Neulominen ja Novitan ohjeet, liian löysää
Aloitteleva neuloja kysyy.
Olen neulonut miehelleni kolmet erimalliset villasukat koolle 45 netistä löytyvien Novitan ohjeiden mukaan. Langat ovat ohjeessa mainitut (Nalle tai 7 veljestä) ja puikot samoin (metalliset nro 3). Kaikista näistä tulee lopputuloksena todella löysän oloiset ja hehtaarimaiset sukat, vaikka silmukat istuvat kireästi puikoilla ja kiristän lankoja minkä ehdin. Missä vika?
Kommentit (67)
Novita sukkaohjeet on ihan jäätävän isokokoisia! Minä olen tehnyt miehelle naisen ohjeella, mutta tietysti pitemmän jalkaterän. Hyvin istuu 😊.
Lisäksi villa venyy käytössä, niin siksikin uusi sukka pitää olla ihan napakka.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sinulla omaan käsialaasi nähden liian isot puikot käytössä? Käsiala on yksilöllinen ja ohjeen puikkojen koko näin vain viitteellinen. Kannattaisi neuloa mallitilkkuja ja sovittaa puikkojen koko sen mukaan, miten pääset sopivaan neuletiheyteen. Liian isoilla puikoilla lopputuloksesta tulee liian iso ja liian pienillä puikoilla liian pieni. Katso ohjeesta, onko siinä kerrottu, että minkä kokoinen tilkku pitäisi tulla tietyllä silmukkamäärällä. Olen itsekin aloittelija, toivottavasti tämä vastaus edes vähän selvensi asiaa.
Mallitilkkutietoja näissä ei ole. Olen ajatellut juuri tätä, että olisivatko puikot liian isot, mutta en ole investoinut uusiinkaan vielä kun sekin on aika hakuammuntaa sitten että mitkä olisivat oikean kokoiset.

No kappas, tuotakin ajattelin että voisiko itse ohjeessakin olla "vikaa", kun kaikista tulee isoja, vaikka mallitkin ovat erilaisia. Täytyy kokeilla seuraavaksi jotain muuta kuin Novitaa.
Nalle ja 7 veljestä ovat aika erilaiset langat, vaikka tutuimpia sukkalankoja ovatkin. Omasta käsialasta riippuu, mikä on hyvä puikkojen vahvuus, mutta mielestäni on aika todennäköistä, että sama vahvuus samalla tekijällä ei tuota yhtä hyvää lopputulosta kahdella noinkin erilaisella langalla.
Minä neulon sukkia noista 7 veljestä-langoista 2,5 kokoisilla puikoilla ja neulos on napakkaa.
Minä olen kokeilujen jälkeen päätynyt 3,5 puikkoihin seitsemän veljestä langassa. Ohuemmalle kuten nalle 2,5. Yksilöllistä. Villasukka tosiaan venyy käytössä, joten pyrin miehellekin tekemään aika napakkaa. Inhottaa, jos sukat on aina rullalla.
Edellinen jatkaa. Jos ohjeen alussa on mainittu esim. näin: Tiheys 21 silmukkaa sileää neuletta = 10 cm tarkoittaa se tätä: Kun mallitilkku on valmis, valitsemillasi puikoilla pitäisi 21 silmukalla saada tehtyä oikeaa neuletta (oikealla oikein, nurjalla nurin) 10 sentin verran korkea pala ja 10 sentin verran leveä pala. Jos tulee suurempi, vaihdat pienempään puikkoon. Jos taas pienempi, vaihdat isompaan. Kannattaa etsiä netistä ohje mallitilkun tekoa varten.
Novita muutti vastikään lankojensa koostumusta mutta ohjeet on pysyneet samana. Minusta lanka on nyt paljon ohuempaa kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Novita muutti vastikään lankojensa koostumusta mutta ohjeet on pysyneet samana. Minusta lanka on nyt paljon ohuempaa kuin ennen.
Minusta 7 veljestä on myös ohentunut. Ennen oli vahvempaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sinulla omaan käsialaasi nähden liian isot puikot käytössä? Käsiala on yksilöllinen ja ohjeen puikkojen koko näin vain viitteellinen. Kannattaisi neuloa mallitilkkuja ja sovittaa puikkojen koko sen mukaan, miten pääset sopivaan neuletiheyteen. Liian isoilla puikoilla lopputuloksesta tulee liian iso ja liian pienillä puikoilla liian pieni. Katso ohjeesta, onko siinä kerrottu, että minkä kokoinen tilkku pitäisi tulla tietyllä silmukkamäärällä. Olen itsekin aloittelija, toivottavasti tämä vastaus edes vähän selvensi asiaa.
Mallitilkkutietoja näissä ei ole. Olen ajatellut juuri tätä, että olisivatko puikot liian isot, mutta en ole investoinut uusiinkaan vielä kun sekin on aika hakuammuntaa sitten että mitkä olisivat oikean kokoiset.
Langan vyötteessä on aina mallitilkkutiedot sileälle neuleelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Novita muutti vastikään lankojensa koostumusta mutta ohjeet on pysyneet samana. Minusta lanka on nyt paljon ohuempaa kuin ennen.
