Lue keskustelun säännöt.
Empaattisena ihmisenä vedän puoleeni "avautujia", miten katkaista avautuminen ystävällisesti?
10.02.2025 |
Moi!
Olen tosi empaattinen ja aina, ihan aina joku haluaa avautua minulle. Välillä olen joutunut ihan irtisanomaan "ystävyyden", koska olen saanut olla ilmainen kuuntelija, jääden itse vaille kuuntelijaa silloin, kun olisin tarvinnut. Tuntuu, että kun saan yhden terapoitavan ulkoistettua, niin seuraava odottaa jo ovenkahvassa vuoroaan.
Nyt huomaan jälleen, että olen tahtomattani olkapäänä tuttavalle. En ala tämmöiseen enää. Etenkin, kun tässä itsellä oli sellainen tilanne, missä olisin kaivannut "ystäväni" tukea. Ja kahdessa viestin mainitsin asiasta (yhden virkkeen verran muuten kummassakin). Tämä tuttava totesi, että sun kannattaa mennä terapiaan juttelemaan asiasta, jos se jää vaivaamaan. :D. Ja ei aikaakaan, kun taas vuodattaa pitkät tarinat alkoholisti exästään ja miten on vaikea päästää hänestä irti.
Tiedän, että teen jotain väärin, kun olen AINA tällaisessa tilanteessa. Ja kyllä, olen hyvä kuuntelija, minulla on myös näkemystä, enkä tuomitse ketään. Mutta en ala enää tällaiseen. Mitä tehdä? Antakaa vinkkejä, kiitos :). Miten katkaisen alkavan avautumisen?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama ongelma. Ollut aina. Pidän sitä kunniana kun saa auttaa toista kuuntelemalla. Muista kuitenkin, että tuossa hommassa on kuulemattomat korvat tärkeintä
Miksi tätä alapeukutetaan? Täähän on totta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen naurahtanut vitsikkäästi, että olen päättänyt alkavani laskuttaa saman kuin paikallinen psykiatrinen sairaanhoitaja, 200€/h. Tässä kohdassa avautujat ovat ymmärtäneet yskän. Mieti miten kallista työtä sinäkin teet ilmaiseksi, hölmöähän se on. Eikä tuota turhasta makseta, kyseessä on raskas ja kuormittava duuni, paitsi että sinulta puuttuu työterveyshuolto, työnohjaus ja purkuistunnot. Olen itse ammatiltani sosiaalityöntekijä aikuissosiaalityössä ja kuuntelen päivittäin paljon murheita. Jostain syystä etenkin suku olettaa, että kuuntelen heidänkin ongelmiaan mutta en oikeasti jaksa.
Niin että hoitajana voin sitten sairaan lapseni jättää hoitamatta, kun en jaksa enää hoitotyön lisäksi ketään hoitaa vielä kotonakin...?
Tuo ongelmahan on monissa ammateissa, että samoja asioita joutuu tekemään myös kotona, mitä joutuu töissäkin. Esimerkiksi siivoojat joutuvat. Tai keittiötyöntekijät. Tai pesulatyöntekijät. Jne.
Kaveri on käyttänyt minua ilmaisena terapeuttina. Pelkään, että hän ei puhu minulle mitään jos kieltäydyn. Huoh.
Minulla kanssa ollut vähän samaa haastetta. Päädyin herkästi kavereiden ja välillä puolituttujenkin "terapeutiksi", mutta kuunteluapu oli vähäistä silloin, kun sitä itse tarvitsi.
Olen todennut, että aiemmin rajattomana ja miellyttämiseen taipuvaisena ihmisenä vedin puoleeni ihmisiä, jotka tarvitsevat toisia ihmisiä tueksi, egon pönkitykseksi ynnä muuksi. Huomasin, että ystävyyssuhteistani vain pieni osa oli oikeasti vastavuoroisia ja tasavertaisia. Olen viime vuodet "siivoillut" elämästäni näitä yksipuoleisia ihmissuhteita pois ja voin paljon paremmin. En siis ole katkaissut keneenkään välejä vaan pikkuhiljaa ottanut etäisyyttä ihmisiin, jotka eivät anna minulle mitään, mutta vaativat minulta paljon.
