Lue keskustelun säännöt.
Nainen, myönnätkö että nuorempana halusit ensisijaisesti lapset, ei niin väliä onko lasten isä pysyvä elämänkumppani?
13.02.2025 |
Aika usein tuntuu keskusteluissa jollain tapaa törmäävän tähän asiaan muodossa tai toisessa. Naiselle tulee jossain vaiheessa halu saada lapset osaksi elämäänsä ikään kuin periaatteella "se asia alta pois". Naisen oma fiilis voi olla jopa se, että silloinen kumppani ei ole se oikea loppuelämän kumppaniksi, mutta sitä varsinaista loppuelämän kumppania voidaan katsoa sitten myöhemmin. Siis kukaanhan ei voi varmuudella tietää, että kestääkö parisuhteet, mutta näissä asioissa usein tuntuu, että nainen jo ennalta tietää, ettei se lasten isä ole se lopullinen kumppani kuten todettua.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Aina ensin kumppani, ja vain sopivan kumppanin kanssa noussut lapsihaave esiin.
Ja tekstistä voi päätellä, että nyt puhutaan useista kumppaneista.
Tuosta voi myös päätellä, että lapsia ei ole tehty, vaan on ollut pelkkä haave.
Kyllähän lapsi voi olla haaveena, kun sopiva kumppani löytyy, mutta eri asia on, onko sitä lasta koskaan tehty. Ja totta kai on voinut olla useampi kumppani, jonka kanssa olisi lapsen voinut tehdä. Tuskin se on miehillekään vain se yksi ja ainoa kumppani, jonka kanssa voisi lapsen tehdä.
Turha yrittää syyllistää naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuo vaihe on naisen elämässä siinä n. 30+ -vuotiaana jos ei ole siihen mennessä elämänkumppania löytynyt, kun alkaa biologinen kello tikittää pahemman kerran. Nuorena nimenomaan haetaan sitä elämänkumppania, jonka kanssa sitten myöhemmin perustaa perhettä. Ja tottakai jokainen toivoisi että se lasten isä olisi myös pysyvä kumppani, mutta kun alkaa ikä tulla vastaan on vaan pakko tinkiä jostain. Ja sitten ei aina osu ihan nappiin.
Nimenomaan tilastollisesti ne nuoret eroaa ja heidän lapsistaan tulee eroperhelapsia. Väitän, että nuorena tehdään juurikin niitä äkkisiä tunnepohjan ratkaisuja. Sitten onkin näitä kolmelymppisiä yh-äitejä.
Varmaan nuoretKIN (linkkiä tilastoon, kiitos?), mutta nykyään aivan normi mennä kolmikymppisenä yhteen, saada lapsi tai pari ja erota muutaman vuoden päästä.
Tuollaisia on suurin osa, ei nuoret edes perusta perheitä juurikaan. Kolmikymppiset perustaa, ja eroaa sitten viimeistään kun lapset on koulussa.
Mun kaveripiirissä on kaksi eronnutta äitiä. Toinen oli nuori ja naiivi ja kiire siihen perhe-elämään - tuli valinneeksi rakkauden huumassa jänniksen josta ei siihen ollut. Pakko jättää mies ja kasvattaa lapset yksin, kun viina vei miestä. Toisella taas biologisen kellon tikitys ajoi valitsemaan ensimmäisen ihan ok sopivan ja suostuvaisen miehen ja no, erosivat ennen kuin lapsi oli 2v, ihan yhteisestä sopimuksesta, mieskin oli sitä mieltä ettei tässä mitään oikeaa rakkautta koskaan ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Outoja naisia tunnet AP.
Sinä et taida tuntea naisia ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsia tehdä "alta pois", vaan lapsia tehdään, koska halutaan saada lapsia ja halutaan tulla vanhemmiksi. Jos oikeassa iässä ei satu olemaan sopivaa kumppania, on vaihtoehtona tehdä lapset yksin tai ottaa joku "ihan kiva" - tai jäädä lapsettomaksi. Tosin eipä tämä eroa siitä, mitä vaihtoehtoja miehellä on, paitsi että mies ei voi tehdä lapsia yksin. Näin ollen miehet varmaan vielä useammin tekevät lapset jonkun sellaisen kanssa, joka ei välttämättä ole se paras mahdollinen vaihtoehto kumppaniksi.
Hame oli korvissa heti, kun mies näky,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan halunnut lapsia. Vain kumppanilla väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännämies siittää, kilttimies elättää.
