Raitistuneet. Lisääntyikö henkinen pahoinvointi lopetettuasi juomisen?

...

Ihan normaalia alkuun.

Vähän yli 2kk lopettamisesta. Kyllä tässä isossa osassa on ollut vitutus ja ahdistus. Ei mahda mitään. Viina ei noita paranna. Siirtää vain. Jätin myös kaikki lääkkeet, ssri optipar, zopinox ja ketipinor. Alkuun tuli runsaasti hyviä tunteita ja mieliala vaihteli. Nyt on tasaantunut normi vitutukseen. Takaisin en kumminkaan mene.

Vierailija kirjoitti:

Vähän yli 2kk lopettamisesta. Kyllä tässä isossa osassa on ollut vitutus ja ahdistus. Ei mahda mitään. Viina ei noita paranna. Siirtää vain. Jätin myös kaikki lääkkeet, ssri optipar, zopinox ja ketipinor. Alkuun tuli runsaasti hyviä tunteita ja mieliala vaihteli. Nyt on tasaantunut normi vitutukseen. Takaisin en kumminkaan mene.

Samat tuntemukset täällä. Tsemppiä sinne kans. Tosiaan takaisin ei ole menemistä. Hieno herätys tapahtui mutta tunteet on mitä on, mennään näillä. 

Oon viikonloppujuoppo ja nyt toista viikonloppua ilman alkoa vähän pakosta. Juon kuin sieni sillonkuin otan, mutta jo tässä vaiheessa ne himot on oikeastaan mennyt ohi, eli enkai ihan alkoholisti ole vielä ollut vaikka määrät ovat tolkuttomia.

Mulla ainakin on tasainen tylsyys. Tietenkin krapula ja sen jälkeiset muutama päivä normaalia ahdistuneempi ja masentuneempi.

Oon aiemminkin pitänyt kuukausien tipattomia eikä se itse juomattomuus mitään itsessään anna. Silti olen tarvinnut pillereitä ahdistukseen ja unettomuuteen,ne vaan ei lähde musta. Toki terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa on helpompi suorittaa kun ei ole vähän väliä joko kännissä tai darrassa mutta en mä nyt tiedä. Alkoholin kanssa tuntuu myös olevan enemmän sosiaalisuutta. Nyt pojotan itsekseen ahdistuneena eikä edes huvita nähdä ketään.

Varmaan joisin tyhjään olooni jos voisin vaikka ei mun tee mieli. Se on kuitenkin ollut tapana.

Kai tässä jotain uutta pitäisi keksiä.

Hommatkaa joku harrastus. 

Ne pahimmat krapulaiset itseinhon ja häpeän tunteet  katosivat, mutta tuli muita vaikeita tunteita, joita ei voinut enää hämätä pois alkoholilla. Paljon epävarmuutta ja sen miettimistä, että kuka minä nyt oikeastaan olen.

Minulla oli muutenkin iso elämänmuutos päällä, kun lopetin juomisen (mm. alanvaihto, muutto) ja kaiken käsittely oli aikamoinen henkinen mylläkkä. Mutta koin myös paljon hyviä vahvistavia tunteita selvinpäin olon ansiosta. Rohkeutta, pystyvyyttä, rehellisyyttä itselleni.

Ihmisen hermosto korjaantuu 2-3 vuotta. Odotelkaa kärsivällisesti. Mitään johtopäätöksiä ei kannata tehdä ennen kuin se pari vuotta on mennyt. Muu on addiktin kitinää!

Kuuluu prosessiin, ihan sama kuin kaikki masennus, henkinen väsymys, uupumus yms.

Ei ole oikotietä onneen ja tiedät itsekin että takaisin et palaa!

Väsynyt huonovointinen ihminen saattaa tuntea siinä mahdollisessa ahdistuspöllyssä, väsymyksessä ja hikoilussakin yms olonsa likaiseksi, tunkkaiseksi, etovaksi tai mitä tahansa.

Kun vointi kohentuu, tilalle tulee raikkautta ja puhtauden tuntua omaan energiaan joka siis tuntuu selkeästi siinä omassa olossa tietenkin. Vaikuttaa sitä myöten myös ulkoiseen olemukseen kuten tietysti varsinaiseen ulkonäköönkin.

Jaksamista sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen hermosto korjaantuu 2-3 vuotta. Odotelkaa kärsivällisesti. Mitään johtopäätöksiä ei kannata tehdä ennen kuin se pari vuotta on mennyt. Muu on addiktin kitinää!

