Miten teidän lasten suomi?

Suomalaiset yleensa sanovat etta eihan lapsi aidinkieltaan voi unohtaa kun sita kotona puhutaan, mutta eipa se ole helppoa pitaa ylla kielitaitoa vieraskielisessa ymparistossa. Meilla kotikielena on englanti ja urakka siis viela uuvuttavampi. 3-vuotiaamme on 3 aamua viikossa koulussa ja muuten leikkii ulkolaisten lasten kanssa ja kaikki kommunikaatio on englanniksi. MIna puhun yleensa suomea ja luen kirjoja ja katsellaan videoita, mutta niin vaan on kaynyt, etta lapsi on luonnollisesti valinnut kielekseen enkun. Ja hankala sita on itsekin puhua suomea, kun kaikki vastaukset ja kommentit saa takaisin enkuksi. Viime kesana oltiin pari kuukautta suomessa lomalla ja 3 viikon jalkeen kieli vaihtui suomeksi! Sitten olikin daddy pulassa. tytto ymmartaa kaiken suomeksi, mutta ei yleensa sita puhu, joitain sanoja vain. SUosittelen siis suomilomaa. Ja jos mietin itseani, niin valilla on hankala puhua puhelimessa suomeksi jostain paivan tapahtumasta, kun se on eletty ja puhuttu enkuksi. ok, olen itse ollut ulkomailla 10 vuotta joten jonkinasteista kielitaidon ruostumista on siis tapahtunut. En osaa paljon muuta neuvoa, kuin etta lue ja puhu paljon ja katselkaa videoita. Kunhan ymmartavat ja kuulevat suomea, niin se yleensa palautuu, kun on ihmisia joiden kanssa kielta mielekkaasti kayttaa.

Voihan tuo olla ihan vaan joku vaihekin etta juuri nyt on vaan suomenkieli jotenkin psykologisesti " lukossa" ja se tulee sitten sielta taas; nama on niin mystisia prosesseja. Mutta jain kuitenkin miettimaan etta onko lapsella ollut aikaisemmin ongelmia kielellisten asioiden kanssa kun tuo tuntuu aika erikoiselta jos kerran olette olleet noin " vahan" aikaa vasta ja oletan etta kotikieli on kuitenkin suomi? Meilla niin erilainen tilanne etta ei kannata edes verrata mutta kerron kuitenkin pikaisesti: eli esikoinen 3,5 v. on syntynyt ulkomailla eika ole koskaan asunut Suomessa, kotikielina ovat suomi, saksa ja (passiivikieli, eli ymmartaa muttei puhu) englanti ja tarhan kieli on ranska. Virheita tulee luonnollisesti mutta kaikilla kolmella aktiivikielella (FI/DE/FR) tuottaa hyvin puhetta eika ole koskaan esim. kieltaytynyt puhumasta jotain niista. Hanen tapauksessaan jos hetkeksi yksi kieli katoaisi niin ekaksi ajattelisin kuitenkin jotain psykologista " blokkia" , mutta jos tilanne jatkuisi pitempaan (sanotaan nyt vaikka kuukauden) niin lahtisin kylla asiantuntijan pakeille etta suljetaan pois ihan " elimelliset" syyt.

BettyBlu:

Ollaan oltu USA;ssa 8kk, lapset ovat paikallisessa koulussa. Esikoinen 6v puhuu ja ymmärtää suomea hyvin. On jopa itse oppinut lukemaan suomea.

4v ymmärtää kun puhun suomea hänelle, mutta ei saa sanoja tuotettua. Yritti puhua mummun kanssa puhelimessa ja vain englantia tuli.

Mikä avuksi?

kuopuksenne kuitenkin siis Suomessa asuessanne puhunut? Jos hän on sillon osannut ihan hyvin puhua suomea, niin mäkin luuen, että on vain jokin tilapäinen psykologinen syy, ettei suomi nyt suju.



Meillä on vähän samantapasta kun ElsaAlicella. Olemme siis 2-kielinen perhe (mieheni on Ruotsista) ja asumme Saksassa. Olemme olleet täällä tällä erää 4 ja puoli vuotta. Minä puhun lasten kanssa suomea, mies ruotsia ja kotikielemme on ruotsi. Esikoisemme oli vajaa 4v kun muutimme tänne, sillon puhui sujuvasti suomea ja ruotsia. Pienemmät lapsemme ovat syntyneet täällä (nyt ikää 3v7kk ja 1v11kk). Toki lastemme suomi ja ruotsi on erilaista kuin yksikielisten puhujien mutta puhuvat hyvin molempia, tuo pieninkin. Esikoisen vahvin kieli on saksa, keskimmäisellä saksa ei vielä ole vahvin (alotti päiväkodissa elokuussa) ja kuopus ei vielä saksaa osaakaan.

Musta on aika uskomatonta (mutta en toki epaile sanojasi), etta jo 8 kk:n jalkeen unohtuu aidinkieli!



