Riitaa miehen kanssa siitä saako lapsi olla ykkönen. Mitä mieltä sinä olet?
Itse olen sitä mieltä, että lapsi ja lapsen tarpeet tulee ensimmäisenä, etenkin kun on kyse selvästi alaikäisestä lapsesta. Eli jos on lapsen mennyt hankkimaan, niin lapsen tarpeet täytyy priorisoida ja lapsi tulee ensimmäisenä koska vanhemman vain täytyy asettaa lapsi elämänsä ykkössijalle. Mieheni mielestä taas näin ei ole, vaan lapsen kuuluu olla jossain kakkos- tai kolmossijalla. Esimerkiksi minun pitäisi priorisoida ykköseksi mieheni, sen jälkeen vasta lapsi jollain jumbosijalla. Ja tästä nyt on meillä riitaa. Miten tämä teidän muiden mielestä menee? En siis ajattele, että kaiken pitäisi pyöriä lapsen ympärillä, vaan että lapsen tarpeet täytyy aina olla sijalla yksi.
Kommentit (88)
Totta kai lapsi pelastetaan palavasta talosta ensin, mutta yleisasenteen pitää olla niin, että parisuhde on ykkönen. Jollei halua avioeroa joku päivä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on aina ykkönen. Mieheni marisi minulle vauvavuonna, että minun olisi pitänyt lohduttaa häntä eikä itkevää vauvaa, kun hänen oli niin raskasta kuunnella itkua. Hänen mielestään meidän pitäisi olla toisillemme ykkössijalla ja lapset tulevat vasta toisena.
Ymmärrän pointin, mutta tuo pätee vain joissain asioissa. Esimerkiksi on tärkeää ottaa aikaa parisuhteelle vaikka se tarkoittaisi, että lapset joutuvat olemaan mummolassa yötä erossa meistä. Tai että jos meillä on juttu kesken, ei anneta lasten hölistä päälle vaan pidetään kiinni omasta ja yhteisestä tilasta ja puhutaan asia loppuun.
Mutta jos mulla on itkevä mies ja itkevä lapsi, niin mies on se joka pystyy odottamaan tovin ja ymmärtää, miksi joutuu odottamaan. En ikinä jättäisi itkevää lasta sänkyyn ja menisi lohduttamaan miestä sen sijaan.
Nyt sekoitat mun mielestä lyhyen ja pitkän aikavälin realiteetit. Tietenkin itkevä lapsi on tarpeellista rauhoittaa, mutta parisuhdekin pitää olla kunnossa lapsen takia. Miksi ette yhdessä voisi rauhoittaa lasta vaikka vuoroöinä? Tämä lainaus tuosta on eri tyypin linkkaamasta tutkimuksesta: "the single largest factor in determining a child's social, emotional, and cognitive development is the emotional connection between the parents."
https://www.parents.com/parenting/relationships/sex-and-marriage-after-…
Jos asia kysytään näin niin itse asetan parisuhteen ykkössijalle ja sitten vasta lapsen. Suhteen täytyy voida hyvin että vanhemmat voivat hyvin ja suhde on se mikä jää kun lapset muuttaa pois. Näin tässä yksi päivä videon missä mies selitti että aina ensimmäisenä kun tulee kotiin tervehtii vaimoaan ja sitten vasta lapsiaan jotta lapset näkevät että parisuhde on ykkönen ja miten kumppania kohdellaan hyvin ja arvokkaasti.
Eikä tuo tarkoita että lapsi jätetään ruokkimatta rääkymään yksin, tottakai lapsesta täytyy huolehtia. Elämää täytyy myös sopeuttaa jonkun verran eikä sitä pitäisi sekoittaa siihen että ketä arvottaa ja mihin.
Ap:n tapauksessa kyse ei ole mistään parisuhteen laiminlyönnistä, vaan mies on itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapauksessa kyse ei ole mistään parisuhteen laiminlyönnistä, vaan mies on itsekäs.
Ap voi esittää asiansa ihan mistä näkökulmasta tahansa ja omien tulkintojensa kautta. Et voi mitenkään tietää ap:n miehen itsekkyydestä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapauksessa kyse ei ole mistään parisuhteen laiminlyönnistä, vaan mies on itsekäs.
Ap voi esittää asiansa ihan mistä näkökulmasta tahansa ja omien tulkintojensa kautta. Et voi mitenkään tietää ap:n miehen itsekkyydestä mitään.
Melko erikoinen parisuhde, jos menee pilalle siitä, ettei televisiota saa huudattaa illalla, kun toiset ovat nukkumassa. Meillä annetaan illalla unirauha niin lapsille kuin aikuisille. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lasten pitäisi nukkua melussa, kun taas aikuisten nukkuessa kaikkien pitää olla hipihiljaa.
Kiukutteleva valepacolainen Irakista!?
Lapsi on aina ykkönen. Mieheni marisi minulle vauvavuonna, että minun olisi pitänyt lohduttaa häntä eikä itkevää vauvaa, kun hänen oli niin raskasta kuunnella itkua. Hänen mielestään meidän pitäisi olla toisillemme ykkössijalla ja lapset tulevat vasta toisena.
Ymmärrän pointin, mutta tuo pätee vain joissain asioissa. Esimerkiksi on tärkeää ottaa aikaa parisuhteelle vaikka se tarkoittaisi, että lapset joutuvat olemaan mummolassa yötä erossa meistä. Tai että jos meillä on juttu kesken, ei anneta lasten hölistä päälle vaan pidetään kiinni omasta ja yhteisestä tilasta ja puhutaan asia loppuun.
Mutta jos mulla on itkevä mies ja itkevä lapsi, niin mies on se joka pystyy odottamaan tovin ja ymmärtää, miksi joutuu odottamaan. En ikinä jättäisi itkevää lasta sänkyyn ja menisi lohduttamaan miestä sen sijaan.