On hyvä olla realistinen ja ymmärtää että kaikki ei aina käy käden käänteessä ja kyllä aikaa voi kulua mutta kannattaa keskittyä siihen prosessiin. Kaikella on tarkoituksensa. Tsemppiä kaikille.

Omalla kohdallani kroppani kesti sen että saavutin 25 vuoden juomisen jälkeen pisteen, ettei alkoholi enää vaikuttanut minuun juuri ollenkaan. Ei enää minkäänlaista euforiaa, hyvää oloa. Silloin on suht helppo lopettaa, kun touhu muuttuu vain järjettömäksi tuhlaamiseksi ilman hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen hermosto korjaantuu 2-3 vuotta. Odotelkaa kärsivällisesti. Mitään johtopäätöksiä ei kannata tehdä ennen kuin se pari vuotta on mennyt. Muu on addiktin kitinää!

Anna mun nauraa. Join pe-la ja tein 10-12h työpäiviä. Hyvin meni 20vuotta.

Lopetin 5v sitten, työteko vähenty pikkuhiljaa nollaan. En jaksanut enää sitä stressiä. Nykyään makaan masentuneena kotona.

On normaalia uuden edessä tuntea pelkoa ja stressiä. Olen lopettanut alkoholin käytön 4 vuotta sitten ja oli kyllä elämäni paras päätös. Tunnen oikeasti eläväni eikä tarvitse hakea mielihyvää myrkystä kun sitä saa luonnostaan pienistä asioista. Alkoholi lamauttaa mielihyvähormonien toimintaa ja se tekee olon ettei mikään tunnu oikein miltään. Alkoholin luoma kirous on että normaali selväpäinen elämä tuntuu tylsältä vaikka todellisuudessa elämä ilman alkoholia on paljon mukavempaaa ja syvällisempää. Täytyy muistaa että voi kestää jonkin aikaa kun mielihyvätasot on palautuneet ennalleen ja jos eivät ajan saatossa pala, voi olla tarve lääkitykselle joka lisää mielihyvähormonin (serotoniini / dopamiinin) toimintaa. Joillain ihmisillä voi olla luonnostaan mielihyvähormonin toiminnan puutetta eikä sitä kannata ainakaan alkoholilla parantaa. 

Kun oikein syvällisesti miettii niin alkoholi on kyllä pirun keksintö ja aika hullua touhua juoda sitä, se pistää ihmisen niin aivovammaiseen ja sekavaan tilaan. Kuka tuommoista oikiasti haluaa ? Ja krapula on toipumista myrkytystilasta, se on oikeasti aika sairasta ja se on mieletön helpotus ku on päättänyt lopullisesti jättää alkoholin pois nähdä mitä pazkaa se on

Ei minulla kyllä lisääntynyt pahoinvointi vaan hyvinvointi, kun korkki meni kiinni. Olin 28-vuotias ja kovaa vauhtia suistumassa normaalin elämän ulkopuolelle, minkä takia lopetin.

Maanantaisin oli krapula. Tärisytti, oksetti, hikoilutti. Mahakin saattoi olla sekaisin ja joutui juoksemaan vessassa. Työpäivä meni yleensä niin heikosti, ettei itsekään voinut olla tyytyväinen. Töiden jälkeen suoraan oluelle tai parille. Tiistai oli yleensä jo vähän parempi, tosin morkkis vaivasi ja ahdistus. Koko työviikosta tiistai kuitenkin yleensä oli se, jolloin olin supertehokas. Ja töiden jälkeen kävin jumpassa tai crossfitissa. Keskiviikkoisin alkoi jo yleensä palata viinan tuska. Ei sitä muuten voi selittää. Levottomuus lisääntyi. Joinakin viikkoina sain ystävän lähtemään jonnekin viettämään pikkuperjantaita. Joskus se ei onnistunut, ja silloin saattoi kotiin kulkeutua Alkon kautta pullo viiniä. Jossain vaiheessa minulla oli seurustelusuhde,mikä rajoitti keskiviikon juhlintaa, kun pelkäsin, että mies pitää juoppona. Korkeintaan illalla juuri ennen nukkumaanmenoa saatoin juoda jotain vähän. Torstait olivat sitten vaihtelevia. Jos olin saanut seuraa ja ollut baarissa, oli mahdollista, että tulin töihin neljän tunnin yöunilla. Lisäksi piti syödä koko ajan pastillia, ettei haise. Jos kädet tärisi, esitin, että paleltaa. Jos taas olin ollut hillitysti kotona, alkoi pyöriä mielessä, milloin pääsee kunnolla ottamaan. Perjantai oli sitten se juhlapäivä. Yleensä olin hyvällä tuulella töissä ja tein ahkerasti töitä. Se oli sitä oman itsensä huijaamista, että voi palkita itseään raskaan työviikon jälkeen ja vaihtaa vapaalle. Siihen kuului myös siivous. Joka perjantai siivosin, siis vähintään imurointi ja roskat ja pahvit ulos, keittiön siistiminen ja pölyt pois pinnoilta, vessan siivous. Kun sen oli tehnyt, alkoi palkitseminen. Se oli ihan sama, miten ajattelin ottavani pari lasillista, joka tapauksessa perjantai meni aina pitkän kaavan mukaan.