Me olemme asuneet yli 2 vuotta USA:ssa. Lapset 4 ja 6, siis aivan kuten sinulla. Olen naimisissa amerikkalaisen kanssa, mutta kotikieli on 80% suomi. Se tarkoittaa sita, etta puhun suomea kun mies toissa, ja jatkan edelleen suurimmaksi osaksi suomeksi, kun mies tulee kotiin. Meilla lasten ON PUHUTTAVA kotona suomea. Mieheni on tassa ihan taysilla mukana. Jos lapset alkavat puhua englantia leikkiessaan, mies huikkaa oppimansa lauseen : " Puhukaa, lapset, suomea." Ja isiahan aina totellaan. Mutta ei se ole sellaista pakkopullaa, vaan mina luen heille suomenkielisia kirjoja, joissa erittain rikas sanavarasto (nyt luetaan Lindgrenin Marikkia, viimeksi Vilttitossu ja Huopahattu (?) ) Sitten katsomme aina suomalaisia lastenohjelmia. Kun tahtoivat saada Pieni Merenneito-leffan, tilasin sen akkia Suomesta. Muumit alkavat kyllastyttaa, mutta esim. " Lauran tahti" on ihastuttanut.



Harrastamme myos tarinoiden itse keksimista. Istumme ringissa ja kukin kertoo hassun tarinan. Hassuin tarina voittaa. Korjaan aina kielioppivirheet ja kaannan englanniksi lipsahtavat sanat. Lapset ovat oppineet toistamaan oikean sanan akkia, ja jatkavat sitten tarinaa. Ihmeellista kylla, nyt on tarinoihin tullut kakka- ja pissa-juttuja, jotka aitia eivat oikeastaan naurata, mutta ihmetyttavat kylla. Tuleeko se tietyn ian mukana, etta kakka-jutut naurattavat?? Joka tapauksessa, mikaan ei ole pannassa, ja aidin pitaa vaan kestaa nama erikoiset tarinat.



Tytot ovat sujuvia suomessa, mutta sanavarasto ei tahdo kasvaa sita vauhtia mita se Suomessa kasvaisi. Tahan on tyydyttava.

Meidän tilanne ei ole ihan samanalainen, mutta kiinnostaisi tietää onko vastaavassa tilanteessa olevia. Olemme siis asuneen USAssa n.2,5v. ja tyttäremme on 2v.8kk. Olemme suomalainen perhe ja kotikieli siis suomi, mutta siinä se sitten onkin. Ainoa suomenkielen lähde tyttärellemme ovat vanhemmat ja muutama muumivideo ja suomenkieliset kirjat sikäli kun jaksaa vielä kuunnella (ja lastenlaulut). Minusta tuntuukin (tai siis tiedän) nyt että tyttäremme puheenkehitys on myöhässä ja ihmettelen johtuuko se tästä ympäristöstä jossa kaikki muu on englanniksi. Ei tyttö kyllä paljoa englantiakaan vielä ymmärrä/puhu. Eli ei osaa vielä puhua hirveesti järkeviä juttuja, vastata kysymyksiin ja käyttää pronomeja yms. joita muut tämänikäiset siis mielestäni käyttää.

Meillä on kotikielenä on aina ollut englanti, koska mieheni on amerikkalainen. Minä puhun lapsille suomea, mutta täytyy myontää että välillä lipsun ja puhun englantia. Varsinkin jos on kavereita mukana niin puhun englantia, että kaikki ymmärtävät.



Poika on siis syntynyt ja kasvanut suomessa, kun muutimme tänne hänen englantinsa oli aika heikko. Nyt asia on ihan toisinpäin. Voi olla että on vain joku " lukko" tosiaankin, koska ymmärtää suomea täydellisesti.



Siis aivan mahtavaa, että teidän lapsilla on kolme ja useampikin kieli. Kerro kuinka olette onnistuneet. Se on minunkin tavoite, että oppisivat espanjan täällä. Meneeko teillä kielet sekaisin? Koska meillä välillä puhutaan kovasti finglishia. Nuo suomalaiset videot ovat loistava idea, olen vain lukenut suomalaisia kirjoja. Loytyyko muuten netistä muumi videoita?



Pitää satsata enempi suomen kielen ylläpitämiseen.

