Onko sinulla ollut sellaisia elämän vaiheita, että olet todella vihainen ja kaikki tuntuu paskalta koko ajan?

Ymmärrän ehkä mitä tarkoitat. Ajoittain. Tulee joskus jos on ollut pitkään kuormittava/vaikea elämänvaihe.

Kyllä nuo tunteet kannattaa laittaa pois, muuten ne vain kasvaa ja pitkittyy. Elämä on välillä epäoikeudenmukaiselta tuntuvaa, mutta ongelmilla on aina jokin tarkoitus. Parasta vaan yrittää itse elää niin että toimii oikein muita kohtaan. Et ole vastuussa toisten tekemisistä. Elämässä on välillä hyvin vaikeita vaiheita, sitten taas helpompaa. Sellaista tämä on. Toivottavasti tämä auttoi jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo tunteet kannattaa laittaa pois, muuten ne vain kasvaa ja pitkittyy. Elämä on välillä epäoikeudenmukaiselta tuntuvaa, mutta ongelmilla on aina jokin tarkoitus. Parasta vaan yrittää itse elää niin että toimii oikein muita kohtaan. Et ole vastuussa toisten tekemisistä. Elämässä on välillä hyvin vaikeita vaiheita, sitten taas helpompaa. Sellaista tämä on. Toivottavasti tämä auttoi jotain. 

Olipas veemäisesti kirjoitettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo tunteet kannattaa laittaa pois, muuten ne vain kasvaa ja pitkittyy. Elämä on välillä epäoikeudenmukaiselta tuntuvaa, mutta ongelmilla on aina jokin tarkoitus. Parasta vaan yrittää itse elää niin että toimii oikein muita kohtaan. Et ole vastuussa toisten tekemisistä. Elämässä on välillä hyvin vaikeita vaiheita, sitten taas helpompaa. Sellaista tämä on. Toivottavasti tämä auttoi jotain. 

 

Olipas veemäisesti kirjoitettu. 

 

Niin, koska sinusta tuntuu kaikki huonolta. Veemäinen sana on kuitenkin paljon parempi kuin suora kiroilu. Ymmärrän, koska olen itse käynyt läpi jotain tuollaista kuin sinä ja siitä jo päässyt ohi. Huomaan että tuli vastattua epäpersoonallisesti, yritän pahoitella ja korjata vastaustani.

Otan osaa tilanteeseesi, kehitä uskoa parempaan huomiseen. Kyllä sinä selviät !

 

Jo vain. Raskailla kortisoniannoksilla ja esivaihdevuosissa ennen hormonikorvausta. Vituttavia elämänvaiheita on toki ehtinyt tulla ja mennä, mutta nuo olivat ne vaiheet, kun oikeasti piti tehdä töitä, ettei pure keneltäkään päätä irti.

viimeiset 7v ollut kuin juoksuhiekassa ylämäkeen hiihtämistä erinäisistä syistä, vihaa ei niinkään ole enemmänkin turtumus että mikään ei tule enää muuttumaan parempaan suuntaan, päinvastoin. Jos väliin mahtuu pari kevyempää päivää ja herää grammakin toivoa, niin taas räsähtää jotakin.

Tänään ei voinut harmittaa. Kun oli nautittavana täytekakkukahvit,a

Vierailija kirjoitti:

Jo vain. Raskailla kortisoniannoksilla ja esivaihdevuosissa ennen hormonikorvausta. Vituttavia elämänvaiheita on toki ehtinyt tulla ja mennä, mutta nuo olivat ne vaiheet, kun oikeasti piti tehdä töitä, ettei pure keneltäkään päätä irti.

Koettu on. En vaan itse tajunnut eikä lääkäri kertonut että kortisoni saatikka esivaihdevuodet vaikuttaisi mitenkään. Luulin vaan että olen lopultakin niin sekaisin kuin mies syyttänyt viimesen 10 vuotta.

Erosin, en enää tarvinnut kortisonia kun autoimmuuni sairaus rauhottui.

Vitutuskin loppui kuin seinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo vain. Raskailla kortisoniannoksilla ja esivaihdevuosissa ennen hormonikorvausta. Vituttavia elämänvaiheita on toki ehtinyt tulla ja mennä, mutta nuo olivat ne vaiheet, kun oikeasti piti tehdä töitä, ettei pure keneltäkään päätä irti.

Koettu on. En vaan itse tajunnut eikä lääkäri kertonut että kortisoni saatikka esivaihdevuodet vaikuttaisi mitenkään. Luulin vaan että olen lopultakin niin sekaisin kuin mies syyttänyt viimesen 10 vuotta.

Erosin, en enää tarvinnut kortisonia kun autoimmuuni sairaus rauhottui.

Vitutuskin loppui kuin seinään.

