Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuudessani ei käyty koskaan missään. En osaa aikuisenakaan enää mennä
10.02.2025 |
Ei käyty lomalla, risteilyillä tai huvipuistoissa. "Ollaan kotona vaan" oli äidin kommentti aina ja iälläkään ei todella ollut menohaluja, eikä tarkkaa kontrollia pitävillä isovanhemmillakaan. kerran viikossa poistuttiin kotoa kauppaan, postiin ja pankkiin tai sitten ne hoidettiin silloin, jos piti esim käydä lääkärissä tai apteekissa tms, mutta nekin palvelut oli melkoisen lähellä kotoa tuohon aikaan, vaikka asuimmekin keskellä metsää. meillä oli lehmiä ja viljelyksiä ja niiden kanssa oltiin naimisissa.
Äitiä ei saanut laivaan eikä lentokoneeseen ja aina vedettiin esiin uhrikortti, jos piti jonnekin mennä ja vedottiin heti, ettei ole ennenkään käyty ja tuntui, että kylää kauemmaksi lähtö aiheutti jo suurta ahdistusta.
Nyt aikuisena en ole enää osannut mennä mihinkään. Pohjoisin paikka, missä olen Suomessa käynyt on niin, että kartan mukaan vain 1/4 korkealla, eli Jyväskylässä. Helsingissä käynyt luokkaretkellä. Isovanhempani ei käyneet siellä koskaan ja vanhemmatkin kauan sitten. Isoisä vetosi siihen, että kerran kävi sota-aikana Neuvostoliitossa matkoilla ja vastaanotto oli niin huono, että päätti, jos sieltä pääsee elävänä Suomeen takaisin, on se hänen viimeinen ulkomaanmatkansa.
Veli asuu peräkamaripoikana vanhempien kanssa edelleen kotitilalla. Minä sentään olen jo päässyt sieltä pois, mutta asun edelleen kotikunnassani ja käyn kuntouttavassa työtoiminnassa. Välillä masennuksen takia sairaslomalla. Nyt parempi hetki ja jaksan taas kirjoittaa ja avata tuntojani.
Kommentit (98)
Minulla oli ihan samanlainen äiti. Jotain mt-ongelmiahan sillä on.
Kun täytin 18 muutin heti pois ja aloin säästää matkoille. Kannattaa hetki miettiä mitä sinä oikeasti haluaisit tehdä ja mistä tykkäät. Jos olet kuntoutustuella sillä ei heti tehdä kalliita ulkomaanmatkoja, mutta ongelma tuntuu olevan enemmän että olet jumissa henkisesti. Mieti mitä haluat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän duunariperheessä oli sama. Ikinä ei käyty missään. Elämä oli kerrostalossa ja sen pihapiirissä. Kilometrin päässä olevassa mummolassa tuli vietettyä aikaa. Siitä on onneksi lämpöisiä muistoja. Vanhempani eivät ymmärtäneet harrastusten päälle, ei matkustelua, ei mitään. Ei ikinä vietetty aikaa yhdessä. Emme edes syöneet saman pöydän ääressä. Äitini mielestä esimerkiksi iltapalan syöminen yhdessä saman pöydän ääressä on hienostelua. Lisäksi vanhempiani ei kiinnostanut minun seurani eikä edes juttelut kanssani. Kun vanhempani esimerkiksi katselivat tv:tä olohuoneessa, niin minun odotettiin pysyvän poissa omassa huoneessani, koska pitivät minua häiriötekijänä.
En saanut kotoani mitään henkistä enkä sosiaalista pääomaa. Olen tänä päivänäkin arka tekemään asioita ja tutustumaan ihmisiin. Ei kertakaikkiaan löydy itseluottamusta. En tiedä ketään muuta jonka lapsuudenperheessä olisi eletty niin passiiv
Tsemppiä. Kyllä meitä muitakin on joilla on ollut ihan samanlainen ankea perhe, mutta emme välttämättä kehtaa puhua siitä missään. Esim. Töissä yritän vältellä perheaiheita kun muut on niin normaalin elämän kokeneita. Ja tosiaan eivät minunkaan vanhemmat kyläile luonani.
Olet ihannekansalainen, etä matkustele eli vihreä.