Ei kiitos kumpaakaan vaan tavallinen normaali mies. Jännämies on epäluotettava kusipää, kilttimies on sekopää ja kusipää.
Mä en ymmärrä tuota jankutusta, että kaikki naiset tekee muka jännämiesten kanssa lapset. No eikä tee vaan suurin osa haluaa nimenomaan sen tavallisen ja luotettavan miehen. Niin halusinkin mäkin ja sellaisen kanssa olen lapseni saanut. Mitään jännämiespaskiaista en todellakaan huolisi. Ehkä ne jännämiehet itse levittävät sellaista huhua, tehdäkseen itsenstä mielenkiintoisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ebn halunnut naimisiin, en halunnut omakotitaloa, en miestä ja lapsia. Mutta sitten vähän kuksittiin yhden tyypin kaa, saatiin lapsi, mentiin naimisiin hetkeksi ja sitten erottiin.
Ihan ois vaan pitänyt pitää päänsä, mutta kai se oli tarkoitettu näin.
Ihana lapsi tuli!
En koskaan halunnut lapsia, halusin vain miehen, kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun rupesin seurustelemaan tulevan mieheni kanssa, olin aika varma, että en halua lapsia ollenkaan ikinä. En missään vaiheessa edes teininä kuvitellut itseäni äitinä.
Tuttuva piiriin kuuluu yksi tälläinen, joka oli aina hinkunut äidiksi ja otti sitten ensimmäisen miehen, jonka sai pidempään suhteeseen. Pari muksua ja sitten menivät kyllä naimisiin, mutta vähän epäilen, että kulissiavioliitto.
Kieltämättä siis vähän ihmeteltiin kun menivät naimisiin, koska naiselta oikein mitään hyvää kuulunut sanottavan olevan miehestään kuin että kyllä se hyvin tienaa, mutta voisi niitä rahoja perheeseenkin käyttää. Jäi itse naisena näistä hänen jutuistaan aina vähän epämukava olo, enkä ole oikein välittänyt olla tekemisissä. Eroa tuskin kuitenkaan tulee kun konservatiivisuutta sen verran taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo kysymys. En minä ainakaan ajatellut noin tai kieroillut mitään. Halusin olla sen miehen kanssa ja teimme yhden lapsen. Olimme 16 vuotta yhdessä. Hänen jälkeensä en ole halunnut uutta, tykkään introverttailla itsekseni.
Oltiin yhdessä seitsemän vuotta ennen lapsia. Ajattelin, että jos ei syystä tai toisesta vaikka saadakaan lapsia, elämä ja parisuhteemme jatkuu hyvänä. Nyt lapset jo maailmalla ja olemme taas kaksin. Eli vastaus kysymykseesi: En olisi tehnyt lapsia, jos en olisi ollut syvästi sitoutunut mieheen, jota rakastin ja yhä rakastan.
No, itse olen tilanteessa jossa biologinen kello tikittää ja oikeasti _pitää_ tässä 2 vuoden sisään löytää kumppani viimeistään ja sitten heti lapsi alulle. Semmoista se on. Mutta kuka tahansa ei kelpaa, ei tarvitse olla mitään tunteiden ilotulitusta mutta edes jotain vetovoimaa on oltava alusta alkaen. Toivottakaa minulle onnea, lataan deittisovellukset viikonloppuna enkä poista niitä ennen kuin kumppani löytynyt.
Tapasin nuorena mieheni. Muutimme saman katon alle ja menimme naimisiin pari vuotta myöhemmin. Vasta joitain vuosia myöhemmin aloimme puhua lapsista. Siinä vaiheessa tunsin puolisoni jo niin hyvin, että saatoin luottaa hänen isätaitoihinsa ja haluun osallistua perhe-elämään. Yksi lapsi saatiin, mies olisi halunnut useamman, mutta itselleni synnytys oli sen verran traumaattinen kokemus, että en halunnut uusia sitä kokemusta. Lapsi on jo aikuinen ja asuu oman rakkaansa kanssa. Parisuhteemme voi hyvin edelleen 30+ vuotta myöhemmin.
Eli en hakenut pelkkää siittäjää lapselle. Oikeastaan tapaamisaikana en hakenut edes kumppania. Mutta kun hyvä tuli vastaan, niin en hänestä luovu.
No sellaista se on, monet kyllästyy ja kasvaa ns. erilleen. Halutaankin jotain muuta jne.
Turhaan minulta tuota kyselet, kerroin vain miten asia on. Nykyään erotaan lähinnä aivan muista syistä kuin siitä, että olisi suuria ongelmia, draamaa, mies olisi huono tai jotain.