Eli siis meilla ei (joitain minimaalisia poikkeuksia lukuunottamatta) lipsuta siita " omasta" kielesta, eli mina puhun aina lapsille suomea, mieheni puhuu aina heille saksaa, keskenamme mieheni kanssa puhumme aina englantia, ja lapsille puhutaan tarhassa aina ranskaa. Enka esim. koskaan " helpota" tilannetta vieraille lapsille (saati sitten aikuisille) puhumalla omilleni jotain muuta kuin suomea vaikka toiset eivat ymmartaisikaan. Tietysti vieraille lapsille puhun sita kielta mita he ymmartavat, kuten myos aikuisille. Luulen etta tama tuo selkeytta siihen kenelle mitakin pitaa puhua. Meidan tilannetta helpottaa luultavasti myos se etta ymparisto on alyttoman monikielinen, lasten tarhan lapsista suurin osa on vahintaan kaksi- yleensa kolmikielisia, eli kukaan ei ihmettele tata meidan tilannetta tai vaadi vaihtamaan kielta. Lapsillekin tulee siten tunne siita etta monikielisyys on normaalia eika sita tarvitse esimerkiksi haveta. Monestihan lapsi jonka kotona puhutaan " vahemmistokielta" kuten teilla suomi, jolla on viela ympariston kieleen verrattuna alhainen " status" saattaa nolostella taman vahemmistokielen puhumista. Totta kai monikieliset lapset sekoittavat kielia, meidan esikoinen esim. yrittaa monesti ihan laiskuuttaan ripotella ranskan- ja saksankielisia sanoja suomen sekaan, koska ne tulevat siina tilanteessa ekaksi mieleen. Yleensa sanon silloin etta " mita X olikaan suomeksi?" ja jos han vastaa ettei tieda niin autan hanta ja kaannan sanan suomeksi. Jannaa kylla olen huomannut etta jos han on ymparistossa jossa tajuaa etta muut eivat oikeasti ymmarra ranskaa eivatka saksaa niin suomenkieli paranee heti huomattavasti ja " muistaa" termit paremmin suomeksi. :-) Kotona tietaa etta esim. mina ymmarran (yleensa) kaikkia kielia eli mun kanssa voi yrittaa tuota sekoittamisjuttua. Meillakin katsotaan kaikilla kielilla (FI/DE/EN/FR) DVD:ita varmaan enemman kuin yksikielisessa keskivertoperheessa, mutta pidan sita jopa parempana (vaikkakaan ei niita korvaavana) kuin kirjat koska lapset kuulevat silloin eri puhujien kayttavan kielta. Saisitkohan YLE:n kautta tilattua muumivideoita, me ollaan ainakin osteltu niita YLE:n kaupasta Suomessa kaydessamme?

BettyBlu:

Meillä on kotikielenä on aina ollut englanti, koska mieheni on amerikkalainen. Minä puhun lapsille suomea, mutta täytyy myontää että välillä lipsun ja puhun englantia. Varsinkin jos on kavereita mukana niin puhun englantia, että kaikki ymmärtävät.

Poika on siis syntynyt ja kasvanut suomessa, kun muutimme tänne hänen englantinsa oli aika heikko. Nyt asia on ihan toisinpäin. Voi olla että on vain joku " lukko" tosiaankin, koska ymmärtää suomea täydellisesti.

Siis aivan mahtavaa, että teidän lapsilla on kolme ja useampikin kieli. Kerro kuinka olette onnistuneet. Se on minunkin tavoite, että oppisivat espanjan täällä. Meneeko teillä kielet sekaisin? Koska meillä välillä puhutaan kovasti finglishia. Nuo suomalaiset videot ovat loistava idea, olen vain lukenut suomalaisia kirjoja. Loytyyko muuten netistä muumi videoita?

Pitää satsata enempi suomen kielen ylläpitämiseen.

On pakko tahan sanoa, etta ihana kuulla etta joku muukin lipsuu kielen kanssa. Nostan hattua niille, jotka pystyvat aina ja kaikkialla puhumaan omaa kieltaan, kun mina en siihen pysty. Kuten sina, mina myoskin usein kaytan enkkua jotta kaikki ymmartavat. Omaa laiskuuttani se kai on. Yritetaan tsempata!

suomi on kyllä aika huonoa. Kielen opettaminen toiskielisessä ympäristössä vaatii paljon, pelkkä juttelu perhepiirissä ei riitä. Pitää olla kirjoja, dvd:itä, musiikkia, puheluita (skype on aarre!), opiskeluakin.



Kieli on lapselle myös psykologinen juttu, etenkin kouluikäiselle on tärkeää olla " samanlainen kuin muutkin" , kieli voi siis olla myös häpeän aihe. Meillä lapselle tuli ajoittain noita " en vastaa suomeksi koulun pihalla" - kausia, suuri apu oli siitä, kun kävin koulussa kertomassa luokalle suomesta ja joulupukista, nyt kaikki kaverit kadehtivat kun lapseni osaa puhua Joulupukin kieltä. =)



Sekin auttoi, että lapsen paras kaveri innostui suomenkielestä ja osaa nyt mm. numerot tuhanteen asti, yksinkertaiset käskyt ja monta substantiiviäkin, ja ennenkaikkea hänestä on hienoa osata vierasta kieltä.



Puhun aina lapselle vain suomea, poikkeuksena hätätilanteet (SEIS! tai KÄSI!), jolloin käytän kaikkien paikalla olevien lasten kieltä. Muuten tulkkaan, tyyliin " peskääkädetlavatelemani!" ja hyvin menee.