Eläsivätpä kaikki vihreät kuten sinä, oppiensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän duunariperheessä oli sama. Ikinä ei käyty missään. Elämä oli kerrostalossa ja sen pihapiirissä. Kilometrin päässä olevassa mummolassa tuli vietettyä aikaa. Siitä on onneksi lämpöisiä muistoja. Vanhempani eivät ymmärtäneet harrastusten päälle, ei matkustelua, ei mitään. Ei ikinä vietetty aikaa yhdessä. Emme edes syöneet saman pöydän ääressä. Äitini mielestä esimerkiksi iltapalan syöminen yhdessä saman pöydän ääressä on hienostelua. Lisäksi vanhempiani ei kiinnostanut minun seurani eikä edes juttelut kanssani. Kun vanhempani esimerkiksi katselivat tv:tä olohuoneessa, niin minun odotettiin pysyvän poissa omassa huoneessani, koska pitivät minua häiriötekijänä.
En saanut kotoani mitään henkistä enkä sosiaalista pääomaa. Olen tänä päivänäkin arka tekemään asioita ja tutustumaan ihmisiin. Ei kertakaikkiaan löydy itseluottamusta. En tiedä ketään muuta
Metsäläinen kerää varastoon ja vahtii, ettei mikään kulu eikä vieraat saa. Kerran valittu elämänmuoto on ja pysyy.
Mitä sinä hyödyt vanhempiesi mollaamisesta?.Ei heilläkään ollut omaasa lapsuudessaan malleja asioihin, joista heitä syytät.
Sinulla on nyt tilaisuus näyttää, kuinka helppoa on tehdä asiat toisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän duunariperheessä oli sama. Ikinä ei käyty missään. Elämä oli kerrostalossa ja sen pihapiirissä. Kilometrin päässä olevassa mummolassa tuli vietettyä aikaa. Siitä on onneksi lämpöisiä muistoja. Vanhempani eivät ymmärtäneet harrastusten päälle, ei matkustelua, ei mitään. Ei ikinä vietetty aikaa yhdessä. Emme edes syöneet saman pöydän ääressä. Äitini mielestä esimerkiksi iltapalan syöminen yhdessä saman pöydän ääressä on hienostelua. Lisäksi vanhempiani ei kiinnostanut minun seurani eikä edes juttelut kanssani. Kun vanhempani esimerkiksi katselivat tv:tä olohuoneessa, niin minun odotettiin pysyvän poissa omassa huoneessani, koska pitivät minua häiriötekijänä.
En saanut kotoani mitään henkistä enkä sosiaalista pääomaa. Olen tänä päivänäkin arka tekemään asioita ja tutustumaan ihmisiin. Ei kertakaikkiaan löydy itseluottamusta. En tiedä ketään muuta
Olen asunut omillani 23 vuotta ja kumpikaan vanhemmista tai kukaan sukulainen ei ole käynyt kertaakaan kylässä.
Internetin kautta näkee maailmaa ilman että menee mihinkään. Ei tarvitse lähteä esim. tampereelle eikä hesaan narkkien keskelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei siellä Jyväskylän pohjoispuolella ole muutenkaan mitään nähtävää. Eikä oikein Jyväskylän korkeudellakaan. Raivaamatonta ja vaikeakulkuista ryteikköä, muutama luiskaotsainen neandertalilainen siellä täällä kämppäilee jossain homeisessa liiterissään.
Ai niinkö? Vaikuttaa nyt siltä, ettet ole itsekään käynyt Jyväskylässä etkä sen pohjoispuolella.
On tärkeää viedä lapsi edes joskus matkoille, vaikkei se vanhemmalle itselleen niin merkityksellistä olisikaan. Pääsee vähän näkemään muutakin kuin kotinurkkia. Ihme tupajumeja ne jotka eivät koskaan reissaa missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-Jos ihminen on kova liikkumaan, lapsuuden perheen tavat eivät sitä menoa hidasta. Temperamenttia ei opeteta, vaan se peritään. Se voi periytyä kaukaa.