Minusta 7 veljestä on myös ohentunut. Ennen oli vahvempaa
Ohuempi lanka tarvii ohuemmat puikotkin tai neuleesta tulee lötköä
Vierailija kirjoitti:
Minä neulon sukkia noista 7 veljestä-langoista 2,5 kokoisilla puikoilla ja neulos on napakkaa.
Tuleeko peltisukat?
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa. Jos ohjeen alussa on mainittu esim. näin: Tiheys 21 silmukkaa sileää neuletta = 10 cm tarkoittaa se tätä: Kun mallitilkku on valmis, valitsemillasi puikoilla pitäisi 21 silmukalla saada tehtyä oikeaa neuletta (oikealla oikein, nurjalla nurin) 10 sentin verran korkea pala ja 10 sentin verran leveä pala. Jos tulee suurempi, vaihdat pienempään puikkoon. Jos taas pienempi, vaihdat isompaan. Kannattaa etsiä netistä ohje mallitilkun tekoa varten.
Tai jos neules on sun mielestä sopivan tiivistä, vähennät tai lisäät silmukkamäärää
Tee ohjeella 42 ja Veikka 3.5 puikoilla ja Nalle 3 puikoilla.
Mun miehen koko 46 ja ohje hyvä hänelle. Silmukat ja ekan rivin teen isoilla puikoilla ettei kiristä. Mies puhuu vanteesta.
Mulla koko 42 ja teen puoli numeroa pienemmillä puikoilla ja kavennan 4 silmukkaa pois kun olen ylittänyt jalkapöydän. Mulla pitkä ja kapea jalka.
Kokemuksen myötä opit tekemään muutoksia. Tärkeintä että sukan saa vedettyä kantapään yli.
Vierailija kirjoitti:
Tee ohjeella 42 ja Veikka 3.5 puikoilla ja Nalle 3 puikoilla.
Mun miehen koko 46 ja ohje hyvä hänelle. Silmukat ja ekan rivin teen isoilla puikoilla ettei kiristä. Mies puhuu vanteesta.
Mulla koko 42 ja teen puoli numeroa pienemmillä puikoilla ja kavennan 4 silmukkaa pois kun olen ylittänyt jalkapöydän. Mulla pitkä ja kapea jalka.Kokemuksen myötä opit tekemään muutoksia. Tärkeintä että sukan saa vedettyä kantapään yli.
Siis Novitan ohje hyvä kun koko on 46. Novitan ohjeissa ei ole kokoa 45.
Onko kukaan kertonut aloittelevalle neulojalle, että sukat kokoa 46 on ohjeen mukaista kokoa vain silloin, kun neuletiheys on sama kuin langan vyötteessä? Muussa tapauksessa sukat on vähän mitä kokoa sattuvat olemaan.
MInä neulon aina aikuisen sukkaa16 silmukkaa puikolla, langan paksuus ja puikkojen koko vaihtelevat sen mukaan, kenelle sukkia teen.
Vierailija kirjoitti:
Novita sukkaohjeet on ihan jäätävän isokokoisia! Minä olen tehnyt miehelle naisen ohjeella, mutta tietysti pitemmän jalkaterän. Hyvin istuu 😊.
Lisäksi villa venyy käytössä, niin siksikin uusi sukka pitää olla ihan napakka.
Ei villa veny käytössä vaan pesuissa kutistuu. Mutta Novitan langat eivät ole täyttä villaa, ei ainakin 7 veljestä ja Nalle.
Äitini kutoi aikanaan sukkia oikeasta kehräämöltä tilatusta villasta ja ihmetteli, kun pyysin tekemään niin suuria. Mutta me pidimme sellaisista pikkuisen huopuneista lämpimistä, eli käytimme sellaisessa pesussa, että kutistuivat sopiviksi.
Kuten sanoinkin, ohjeissa, joita olen käyttänyt, ei ole tuota tiheysmainintaa. Täytyy katsoa, olisiko vyötteet tallella.
Ja kyllä, joissakin Novitan ohjeissa on koko 45, kun joku väitti että ei ole.
Tässä ohjeessa, jonka mukaan nyt teen, puikoilla on 19 ja 20 silmukkaa. Kuulostaa siis paljon enemmältä kuin jonkun mainitsema 16.
Ohje täällä: https://novita.com/patterns/miesten-villasukat--novita-nalle-ratamo?srs…
Vierailija kirjoitti:
Novita sukkaohjeet on ihan jäätävän isokokoisia! Minä olen tehnyt miehelle naisen ohjeella, mutta tietysti pitemmän jalkaterän. Hyvin istuu 😊.
Lisäksi villa venyy käytössä, niin siksikin uusi sukka pitää olla ihan napakka.
Mun käsialalle Novitan ohjeet ovat juuri sopivia. On hyvin yksilöllistä, millaista käsialaa kukin tekee.
Esim. Jonsukkia (ja niitä Novitan sukkia) itse neulon 3,5 mm puikoilla, vaikka samasta langasta suunnittelija itse neuloo 3 mm puikoilla.