Ikävä kyllä kaikesta yrityksestä huolimatta lapseni suomenkieli on aika huonoa. Ikää on 5v, sanavarasto rajoittunut ja kieliopista ei hajuakaan. Kuitenkin lapseni osaa jo lukea ja kirjoittaa, pärjää hyvin kaikilla kielillään, on koulussa ikätovereidensa tasolla verbaalisuudessa, joten ehkä kaikki on ok. Silti harmittaa, että suomi rappeutuu vuosi vuodelta, sitä mukaa kun ympäristön vaikutus kasvaa.



Saman olen huomannut tuttavaperheissä, kakkoskieli rappeutuu vuosi vuodelta lapsen kasvaessa. 3v puhuu vielä hyvin mutta sama lapsi 7v:nä kuulostaa jo ulkkarilta.



Ei ole helppoa, ei... toisaalta, kieli on niin tärkeä osa identiteettiä että on pakko tehdä parhaansa tässä asiassa. Tsemppiä ja muumidvd:itä kaikille! :)

Kiitos kaikille mielenkiintoisista vastauksista puhumisen suhteen. Minua on viime aikoina mietityttänyt vähän toisenlainen aspekti tässä asiassa eli lukeminen.



Lapsi lähestyy 4 v ikää ja alkaa selvästi kiinnostua sanoista ja mielellään " lukee" kirjojaan itse. Maaperä on siis otollinen lukemaan opettelemisen aloittamiselle. Mutta kummalla kielellä? Missä järjestyksessä? Kotikielenä on suomi (yksikielinen perhe), tosin isommat lapset sekoittavat joskus - etenkin kouluasioissa - muutakin joukkoon.

Ihan ensin tietenkin tulee vastaan kirjainten opettaminen: pitäisikö vain reilusti opettaa ne suomeksi ja vähät välittää muun ympäristön kielestä (englanti) vai koittaa jollain ilveellä opettaa niitä molemmilla kielillä rinnakkain (miten välttää sekaannukset silloin)?

Sitten on itse lukeminenkin aikanaan: suomen kielen sanat ovat helppoja kun kieli on foneettinen mutta englannin kielessä tuleekin sitten ääntämys vastaan eli pitäisi irrottautua siitä foneettisuudesta.



Lapsi on nyt tarhassa kahdesti viikossa ja alkaa selvästi ymmärtämään perusasioita mutta ei itse vielä tuota englannin kieltä lainkaan. Vuoden kuluttua hänellä alkaa sitten pre-school -vaihe eli silloin viimeistään aletaan hiljalleen kaipaamaan jotain omakohtaista tajua kielestäkin...

ummikkona viime syksynä. Hän ei lukenut vielä sujuvastu suomeksi, mutta jotain yksinkertaisia juttuja kyllä. Koulussa on nyt oppinut lukemaan hollanniksi ja kotona ollaan harjoiteltu suomeksi. Mielestäni oli hyvä , että lapsi osasi jo jonkin verran lukea suomea ennen kouluun menoa niin hollannin ääntäminen ei ole sekoittanut suomen lukemista.

Luulisin, että teidänkin kohdalla olisi hyvä saada suomenlukutaito johonkin malliin ennen kouluun menoa, jos lapsi vain on kiinnostunut. Meillä koululainen lueskelee nyt itsekseen lähinnä akuankkoja suomeksi, mutta samapa tuo kunhan vaan lukee ; )

keskustelu, sillä minullakin edessä perheen perustaminen -ja sitä myötä myös (jos kaikki menee toiveiden mukaan raskautumisyrityksissä) lapsen/lasten monikielisyyskasvatus. Erityisesti ElsaAlicen tilanne kuulosti rohkaisevalta! Olen itse ranskalaisen miehen kanssa, mutta en puhu kieltä itse -vielä. Juuri nyt asumme englanninkielisessä maassa, mutta en tiedä enää kuinka kauan.



Mulle on itsestäänselvää, että meidän perheen kaksi tärkeintä kieltä on suomi ja ranska. Ne ovat samanvertaisia ja yhtä tärkeitä, riippumatta siitä missä asumme ja mikä on ympäristön kieli. Olemme päättäneet aina tehdä kaikkemme, jotta hoitopaikat ja koulut olisivat aina jommalla kummalla kielellä (au paireja, leikkikerhoja, kouluja, jne). Tiedostamme, että monikielisyys vaatii työtä ja johdonmukaisuutta - tämä on totta myös omalla kohdallamme, sillä toivomme oppivamme toistemme kielet niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden on mahdollista. Ei kuitenkaan ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta sille, että antaisin suomen kielen " lipsua" ranskaksi tai englanniksi (tämä on jääräpäinen päätökseni, katsotaan miten sitten toteutuu.. :). Ymmärrän tietysti, että lapsen suomen kieli ei kehity yhtä hyväksi kuin Suomessa asuessa, mutta aion todellakin tehdä asian eteen paljon töitä.