Eipä kertonut mullekaan. Kortisonihan on steroidi, sivuvaikutukset sen mukaiset. Maksimit aikanaan 80+40 mg/vrk, en myöskään juuri nukkunut. Toisaalta, myös tieto saattaa olla sievistelevää: suomenkieliset kevyet artikkelit vv-oireisiin liittyen mainitsevat lyhyesti ärtyisyyden tai itkuisuuden, eivät koskaan valkohehkuista murhanhimoa. Raivo ei ovi naisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo vain. Raskailla kortisoniannoksilla ja esivaihdevuosissa ennen hormonikorvausta. Vituttavia elämänvaiheita on toki ehtinyt tulla ja mennä, mutta nuo olivat ne vaiheet, kun oikeasti piti tehdä töitä, ettei pure keneltäkään päätä irti.

Koettu on. En vaan itse tajunnut eikä lääkäri kertonut että kortisoni saatikka esivaihdevuodet vaikuttaisi mitenkään. Luulin vaan että olen lopultakin niin sekaisin kuin mies syyttänyt viimesen 10 vuotta.

Erosin, en enää tarvinnut kortisonia kun autoimmuuni sairaus rauhottui.

Vitutuskin loppui kuin seinään.

Eipä kertonut mullekaan. Kortisonihan on steroidi, sivuvaikutukset sen mukaiset. Maksimit aikanaan 80+40 mg/vrk, en myöskään juuri nukkunut. Toisaalta, myös tieto saattaa olla sievistelevää: suomenkieliset kevyet artikkelit vv-oireisiin liittyen

Ei tosiaan nukkuminen onnistunut lainkaan. Ihme etten lahdannut silloista miestä. Osasi ärsyttämisen taidon ja käytti sitä mielellään. 

Lähdin ettei vankila olisi seuraava osoite. Etsin kyllä tietoa muttei oikeaa sattunut kohdalle. Pelkkää hymistelyä vaan.

Kaikki tuntuu vaikealta ja paskalta yhä - ja ihan oikeasti onkin sitä - mutta vihainen en ole enää. Olin sitä 45-50-vuotiaana.

Nuorena oli joskus, koska ihmiset käyttäytyivät pahasti. Myöhemmin työsti asioita. Tai keksii mikä voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tänään ei voinut harmittaa. Kun oli nautittavana täytekakkukahvit,a

Juuri noin, siitä se lähtee.

Usko ihmisyyteen on helposti hakusessa koska maailman tilanne on melko hurja. Talous on tiukilla ja töissä vaaditaan paljon. Moraalin rappiota on paljon. Kaikenlaista ikävää uutisissa. Suositellaan pienestäkin ongelmasta eroamaan ja miehet ja naiset eivät aina halua ymmärtää toisiaan. Mutta yksikin kiva tapahtuma ja kivoihin  asioihin keskittyminen yhtenäkin päivänä auttaa eteenpäin positiivisuuden tiellä. Raivo ei tee hyvää kummallekaan sukupuolelle tai keillekään sukupuolille.

Parikymppisenä oli tällainen vaihe. Kaikki ihmiset tuntuivat mulkuilta ja ahdisti olla ihmisten ilmoilla. Lisäksi olin töissä muutaman ilkeän ihmisen pikkufirmassa missä koin erakoituvani, vaikka olin ihmisten keskellä. Harrastuksia hankkimalla sai luottoa ihmisiin palautettua ja nykyisin menee ihan ok ja puolisokin on löytynyt.

Se on aina ollut pysyvä olotilani. Sen kanssa on haastavaa elää.

Vierailija kirjoitti:

viimeiset 7v ollut kuin juoksuhiekassa ylämäkeen hiihtämistä erinäisistä syistä, vihaa ei niinkään ole enemmänkin turtumus että mikään ei tule enää muuttumaan parempaan suuntaan, päinvastoin. Jos väliin mahtuu pari kevyempää päivää ja herää grammakin toivoa, niin taas räsähtää jotakin.

Koska ajattelet ja uskot, että mikään ei tule enää muuttumaan parempaan suuntaan ja jos grammainen toivoa herää, niin taas räsähtää jotakin.

Ala ajatella ja uskoa niin, että elämä muuttuu paremmaksi ja sitten mitä haluat elämääsi ja usko siihen. Toimi tavoitteitasi kohti. 

Usko positiivisen voimaan. Ole kiitollinen kaikesta kivasta ja hyvästä elämässä, vaikka auringosta, joka meitä valaisee, ruoasta, jota sinulla on syödä, sängystä, jossa voit nukkua.

Marinin hallituksen ja loronan aikana tuntui, että sekoan siirä kaikesta valheellisesta paskasta mitä niskaan jokaiselle tuli.