Mitä jos lopettaisin työnteon ja muuttaisin vanhaan mökkiin asumaan!?
Aloin tuossa miettimään asiaa.
Olen 45-vuotias mieshenkilö. Tuikitavallinen työelämän puurtaja. Alemman tason asiantuntija isossa yrityksessä. En kykene huijaamaan itseäni uskomaan firman visioon, arvoihin tai muuhun soopaan. Kaikki tuo on pelkkää PR-potaskaa, samoin kuin muissakin suuryrityksissä. Henkilöstö saa lämmintä kättä, johto bonarit, osakkeenomistajille kuuluvat kunnon rahat. Firma pyrkii tekemään profittia, minä käyn töissä jotta saisin fyffeä elämiseen, enkä tippuisi pois "keskiluokasta", jos edes kuulun siihen.
Mikä minua kiinnostaa eniten? Se, että pääsen mökille. Mökissä on sähköt, mutta lämmitys on puulla. Omistan myös metsää mökin ympärillä sen verran, ettei puu lopu kesken.
Laskin juuri, että jos laittaisin kaupunkikanankopin myyntiin, minulla olisi nettona rahaa n. 250 000 euroa (150 000 kämpästä, 100 000 sijoitussalkku). Sijoittaisin 200 000 osakkeisiin, tavoitteena 5% osinkotuotto. 50 000 jättäisin turvaan korkosijoituksiin tai määräaikaistalletukseen.
Minähän eläisin tuolla vallan hyvin. Asumiskulut olisivat ruoka ja olematon sähkölasku. Kun olisi aikaa kalastaa, kerätä sieniä ja marjoja, ja tehdä kaikki itse - ruokakulut laskisivat entisestään. Kenties halpa auto olisi hyvä, se kyllä lisäisi kuluja jonkin verran. Kyläkauppaan olisi just ja just kävelymatka, isompaan markettiin 20km. Jos tulisi isompi meno, se 250 000 euroa olisi yhä säästössä.
Hemmetti. Miksipä ei!? Miksi jatka raatamista sellaisen elämän eteen, jota en edes halua?
Kommentit (193)
Lopettaisin palkkatyön jos voisin, ainakin pariksi vuodeksi. Harmi kun ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt tuon muuvin, jättänyt näpyttelytyöt muiden huoleksi ja muuttanut maalle. '
Ne ongelmat mitkä näen tuossa: jos joskus päätät palata, se on kallista. Siihen tarvitset palkkatyön, johon olet siinä vaiheessa liian vanha. Eli et käytännössä voi palata.
Toinen ongelma: sinulla ei ole visiota tulevasta. Et tiedä miten päiväsi täytät, joten alat ryypätä ja vetää käteen. (Käteenveto ei ole ongelma, jos elämässäsi on muutakin). Toisin sanoen, sinulla oman mielenterveytesi takia pitää olla jokin tehtävä, joka saa sinut nousemaan sängystä aamuisin. Ja marjojen poiminta ei riitä, koska sitä on vain pari kk vuodesta. Tarvitset muutakin.
Kun olet vanha (miehet vanhenevat n. kuusikymppisinä), olet myös sairas. Tarvitset hoitoa. Onko mökkipaikkakunnallasi toimiva terveydenhuolto?
t. sinua edellä
Puut kuluu kun niitä poltetaan, ja perunat istutetaan joka vuosi... kuka tässä on ulkona realiteeteista?
Kyllä tekemistä keksii, ja jos ei keksi on ihan vaan rauhassa. Mitä se viinan juominen liittyy mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmitys puulla tarkoittaa että käytät talvella puolet valveillaoloajasta kalikoiden kolisutteluun
Mitä muuta tekemistä siellä erämaassa olisi?
Jos ei kykene itse keksimään yhtään mitään tekemistä itselleen, kannattaa pysyä siellä kaupungissa shoppailemassa loppuun saakka. Luova terve ihminen keksii kyllä tekemistä jokaikinen päivä asuu sitten missä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekisit mökillä keskellä talvea? Yksin ja eristyksissä. Koittaisit vain selvitä hengissä?
Lukee, kuuntelee äänikirjoja, saunoo, käy lenkillä, kutoo, tekee lumitöitä, ruokaa leivinuunissa, opiskelee verkossa jne. Näin minä. N50
Toteuta unelmasi. Kadut vanhana jos et elä kuten haluaisit. Etenkin kun sinulla on taloudellisesti siihen loistava mahdollisuus. Mikään ei ole esteenä, ei perhe eikä työ. Älä mieti vaan toimi.
Minulla oli sama haave mutta menetin työkykyni ja haaveeksi se jääkin. Itkettää edes ajatella miten paljon parempaa elämää olisin voinut elää. Nyt on myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan toteuttamiskelpoiselta tuo idea minusta kuulostaa. Jos itselläni ei olisi perhettä, niin voisin hyvinkin tehdä jotain samansuuntaista.
