Olen niin ulkopuolinen töissä, harmittaa joka päivä töihin meno
Muutin toiseen kaupunkiin. Olin ennen 15 vuotta vanhassa työssäni. Se oli kuin toinen kotini. Minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin ja työkaverit olivat kaikki ihania. Kaikkien kanssa tuli hyvin toimeen, vapaa-aikaa vietettiin yhdessä ja useita kymmeniäkin ihan ystäväksi kutsuttavia.
Tietenkin työt tehtiin ja vaikka olisi tullut vain yhdeksi päiväksi uusi sijainen, usein minä olin perehdyttäjä ja saatiin tosi hyviä keskustelujakin aikaan jokaisen sijaisen kanssa. Niitä kuitenkin työn varrella sattui monta kymmentä.
Sijaiset tulivat aina mielellään tuonne töihin ja monet tulivat henkilökohtaisesti kiittämään minua. Kaikki sanoivat, että minä pärjään missä vain.
Mitä vielä. Aloitin uudet työt. Uudessa työssäni olen suorastaan kiusattu kuukaudenkin jälkeen. Kukaan ei juttele minulle, pyydä tauolle tai mitään muutakaan. Mulle pyöritellään edelleenkin silmiä, ei hymyillä, saati aina tervehditä tms. Olen kuin kummitus, joka siellä kävelee. Keskenään saattavat jutella. Jotenkin itsetunto on ihan poljettu maahan. Tulee kouluajat mieleen yhtä kirkkaasti kuin aikanaan.
Olen kysynyt, että viihtyykö porukka täällä töissä ja kuulemma viihtyy ja he kehuvat hyvää yhteishenkeä. Sehän minua ihmetyttääkin, kun kaikki siellä kai viihtyy sitten, mutta itse melkein joka ilta itken kun työkaverit tuntuvat inhoavan minua.
Yritän tehdä reippaasti töitä, kyselen muilta (en enää toki niin paljon kun työt alkavat olla jo hallinnassa), mutta kuitenkin huokuu se, ettei minusta pidetä.
Mitä oikein tehdä?
Kommentit (10)
Tee työt hitaammin ja huonommin, ehkä sitten huomataan.
Ihan perus meininkiä, ainakin minun elämässäni ollut.
Olisinpa siellä töissä, koko ajan pitää olla keksimässä tekosyitä että miksi en pääse työkavereiden kanssa lounaalle, kahville yms. Ei kiinnosta, olen töissä vain tekemässä työni, en halua jutella ihmisten kanssa, jos ei ole pakko työn puolesta.
Tsemppiä! Ole vain oma ystävällinen itsesi. Kyllä sä vielä porukkaan pääset. Jos tutustut johonkin edes hieman, niin voisit varovasti kysyä mikä homman nimi on, kun tunnet että et ole duunissa pidetty. Mutta mieti tarkkaan kenelle tuollaisia puhut.
Entinen työpaikkasi kuulostaa ihanalta, tuollaista kaikissa duunrissa pitäisi olla.
Onpa ikävää! Olen pahoillani. Jos ne vaan lämpenee hitaasti? Keskity töihin ja koita kestää. Kyllä sieltä toivottavasti löytyy myös samanhenkisiä, kunhan tottuvat sinuun.
Uudelta tytöltä otetaan luulot pois, ettei vain yritä päästä niskan päälle päsmäröimään!
Oletan nyt, että ne muut ovat olleet siinä työpaikassa koko aikuisikänsä, ja työpaikasta on tullut heille jo toinen koti. Onhan se aina uhkaava tilanne, kun kotiin muuttaa täysin vieras ihminen. Ajan kanssa lämpeävät varmasti.
Ihan sama tunne oli monta kuukautta uudessa duunissa, lopetin.
Mä olin koko lukioajan kuin kummitus. Yksinäni hiihtelin siellä koulussa. Kukaan ei koskaan tullut puhumaan minulle mitään. Vieläkin ahdistaa kun mietin sitä aikaa.
@9 sehän se kurjaa on ja vaikka omista kouluajoistakin on niin kauan, ja syrjimiskokemuksista, niin melkein parin kymmenen vuoden takaa edelleen se tunne tulee niin kirkkaana ja nyt aktivoitui työpaikalla. Kauhea tunne se on.
Tämän illan satu.