Muistan kun yksi opiskeluaikainen ystävä oli viikonlopun kylässä luonani ja mukana baarissa ja kysyi klo 02, voidaanko lähteä minun luo, kun hän haluaisi nukkumaan jo. Se oli jotain käsittämätöntä minulle: että joku pystyy lähtemään kotiin klo 02, jos baari on auki puoli neljään asti. Siinähän jää käyttämättä 1,5 tuntia aikaa juoda. Lauantai alkoi yleensä puolen päivän aikoihin mukillisella kahvia, särkylääkkeellä ja olutpullolla. Yleensä olin vauhdissa jo kuuteen mennessä illalla. Soittelurumbaa kavereille, kyselyä, kenellä ja missä olisi bileet. Silloinkin kun seurustelin, etsin koko ajan jotain menoa, ja tietysti myös miesystävän pyysin mukaan. Joskus hän lähti ja joskus ei. Sunnuntai oli aina se päivä, kun rankaisin itseäni. Tapoja oli erilaisia. Haukuin itseäni läskiksi ja olin syömättä. Tai hinkkasin kylpyhuoneen kaakeleita harjalla niin pitkään, että varmasti itketti. Jos joku pyysi jonnekin, en voinut lähteä, en sallinut itseni lähteä. Huono ihminen, ajattelin itsestäni ja join tasoittavia iltapäivään asti.

Ja sitten taas maanantai ja sama rumba alusta. Todella kuluttavaa ja rankkaa. Oli koko ajan paha olla. Ei se todellakaan pahemmaksi muuttunut, kun lopetin juomisen. Alkoi olla aikaa tehdä enemmän asioita: käydä kävelyllä tai siskon luona kylässä, lainaamassa kirjastosta kirjoja tai uimahallissa. Kaikkea sellaista, mihin juomiselta ei aiemmin jäänyt aikaa. Sitä paitsi on melkoinen onni herätä lauantaiaamuna klo 8. Ehtii vaikka mitä, kun ei makaa puolta päivää. Rahaakin jäi enemmän. Ei tarvinnut laskea, montako kaljaa saa ja millaisen viinipullon.

Vierailija kirjoitti:

On normaalia uuden edessä tuntea pelkoa ja stressiä. Olen lopettanut alkoholin käytön 4 vuotta sitten ja oli kyllä elämäni paras päätös. Tunnen oikeasti eläväni eikä tarvitse hakea mielihyvää myrkystä kun sitä saa luonnostaan pienistä asioista. Alkoholi lamauttaa mielihyvähormonien toimintaa ja se tekee olon ettei mikään tunnu oikein miltään. Alkoholin luoma kirous on että normaali selväpäinen elämä tuntuu tylsältä vaikka todellisuudessa elämä ilman alkoholia on paljon mukavempaaa ja syvällisempää. Täytyy muistaa että voi kestää jonkin aikaa kun mielihyvätasot on palautuneet ennalleen ja jos eivät ajan saatossa pala, voi olla tarve lääkitykselle joka lisää mielihyvähormonin (serotoniini / dopamiinin) toimintaa. Joillain ihmisillä voi olla luonnostaan mielihyvähormonin toiminnan puutetta eikä sitä kannata ainakaan alkoholilla parantaa. 

Kun oikein syvällisesti miettii niin alkoholi on kyllä pirun keksintö ja aika hul

Ihminen kuten monet eläimetkin on päihdehakuinen. Tarkoittaa että mekin haetaan mielihyvää päihteistä. Alkoholi on tehokasta ainetta kaikin tavoin. Kaikki muu päätettiin poliittisella päätöksellä huumeiksi. Tuollainen jako ei ole järkevä kun se rajaa vähiten haitalliset päihteet laittomiksi huumeiksi. Siinä on yksi syy miksi päihteiden ja huumeiden haitat kasvavat. Jako päihteisiin ja huumeisiin on tehty väärin.

