En oikein usko siihen neliömäärään mitä tästä talosta on ilmoitettu. On pakostakin isompi ja mietin, että onko virallista tahoa selvittämään
Asun siis 50-luvun omakotitalossa johon muutettiin yhdessä silloisen miehen kanssa. Jo meidän parisuhteen aikana mietittiin, että ei voi pitää neliömäärät paikkaansa. Papereissa on ilmoitettu 145 asuinneliötä, mutta se on pakostakin enemmän. Pelkkä olohuone on n.30 neliötä kun se aikoinaan exän kanssa mitattiin. Ei kaikkia huoneita mitattu, mutta jo ihan silmämääräisesti arvioimalla pystyy sanomaan, että ei tällaisessa puolitoista kerroksisessa talossa voi olla vain 145 asuinneliötä.
Tässä juuri yksi päivä exän kanssa puhuttiin ja asia tuli esille ja oltiin edelleen sitä mieltä, että ei voi pitää paikkaansa. Osittain ehkä voisi selittyä sillä, että myöhemmin tehty ns. elintasosiipi missä eteinen, kylppäri ja sauna. Mutta luulisi, että tuo olisi huomioitu kuitenkin koska tuokin muutos tehty jo 40 vuotta sitten.
Se vain, että vakuutukseen ei ole voinut merkitä enempää neliöitä vaan niillä mennään mitä papereissa on. Onko jotakin virallista tahoa joka mittaisi talon ja saisi oikeat neliöt selville?
Kylmätilaksi ilmoitettu 60 neliötä, mutta sekään ei taida pitää paikkaansa vaan on enemmän koska kellari on iso. Olen asunut 60 neliöisessä asunnossa ja kyllä tuo kellari on isompi.
Kommentit (34)
50-luvulla on tietysti tehty monenlaisia taloja, mut jos on kyse sellaisesta alueesta, jossa niitä samanlaisia taloja on kadun varressa rivissä, on harvinaista, että asuinneliöitä olisi yli 150. Eri juttu sitten, jos on laajennettu joka puolelta siivellä jos toisellakin. Aina ei ole ollut niin nuukaa lupienkaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos otat metrimitan ja mittaat ihan itse.
Huoh. Luuletko menevän Ifille läpi tuollaisen kun sinne jo aikoja sitten ilmoitettu talon neliöt.
Ap
Huoh vaan itsellesi. Aina vakuutusyhtiöön saa tehdä korjauksen neliömääriin, ja tätä tapahtuu kaiken aikaa esim. kesämökkien kohdalla. Ja kyllä: olen ollut vakuutusyhtiössä töissä.
Huohhuoh vaan, mutta If ei aivan varmasti rakenna uutta taloa tilalle jos yhtään syrjemmässä, eikä tuijota sen tilalle tulevan neliöitäkään kun etsii "vastaavan"
Vierailija kirjoitti:
50-luvulla on tietysti tehty monenlaisia taloja, mut jos on kyse sellaisesta alueesta, jossa niitä samanlaisia taloja on kadun varressa rivissä, on harvinaista, että asuinneliöitä olisi yli 150. Eri juttu sitten, jos on laajennettu joka puolelta siivellä jos toisellakin. Aina ei ole ollut niin nuukaa lupienkaan kanssa.
Ei ole muita tällaisia taloja tämän tien varrella. Ei ole mistään kaupungista kyse jossa katuja.
Ap
Eri aikoina virallisesti mitattiin erilailla asuinpinta-alat. Kunnan rakennusvalvonta voi auttaa asiassa.
Selvitä ensin rakennuspinta-ala ja asuin neliöiden ja ehkä muiden rakennustermien merkitys itsellesi.
Jo on ap:lla ongelmat. En nyt jaksa uskoa että ap:n talo olisi mikään Buckinhamin palatsi jonka tuhansia huoneita ei jaksa yhden ainoan kerran mtata ja ynnätä yhteen.
Mitä yllättävää siinäkin on että 145 neliön asunnossa on 30 neliön olohuone tai 20 neliön makkareita? Omituisempaa olisi jos makkarit ja olohuoneet olisivat parin neliön koppeja ja tuulikaappi sitten joku 120 nelion messuhalli.
Kuten jo aloituksesakin kerroit, 1,5-kerroksinen talo. Eli ei sieltä yläkerrasta kovin paljon lasketa pinta-alaan vinon katon takia.

Voi luoja. Miksi keksit tuollaisia valheita musta? Etkö sen vertaa ymmärtänyt aloitusta? En mä mistään palatsista ole puhunut ja joidenkin huoneiden neliöitä kerroin kun ne on mitattu ja niiden pohjalta voin arvioida pitääkö asuinneliöt paikkaansa.
Olisihan tämän pitänyt arvata, että paskaa täällä vain niskaansa saa. Antaa olla.
Ap
"Asuinpinta-alaan lasketaan mukaan kaikki rakennuksen jatkuvaan asumiskäyttöön tarkoitetut tilat. Asuntokaupassa asuinpinta-ala määritellään huoneiden käyttötarkoitusten mukaan.
Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan G1 mukaan asuinhuone on jatkuvaan asumiskäyttöön tarkoitettu tila. Asuinhuoneen huonealan tulee olla vähintään seitsemän neliömetriä. Asuinhuoneen huonekorkeuden tulee olla pääosiltaan vähintään 250 cm (pientalossa riittää 240 cm). Asuinhuoneen pinta-alaan ei lasketa huonetilaa, jonka huonekorkeus on alle 160 cm.
Asuinhuoneesta tulee olla ikkuna ulos, ikkunan valoaukon pinta-alan on oltava vähintään 1/10 asuinhuoneen pinta-alasta. Ikkunan tai sen osan tulee olla avattavissa. Ikkunan edessä pitää lisäksi olla vähintään 8 m rakentamatonta tilaa. Pientalossa saa etäisyys olla pienempikin.
Asuinhuoneen lattiapinnan on oltava ainakin ikkunaseinän puolella maanpinnan yläpuolella. Vähäinen osa lattiaa voi olla myös maanpinnan alapuolella.
Asuinhuoneita ovat muun muassa olohuone, keittiö, makuuhuone ja ruokahuone. Asuinhuoneita eivät ole käytävä, pesuhuone, sauna, eteinen tai muut vastaavat tilat.
Kokonaisala brm
Kokonaisalaan lasketaan kaikkien kerrosten, kellareiden ja lämpöeristettyjen ullakoiden pinta-ala ulkoseinien ulkopinnasta. Mukaan ei pääsääntöisesti lasketa parvekkeita, katoksia eikä 160 cm matalampia tiloja. Joissakin kunnissa lupaviranomaisen tulkinta voi poiketa tästä."
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo aloituksesakin kerroit, 1,5-kerroksinen talo. Eli ei sieltä yläkerrasta kovin paljon lasketa pinta-alaan vinon katon takia.
Kuten jo kerroin niin yläkerran huoneissa ei ole laskettu niitä osia missä katto vino ja silti makkarit n.20 neliötä. Opettele lukemaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joka kunnassa on rakennustoimi, josta saa jokainen oman talonsa piirustukset ja niistä selviää talon kokokin. Tehtiin tälleen kun ostettiin 50-luvun talo.
No me ostettiin 40-luvulla rakennettu rintamamiestalo joitakin vuosia sitten. Myynti-ilmoituksessa talon kooksi ilmoitettiin n. 8x10 metriä. Ei tarkkuusmitattu. Talosta ei ole rakennusaikaisia piirustuksia. Pinta-alaa suurentavia laajennuksia ei ole. Oleskelukerros on 80 neliöö. Yläkerta samoin, jossa makuuhuoneet ja toinen wc. Myös alapuolella oleva kellari on samankokoinen ja siellä sauna+ph+khh. Vakuutukseen ollaan arvioitu itse neliöt.
Mutu-tuntumalla uskoisin, että neliömäärä on oikea. Kuulostaa juuri siltä, kuin tyypillisessä 1950-luvun omakotitalossa pikku lisäsiivellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo aloituksesakin kerroit, 1,5-kerroksinen talo. Eli ei sieltä yläkerrasta kovin paljon lasketa pinta-alaan vinon katon takia.
Kuten jo kerroin niin yläkerran huoneissa ei ole laskettu niitä osia missä katto vino ja silti makkarit n.20 neliötä. Opettele lukemaan.
Ap
Voi hyvä tavaton. Ota alkuperäiset piirustukset ja viivotin käteen ja laske siitä. Oletko alkuperäinen omistaja?
Onko yläkerta alunperinkään rakennettu asui käyttöön, vai onko kylmätilaa. Onko kattotuoleja jossakin vaiheessa korotettu.
Nämä selviää kaikki asiakirjoista, joko sinun tai kunnan, jos haettu rakennuslupaa tai pidetty lopputarkastusta.
Harvoin huoneen korkeuserojen vuoksi neliöt ovat "oikein", ei edes uusissa kerros ja rivitaloissa, koska rakennuslaki muuttuu aikoen saatossa ja laskentakaavat, mutta sillä nyt ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50-luvulla on tietysti tehty monenlaisia taloja, mut jos on kyse sellaisesta alueesta, jossa niitä samanlaisia taloja on kadun varressa rivissä, on harvinaista, että asuinneliöitä olisi yli 150. Eri juttu sitten, jos on laajennettu joka puolelta siivellä jos toisellakin. Aina ei ole ollut niin nuukaa lupienkaan kanssa.
Ei ole muita tällaisia taloja tämän tien varrella. Ei ole mistään kaupungista kyse jossa katuja.
Ap
Vakuutuksilla ja neliöillä ei ole mitään merkitystä. Silloin kun puhutaan vahingonkorvauksista, rakennuslupa ja lopputarkastus ratkaisee. Se on ihan sama, mitä ilmoittelet, viranomaisten tiedot ratkaisevat. Ja jos sattua tulipalo, onhan betonisokkeli todistusaineistoa, se ei pala.
Asuinneliöksi lasketaan vain 230cm tilat.
Vanhoissa taloissa on asuinkäytössä paljon vinoja osia, matalaa tilaa, portaita ylös, portaita kellariin jne.