Mun ongelma on tämä meidän perheen kolmas kieli. Nimittäin englanti. Miehen kanssa puhumme siis vielä toistaiseksi englantia, joka on kummallakin vahva. Minulle englanti on ollut pääasiallinen kommunikointikieli niin opiskeluissa kuin työssäkin jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Oma suomen kielen tasoni on välillä koetuksella, mutta yritän korjata asiaa keskittymällä erityisesti ajoittain suomen kieleen.



Luin siis mielenkiinnolla täällä, että muissakin perheissä englanti on yhtenä kielenä, vaikka se ei ole kummankaan äidinkieli (näin ainakin ymmärsin ElsaAlicen tilanteesta). Olen kovasti pohtinut sitä oppiiko lapsi hyvin kolme kieltä alusta asti vai pitäisikö ottaa kieli kerrallaan tehostetusti opetukseen? Oma englantini on erinomainen enkä kömmähtele enää esimerkiksi tyypilliseen suomalaiseen tapaan. Tästä huolimatta en kuitenkaan ole natiivi englannin puhuja. Voinko olettaa voivamme puhua lapselle tarpeeksi hyvää englantia? Mieheni tekee minua enemmän nurinkurisia ja huvittavia kömmähdyksiä englanniksi, mutta tämäkin on varsin vähäistä kokonaisuudessaan.



Olen itse aloittanut tehostetun ranskan opiskelun yksityisopettajan kanssa, mutta epäilen olevani vielä pitkään aikaan tässä kielessä kovinkaan sujuva. Olisikohan parempi jos lapsen kuullen yhteisenä kotikielenä olisi esim. huonosti puhumani ranska verrattuna hyvin puhumaani englantiin? Silloin kieliä kuitenkin olisi vain kaksi, mutta taso voisi olla huonompi.. Vai olisiko parempi luottaa englannin kielen tasoonsa ja siihen että lapsi oppii ja puhua sitä yhteisenä kielenä? Kaipaisin kovasti mielipiteitä kokeneimmilta! Kiitos jos jaksoitte lukea! :)

Meillä tyttö osasi ihan vähän lukea suomeksi ja ruotsiksi ennen koulun alotusta. Koulussa oppi sitten saksaksi lukemaan ja kirjottamaan eikä siinä ole koskaan ollut mitään ongelmia. Nyt tyttö käy Suomi-koulussa ja Ruotsi-koulussa kerran viikossa ja siellä nimenomaan opettelevat lukemaan ja kirjottamaan. Tilanne on siis se, että tyttömme osaa saksaa parhaiten (myös lukeminen ja kirjoitus) mutta suomeksi ja ruotsikin osaa lukea ja kirjoittaa, virheitä tosin tulee enemmän kuin samanikäsillä suomalaisilla ja ruotsalaisilla.



Englannista: minulla ja miehelläni oli englanti yhteisenä kielenä suunnilleen siihen asti kun esikoisemme oli 3-4 -vuotias, sitten vaihdoimme ruotsiin (kun minulta alkoi sujua niin hyvin, että koin pystyväni sanomaan " kaiken" ruotsiksi). Esikoinen ei ikinä oppinut englantia, tai hän ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jostain olenkin lukenut, että lapsi oppii vain niitä kieliä mitä HÄNELLE puhutaan. Yllätys yllätys kuitenkin, huomasimme myöhemmin, että tyttömme ymmärsi jonkin verran englantia, edes itse sitä tiedostamatta. Jos esim sanoin miehelleni englanniksi, että on aika mennä nukkumaan, saattoi tyttö kavahtaa, että eikä, en halua nukkumaan. Ja muita yksinkertaisia lauseita hän ihan omaksi ihmetyksekseenkin ymmärsi =)

Vahan selvitysta meidan kielitilanteesta viela. :-) Eli siis mina puhun oikeastaan erinomaisesti mieheni kielta, eli saksaa, mutta en PERIAATTEESTA suostu puhumaan sita hanen kanssaan, koska koen etta tilanne olisi epatasapainossa kun han puhuu sita aidinkielenaan mutta mina en. ;-) Eli tavoitteena ei koskaan ole meilla edes ollut etta alkaisimme puhua saksaa (tai suomea, jannaa kylla sita pidetaan lahes aina itsestaanselvyytena etta suomesta ei tule vanhempien yhteista kielta). Englantia mieheni puhuu toisena aidinkielenaan (on kaksikielisena kasvanut) ja mina taysin aidinkielenomaisesti, tutustuimme silla kielella ja se on myos meidan tunnekielemme. Tama on paasyy miksi puhumme yhdessa englantia. Lapsille emme kuitenkaan paasaantoisesti puhu englantia, mita nyt muutaman hassun sanan silloin talloin. Kuitenkin tytto 3,5 vee on vahan aikaa jo osoittanut merkkeja etta ymmartaa erinomaisesti englantia vaikka hanelle ei sita suoraan puhutakaan. Kuitenkin kysyttaessa englanninkielisia kysymyksia han vastaa joko suomeksi tai saksaksi. Kuten Kent tuossa totesi, lapset oppivat aktiivisesti yleensa puhumaan sita kielta mita heille suoraan puhutaan. Yleensa (vaikka tastakin on eri mielipiteita) kielitieteilijoiden taholta pidetaan hyvana sita ajatusta etta " yksi henkilo - yksi kieli" - siis suhteessa lapseen kummankin vanhemman pitaisi puhua vain yhta kielta.