Minulle tuossa ehkä isoin mörkö olisi oma terveys ja sen rittäminen. Eli mitä tehdä jos loukkaantuu tai sairastuu? Onko joku kaveri, jonka voi hätätapauksessa pyytää kyyditsemään terveyskeskukseen tms. AP ei kuitenkaan ole ihan nuori ja ikää kun tuppaa tulemaan lisää vuosi vuodelta ja jokainen niistä vuosista tuo tullessaan uusia vaivoja ja fyysisen suorituskyvyn laskua. Tässä voisi auttaa mm. se jonkun ehdottama ilmalämpöpumppu, niin ettei mökki kylmene jos on viikon kuumeessa tai jalka poikki kun on kaatunut jäisellä pihamaalla.
Mutta noin muuten, sanoisin että go for it.
Kyllä, ja terveysasemalle pääsee kyllä taksillakin. Terveisin yksi, joka asuu yksin mökissä,
Varmaankaan et saa edes aikaa terveystalolle viidessä minuutissa. Eli kun saat ajan mennä sinne niin tilaat saman tien sen taksin vaikka päiviä aiemmin. Jos taas sattuu jotain esim. lyöt kirveellä jalkaan niin silloin tilataan ambulanssi.
Ap anna mennä! Aina voi palata. Jos palaat, voit asua vuokralla. Töitäkin voi löytyä.
Kun muutat maalle, voi sieltäkin löytyä työtä jos aika käy pitkäksi. Jos et ilmoittaudu työkkäriin vaan elät säästöillään ja esim. satunnaisilla töillä olet vapaa kuin taivaan lintu. Itse haaveilen samanlaisesta elämästä mutta ei ole vielä toteutunut.
Ihan turha murehtia jätteistä, polttopuita jne. asiat yleensä järjestyvät. Unelmassasi auto on suurin kulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmitys puulla tarkoittaa että käytät talvella puolet valveillaoloajasta kalikoiden kolisutteluun
Mitä muuta tekemistä siellä erämaassa olisi?
Jos ei kykene itse keksimään yhtään mitään tekemistä itselleen, kannattaa pysyä siellä kaupungissa shoppailemassa loppuun saakka. Luova terve ihminen keksii kyllä tekemistä jokaikinen päivä asuu sitten missä hyvänsä.
Outoa jotenkin, kun ihmiset ihmettelee, että mitä siellä mökissä sitten tekee, kun ei tarvii lähteä joka aamu töihin. No normaali elämä pitää kuitenkin tehdä, esim täytyy siivota. Joo monet miehet on laiskoja siivoamaan ja se kyllä näkyy. Kaikki paikat paksussa pölyssä/liassa ja mustia sormenjälkiä ovissa ym.
Eli siivota voi ja pitää kotinsa puhtaana, pyykkäämistä pitää tehdä samalla tavalla, kuin kaupunkiasunnossakin. Maalla tulee mukaan pihatyöt joissa kyllä saa aikaa kulumaan. Talvella lumityöt ja kesällä puutarhan hoito. Voi väsätä vaikka kuinka hienon pihan kukkapenkkeineen ja hyötypuutarhoinneen. Kitkemistä ja kastelemista rittää ihan tarpeeksi.
Ruuat on tehtävä ja asiat tiskattava. Sitten vo lukea ja tehdä käsitöitä(mieskin) ja tietenkin some kutsuu myös maalla asuvaa.
Itse jäin just eläkkeelle ja kyllä on tekemistä riittänyt. Aina pitäisi olla jotakin paikaa korjaamassa/jynssäämässä jne. Ei tule aika pitkäksi ja tekemistä riittää.
Ja jos on eläinrakas, niin kissa tai koira kaveriksi. Kissa tosin on huonompi vaihtoehto, kun se vahtaa lintuja ja oravia.
ilmanmuuta kannattaa, kun rahkeet riittää. ensimmäiseksi tietysti poistaa kaikki somet. ne on vaan haittatekijöitä oikeassa elämässä. minä vietän vain pari viikkoa kuukaudesta maalla. en siis tee töitä, mutta ukko-parka tekee osa-aikaista. lomaillaan yhdessä noin kuusi kuukautta vuodessa. kohta on viisikymppiset molemmilla ja silloin ukkokin jää kokonaan pois työelämästä, kakarat maailmalla ja velattomana voi tehdä mitä huvittaa. antaa muiden raataa itsensä näännyksiin silläaikaa kun me naatiskellaan elämisen kierrosta.
Vierailija kirjoitti:
ilmanmuuta kannattaa, kun rahkeet riittää. ensimmäiseksi tietysti poistaa kaikki somet. ne on vaan haittatekijöitä oikeassa elämässä.
Ei sitä nyt kaikkia sosiaalisia suhteita tarvitse katkoa maalle muuton vuoksi 😄 Ei vaan kannata päästää sitä somea haittatekijäksi, asuu missä tahansa. Olet siinä tehnyt virheen.
Olen miettinyt suurin piirtein samaa, mutta kääntämällä vapaa-ajan ja työt ajallisesti toisinpäin. Tällä hetkellä vapaa-aikaa arkisin maksimissaan 2h per ilta, joka ei auta palautumisen ja stressin kanssa. Olen sinällään hyvässä asemassa, että teen töitä etänä, mutta se ei juurikaan auta ellen perusta omaa firmaa.
Kuulostaa täydelliseltä!