Sinun äitisi oli erilainen kuin sinä. Vai oliko sittenkään..? Veikkaan, että saattaisit olla samanlainen, vaikka olisit matkustellut koko lapsuutesi.-Ihmeellistä mutta totta. Esimerkiksi täysin epämusikaalisille vanhemmille saattaa lapsessa näkyä absoluuttinen sävelkorva! Tai tönkköjalkaisen ja kömpelön äidin tyttärestä puhkeaa ballerina tai voimistelija. Toki vanhemmat voi tukea paljonkin lapsia viemällä harrastuksiin . Pointti siinä että mikäli lapsessa itsessään esiintyy paloa, ympäristöstään huolimatta , se aika usein löytää viimeistään aikuisena väylän ilmaista sitä jollain tavoin.
Jos joku aikuisen sitten suree sitä, ettei "pääse" matkustelemaan syystä ettei lapsena ikinä viety minnekään reissuille koska vanhemmat eivät matkustelusta nauttineet, on tämä valitettavasti aika usein tekosyy henkiselle laiskuudelle etsiä itse itselleen väylä oppia asioita jotka saattavat tuottaa iloa ja mielen virkistystä. Tutustua uusiin juttuihin, tapohin kokea maailmaa, elämänsä sisältöä----> ja yllättää itsensä.
Nykyään on huikean paljon enemmän mahdollisuuksia mennä ja tehdä, verrattuna esim isovanhempiimme. Matkustelu on aika halpaa (jos on rahaa) ja joka paikkaan pääsee melko vaivattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma. Eikä ole oikein ketään kuka lähtisi. Aikuinen poika reissaa paljon, toinen ei välitä. Mies kävi työmatkoja paljon ja sanoi ettei enää kiinnosta. Kavereita mulla ei oikeastaan ole. Tai on pari, ei kovin läheistä mutta soitellaan ja nähdään. Toinen reissaa siskonsa kanssa joten en viitsi kysyä. Toinen kaveri on aurinkorantaryyppiä ja reissaa miehensä kanssa tai pakettimatkoilla työkavereidensa kanssa. Minä en välitä aurinkorannoista.
93 lisää että mun vanhemmat olivat aina töissä. Äidin työ oli viikonloppupainotteista ja isällä oli tavallisen palkkatyön lisäksi yritys. Lomia vanhemmillani oli tyyliin yksi päivä joskus jos jollain lähisuvussa oli häät tai hautajaiset. KErran vuodessa mentiin lähimpään kaupunkiin, se oli meidän kohokohta. Teininä kävin siellä jo itse linja-autolla ostamassa vaatteet.
Omien lasten kanssa ei tullut käytyä paljonkaan reissussa myös juuri miehen työmatkojen takia. Sentään kotimaassa siellä täällä, Tukholmassa ja Tallinnassa. Lapsistani toinen on jo kiertänyt maailmaa ja käynyt useissa maissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin oltiin kotitilalla jumissa lehmien kanssa. isovanhemmat asuivat siinä myös, Vaarin kotitila ja mummu oli naapurista kotoisin. Äiti noin kolmen kilometrin päässä ja sillä säteellä elämä pyöri. Vaatteet saatiin myös lähitaloista käytettyinä, etei niitäkään tarvinnut lähteä ostamaan ja lisäksi siihen aikaan kulki kaupustelijoita, jotka niitä myi sekä huonekaluja tms, ettei ikinä tarvinnut vahingossakaan lähteä kylätaajamaa pidemmälle, jossa oli kauppa, posti, pankki, huoltoasema sekä terveyskeskus ja apteekki. Nykyään ei ole näistä mitään.
Siellä huoltoaseman baarisa ei kyllä ikinä käyty saati muuallakaan kahvilla, syömässä, koska se maksaa.
Mitään mikä maksaa ei tehty ja äiti sanoi, että kotona on hyvä olla ja kotiinsa on hyvä kuolla.
Tämä on nyt näitä, että pitää löytyä joku, jota syyttää omasta toiminnasta tai toimimattomuudesta. Lapsena oltiin kotona eikä matkusteltu. Veli muutaman vuoden vanhempana pääsi kerran Linnanmäelle. Itse en käynyt lapsena huvipuistossa koskaan. Aikuisena olen käynyt huvipuistot ja matkustellut. Veli ei ole käynyt Ruotsin laivaa kauempana.
Miksi syyttää vanhempia, kun asia on täysin itsestä kiinni?
Oneksi netin kautta voi tilata ruuat ja tarvikket kotiin ja saa komeroitua rauahassa
Alue: Aihe vapaa
Ei tuollaisten kannata tulla kolostaan pois. Jääkää sinne märehtimään