iltatahti:

keskustelu, sillä minullakin edessä perheen perustaminen -ja sitä myötä myös (jos kaikki menee toiveiden mukaan raskautumisyrityksissä) lapsen/lasten monikielisyyskasvatus. Erityisesti ElsaAlicen tilanne kuulosti rohkaisevalta! Olen itse ranskalaisen miehen kanssa, mutta en puhu kieltä itse -vielä. Juuri nyt asumme englanninkielisessä maassa, mutta en tiedä enää kuinka kauan.

Mulle on itsestäänselvää, että meidän perheen kaksi tärkeintä kieltä on suomi ja ranska. Ne ovat samanvertaisia ja yhtä tärkeitä, riippumatta siitä missä asumme ja mikä on ympäristön kieli. Olemme päättäneet aina tehdä kaikkemme, jotta hoitopaikat ja koulut olisivat aina jommalla kummalla kielellä (au paireja, leikkikerhoja, kouluja, jne). Tiedostamme, että monikielisyys vaatii työtä ja johdonmukaisuutta - tämä on totta myös omalla kohdallamme, sillä toivomme oppivamme toistemme kielet niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden on mahdollista. Ei kuitenkaan ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta sille, että antaisin suomen kielen " lipsua" ranskaksi tai englanniksi (tämä on jääräpäinen päätökseni, katsotaan miten sitten toteutuu.. :). Ymmärrän tietysti, että lapsen suomen kieli ei kehity yhtä hyväksi kuin Suomessa asuessa, mutta aion todellakin tehdä asian eteen paljon töitä.

Mun ongelma on tämä meidän perheen kolmas kieli. Nimittäin englanti. Miehen kanssa puhumme siis vielä toistaiseksi englantia, joka on kummallakin vahva. Minulle englanti on ollut pääasiallinen kommunikointikieli niin opiskeluissa kuin työssäkin jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Oma suomen kielen tasoni on välillä koetuksella, mutta yritän korjata asiaa keskittymällä erityisesti ajoittain suomen kieleen.

Luin siis mielenkiinnolla täällä, että muissakin perheissä englanti on yhtenä kielenä, vaikka se ei ole kummankaan äidinkieli (näin ainakin ymmärsin ElsaAlicen tilanteesta). Olen kovasti pohtinut sitä oppiiko lapsi hyvin kolme kieltä alusta asti vai pitäisikö ottaa kieli kerrallaan tehostetusti opetukseen? Oma englantini on erinomainen enkä kömmähtele enää esimerkiksi tyypilliseen suomalaiseen tapaan. Tästä huolimatta en kuitenkaan ole natiivi englannin puhuja. Voinko olettaa voivamme puhua lapselle tarpeeksi hyvää englantia? Mieheni tekee minua enemmän nurinkurisia ja huvittavia kömmähdyksiä englanniksi, mutta tämäkin on varsin vähäistä kokonaisuudessaan.

Olen itse aloittanut tehostetun ranskan opiskelun yksityisopettajan kanssa, mutta epäilen olevani vielä pitkään aikaan tässä kielessä kovinkaan sujuva. Olisikohan parempi jos lapsen kuullen yhteisenä kotikielenä olisi esim. huonosti puhumani ranska verrattuna hyvin puhumaani englantiin? Silloin kieliä kuitenkin olisi vain kaksi, mutta taso voisi olla huonompi.. Vai olisiko parempi luottaa englannin kielen tasoonsa ja siihen että lapsi oppii ja puhua sitä yhteisenä kielenä? Kaipaisin kovasti mielipiteitä kokeneimmilta! Kiitos jos jaksoitte lukea! :)

Kiitos vastauksista! On todella mukavaa kuulla ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta!



Hyvä kun korjasit ElsaAlice! Ymmärrän täysin tuon englannin valinnan yhteiseksi kieleksenne; meillä myös englanti on tunnekieli ja sen vaihtaminen tuntuu varsin vaikealta juuri sen takia. Ja tuohan se vasta tasapuolisuutta onkin!



Minulla oli mielessäni alunperin sellainen ajatus, että perheenä voisimme yhdessä ollessamme puhua aktiivisesti vain yhtä kieltä. Siksi haluaisin valita yhden kielen, jota yhdessä puhumme niin illallispöydässä kuin muissakin vastaavissa tilanteissa ja jonka tuntisimme sillä tavalla kotikieleksi. Jos valitsisimme ranskan, panostaisin kaikin muin keinoin suomen kieleen, sen lisäksi että ollessani yksin lapsen kanssa puhuisin ehdottomasti vain suomea.