Substansseilla lykätyt emootiot palaavat takaisin koettaviksi jos substanssia on käytetty emootioiden lykkämisiin. Ei riipu substanssista vaan kokemattomat tunteet ovat ne ikävien fiilisten ydin.

Otin varsinkin kun olin hyvällä päällä.  Palasin kotiin Alkon kautta ja kiitin onneani kun sain asua yksin.  Henkinen hyvinvointi parani kun en ottanut.

Piti tännekin jonkun hyväksikäyttäjä diilerin tulla jankkaamaan vähiten haitallisesta huumeesta.

Vitamiinivalmisteista voi olla hieman hyötyä jaksamiseen.

Tavallaan henkinen pahoinvointi lisääntyi aluksi. Mä en ole ikinä ollut hyvä käsittelemään tunteita. Jos olen todella iloinen, aiemmin sitä piti juhlistaa juomalla. Tai jos oli stressi, purin sitä juomalla. Myös pettymyksiä tuli eteen ja niitäkin purin juomalla. Että miten siinä sit voi käydä kun juominen loppuu, niin mihin purkaa ne tunteet? Kun ahdistaa, ei voi juoda, eikä iloonkaan.

Mulla ongelma oli se, että ne putket venyi. Saatoin hyvin olla juomatta 3 viikkoa ja sitten kun oli vaikka synttärit, join ehkä yhden pullon kuohuviiniä ja seuraavana päivänä 2 pulloa lisää. Työkavereiden kanssa käytiin yhtenä kesänä ennen korona-aikaa joskus perjantaisin terassilla. Jos muut joi pari tuopillista ja lähti kotiinsa, minä olin ainoa, joka kiersi ne kaikki terassit läpi ja rymysi keskellä yötå kotiin. Rymytä kuvaa sitä hommaa. Avaimet välillä hukassa, polvet naarmuilla hoippuen kotiin ja ehkä joskus sammuin ennenkuin pääsin sänkyyn asti, koska olen herännyt olohuoneen matolta ja sohvalta päivävaatteet päällä.

Seuraavana päivänä kun oli huono olo, hain aina lisää juomista. Kerran oltiin viettämässä uutta vuotta Tulholman risteilyllä ja mä olin porukasta ainut, joka jatkoi julkista vielä kolmantena päivänä, kun laiva palasi Helsinkiin. Ei se enää ollut ilonpitoa. Ei noussut päähän, vaikka tölkit tyhjeni. Sydämessä oli rytmihäiriöt eikä ruoka pysynyt sisällä. Seuraavana päivänä oli pakko hakea saikkua, ja syytin mahatautia. Siinä oli sellainen pohjakosketus, että oli pakko juoda vielä muutama tölkki lisää laivatuliaisia pahaan mieleen. Jokin ääni mun päässä sanoi, että ei mitään järkeä, neljäs päivä menossa, sydänkohtaus lähellä ja vielä vaan juon.

Mulla on täysraittiutta nyt 2,5 vuotta. Mä olen miettinyt niin, että en ota sitä ensimmäistäkään ryyppyä. Mä nimittäin ensin yritin vähentää, mutta kun mulla ei koskaan ole ollut ongelmaa olla myös juomatta, jopa viikkoja kerrallaan, vaan se, että kun juominen käynnistyy, otan lisää ja lisää. Mä pystyn juomaan silloinkin, kun on paha olo ja joku toinen ei pystyisi enää ottamaan tippaakaan. Ja kyllä: häiritsee kovastikin, jos joku toinen juo vieressä. En käy työporukan kanssa edes pikkujouluissa. On joitakin tuttavia, joiden kanssa en ole missään yhteydessä enää, koska ne houkuttelee mukaansa juhlimaan. Mun siskon kanssa on huonot välit, kun en esim. mennyt kihlajaisiin. En halua, kun tiedän, että siellä on juomaa, ja se lähes pääasia heidän juhlissa on ryyppääminen. Hän ei sitä niin koe, mutta mun mielestä se on oksettavaa, etteivät voi viettää jouluakaan selvin päin, aina on pullot esillä. Mä olen monesti miettinyt, että mun siskolla on sama alttius kuin mullakin ja jonain päivänä voi lähteä lapasesta. Meillä on isän puolen suvussa ollut monta tuurijuoppoa. Jos mitä vaan elämässä tulee, niin musta ei enää uudestaan sellaista tule, sen olen päättänyt.