Jälkikäteen ajateltuna tuntuu ihan absurdilta jotkut entiset "ystävyyssuhteet". Saatoin käydä kaverin kanssa 2 h syömässä ja koko tämän ajan kaveri puhui itsestään ja vuodatti ongelmiaan. Minun kuulumisia ei kysytty kuin ohimennen ja oikeasti odottamatta kysymykseen vastausta. Kun yritin lopuksi jotain kertoa omasta elämästäni, loppui tapaaminen kaverin äkilliseen kiireeseen lähteä pois.
Minusta pahimpia eivät ole ne, jotka haluavat neuvoja vaan ne, jotka haluavat vain tilittää elämäänsä. Jos haluaa neuvoja, sehän on helppoa:
"Puoliso jätti...nyyh." "Hyvä kun pääsit eroon."
"En löydä töitä...nyyh." "Hae vain sitkeästi."
"Gradu ei valmistu...nyyh." "Tee joka päivä vähän."
"Olen niin sairas...nyyh." "Tosi ikävä juttu, toivottavasti lääkärit osaavat auttaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika usein näissä ihmissuhteissa toinen on enempi jotain kuin se toinen. Sitä varmaan automaattisesti valikoituu lyöttäytymään sellaiseen seuraan, jolta myös saa jotain vastapainoksi. Jos ap on hyvä kuuntelija ja neuvonantaja, niin se toinen voi sitten vastapainona olla hyvä emäntä tai isäntä, joka aina laittaa runsaan tarjoilun sinulle, tai jotain muuta, mitä hän osaa antaa vastineeksi siitä kuuntelemisestasi. Ehkä et vain ole huomannut muiden panosta sinua itseäsi kohtaan, vaan odotat, että jos annat muille kuuntelevan olkapään, sinuakin pitää sitten vastineeksi kuunnella. Olet siis odottanut jotain, mitä toisella ei ole edes antaa vastineeksi.
En ole ap, mutta olen itse ollut samanlaisissa asetelmissa ja ihmissuhteissa. En koskaan saanut minkäänlaista vastinetta - en kuuntelua omille murheilleni enkä kyllä iloillenikaan enkä mitään muutakaan. Jotkut jopa vähättelivät minua niinä aikoina, kun heillä meni kaikki hyvin.
Lopulta sain voimia lopettaa tuollaiset yksipuoliset ystävyydet. Viisastuneena osaan nyttemmin vältellä sellaisiin joutumista.
Tulee ihan yksi entinen kaveri mieleen, joka saattoi soittaa kolmesti päivässä ja tilittää miesasioitaan. Minäkin kerroin hänelle asioitani ja luulin, että hän kuunteli, että tämä oli vastavuoroista toisen tukemista. Mitä vielä. Eräs sukulainen teki minulle törkeän tempun, josta jouduin tekemään rikosilmoituksen. Kun yhden hänen maratonpuhelunsa aikana kerroin, mitä rikosilmoitukselle kuului, tämä kaveri kysyi mistä ihmeen rikosilmoituksesta puhun. "En muistanut koko juttua." Siihen loppui, ei se kuunnellut, ei sitä kiinnostanut, mutta hänen jatkokertomuksensa piti muistaa ja kuunnella päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse joutunut käymään läpi todella syvissä vesissä uimiset ihan yksin. Uskomatonta, mutta kissani auttoi minut ylös suosta. Mitä se kertoo meistä ihmisistä? Kissani läsnäolo ja lähellä olo, olen ikuisesti kitollinen jo edesmenneelle kissalleni 😾🧡. On jättänyt sellaiset jäljet etten voi enää kuvitella tilannetta, että avautuisin vaikeuksista kellekään. Ehkä tietty kylmyys tullut luonteeseen. "Mitä siinä olemattomista vaikerroit" saatan sisäisesti ajatella kun joku purkautuu pienistä asioista,
Samoja kokemuksia, sillä erolla että minulle avautuvat enimmäkseen tuntemattomat, puolitutut ja työkaverit sun muut. Illanistujaisissa, baarissa, tupakkipaikalla, lounasravintolassa, you name it.
Jaksoin kuunnella niitä lätinöitä vuosia. Sitten tuli mitta täyteen ja nykyään sanon ihan suoraan että kiitos, minä en halua tietää tästä enempää ja jos asia pyörii päässä niin ammattilaiselle mars. Annan ihmisen avautua kerran mutta toista kertaa en samaa settiä enää kuuntele.