Suomen valitsisimme todennäköisesti vain jos päättäisimme piakkoin muuttaa Suomeen; suomi on realistisesti ottaen vaikeampi miehen oppia ulkomailla asuessa. Tutkittuamme suomen kielen opettajia täällä emme löytäneet ketään. Minkäänlaisia kursseja ei myöskään ole tarjolla ja minä itse voin opettaa vain tiettyyn pisteeseen saakka (eli en juurikaan; mua ei ole siunattu erityisillä lahjoilla opetustoimeen :). Mies on kuitenkin motivoitunut, joten myöhemmin sitten muuttaessamme katsomme mahdollisuutemme uudestaan.



Jos muutamme Ranskaan otamme jo etukäteen selvää suomenkielisistä kerhoista, kouluista ja lastentarhoista jo etukäteen -ja suomalaisten au pairien ottaminen on todella varteenotettava mahdollisuus. Voisi totuttaa lapset melkeinpä ainoastaan suomenkielisten lastenohjelmien seuraamiseen (paljon DVDeitä), lukea kasoittain suomenkielisiä kirjoja, yrittää löytää suomenkielisiä leikkikavereita, käyttää lomat Suomen vierailuihin...



Saapa tosiaan nähdä mitä siitä sitten tulee! Näillä mielillä nyt mutta katsotaan uudestaan sitten jos/kun olen raskaana ja lapsi on saapunut. Nyt just me jatketaan englannin höpötystä ja minä ihan vähän jo ranskankin.. :) Mulle tämä on vaan sen verran tärkeä asia, että haluan miettiä sitä kunnolla ja valmistautua. Tämän kieliasian kanssa en halua että asiat menee " omalla painollaan" , jos tarkoittaisi sitä että jompi kumpi kieli jäisi sivuun.



Lisäkommentit on tervetulleita ja mielelläni luen teidän muiden kokemuksia!

Eli ma nyt PaTeilen oikein kunnolla :-). Tuli siis vain mieleen lahinna tuosta mita sanoit Iltatahti perheen yhteisesta kielesta etta meilla on toiminut yllattavan hyvin tama etta kun ollaan yhdessa niin me puhutaan miehen kanssa toisillemme englantia ja lapsille suomea (mina) ja saksaa (han). Yleensa ei tarvitse kaantaa eika keskustelu mitenkaan " jamahda" vaan soljuu ihan mukavasti vaikka kieli vaihtuukin. Saa tosin nahda mita tapahtuu kun lapset ovat hiukan isompia; nyt jo esikko kysyy valilla etta " mista me puhutaan" kun mies ja mina puhutaan jotain vaikeampia asioita englanniksi ja hanen ymmarryksensa ei riita. Tassa yhteisen kielen puutteessa auttaa meilla tietysti se etta mieskin ymmartaa ihan kohtuullisesti suomea eli voi jatkaa siita mita mina sanoin lapsille suomeksi samaa asiaa saksaksi. Meidan tilanteessamme jos ottaisimme perheen yhteisen kielen (joka olisi varmaan meidan tapauksessamme saksa koska seka mies, mina etta lapset puhumme sita aktiivisesti) niin pelkaisin itse etta suomea ei sitten puhuttaisikaan ja se lopulta tippuisi kokonaan pois. Asia voisi olla vahan eri jos aiti on kotona vuosikaudet lasten kanssa ja siten " suomenkielista" aikaa olisi enemman, mutta koska meilla seka mies etta mina olemme kokopaivatoissa niin lasten kanssa ollaan lahinna vain ja ainoastaan yhdessa, eli ei me sitten juuri muuta puhuttaisikaan kuin saksaa. Mutta suosittelen tutkiskelemaan alan kirjallisuutta (ts. monikielisyytta kasittelevaa akateemista kirjallisuutta) ennen kuin teet mitaan lopullisia kielivalintoja, niin mina ainakin tein ennen esikoisen syntymaa.

Tunnen yhden suomalaisen perheen lapsen joka melkein kokonaan unohti suomen. Ja tämä vaikka kummatkin vanhemmat puhuivat suomea. Eli lopulta hän keksi keinoja välttää keskuste hetkiä kotona ja jos oli jonnekin menossa tai jotain tekimistä niin sanoi niin vähän kuin mahdollista. Perheen keskeinen kommunikointi jäi yhtä vähiin kuin hänen suomenkielen taito. Perheessä oli muita lapsia joten eivät vanhemmat sitä edes huomanneet.



Lopulta he muuttivat suomeen joten siellä parissa vuodessa kieli tuli takaisin.

Se on kyllä harmi katsoa sivusta kun nuori unohtaa kielen, mutta ei ollenkaan harvinaista. Kieli palautuu jos muutatte takaisin. Jos ette niin se jää. Ei sekään maailman loppu ole. Kaikkihan me halutaan että lapsemme on sen ja senlainen nero. Ihan tavallinen lapsi se kuitenkin on. Vaikka kuinka haluaisimme että se olisi 4 kielinen ja kaupungin paras urheilija ja hienoin pianonsoittaja ja paras matemaatikko jne

Aina täytyy ottaa huomioon lapsi yksilönä. Lasten kielenkehityksessä ja ns. kielipäässä on paljon eroja jo ihan yksikielistenkin lasten kohdalla.



