Lue keskustelun säännöt.
Miten ihminen elää syyllisyyden tunteen kanssa?
07.02.2025 |
Jos tietää tehneensä jotain väärää eikä ole kyennyt ottamaan vastuuta tekemisistään (tai myöntämään virheitään) ja on aiheuttanut paljon vahinkoa jonkun toisen elämään, ovatko nämä tuntemukset kropassa jollain tavalla läsnä tai tulevatko ne pintaan enemmin tai myöhemmin?
Harva varmaan tahallaan haluaa pahaa kenellekään.
Kuvitellaan vaikka tilanne, jossa joku on oikaissut tien yli ja autoilija vahingossa tölväisee tätä henkilöä. Autoilija poistuu paikalta raukkamaisesti, koska ei halua seuraamuksia ja on vihainen koska tyyppi on "juossut" auton alle. Taustapeilistä näkee, että henkilö nousee ylös. Autoilijalla on ollut ylinopeutta tilanteessa, mutta ei ole ajanut kenenkään yli suojatiellä.
Kotona autoilija miettii asiaa uudestaan. Miten hän voi jatkaa elämäänsä?
Kommentit (46)
Mites tämä?
Esihenkilö huomaa, että varattu työntekijä on häneen ihastunut. Alkaa huvikseen vihjailla ja vikitellä pitkän aikaa, lopulta päätyvät sänkyyn ja työntekijä alkaa rakastua ja suunnitella eroa.
Esihenkilö ei olekaan enää kiinnostunut vaan alkaa toppuutella ja ilmoittaa siirtyvänsä toisiin tehtäviin. Ettei ole niin vaivaannuttavaa ja työtekijä pääsee hänestä helpommin yli, näin hän asiaa perustelee. "Tarkoitan ainoastaan hyvää, en vain ole parisuhdeihminen".
Työntekijä on aivan romuna ja kertoo puolisolleen pettäneensä. Ero tulee, koska armoa ei heru. Esihenkilö jatkaa elämäänsä toisessa työpaikassa ja työntekijä jatkaa töitään eronneena pettäjänä.
Onko esihenkilön tunnettava syyllisyyttä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai entäpä tämä?
Nainen haluaa lapsen. Mies ei.
Nainen päättää salaa lopettaa ehkäisyn, jotta tulisi raskaaksi, koska on aivan vakuuttunut, että mies olisi hyvä isä ja tulee pitämään perhe-elämästä.
Nainen tulee raskaaksi, mies on todella ahdistunut, mutta ei vaadi keskeytystä. Ottaa vastuun kuin mies, nainen väittää että joskus pillerit voivat pettää, "hänkään ei halunnut vauvaa".
Mies sopeutuu elämään lapsen kanssa ja hänestä tulee hyvä isä.
Pitääkö naisen tuntea syyllisyyttä?
No siis, toivottavasti ei elä. Ainakaan pitkään.
Ajattelen, että on tervettä ja epätervettä syyllisyyttä karkeasti. Terve syyllisyys saa miettimään tekojaan, opettaa ja voi johtaa asioiden korjaamiseen. Syyllisyys voi mennä ns. överiksi jolloin kutsun sitä epäterveeksi syyllisyydeksi. Silloin syyllisyys on liiallista ja sille ei ole varsinaista syytä. Silloin se muuttuu taakaksi eikä enää palvele mitään. Eläminen sellaisen tunteen kanssa on raskasta.
Olen miettinyt vaikuttaako huono kotikasvatus tähän asiaan merkittävästi? Ehkä.
Niin itse toivoin että useampi ajattelisi juuri niin, että autoilijan olisi kaikesta huolimatta pitänyt tarkistaa tilanne. Ja hänen pitäisi tuntea valtavaa syyllisyyttä.
Oliko auton alle jäänyt esim. lapsi, tyyppi joka juoksi karkuun jotakin, sokea, kehitysvammainen...?
Sattuiko häneen, pääsikö turvallisesti kotiin?
Juttu siis täysin keksitty. Ap