Hyvänä esimerkkinä työkaverini joka aina pikku kaljapäissään juttelee ne samat lapsuuden traumakokemuksensa sanasta sanaan samalla kaavalla. Totta kai hän loukkaantui kun kerran sitten sanoinkin että seis, en jaksa kuunnella tätä samaa, mutta ihan hyvissä väleissä ollaan edelleen.
Kenenkään ilmaisterapeutiksi ei pidä ryhtyä. Siinä hajoaa oma kuuppa lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia, sillä erolla että minulle avautuvat enimmäkseen tuntemattomat, puolitutut ja työkaverit sun muut. Illanistujaisissa, baarissa, tupakkipaikalla, lounasravintolassa, you name it.
Jaksoin kuunnella niitä lätinöitä vuosia. Sitten tuli mitta täyteen ja nykyään sanon ihan suoraan että kiitos, minä en halua tietää tästä enempää ja jos asia pyörii päässä niin ammattilaiselle mars. Annan ihmisen avautua kerran mutta toista kertaa en samaa settiä enää kuuntele.
Hyvänä esimerkkinä työkaverini joka aina pikku kaljapäissään juttelee ne samat lapsuuden traumakokemuksensa sanasta sanaan samalla kaavalla. Totta kai hän loukkaantui kun kerran sitten sanoinkin että seis, en jaksa kuunnella tätä samaa, mutta ihan hyvissä väleissä ollaan edelleen.
Kenenkään ilmaisterapeutiksi ei pidä ryhtyä. Siinä hajoaa oma kuuppa lopulta.
Joo, mullekin ihan tuntemattomat alkavat avautumaan asioistaan. Viimeksi kun olin äitini luona pihalla tekemässä lumitöitä äitini naapurimummo tuli siihen ja aloitti tilittämään historiaansa. Kertoi miehestään, lapsistaan, kissastaan jne. Minä vaan että aijaa, no voi jne. Siltä kun suunvuoroa sain 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naurahtanut vitsikkäästi, että olen päättänyt alkavani laskuttaa saman kuin paikallinen psykiatrinen sairaanhoitaja, 200€/h. Tässä kohdassa avautujat ovat ymmärtäneet yskän. Mieti miten kallista työtä sinäkin teet ilmaiseksi, hölmöähän se on. Eikä tuota turhasta makseta, kyseessä on raskas ja kuormittava duuni, paitsi että sinulta puuttuu työterveyshuolto, työnohjaus ja purkuistunnot. Olen itse ammatiltani sosiaalityöntekijä aikuissosiaalityössä ja kuuntelen päivittäin paljon murheita. Jostain syystä etenkin suku olettaa, että kuuntelen heidänkin ongelmiaan mutta en oikeasti jaksa.
Niin että hoitajana voin sitten sairaan lapseni jättää hoitamatta, kun en jaksa enää hoitotyön lisäksi ketään hoitaa vielä kotonakin...?
Tuo ongelmahan on monissa ammateissa, että samoja asioita joutuu tekemään myös kotona, mitä jou
Ohis, mutta älä saivartele. Oman sairaan lapsen hoitaminen, siivoaminen, pyykkihuolto ja ruoanlaitto ovat asioita joita jokaisen aikuisen ihmisen täytyy elämässään enemmän tai vähemmän hoitaa. Läheisten ihmisten ilmaisena terapeuttina toimiminen on eri asia.
Aika usein näissä ihmissuhteissa toinen on enempi jotain kuin se toinen. Sitä varmaan automaattisesti valikoituu lyöttäytymään sellaiseen seuraan, jolta myös saa jotain vastapainoksi. Jos ap on hyvä kuuntelija ja neuvonantaja, niin se toinen voi sitten vastapainona olla hyvä emäntä tai isäntä, joka aina laittaa runsaan tarjoilun sinulle, tai jotain muuta, mitä hän osaa antaa vastineeksi siitä kuuntelemisestasi. Ehkä et vain ole huomannut muiden panosta sinua itseäsi kohtaan, vaan odotat, että jos annat muille kuuntelevan olkapään, sinuakin pitää sitten vastineeksi kuunnella. Olet siis odottanut jotain, mitä toisella ei ole edes antaa vastineeksi.