Itse en ole koskaan kokenut jotenkin rasittavani lapsiani kielillä. Niin kauan kun he puhuvat minulle suomea ja miehelleni ruotsia (ovat näin tehneet alusta asti) niin hyvä. En halua kauheasti korjailla kaikkia virheitä (joita luonnollisesti tulee) vaan lapsi saa puhua niin kuin puhuu.



Kun asumme Saksassa on täysin mahdotonta opettaa lapsia puhumaan esim yhtä hyvää suomea kuin mitä suomalaiset Suomessa asuvat lapset puhuvat. Minulle on tärkeintä, että lapsillamme on intoa ja he pitävät kielistä. Alusta asti lapseni ovat puhuneet oikealle henkilölle oikeaa kieltä, mikä ei tarkoita, etteivätkö he lainaisi sanoja jos oikeankielinen sana ei muistu mieleen. He ovat myös pienestä asti ymmärtäneet, että heidän ympärillään on kolme eri kieltä, ja sen lisäksi on olemassa vielä suuri joukko muita kieliä. Musta ainakin on liikuttavaa kun vajaa 2-vuotiaame ilmoittaa minulle mitä kieltä kukakin puhuu ja millä kielellä hän haluaa katsoa tällä kertaa Teletappeja =)



Olen kuitenkin samaa mieltä, että kielestä ei saa tehdä stressiä. Itse en silti voisi kuvitella puhuvani esimerkiksi saksaa lapsilleni, koska en osaa sitä hyvin. Ruotsia voisin mahdollisesti puhua ja puhunkin joskus (eli minä kyllä " lipsun" silloin tällöin). Totta on, että jos perhe muuttaa takaisin Suomeen, lapsi varmasti oppii pian kielen ja jos tarkoitus ei olekaan koskaan palata Suomeen, ei voi olettaa että suomen kieli olisi lähelläkään täydellistä.



Meillä lapset ovat kolmikielisiä olosuhteiden pakosta, ei siksi, että mittaisin lasten arvokkuden sen perusteella kuinka montaa kieltä he puhuvat.

Nain vain toimii meidan perheen kielikuvio enka osaisi sita muuten ajatella toimivaksi, siksi etta kaikki muut vaihtoehdot tarkoittaisivat etta jonkun taytyisi luopua omasta tunnekielestaan suhteessa lapsiin. Ja, kuten sanottu noissa aikaisemmissa viesteissa, nama asiat ovat ainakin meilla sujuneet ihan luontevasti eli en ole kokenut etta tama olisi jotenkin hankalaa tms. Yksi asia mista en muistanut tosin mainita on se etta meidan lapsemme menevat taalla suomenkieliseen kouluun, jossa heti ekaluokalta heilla on saksa ekana " vieraana" kielena, ja sitten muistaakseni kolmannelta englanti ja neljannelta ranska. Siksi en erityisesti myoskaan stressaa jos ja kun suomi takeltelee, koska tiedan etta se opitaan viela koulussa ihan juurta jaksaen. Silla tavalla kylla ajattelen etta kannattaa miettia mita kielia toivoisi lapsensa oikeasti osaavan ja sitten panostaa niihin kunnolla. Eli siis _jos_ haluaa lapsensa osaavan puhua suomea (esim. sukulaisten kanssa kommunikoinnin takia, oman tunnekielen takia jne.) niin - erityisesti koska se on kaikkialla muualla paitsi Suomessa ns. vahemmistokieli eika erityisen korkean statuksen kieli - niin siihen on pakko satsata erityisesti puhumalla sita johdonmukaisesti lapselle.

Minustakin olisi nimittäin ihan kauheaa jos lapseni eivät pystyisi puhumaan isovanhempiensa kanssa. Esim isäni tai appeni eivät osaa lainkaan saksaa, ei edes niin, että ymmärtäisivät mitä lapsi sanoo. Suhde isovanhempiin olisi tällöin melko rajoittunut. Nyt olemme onnistuneet etäisyydestä huolimatta pitämään suhdetta yllä ja isovanhemmat ovat tosi rakkaita lapsillemme.



Isäni aina kertoo, miten hänen setänsä on 30 vuotta ollut suruissaan kun ei ole koskaan pystynyt juttelemaan lastenlastensa kanssa. Näiden äiti siis muutti nuorena Ruotsiin ja huonosta ruotsin kielen taidosta huolimatta on aina puhunut lapsille ruotsia. Olen tavannut pikkuserkkujani muutaman kerran ja he itsekin sanovat, että jos jotain saisivat muuttaa niin toivoisivat, että äiti olisi heille puhunut suomea.



Eli mitään suomen kielen maistereita ei lapsistani tarvitse tulla, kunhan pystyvät kommunikoimaan suomeksikin.