Oven avaaminen vanhukselle
Käytän rollaattoria ja asun kerrostalossa. Jotkut jopa jäävät hetkeksi odottamaan että ehdin ovelle. Raskaaata ulko-ovesta onkin paha kyllä pitää sitä auki ja työntää rollaattori.
Avuliaat ovat miehiä, mukava ulkomaalaismies, yksi pikkupoika jopa juoksee leikistään aukaisemaan ovea.
Ketkä sujahtaa ohi laskien oven oerässään sulkeutumaan ovat teinitytöt ja noin kolmikymppiset naiset. Talossa käyvä kotihoidon väki kyllä kiireensä keskellä pitää oven auki ja rappusiivooja tulee eteisen puolelta pitämään ovea jos sattuu siinä olemaan.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Samahan se on lastenvaunujen kanssa. Kyllä olen auttanut monet lastenvaunut busseihin ja pitänyt kauppojen ovia auki.
Ja tottakai rollan kanssa selviää ja on pakkokin selvitä. Pahinta ovat kotikulmillani olevat vanhoissa pientaloissa olevat kampaamot ja liikkeet nousta. Kaksi korkeaa kivirappusta, rollassa pitää olla keppi mukana, sen avulla ehkä pääsee liikkeeseen.
Kaupunki ei salli kaiteiden laittamista, ovat kertoneet.
On kyllä pakko sanoa, että kauppaan pääsi melkeinpä paremmin sisään itse oven aukoen vaunujen kanssa. Jos olin jo itse avaamassa, niin siihen oli turha tulla tielle. Osasin vetäistä sen oven sopivasti auki ja vetäistä vaunut sisään vauhdilla ennen oven sulkeutumista, kunhan kukaan ei tullut siihen sähläämään. Pahimpia oli ne, jotka tunkivat muka auttamaan tuon sisäänvetovaiheen aikana, jolloin en pystynyt vetäisemään vaunuja sisään, kun änkesi tielle selän taakse ja vaunut oli jäädä oven väliin, kun minä jouduin pysähtymään. Toinen ongelma oli ne oven avaajat, jotka jäivät sitä ovea auki pitäessään tönöttämään siihen oviaukon puolelle ettei vaunujen kanssa mahtunut ulos. Teki mieli kysäistä, että onko tarkoitus, että ajan varpaidesi päältä. Kerran olisin yhdessä paikassa oikeasti tarvinnut apua, siellä oli lyhyt väli "tuulikaapissa" ja jäin sinne jumiin, kun vaunujen kanssa ei mahtunut avaamaan seuraavaa ovea, kun se avautui väärään suuntaan kulkusuunnassamme.
Minä avasin kerran vanhalle miehelle oven ja sain huudot että KYLLÄ MINÄ ITSEKIN OSAAN AVATA joten en ole senkoommin availlut ovea vanhuksille.
Harvinaista herkkua nykyään ,mutta käydessäni keskustan Stokkalla vuoden ekaviikolla edessäni kävelevä noin kolmekymppinen mies selvästi piteli ovea niin, että minun oli helppo käydä sisään. Ihan jäi muistikuva tästä, kertonee jotain suomalaisuudesta. Hämeenkadun verotoimistossa puolestaan kun ulos tullessani avaan raskaan oven vaivoin, niin sisään astuu vähintään neljä nuorta miestä, luulevat ilmeisesti minua portsariksi' Suojatieoven avaaville autoilijoille sen sijaan suurkiitos ainakin kotikaupungissani.
Kyllä olen tainnut toimia väärin, kun olen sattunut rappukäytävään yhtäaikaa naapurin miehen, noin 20 vuotta itseäni nuoremman, kanssa. Hän on juuri työntämässä pyöräänsä pyörävarastosta ja olen jäänyt pitämään ulko-ovea auki, että voi lykätä pyöränsä ulos. Samoin olen auttanut naapurin teinipoikaa, jos on tulossa sisälle pyörän kanssa. Olen avannut valmiiksi pyörävaraston oven avaimellani. Ihan iloisesti ovat kiittäneet, että en uskoakseni ole aiheuttanut mitään traumoja.