun ei sitä enää kaipaa lääkkeeksi vaan lähinnä siihen mihin se on tarkoitettukin, juhlamielen nostajaksi.
Itseä voi tehostaa niin energiaa on kuin nuorelle, mutta kaikki ei tähän pysty. Kärsimys ja väsymys on valinnaista.
En